Olen aiemmin lukenut Päivi Räsäsen homovastaisen kirjan ja se oli melkoinen intellektuaalinen vuoristorata, mutta sitten yksi faneistani suositteli tätä mestariteosta minulle. Olisin voinut elää onnellisesti tietämättä tämän teoksen olemassaolosta, mutta onneksi asia korjattiin. Kiitos. Juha Ahvion ”Miten tähän on tultu? Seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret” on vuonna 2013 julkaistu tietokirja, joka yrittää todistaa, että seksuaalivallankumous oli kommunistien salaliitto, koska miksi ei?
Teesi
Ahvion kirjan ydinteesi on, että LGBTQ-oikeuksien saavutukset tällä vuosisadalla ovat gnostilaisten satanistikommunistien salaliiton tulosta. Kun luin tämän, nauroin ääneen varmaan viisi minuuttia. Kirjailijan mukaan kommunismi on oikeastaan kerettiläisen gnostilaisen kirkon uudelleen brändäys, jonka tarkoitus on tuhota ”aito” kristinusko ja näin langeta ihmiskunta Saatanan otteeseen. Pissasin melkein housuihin naurusta. Kirjailijan mukaan kuitenkin perinteinen kommunismi ajautui umpikujaan Länsi-Euroopassa ja näin nämä gnostilaiset satanistit kehittivät uusmarxismin, jolla saada suunnitelma päätökseen.
Kirjassa kerrotaan, että uusmarxilaiset olivat 40-60-luvun Frankfurtin koulukunnan teoreetikkoja, jotka vastustivat Neuvostoliiton stalinismia ja keskittyivät enemmänkin kulttuurin tutkimiseen kuin taloustieteisiin. Koska nämä tutkijat keskittyivät kulttuurin tutkimiseen, kirjailija kutsuu heitä ”kulttuurimarxisteiksi”. Termi itsessään ei ole Ahvion keksimä, vaan se on revitty Natsi-Saksan propagandasta, jossa yritettiin kehystää moderni taide ja jazz-musiikki ”kommunistien salaliitoksi”. Mutta tästä Ahvio tietenkin ei kerro.
Kirjailijan mukaan antirasismi, homoaktivismi, feminismi ja television roskaohjelmat ovat kulttuurimarxilaisten peiteoperaatioita, joilla salakavalasti muutetaan länsimaisen juutalaiskristillisen kulttuurin kommunistiksi. Ahvio keskittyy tässä kirjassa kulttuurimarxilaisten ”homosaatio” operaatoon paljastamiseen. Koska tietenkin se, että homot saavat mennä naimisiin, jotenkin edistää yksityisomaisuuden kansallistamista. Miten en tajunnutkaan tätä suurenmoista loogista ketjua?!
Avuliaasti kirjassa listataan, mistä tunnistaa kulttuurimarxistin:
1) Konservatiiviset näkökulmat ovat järjettömiä
2) Sanojen merkityksiä on muutettava
3) Viharikosten implementoiminen (vihapuhelait ja yms)
4) Yhteiskunnan muuttaminen maahanmuutolla monikulttuuriseksi
5) Julkisen koulutuksen muuttaminen massamanipulaation välineeksi (seksuaalivalistus)
6) Yksilön mielihyvää korostavan viihdekulttuurin suosimisena ja sallivan huumekulttuurin pyrkimyksenä
7) Matriarkaalisuuden ihannointi ja radikaalin feminismin suosiminen
8) Panseksualismin, sukupuolineutraaliuden ja homoavioliiton kannattaminen.
Kuten voitte nähdä tämän listan mukaan, kirjailijalle lähes kaikki yhteiskuntamme ja kulttuurimme asiat ovat kulttuurimarxistien muokkaamia. Temptation Island-, Suomen huutokauppakeisari, Ruotsin sinkkulaiva- ja Tuuri-tosi TV ohjelmat ovat kulttuurimarxilaisten luomia, koska kukaan muu ei sellaista roskaa tuottaisi. Olette varmaan nähneet, miten Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ylistää näitä ohjelmia jatkuvasti. Kun ajattelette Holywoodin tusinaelokuvia ja televisiosta pursuavaa viihderoskaa, niin vasemmistolaisuus tule mieleen! Nyt tiedätte syyn! Sitten tietenkin seksuaalivalistus, huumeiden laillistaminen ja ehkä kaikista pahin: sanojen merkitysten muuttaminen! Jos olisimme pysyneet Agricolan viitoittamalla tiellä, niin kaikki olisi hyvin! Mutta kukapa ei olisi ihmetellyt, miksi yhteiskunnassamme on alettu suosia matriarkaattia? Sitä oikein pursuaa kaikkialta!
