Isiksen ”fanipoikien” kootut selitykset

Graeme Wood haastatteli pääosin ”fanipojiksi” kutsuttuja Isiksen kannattajia vuonna 2016 julkaistussa kirjassaan  ”Vieraitten tavat: Kohtaamisia Islamilaisen valtion kanssa” (oma suomennos)

Rakenne

Suurin osa kirjassa esiintyvistä Isiksen kannattajista ei ollut munaa lähteä tappamaan ja kuolemaan ideologiansa puolesta. Sen sijaan nämä hyypiöt tuottivat omissa maissaan Isikselle propagandaa. Suurin osa haastateltavista asui länsimaissa ja olivat käännynnäisiä, mikä tekeekin tästä kirjasta erilaisemman kuin muut samaa aihetta ja tulokulmaa käsittelevät teokset.

Koska tämä on toimittajan kirjoittama kirja, sen kieli on todella helppoa ja kirjailijalla on vapaus antaa oma mielipiteensä ja asenteensa paistaa tekstistä läpi. Tässä kirjassa haukutaan ihmisiä ja vedetään sarkastisia vitsejä islamilaisesta teologiasta ja Isiksestä. Mielestäni virkistävää, koska akateemisten kirjojen puolueettomuus voi olla joskus todella puuduttavaa.

Wood on toimittaja, joten kirja koostuu pääosin Isiksen kannattajien haastatteluista, järjestön historiasta ja terroristitutkijoitten analyyseista.

Radikalisoituminen

Graemme Wood havaitsi haastatteluissa suunnilleen saman kaavan kuin kaikki muutkin jihadismia tutkineet: Suurin osa Isiksen kannattajista ovat nuoria miehiä, jotka kasvoivat sekulaareissa perheissä, olivat korkeasti koulutettuja, mutta syrjäytyivät hyvin nopeasti työmarkkinoilta ja sortuivat huumeisiin ja pikkurikollisuuteen. Nämä nuoret eivät koskaan käyneet moskeijassa tai lukeneet Koraania. Mutta kaikki muuttui, kun he tapasivat salafistin dawa-työssään (lähetystyö). Nämä nuoret miehet kokivat salafistin propagandan niin uskottavaksi, että kääntyivät äärimmäisempään islamiin mitä on. Kääntymisen jälkeen alkoi liukuminen islamismiin tai jihadismiin. Kirjailija toteaakin, että on ihan tutkittu, että käännynnäiset ovat aina uskonnosta riippumatta kaikista fanaattisempia. Eli tavallinen sunnimuslimi, joka noudattaa vanhempiensa paikallista islamia, ei vielä radikalisoidu, vaan tämän on ensin luovuttava perinteisestä vanhempien kansanomaisesta uskonnosta ja käännyttävä radikaaliin salafismiin. Vasta sen jälkeen voi alkaa radikalisoituminen jihadismiin.

Wood kertoo, salafismiin kääntymisen jälkeen näistä nuorista tuli liian radikaaleja paikallisille muslimeille. Suurin osa käännynnäisistä oli saanut paikallisesta moskeijasta porttikiellon tai syrjittiin lähiyhteisössä. Tämä taas antoi lisää potkia jihadisteille, jotka kuten rikollisjengit, muodostivat käännynnäiselle uuden perheen, jonka puolesta tappaa ja kuola.

He tietävät, että ovat väärässä

Kauhistuttavin havainto, mikä tässä kirjassa on tehty, on miten uskonnollisesta kiihkosta huolimatta, haastateltavat tiesivät sisimmässään olevansa väärässä. Monet jihadistit tässä kirjassa pyrkivät selittämään kirjailijalle, että tämä on ymmärtänyt ”väärin” Isiksen ja sharia-lain. Kirjailijan mukaan jo se, että nämä ”fanipojat” olivat valmiitta ”korjaamaan” mediassa annettua kuvaa Isiksesta, kertoo, miten nämä ihmiset tiesivät moraalin rajat ja haluavat tietynlaista valtavirran hyväksyntää. Haastateltavien mukaan ISIS ei ole niin raakalaismainen kuin media antaa ymmärtää. Heidän mukaansa oikeastaan kaikki jihadistien brutaalius on vain sodan paineitten luomaa, että heti kun rauha saavutetaan, sharia-lain äärimmäisestä väkivaltaisesta tulkinnasta luovutaan.

