Aaro Ollikaisen ”Avain. Muutosprojektista menestys” on vuonna 2012 julkaistu suomalainen ”bisnesromaani”, joka pyrkii opettamaan yrityksen työntekijälle romaanin kautta, miten hoitaa yrityksen projektitöitä.
Otin tämän kirjan lukulistalle, koska sen konsepti on niin eksoottinen. Kuulemma tämä on surkea romaani ja surkean kirjallisuuden lukeminen kuuluu folkloristin toimenkuvaan! Pitäähän kansanperinteentutkija tutkia, mitä kansa tällä kertaa kirjoittaa itsestään!
Rakenne.
Romaanin juoni, jos sitä voi edes kutsua sellaiseksi, kertoo siitä, miten erään kuvitteellisen yrityksen työntekijä ylennetään projektijohtajaksi, jonka tehtävä on koota uuden asiakaspalvelujärjestelmän kehittävän työryhmän. Eikö olekin jännittävää?!
Ei pitäisi pilkata. Tämä romaani ei ole suunnattu minulle, vaan yritysten työntekijöille, joitten on kenties pakko lukea joku opas, miten rakentaa ja johtaa työryhmää. Silti romaanina tämä on huonoin, mitä ehkä olen koskaan lukenut elämässäni ja olen lukenut melkoista paskaa. Siinä mielessä en ole pettynyt.
Romaani koostuu ensimmäisen persoonan kerronnasta ja ajoittaisista muistilappuosioista. Jokaisen kappaleen lopussa tarinan sankari kirjoittaa muistilappuun mitä hän siinä päivänä oppi ja mitä on kehitettävä seuraavaksi päiväksi. Saat lukea sitten kuvitteellisia projektityöryhmäpointteja ranskalaisten viivojen kautta. Näitten muistilappuosioitten tarkoitus on kiteyttää, mitä juonesta pitäisi oppia ja antaa lukijalle konkreettinen tapa kehittää omaa johtamista.
”Avain. Muutosprojektista menestys” on juuri sellainen romaani, jonka kuvittelisi tietokoneen kirjoittavan. Tässä on etusijalla projektijohtamisen opettaminen ja sivuseikkana juonen ihmishahmot. Romaanissa ei luoda ollenkaan tunnnelmaa tai esitetä aitoja tunteita. Sen sijaan hahmot ovat kansanedustaja Alexander Stubin kaltaisia innokkaita nuoria miehiä, jotka lähtevät lähes maanisen innokkaasti johtamaan asiakaspalvelujärjestelmän uusimista. Epävarmuus ilmoitetaan lukijalle, ikään kuin sen mainitseminen olisi tarpeeksi tuntemaan hahmon epävarmuuden.
Kirjassa pitäisi olla draamaa, kun päähenkilö yrittää tasapainotella työnsä ja avioliittonsa välillä. Mutta romaanissa vaimo on vain persoonaton akka, joka sivumennen mainitaan painostavan päähenkilöä.
Kirjan koko fokus on ryhmäohjauksessa, jossa myöskin ei ole mitään jännitettä. Vaikka tarinassa on aikataulu ja budjettiongelmia, et pysty tuntemaan mitään kiirettä tai tuskaa, koska hahmot ovat niin ohuita. Kirjan hahmot ovat vain nimiä, joilla on kuvattu olevan erilaiset personalisuudet, mutta joita ei sitten hyödynnetä juonessa mitenkään. Käteesi siis jää vain tarina, jossa ihmishahmot ovat vain bisnessoppaan koteloita, jotka liikkuvat ja puhuvat todella köyhää bisnesjargonia.
Uusliberalismi tuhoamassa suomen kieltä.
Ärsyttävintä kuitenkin on romaanin kieli. Kaikki hahmot ja kertoja puhuvat kansainvälisten yritysten kieltä, joka on sekoitusta englantia, suomea ja anglismia. Joku nokkela kirjoittaja olisi hyödyntänyt kansainvälisten yritysten ammattislangia jotenkin juonessa, mutta tässä ei olla niin fiksuja. On olemassa lukuisia kirjoja, jotka hyödyntävät juonessa aksentteja ja slangeja, kuten vaikka Anthony Burgessin ”Kellopeliappelsiini”, mutta ”Avain” ei ole yksi niistä.
Ollikainen kirjoittaa yritysslangia kuin se olisi itsestään selvää suomen kieltä, mutta ei se helvetti ole tavalliselle ihmiselle! Lukiessani tätä kirjaa, melkein pystyin kuulemaan kuin Mikael Agricola kääntyi haudassaan. Monet sanat ovat joko suoraan englantia, vaikka suomenkielinen vastike löytyy tai ne on väännetty perverssillä tavalla suomenkieliseen asuun, luoden uskomattomia sanahirviöitä. Onkin vähän huvittavaa, että nuorisoa ja köyhiä haukutaan huonosta suomesta, mutta tässä romaanissa korkeasti koulutetut keskiluokkaiset suomalaiset kiduttavat rakasta kieltämme!
Yhteenveto
Aaro Ollikaisen ”Avain. Muutosprojektista menestys” on surkein romaani ikinä. Se on kirjoitettu hyvin tarkkaan rajatulle kohderyhmälle ja se on kirjoitettu yhtä ainoaa tarkoitusta varten. Ehkä joku yrityksen työntekijä näkee tällaisessa fiktioidussa oppaassa hyötyä, mutta taiteellisena kokonaisuutena tämä on epäonnistunut tekele. Toki tavalliselle lukijalle tästä saa hyvät naurut, koska tahattomasti monet romaanin hahmot ovat juuri sellaisia karikatyyreja, joita esiintyi Bret Easton Ellisin ”Amerikan Psyko” romaanissa. Kunnioitukseni Ellisia kohtaan nousi, koska amerikkalainen kirjailija kirjoitti tahallaan hahmoistaan ohuita. Ellis halusi osoittaa yritysmaailman bisnesmiesten olevan tyhjiä ja pinnallisia ihmisiä, mutta Ollikainen on kirjoittanut ihan vakavissaan kirjan päähahmoista tällaisia! Meidän keskuudessa elääkin Patrick Batemanin kaltaisia ihmishirviöitä, jotka sarjamurhaamisen sijaan luovat asiakaspalvelujärjestelmiä.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 