Homoseksuaalisuus on synti
Koko kirja on kirjoitettu, sillä oletuksella, että lukija vihaa homoja ja pitää Raamatun kirjaimellista tulkintaa totena. Ahvio oletus on niin suuri, että koko kirjassa ei kertaakaan selitetä, mitä väärää on homoseksuaalisuudessa, naisten oikeuksissa tai aviottomuudessa? Kirjailija esimerkiksi ottaa tunnettujen sosiologien ja historioitsijoitten sitaatteja homoseksuaalisuudesta tai sukupuolen konstruktivismista ja selostaa, mitä ne tasan tarkkaan tarkoittavat, mutta ei selitä mitä väärää niissä on? Kirjailija ikään kuin olettaa, että lukija kauhistuisi siitä, että Judith Butler on muotoillut teorian, jonka mukaan sukupuoli-identiteetti on performatiivista. Pahoittelut, mutta Buttler on oikeassa. Se, mitä nyt pidetään miehekkäänä tai naisellisena, ei ole sama, mitä sata vuotta sitten pidettiin, eikä sekään ole samaa, mitä pidettiin viisituhatta vuotta sitten. Mitä kauhistelemista on empiirisessä havainnossa? Kirja siis epäonnistuu pahasti vakuuttamaan muita ihmisiä kuin fundamentalistikristittyjä ja kovan luokan uusnatseja.
Suuri salaliitto
Juha Ahvio yrittää perustella salaliittonsa viittamaalla 70-luvun homoaktivisteihin Marshall Kirkin ja Hunter Madnsenin suunnitelman, jolla saada homot hyväksytyiksi yhteiskuntaan. Suunnitelmaan kuului tieteellisten faktojen käyttö uskonnollisia seksuaalitulkintoja vastaan, homohahmojen positiivisten representaatioitten lisääminen mediassa, homojen oikeuksien edistäminen esittelemällä, miten homot kärsivät syrjinnästä, sekä syyllistämällä homojen vastustajia harhaisiksi ennakkoluuloisiksi sekopäiksi. Kirjailija kauhistelee, miten kaikkia näitä taktiikoita yhä LGBTQ -oikeuksia ajavat aktivistit käyttävät. Mutta jos et vihaa homoja, niin on hyvin vaikeaa nähdä, mitä väärää yhdessäkään taktiikassa on? Tai miten ne liittyvät kommunismiin? Kirjailija yrittää lisätä lukijan kauhistusta korostamalla, miten Kirk ja Madnsen kuvasivat suunnitelmaansa ”homopropagandaksi”. Jos tietää, mitä ”propaganda” oikeasti tarkoittaa, niin eihän sen sanan käytössä ole mitään kauheaa, erityisesti ihmisoikeuksien edistämisen kontekstissa. Ahvion keissiä haittaa vielä se, ettei näillä molemmilla aktivistilla, ei ainakaan kirjan mukaan, ollut mitään konkreettisia yhteyksiä viihdeteollisuuteen tai valtioon.
Tietenkin koska edellä mainitut aktivistit eivät olleet myöskään kommunisteja, Ahvion on kerrottava, että kulttuurimarxilaisten suunnitelmana on levittää kapitalismia tuhoavat homoideat ihmisten alitajuntoihin, jolloin nämä tietämättään edistävät talousjärjestelmän tuhoamista. Ahvion teesi on se, että kulttuurimarxistit loivat teoriat, jotka oikeuttavat homojen olemassaolon ja näin ihmiset saatiin ikään kuin huijattua kannattamaan heidän ihmisoikeuksia. Näin kirjailija onnistuu vetämään yhteyden kommunisteista SETA:n, Vihreisiin ja Kokoomukseen, vaikka näitten ohjelmissa ei mainita kapitalismin kumoamista. Kirjailija valittaakin, miten jopa Kokoomus ja liberaalit on saatu ”huijattua” omaksumaan itsetuhoisen salaliiton. Ahvio muistuttaa, että 1900-luvun alun klassiset liberaalit, kuten Friedrich A. Hayek ja Ludwig von Mises pitivät elintärkeänä vapaille markkinoille heteroseksuaalisen patriarkaalisen ydinperheen olemassaoloa. Kysyn tässä, entä sitten? Voiko joku taloustieteilijä ihan oikeasti, naama vakavana sanoa, että kapitalismi on riippuvainen kenen kanssa olet aviossa tai paneskelet?
Ahviolle ei siis tule ollenkaan tässä kirjassa mieleen, että ehkä ihmiset hyväksyvät laajalla rintamalla homojen oikeuden olemassaoloon, koska siinä ei ole mitään vikaa? Ei tietenkään, vaan hän on oikeassa ja muut ovat massamanipulaation uhreja!