Kirjailija nostaa huomoksi sen, miten visio kalifaatista muuttui riippuen missä maassa jihadisti asui. Esimerkiksi brittiläiset jihadistit halusivat kalifaatin olevan islamilainen kopio brittiläisestä hyvinvointivaltiosta kuin taas Australialainen jihadisti halusi kalifaatista Australian kaltaisen. Tämä tarkoittaa, että jihadistit eivät ole niin huonosti integroituneita muslimeja, että he hylkäisivät kaiken länsimaisen. Sen sijaan he huomaamattaan omaksuivat monia länsimaisia instituutioita ja joskus jopa lainsäädäntölogiikan, jonka he heijastivat omaan teokratiaansa.

Kirjailija kertookin, että jihadistit tietävät oikean ja väärän eron. He tietävät, että käsien katkominen ja päitten leikkaaminen eivät ole kivaa tai toivottavaa. Mutta heillä ei ole elämässään yhtään mitään muuta kuin uskonsa maailmanloppuun. Nämä jihadistit ovat luoneet päissään kokonaisen fantasiamaailman, joka oikeuttaa brutaaleimmatkin teot. Wood vertaakin jihadisteja marxisti-leninisteihin, jotka oikeuttivat Stalinin puhdistukset ja gulagit tulevalla työläisparatiisilla.

Maailmanloppu

ISIS eroaa muista jihadisteista siinä, että sen ideologia pyörii maailmanlopun ympärillä. Maailma on lähellä loppuaan ja Isiksen tehtävä, on olla osa tätä ennustusta. Kaikki Isiksen kannattajat, eivät välttämättä osaa islamilaista teologiaa tarkasti tai ole kovin uskovaisia, mutta kaikki ovat varmoja, että maailma on lähellä loppuaan. Tämän takia heidän on pelastettava sielunsa pyhässä sodassa. Kirjailija peilaa tätä uskoa muihin maailmanloppukultteihin kautta historian ja toteaa, että ne ovat aina kaikista väkivaltaisemmat ja fanaattisemmat liikkeet. Woodin mukaan, kun henkilökohtainen elämä on täysin sisällyksetön ja maailma on kuitenkin lähellä loppuaan, mitään ei ole menetettävissä ja kaikki on sallittua. Tämä selittää, miksi ISIS on sairaampi kuin natsit, jotka uskovat estävänsä maailmanlopun.

Yhteenveto

Graeme Woodin ”Vieraitten tavat: Kohtaamisia Islamilaisen valtion kanssa” on paras kirja jihadismista ja Isiksestä mitä on. Tässä on kaikki selitetty helpommin ja viihdyttävämmin kuin muissa kirjoissa, mutta täysin valtavirtatutkimuksen mukaisesti. Kuten se, että Isiksen islamintulkinta on poikkeuksellista ja sen kannattajat ovat marginaalisia hyypiötä. Sen sijaan, että kirjailija vain vetoasi ”ideoitten markkinoihin”, hän toteaa, että paras tapa tuhota jihadismi on parantaa ihmisten sosioekonomisia oloja. Jihadismi, islamismi ja salafismi eivät tule koskaan häviämään maailmasta, mutta parantamalla ihmisten elinolosuhteita ja integroitumista yhteiskuntaan, heidät saadaan rauhoittumaan. Joku voi toki haukkua kirjailijaa siitä, että hän haluaa silittää massamurhaajia päähän, mutta jos ajatellaan fasismia, niin ei sekinään ideologia hävinnyt, vaikka sen merkittävät kannattajat tapettiin. Sen sijaan fasismi pysyy meidän kulttuurissa uinuvana vaarana, joka vain odottaa, että yhteiskunnalliset olosuhteet ovat tarpeeksi epävakaita, jotta se voi uudelleen nousta.