Luottokortteja kommunistiutopiassa

Edward Bellamyn vuonna 1888 julkaistussa romaanissa ”Vuonna 2000 katsaus vuoteen 1887” kuvaillaan 1800-lukua levottomaksi ajaksi, jossa jatkuvasti talous heilahtelee. Ihmisten palkat ovat riittämättömiä ja epätasa-arvo silmiinpistävää. Suurkaupunkeja vaivaavat jatkuvat lakot ja anarkistien terrori-iskut. Monet uskoivat, että kapitalismi oli liian epävakaa järjestelmä, joka tulee hetkellä millä hyvänsä romahtamaan, tuhoten koko maailman. Jos on muutenkin lukenut tästä aikakaudesta olevaa kirjallisuutta, huomaa, miten kurjaa 1800-luvun teollistunut maailma oli. Edward Bellamyn romaani kuitenkin ei tarkoitettu 1800-luvun aikalaiskuvaukseksi, vaan kertomukseksi miltä ”kaukainen” tulevaisuus näyttää.    

9

Ennustukset    

Suurin osa kirjassa tehdyistä ennustuksista menivät pieleen, kuten yleensä. Kirjailija kuvitteli, että kommunismi voittaisi tulevaisuudessa ja koko maailma eläisi Marxin ennustamassa utopiassa. Kirjailija ei mainitse sanaa ”kommunismi” tai Marxia, vaan hän kirjoitti tulevaisuudesta, ikään kuin loogisesti kaikki ihmiset olisivat poliittisesta orientaatiosta huolimatta, päättyneet samoihin johtopäätöksiin kuin Marx ja toteuttaneet hänen visionsa.     

Bellamyn mukaan maailmassa kaikki yritykset on kansallistettu ja rahaa ei ole. Maata johtavat valitsijamiesten valitsemat ”ohjaajat” jotka tieteellisesti johtavat maan taloutta ja jakavat sen resurssit. Ainoa ennustus, joka meni oikein tässä kirjassa, on luottokortti. Tässä kirjassa kirjaimellisesti keksittiin luottokortti konseptina ja sanana. Muuten kaikki meni pieleen. Onkin vähän ironista, että kommunistiutopianovellissa keksittiin esine, joka todellisuudessa muodostui kapitalismin tunnetuimmaksi symboliksi.  

Tässä kirjassa visioidaan, että verojen sijaan kaikki ihmiset omistavat yhteisesti nämä suuret yritykset, jolloin kaikki tuotettu varallisuus jaetaan tasaisesti. Kaikki ihmiset työllistetään ”teollisuusarmeijoissa” joissa tuotetaan varallisuus, joka kierrätetään kuluttajien kautta takaisin teollisuuteen. Tietenkin 1800-luvun kirjailijan virhe oli luulla, että silkalla matematiikalla pystyttäisiin ennustamaan kysynnän ja tarjonnan määrä. Taloustieteilijä Ludwig von Mises oli oikeassa, että raha on paras tapa mitata miten arvokas, joku tuote on ja miten paljon sitä kannattaa tuottaa.    

Ehkä ainoa asia, mitä tämä kirja voi antaa nykyaikana, on tapa ymmärtää, miksi 1880-1970-luvulle saakka kommunismi tuntui tulevaisuuden ratkaisulta. Kommunisteja ja sosialisteja ei ajanut halu teljetä ihmisiä gulageihin, vaan rakentaa siisti ja tieteellisesti loogisen talousjärjestelmän. Ongelma oli tietenkin siinä, että loppujen lopuksi kommunismi ei ollut tieteellisesti looginen järjestelmä.     

Juoni    

Tässä romaanissa on ehkä tylsin juoni ikinä. Tarinan sankari nukahtaa kellarissa ihmeellisessä magneettihoidossa vuonna 1887 ja herää vuonna 2000. Tämä selitetään sillä, että juuri, kun hahmo nukahti magneettihoidossa, hänen talonsa paloi ja kellari hautautui sadaksi vuodeksi säilyttäen sen sisällä nukkuvan jätkän elossa. Ei kaikista uskottavin aikamatkailu, mutta pahempaa onkin koko kirjan ohut juoni. Kirjan tarina koostuu hahmosta, jolle estellään ja kerrotaan, miten tulevaisuudessa eletään ja se siitä. Todella puuduttavaa kerrontaa. Ainoa syy, miksi edes vaivauduin lukemaan koko kirjan loppuun, oli halu tietää mitä visioita kirjailijalla oli 2000 luvusta.    

Konteksti    

Mielenkiintoisinta tallaisissa tulevaisuutta visioivissa kirjoissa ei olekaan itse kuvattu tulevaisuus, vaan se kirjoittamiskonteksti ja mitä kirjoittamisajankohdalla ihannoitiin tai tuomittiin. Tässä kirjassa onkin se hyvä puoli, että kirjailija kertoo, miten elettiin hänen elinvuotena ja miten siihen aikaan moni uskoi ongelmien ratkeavan tulevaisuudessa.     

Mielenkiintoisinta onkin kirjan selitys suunnitelmataloudelle. Yksi tulevaisuudessa elävistä hahmoista kertoo, että tuntui suurelta haaskaukselta antaa jättiläismäisten yritysten olla yksityisissä käsissä, joitten ainoa tavoite oli voiton maksimoiminen. Hahmo kuvailee, että on paljon rationaalisempaa antaa valtion virkamiesten ohjata näitä suuria yrityksiä palvelemaan kansaa. Samalla tässä kirjassa kritisoidaan, miten loppujen lopuksi vapaa markkinatalous ei ole vapaa, koska suurimmat yritykset luovat keskenään kartelleja tai muita korruption muotoja. Kirjailija valittaa, että tällainen korruptio ja työläisten oikeuksien polkeminen ovat suurta resurssien haaskausta. On siis tietyssä mielessä ymmärrettävää, miksi sosialismi tuntui tuohon aikaan järkevämmältä ratkaisulta, johon kirjailijan mukaan kaikki ihmiset voivat yhtyä.     

Yhteenveto     

Edward Bellamyn ”Vuonna 2000 katsaus vuoteen 1887” ei kannata lukea romaanina, koska silloin se on tavattoman surkea. Sen sijaan tätä on luettava historiallisena dokumenttina, joka paljastaa miksi kommunismi tuntui niin monien mielestä niin vetävältä, että sen uskottiin enemmänkin yhdistävän ihmisiä kuin erottavan heitä.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s