Tolkun miesasiamies!

Warren Farrellin ”Myytti miehen vallasta” (oma suomennos) on vuonna 1993 julkaistu kirja, joka pyrkii argumentoimaan, että miehet ovat yhtä sorrettuja kuin naiset.

Minulle suositeltiin tätä kirjaa, kun keskustelin somessa miesasiamiehistä. Joku henkilö kertoi, että tämä on miesasiamiesten perusteos, joka pitäisi vakuuttaa sorrostani. Olen lukenut aiemmin miesasiamiesten kirjoja, mutta ne olivat joko tunnettujen äärioikeistolaisten hörhöjen tai muutenkin todellisuudesta irrallaan olevien perussuomalaisten kirjoittamia. Tämä pitäisi olla tieteellisemmästä päästä.

”tolkun” miesasiamies

Voin todeta, että suosittelija oli osittain oikeassa. Farrell tosiaan ei yritä tässä kirjassa kertoa, että elämme ”pilluminaatin” alla tai, että feministit ovat miesvihaajia. Oikeastaan kirjailija kertoo alussa, kuinka feministi hän on. Ennen tämän kirjan kirjoittamista Farrell työskenteli ja perusti useita feministijärjestöjä. Farrell on siis viimeisin jätkä, jota voisi syyttää sovinistiksi. Jo nyt hälytyskelloni alkoivat soida. Jos kirjassa pitää heti alussa vakuutella lukijaa siitä, miten kirjailija ei ole sekopää, todennäköisesti edellä tuleva sisältö ei ole tarpeeksi vakuuttavaa.

Teesi

Farrell kirjoittaa tässä kirjassa miesten ongelmista, ikään kuin eläisimme maailmassa, missä ei ole kapitalismia tai sosialismia. Esimerkiksi kirjailija valittaa, että miehiä syrjitään sukupuolensa perusteella, kun heitä pakotetaan vaarallisiin ja matalapalkkaisiin töihin. Näitten työpaikkojen takia suurin osa miehistä on köyhiä ja sorrettuja, koska kulttuurissamme miessukupuolta käsitetään kertakäyttöisenä resurssina. Uskoakseen Farrellin teoriaan, on uskottava, että avaruusoliot pitävät miehiä alhaalla, koska kirjailija itsekin toteaa, että eivät naiset pidä miehiä alipalkatuissa teollisuus- ja maataloustöissä. Tästä kirjasta puuttuu täysin sosioekonominen ja syvällisempi historiallinen analyysi. Olin oikeasti järkyttynyt, että joku voi kirjoittaa kokonaisen tietokirjan ilman, että analysoi niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka eniten vaikuttavat ihmisiin, kuten talouspolitiikka ja ympäristöolot. Kuvittelin, miten Farrell pohti kirjoittaessaan tätä teosta, että olisipa jokin poliittinen liike olemassa, joka vaatisi korkeampia palkkoja ja parempia työolosuhteita miehille?

Kaikesta kirjailijan tasapuolisuudestaan ja vakuutteluista huolimatta, tämä on ehkä tyhmin kirja, jonka joku tohtori on kirjoittanut. Vaikka tässä kirjassa ei syyllistetä naisia tai kielletä naisten kärsimiä ongelmia, kirjan koko teesi perustuu ihmeelliseen todellisuuskäsitykseen, joka haastaa omat mielikuvat totuudesta ja universumin rakenteesta. Lukiessa tätä kirjaa, jouduin pysähtymään hetkeksi, painamaan kämmeneeni kasvojani vasten ja pohtimaan, onko vika minussa vai kirjailijassa? Yritin kävellä hiekkarannalla ja katsoa merta ja horisonttia, jotta jotenkin pystyisin paikantamaan itseni tässä maailmassa. Sen verran järisyttävä lukukokemus tämä oli.

Kenties Farrell on oikeassa, mutta minä elän väärässä rinnakkaistodellisuudessa? Miten voisinkaan olla varma, että Farrellin kirja ei ole matkustanut meidän todellisuuteen, jonkun madonreiän kautta? En ehkä saa koskaan vastausta tähän kysymykseen, mutta pyrin tällä arviolla avaamaan vähän tohtorin teesejä.

Kapitalismia ja sosialismia ei ole.

Kirjailijan mukaan suurin osa miehistä vain sattuu olemaan köyhiä, huonosti koulutettuja ja työskentelemään raskaassa teollisuudessa, armeijassa ja kaivoksissa. Farrell on tohtori, mutta hänelle vaikuttaa olevan suuri mysteeri, miksi maailma on tällainen? Kirjailija meneekin niin pitkälle, että hän ei kerro, kuka kaivoksia, tehtaita ja armeijoita johtaa? Kuka nämä instituutiot rakensivat ja mitkä yhteiskunnalliset ja taloudelliset voimat liikuttavat niitä? Aloinkin epäillä, että joko kirjailija elää rinnakkaistodellisuudessa, jossa avaruusoliot ovat valloittaneet maailman, sortaen miehiä, tai hän tietoisesti yrittää vedota todella vieraantuneisiin miehiin tai sitten hän on seonnut? Kaikki vaihtoehdot ovat huolestuttavia. Mitkään tunnit hiekkarannalla, eivät avanneet tätä mysteeriä minulle. Pitäisikö lähettää viesti YK:lle, että on olemassa rinnakkaistodellisuus, jossa miehiä pakotetaan kaivostöihin avaruusolioitten toimesta?!

