Homo Deus: huomisen lyhyt historia

Heti alussa Yuval Noah Hararin vuonna 2015 julkaisema kirja ”Homo Deus: huomisen lyhyt historia” kiinnosti minua ja laitoin sen lukulistaan. Kirja laajentaa edellistä ”Sapiens” kirjaa, kertomalla mikä voi olla ihmiskunnan tulevaisuus! Mutta akateemisten opintojeni takia keskityn folkloristiikkaan ja ääri-ideologioihin, joten minulla ei ollut kiirettä lukea kumpaakaan kirjaa heti. Vuodet vain vyöryivät ja kirjan suosio vain kasvoi. Melkein joka ikinen lukutaitoinen ihminen täällä Suomessa vaikutti lukeneen Hararin homokirjat paitsi minä. Sisäinen hipsterini alkoi kutittaa. Jos kaikki lukevat tätä kirjaa, ei se voi olla kovin hyvä tai oivaltava. Aloin epäillä, että Hararin kirjat olivat jotain tusinakamaa ja pelkäsin lukea ne. Mutta rohkeasti odotin lukulistani liikkumista, kunnes tartuin ensimmäiseen ja sitten tähän teokseen. Voin ilmoittaa, että olin väärässä. Hararin homokirjat ovat suosittuja, koska ne oikeasti ovat hyviä ja oivaltavia!   

15

Äärimmäistä naturalismia   

”Homo Deus” kertoo lyhyesti ihmisen biologisesta ja kulttuurisesta evoluutiosta, jonka jälkeen se ottaa hyvin materialistisen otteen itse sivilisaatioita muovaavista ideologioista, joita kirjailija kutsuu ”uskonnoiksi”. Harari kertoo, miten viimeisten vuosisatojen suurimmat ideologiat muovautuivat teknologian kautta ja miten tulevat teknologiat tulevat luomaan uusia ideologioita, joitten ympärille koko maailmankuvamme, sivilisaatiomme ja itse lajimme biologia tulevat perustumaan.    

Kirjassa todetaan, että viimeisempien tutkimuksien mukaan me ihmiset ja kaikki elolliset olennot, emme ole muuta kuin biologisia algoritmeja, joita voidaan manipuloida yhtä helposti kuin tietokoneitten lähdekoodeja. Hararin mukaan nämä tieteelliset löydöt paljastavat, että humanismi perustuu yhtä suureen harhaan kuin kaikki uskonnot. Harari haukkuukin tässä kirjassa uskontoja yhtä paljon kuin sosialismia ja ”darwinistista humanismia” (äärioikeistolaisuus), mutta päättyykin siihen lopputulokseen, että itse liberalismi ideologiana perustuu väärään ihmiskäsitykseen.

Hararin mukaan tulevaisuudessa tietokeniikan kehitys tulee luomaan kokonaisia uusia ideologioita, jotka ovat teknohumanismi ja datauskonto. Teknohumanismin mukaan me tulemme individualistisesti muokkaamaan kehostamme koko ajan täydellisempiä, kunnes voimme luoda itsestämme Jumalia, kuten Arthur C. Klarke (1968) spekuloi romaanissa ”2001”. Datauskonnon mukaan taas meidän tulisi kerätä kaikki maailman informaatio supertietokoneille, kunnes kaikki elämän salaisuudet ratkaistaan ja me sulaudumme täydellisesti toimivaan yhteiskuntaan, jossa ainoa yksilö on oikeastaan kaikkia manipuloiva supertietokone. Datauskonnon visiot ovat vähän samaa, mitä scifi-kirjailija Isaac Asimov visioi ”Säätiö” sarjassaan (1942–1993.) Kummassakin Hararin skenaariossa kapitalismi tullaan hylkäämään riittämättömänä ja vaarallisena talousjärjestelmänä. Tai pahimmassa tapauksessa kapitalismi tulee tapamaan meidät kaikki, jos emme muuta tai korvaa sitä ajoissa.   

Marx oli oikeassa   

Hararin puolueettomuus näkyy siinä, miten hän koko kirjan ajan ylistää liberalismia ja haukkuu sosialismia, mutta kuitenkin hän päättyy samoihin johtopäätöksiin tulevaisuuden kehityksestä kuin monet sosialistit. Tulevaisuus tulee olemaan joko teknokommunismin tai -fasismin määrittelemä. Harari päättyykin samoihin johtopäätöksiin kuin teknokommunismia ajavan Paul Mason. Vaikkakin Harari itse ei nimeä tulevaa yhteiskunnallista järjestelmää teknokommunismiksi, sen kuvatut ominaisuudet ovat samanlaisia kuin Masonin kirjassa ”Postcapitalism” (2015). Sitten tietenkin mikä on marxilaisempaa kuin tarkastella ihmiskunnan historiaa materiaalisten olosuhteitten kautta!  Tämä on jo toinen kerta, kun joku tieteilijä haukkuu sosialismia, mutta myöntää ideologialla olevan tieteellisesti valideja pointteja ihmisyydestä tai taloudesta. Toinen oli Jonathan Haidth kirjassaan ”Onnellisuushypoteesi” (2006)  

Tieteen valtavirtaan nojautuva   

Tässä kirjassa kerrotaan aika paljon tieteellisen kehityksen historiaa ja missä mennään uusien tutkimusten mukaan. Tässä oli aika lailla samaa, mitä lukemassani Michio Kakun ”The Future of the Mind: The Scientific Quest to Understand, Enhance, and Empower the Mind” (2014) ja Bill Brysonin ”Lyhyt historia lähes kaikesta.” (2003) teoksissa. Kaikki edellä mainitut kirjat taas perustuvat lukuisiin tutkimuksiin, joten voidaan sanoa, että Hararin kirja on yhteenveto siitä, mitä tiede näkee tulevaisuudeksemme, eikä Hararin omia perseestä vedettyjä mietintöjä.   

Yhteenveto   

Yuval Noah Harari ”Homo Deus: huomisen lyhyt historia” on hyvin helppolukuinen kirja. Tässä oletetaan, että et tiedä mistään mitään, joten kaikki selitetään. Harari on niin taitava kirjailija, että jopa ne osiot, jotka olivat tuttuja muitten kirjojen kautta, olivat miellyttävää lukea uudelleen. Parasta mitä sain sen lisäksi, että todettiin Marxin olleen oikeassa kapitalismista, on lause: ”Jumala on kuollut, kestää vain hankkiutua eroon ruumiista.” Kannattaa todellakin lukea tämä kirja, koska yksi sen pointeista on, että suurin osa ihmisistä ei ole käsittämässä, miten uusi digitaalinen massadataan perustuva teknologia on muovaamassa yhteiskuntaamme ja biologiaamme. Jos emme ajoissa ala pohtimaan uuden teknologian implikaatioita, vapaa markkinatalous tulee päättämään puolestamme ja todennäköisin skenaario on ihmiskunnan sukupuutto tai sitten vain köyhien joukkomurha.  

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Historia, Kommunismi ja anarkismi, Politiikka ja yhteiskunta, tietotekniikka

2 responses to “Homo Deus: huomisen lyhyt historia

  1. Paluuviite: Miksi valkoiset eivät osaa tanssia? | Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta

  2. Paluuviite: Kyborgimanifesti: Tiede, teknologia ja sosialistien feminismi | Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s