Uusmarxilaisuus
Mielenkiintoisinta tässä kirjassa onkin se, miten oikeassa Ahvio on uusmarxilaisuuden historiasta. Jos unohdetaan koko höpötys satanistignostilaisesta salaliitosta, joka otti haltuun suuryritykset ja viihdeteollisuuden, tässä kirjassa on hyvin tarkkaan lähdeviitattu ja tutkittu uusmarxilaisen teorian historia ja kehitys. Humanistina olen opiskellut kaikki tässä kirjassa mainitut teoriat ja niitten historian. Jotkut teorioista ovat nyt humanismin valtavirtaa, kun taas toiset on hylätty. Esimerkiksi Theodoro Adornon teoria kaupallisen kulttuurin tuhoisasta vaikutuksesta ”aitoon” kansankulttuuriin, ei oteta vakavasti muualla kuin, ironisesti kyllä, äärioikeistossa. Hämmästyinkin, miten tämä on eka taantumuksellisen oikeistolaisen kirja, jossa on vaivauduttu opiskelemaan, mitä vastustetaan.
On aivan totta, että Frankfurtin koulukunnan tavoite oli murtaa kapitalistinen järjestelmä kritisoimalla kulttuuria. On myöskin totta, että suurin osa sosiologisista sukupuoliteorioista perustuu marxilaisiin analyyseihin. Se, missä Ahvio on väärässä, on että nämä edellä mainitut asiat olisivat mitenkään huonoja tai vääriä.
Eli emme voi mitenkään tietää voisiko totalitarismi syntyä vain siitä, että koko kulttuuri muuttuisi itsestään kommunistiseksi. Jos nyt ollaan loogisia, niin miksi tarvita valtion repressiota, jos kaikki joka tapauksessa hyväksyvät kommunismin kulttuurin tasolla? Esimerkiksi liberaalidemokratioissa ei tarvita valtion rankkaa repressiota, koska suurin osa ihmisistä pitää liberaalidemokratiaa niin itsestään selvänä, että ääriryhmät ovat melko kykenemättömiä saamaan massoja taakseen. Frankfurtin koulukunta tajusi tämän ja sen takia käsite ”hegemonia” keksittiin. Eli Ahvio epäonnistuu perustelemaan oman sisäisen logiikkansa!
Sitten tietenkin, mitä väliä, jos jokin tieteellisen teorian alkuperä on marxismissa, jos se on oikea? Ahvio ei lähde tässä kirjassa kumoamaan yhtäkään teoriaa, joten en ihan vakuuttunut, mitä vikaa niitten aatehistoriassa on? Esimerkiksi valtiotieteissä on paljon klassisia teorioita, jotka kumpuavat liberaalista tai konservatiivisesta ajattelusta, joskus jopa 1600-luvun absolutistisesta monarkismista. Ketään ei kiinnosta, että jotkut valtavirrassa olevat valtiotieteelliset teoriat perustuvat puhtaasti ideologisiin kehyksiin, koska nämä teoriat itsesään ovat melko uskottavia ja toimivia. On muuten ironista, että marxilaiset tutkijat olivat ensimmäisiä, jotka osoittivat, että oikeastaan kaikki tiede perustuu ideologioihin. Ei ole olemassa puhtaasti neutraalia tiedettä, koska me kaikki olemme kulttuurimme ja maailmankuviemme vankeja. Tietenkin tämä ei ole peruste äärimmäiselle relativismille, missä kaikki käy, vaan toteamus, että omia arvojamme ja ideologioitamme on yritettävä kyseenalaistaa, jos aidosti haluamme tehdä objektiivista tiedettä.
Mutta siirrytään itse argumenttiin, että koko homojen oikeuksien ajaminen on kommunistien keksintö: Yksi syy kommunistien ja vasemmistolaisten yliedustukseen tasa-arvoa ajavissa liikkeissä, johtuu yksinkertaisesti siitä, että oikeistolaisia ei alussa kiinnostanut auttaa homoseksuaaleja ja etnisiä vähemmistöjä saavuttamaan yhtäläiset oikeudet. Vai oletteko kuulleet kovin monesta republikaanista, jotka olivat Stonewallin mellakan jälkeen järjestäneet pride-marsseja tai ilmaisia AIDS-klinikoita? Mutta lopulta LGBTQ-liike voitti argumentin niin hyvin, että nyt yksityiset firmat ja jopa Kokoomus heiluttavat iloisesti sateenkaarilippuja.