Suurin osa tässä kirjassa kuvatuista miehen sukupuolelle ominaisista ongelmista voitaisiin selittää kapitalismilla, mutta tämä ei tule kertaakaan kirjailijalle mieleen. Kuvaillessaan meksikolaisten siirtotyöläisten kurjien oloja, Farrell sivumennessä mainitsee, että nämä työläiset voisivat radikalisoitua luokkataisteluun. Mutta kirjailija päättyykin siihen johtopäätökseen, että luokkataistelun sijaan, siirtotyöläisten olisi taisteltava sukupuolensa sortoa vastaan. Mutta ketä vastaan he osoittaisivat mieltä? Koska feministit voivat vielä suoraan osoittaa valtaan pitäviä miehiä ja vaatia näiltä naisillekin kuuluvia oikeuksia, mutta Farrellin kirjassa ei koskaan osoiteta kenelle pitäisi vaatia parempia työoikeuksia? Ainoastaan kirjailija puhuu ”yhteiskunnasta” ihan kuin se olisi jokin irtonainen planeetta, joka ei liity mitenkään työläismiesten elämään. Ainakin omassa todellisuudessani työläismiehet kuuluvat yhteiskuntaan. Ehkä pulpahtaminen mereen auttaisi ymmärtämään tämän kirjan logiikkaa? Ehkä kesähelteet estävät minua ymmärtämästä tämän kirjan nerokkuutta?

Vallan analyysi

Farrell määrittelee vallan kyvyksi hallita omaa elämää. Kirjailija määrittelee vallan niin kapeaksi, etteivät edes rikkaat lääkärit ja asianajajat omaa valtaa, koska hekin kärsivät masennuksesta ja eksistentiaalisesta kriisistä. Farrell selittää, että masennus johtuu elämänhallinnan puutteesta. Jos masennuksen tunne on määritelmä vallattomuudelle, eihän kukaan tässä planeetassa omaa valtaa kuin ehkä Jumala ja Paavo Väyrynen! Farrell siis onnistui kehystämään vallan tavalla, jolloin siitä tulee tehoton käsite. Ainoastaan näin kirjailija onnistuu piirtämään kuvan, että miehiä sorretaan sukupuolensa vuoksi yhtä paljon/enemmän kuin naisia. Muutenhan kirjailijan olisi todettava, että köyhiä miehiä on olemassa, koska joukko rikkaita miehiä, erityisesti rikkaita valkoisia miehiä, sen sallivat. Jos ollaan tieteellisempiä, voidaan sanoa, että rikkaitten valkoisten miesten ylläpitämä järjestelmä/kulttuuri sen sallii. Mutta, että jokin mysteerinen voima syrjii miehiä sukupuolensa takia köyhyyteen, menee jo absurdiksi.

Farrell kuitenkin määrittelee naiset maailman varakkaammaksi sukupuoleksi, koska rikkaat miehet kuolevat aikaisemmin kuin naiset, jolloin rikkaitten miesten lesket saavat aviomiehensä perinnön. Saadakseen tämän idean toimimaan, olisi uskottava suuriin naisvaltaisiin poliittisiin ja teollisisiin dynastioihin. Mutta ainakin omassa todellisuudessani, suurin osa rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista ihmisistä ovat miehiä. Vai oletteko kuulleet kovin monesta suuryrityksestä, transnationaalisesta organisaatioista tai valtion elimestä, joita vanhat lesket hallitsevat? Uinti merellä oli virkistävää, mutta ei kyllä avannut tämän kirjailijan logiikkaa. Olen huolestunut.

Kätkettyä sovinismia.

Menin kotiin. Otin suihkun, jotta pyyhkisin pois merisuolan ihostani, mutta ei sitä ihmetystä, missä planeetassa Farrell elää? Kirjan lopussa on pahin kappale, joka käsittelee raiskauksia. Kirjailijan mukaan miehet raiskaavat, koska haluavat ”purkaa” turhautumistaan siitä, että eivät ”saakaan” hankittua seksikkään naisen. Farrell syyttää erityisesti naisten ”provokatiivisia” vaatteita ja naisten kauneutta hyödyntävää mainosteollisuutta raiskauksista.