Kirjailija on aivan oikeassa, että uuskommunistit uskoivat kapitalismin pyörivän rasismin ja muun riiston voimalla ja, että jos riisto lopetettaisiin, koko järjestelmä kaatuisi. Mutta nykyiset kommunistit harmittelevat, että kapitalismi ei romahtanutkaan. Olenkin ärsyttänyt monia vasemmistolaisia toteamalla, että syy, miksi länsimaissa ihmisoikeudet ovat paremmalla tolalla kuin kommunistivaltioissa, on juuri se, että on yritysten etu laajentaa asiakaskuntaansa valkoisten keskiluokkaisten heteromiesten ulkopuolelle. Mitä enemmän ihmisiä ostaa tuotettasi, sitä enemmän rahaa saat, joten on yrittäjän etu saada naiset, homot ja etniset vähemmistöt osaksi kulutusmarkkinoita. Tämä selittää, miksi niin moni yritys on niin innokas tukemaan monikulttuurisuutta edistävää Maailma kylässä -festivaalia tai Pride-kulkuetta. Asiaan ei liity mitenkään se, että suuryritykset ovat kommunistien hallinnassa, vaan siitä, että osakeyhtiön tehtävä on maksimoida voittoa keinolla millä hyvänsä. Mutta Ahvio ei ole tätä huomannut, vaan hän luulee, että ihan kohta kapitalismi tulee romahtamaan, koska hänen omien sanojensa mukaan ”kapitalismin pohja on heteroseksuaalinen patriarkaalinen ydinperhe”. Valitettavasti kapitalismi toimii riippumatta siitä, kenen kanssa avioidut tai paneskelet.
Sosiaalifoorumi
Ehkä hauskin juttu on kuitenkin se, että Ahvion mukaan homotuksen ja kommunismin suurin peitejärjestö on Sosiaalifoorumi. Opin tässä kirjassa paljon Sosiaalifoorumin historiasta. Organisaation perustivat brasilialaiset sosiaalidemokraatit ja kuubalaiset kommunistit. Sosiaalifoorumin tarkoitus oli yhdistää maailman vasemmistolaiset yhteen, riippumatta ideologiasta, verkostoitumaan keskenään. Tämä tarkoittaa, että Sosiaalifoorumissa liikkuu niin vihreitä, sosiaalidemokraatteja, sosialisteja kuin kommunisteja ja jopa anarkisteja. Voi kauhistus! Voin tässä myöntää, että olen ollut Suomen sosiaalifoorumissa vapaaehtoistyöntekijänä edistämässä homosaatiosta, mokutusta, työläisten tasa-arvoa, naisten oikeuksia, luonnonsuojelua ja köyhyyden vähentämistä. Ne pahimmat asiat, mitä ikäiseni ihminen voikaan harrastaa. Pahoittelut. Ahvio vain unohtaa mainita, että Sosiaalifoorumi on: ”moniarvoinen, monipuolinen, ei-tunnustuksellinen, ei-valtiollinen ja puolueista riippumaton areena, jonka tarkoitus on edistää globaalia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.” Kirjailija toki jälleen epäonnistuu kertomaan, mitä väärää näissä asioissa on?
Yhteenveto
Juha Ahvion ” Miten tähän on tultu? Seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret” on todella hyvä ja helppolukuinen marxilaisten yhteiskuntateorioitten historiikki, mutta todella huono kirja argumentoimaan, miksi nämä teoriat ovat huonoja. Kirjailija lähdeviittaa ja siteeraa hyvin arvostettuja tietokirjoja marxilaisista teorioista ja niitten historiasta, mutta kun on aika todistaa, että kommunistit ovat oikeasti satanistisia gnostilaisia, hän viittaakin tunnettuihin äärikristittyhörhöihin David Horowitziin ja Hans Graf Huyniin tai itseensä. Kirjan koko idea perustuu sairaalloiseen antikommunismiin ja homokammoon, jota harvalla ihmisellä on. Sen jo todistaa tänä vuonna Helsinki priden yleisöennätys, johon osallistui 100 000 ihmistä. Ovatko kaikki vain kulttuurimarxilaisten suuren salaliiton manipuloimia, vai johtuuko se siitä, että homoudessa ei ole mitään vikaa? Homoseksuaalisuus onkin muuttunut niin hyväksytyksi länsimaissa, että se on joittenkin silmissä meidän sivistyksellisen ylivertaisuuden merkki, jolla peilataan muitten kansojen sivistyksen taso. Joten kuka tätä kirjaa edes lukee, kun kovan luokan nationalistitkin joutuvat teeskentelemään välittävänsä homoista, käyttääkseen heitä lyömäaseena maahanmuuttajia vastaan?
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 