Farrell selittää, että edellä mainittu teoriansa on parempi kuin feministien, jonka mukaan raiskaus on joittenkin miesten perverssi tapa osoittaa itselleen ja naiselle, kuka on vallassa. Farrellin teoria kuitenkin murtuu jo siinä, että muslimimaissa ei ole kuvia seksikkäistä naisista kaduilla ja silti raiskauksia tapahtuu. Sama asia konfliktialueissa ja vankiloissa. Toinen ongelma Farrellin teoriassa, on se, että suurin osa raiskauksista kohdistuu heikossa asemassa oleviin naisiin, kuten köyhiin, pakolaisiin-, kehitysvammaisiin-, nuoriin ja jopa vanhuksiin. On harvinaista, että kauniita naisia raiskataan, vaan yleisempää on edellä mainitut riskiryhmät. Tilaisuus siis tekee rikollisen, eikä niinkään naisen ulkonäkö. Tämän vuoksi onkin todella harvinaista, että tuntematon raiskaa naisen, vaan yleisempää on tutun raiskata naista neljän seinän sisällä. Farrell on siis vain uudelleen muotoillut pahemman luokan äärikonservatiivista ideaa ”paljastavista” naisista, joita tulisi säkittää tai vangita kotiin, jotta mies ei ”kääntyisi pois Jumalan tieltä”. Asiaa pahentaa se, että Farrell ei käsittele ollenkaan miesten kokemia raiskauksia. Ehkä sen takia, kun suurin osa miesten raiskaajista ovat toiset miehet.

Farrell ei siis usko etuoikeusteoriaan, jonka mukaan miehinen kulttuuri on rakennettu, sillä oletuksella, että koko maailma on miestä varten. Etuoikeusteorian mukaan mies ikään kuin alitajuisesti kokee, että hänellä on oikeus naisiin, työpaikkoihin ja muuhun yhteiskunnan etuihin. Tästä etuoikeustunteesta kumpuaakin lause ”saada naisia” ikään kuin naiset olisivat esineitä, eikä ihmisiä. Tämä etuoikeusoletus selittää, miksi kriisien aikoina miehet radikalisoituvat rasistisiin ja sovinistisiin ääriliikkeisiin. Kun yhteiskunta ei tarjoakaan enää sitä, mitä miehelle on kerrottu koko tämän iän olevan häntä ”varten” tämä suuttuu ja etsii syntipukkeja.

Farrellin kirja on oiva osoitus siitä, miten tämä etuoikeusoletus on todellinen ilmiö. Farrell lähtee etsimään syyllisiä miesten ongelmiin ulkopuolisilta tahoilta, joita hän ei koskaan nimeä. Jää lukijan tehtäväksi täyttää aukko, jolloin syyllisiksi voidaan nimetä, vaikka mitä tahoja ja ihmisryhmiä.

Mutta edellä mainittu ei ole edes se pahin, mitä tässä kirjassa on. Farrell myöskin argumentoi, että nainen on vastuussa omasta raiskauksestaan, jos tämä joi ennen rikosta alkoholia. Tässä kohtaan jouduin kamppailemaan oksennusta vastaan. Koko kirja on rakennettu sen idean varaan, että miehiä sorretaan heidän sukupuolensa takia, mutta lopulta kirjailija toteaa, että miehet eivät pysty hillitsemään raiskaushalujaan. Tällaista taantumuksellisuutta luulisi löytyvän pahempien salafistisaarnaajien puheista, eikä länsimaisen tohtorin!

Yhteenveto

Kuivattuani itseni suihkusta, katson peilistä ja totesin, että Warren Farrellin ”Myytti miehen vallasta” on todella puutteellinen, turha ja haitallinen kirja. Farrellilta puuttuu täydellisesti historiallinen ja sosioekonominen analyysi miesten kokemista ongelmista. Sen sijaan kirjailija lähtee ihmeellisiin metafyysisiin pohdintoihin siitä, miksi miehet joutuvat jatkuvasti uhraamaan itseään perheen ja isänmaansa takia. Tämä kirja on oiva osoitus siitä, miten sekularismi ei pelasta ihmistä taantumuksellisuudesta, jota liitetään usein uskonnollisiin fundamentalisteihin. Tämä on sen verran tyhmä ja ikävä kirja, että Jordan B. Petersonin kaltaiset uuspuritanistit vaikuttavat edistyksellisiltä liberaaleilta verrattuna Farrelliin.  Miehet tosiaan kärsivät sukupuolihierarkioista yhtä paljon kuin naiset, mutta tämä kirja ei ole se teos, joka selittää parhaiten, miten miehiä sorretaan. Sen sijaan tämä kirja oikeuttaa sellaisten harhaisten massamurhaajien ajatukset naisista kuin Eliot Rodger, Alek Minassia ja Dimitrios Pagourtzis.

Osaako joku suositella tolkullisempaa miesasiamiestä vai onko tässä järkevintä, mitä koko liike voi tarjota?