Suur-Suomen unelma ja unohdus

Luin viime vuonna maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen uutuuskirjan ”Maailmanpoliittinen kansalliskävely” jossa pohdittiin kotimaisen ilmavoimien hakaristilippua. Syntyi kiivas somekeskustelu professorin Facebook-seinällä. Kysyin Teivaselta löytyisikö aihepiiristä muutakin kirjallisuutta? Taivainen suositteli historioitsija Tuomas Teporan kirjoja. Otin sitten lukulistaksi jäbän teoksia, mutta päädyinkin lukemaan ” Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus” (2014) kirjan ensin, vaikkei se käsittele meidän hakaristin historiaa tai ole kokonaan Teporan kirjoittama.

22

Idea

Otsikon mukaan tämä kirja käsittelee Suur-Suomi-ideologian kaikkia aspekteja, niin maailmankuvan kuin sen käytännön manifestaatiot. Aiheet liikkuvat suomalaisen SS-revisionismin, sotapropagandan, aikalaiskuvauksien ja marttyyriuskoanalyyseissä.

Mielenkiintoisin ja paras teksti olikin historioitsija Oula Silvennoisen artikkeli suomalaisten vapaehtoisten SS-miesten yrityksestä irtisanoutua Natsi-divisioonan ihmisoikeusrikoksista. Toisen maailmansodan jälkeen niin saksalaiset kuin suomalaiset SS-miehet yrittivät rakentaa myyttiä, että SS oli vain tavallinen sotilasyksikkö, joka ”vain” noudatti käskyjä. Silvennoinen osoittaa aika perusteellisesti, että suomalaiset SS-vapaehtoiset eivät olleet vain joukko kansallismielisiä nuoria miehiä, jotka jääkärien hengessä lähtivät oppimaan vähän sotataitoja Neuvostoliiton päihittämiseen, vaan natsimielisiä rasisteja. Sitten tietenkin tässä kirjassa jaksetaan vääntää rautalangasta, miten olennainen osa natsi-ideologiaa SS-joukot olivat.

Pettymyksekseni Tuomas Teporan teksti suur-Suomi-ideologian juurista oli minulle tuttua peruskauraa, eikä siinä menty tarpeeksi syvälle. Jätkä ei analysoi laajemmassa historiallisessa kontekstissa suur-Suomi ideologiaa ja keskittyykin enemmän politikkojen tulkintoihin aiheesta sekä, miten suur-Suomea pyrittiin käytännössä toteuttamaan. Toki tässä kerrotaan karelialismista, mutta olen jo lukenut paljon paremmin kirjoitetun William A. Wilsonin kirjan ”Kalevala ja kansallisuusaate” (1976) joka käsittelee samaa aihetta. Sitä huomaa, että kovin paljon ei ole löydetty samasta aiheesta sitten 70-luvun.

Martyyriusko

Toiseksi mielenkiintoisin artikkeli tässä kirjassa oli valtiotieteilijä ja sosiologi Sari Nären ”Taistelukenttänä Suomen nuorison sielu” joka käsitteli Suomen hallituksen harjoittamaa nuorten suomalaisten aivopesua, joka auttamatta muistuttaa nykyisen jihadistien ”nuorisokoulutusta”. Tässä on karmivia aikalaiskuvauksia siitä, miten Suomeen perustettiin Hitler-jugend-mallin mukaisia nuorisojärjestöjä, joissa koulutettiin nuoria poikia sotilaiksi. Pahempaa oli kuitenkin marttyyriuskon iskostaminen. Suomalaisia lapsia koulutettiin uhrautumaan fyysisesti Suomen puolesta ja oikeastaan toivomaan kuolemaa rintamalla, koska silloin pääsee suoraan taivaaseen. Ristiretkivertauskuvia ja muuta sellaista uskonnollista retoriikkaa sekoitettiin rasistisiin imperialistisiin fantasioihin, luoden kokonaisen sukupolven, joka oli täysin valmis toteuttamaan Jatkosotan suunnitelmat.  Kirjailija analysoikin, miten elokuvat ja kirjallisuus valikoitiin tukemaan tällaista soturikansaihannetta.

Näre ei mene niin pitkälle kuin Teivo Teivainen, joka artikkelissaan ”Siniristi-jihadismi? Maskulinistinen nationalismi koulujen itsenäisyysjuhlissa” (2012), rinnasti suomalaisen marttyyriusko nykyiseen jihadismiin, mutta tämän kirjan aikalaiskuvaukset ovat hyvin samanlaisia. Tämä kappale osoittaa hyvin, miten sekulaarissakin yhteiskunnassa uskonto voidaan valjastaa massamurhan oikeutukseen, vaikkei itse kristillisissä teksteissä ole samankaltaista sotaista marttyyriretoriikkaa kuin islamissa.

Mutta tämän kirjan mukaan eivät kaikki kristityt seonneet Jatkosodan aikana, vaan suurin osa suomalaisista pasifisteista olivat vakaumuksellisia kristittyjä, mikä yllätti, koska oletin pasifismin olevan tuohon aikaan enemmänkin ateististen kommunistien heiniä.

Keskitysleirit

Vaikka tiesin, että Jatkosodassa suomalaiset yrittivät puhdistaa etnisesti karjalaiset ja pakkosuomalaistaa heidät, en tiennyt, että jo siihen aikaan moni suomalainen sotilas tajusi, miten väärin tällainen toiminta oli. Meidän omatuntomme onneksi, Itä-Karjalassa rakennetut keskitysleirit eivät olleet tuhoamisleirejä.

Kirja paljastaa, että Suur-Suomi-ideologia oli lähempänä Natsi-Saksan ”Elintila” ideologiaa kuin tiesin. Alkuperäisissä suunnitelmissa, me työntäisimme kaikki slaavilaiset Uraalin taakse ja orjuuttaisimme jäljelle jäävät ”epäpuhtaat” kansat palvelemaan suomalaisia talonpoikia. Suunnitelmiin kuului muuttaa Venäjän länsiosat suuriksi siirtokunniksi, jotka muuttuisivat Suomen vilja-aitaksi. Natsi-Saksalla oli samanlainen suunnitelma. Se tässä harmittaa Taporan tekstissä. Esimerkiksi Timothy Snyderin kirjassa ”Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä” (2010) todetaan, että Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto olivat toteuttamassa Euroopassa sen, mitä länsimaiset imperiumit olivat toteuttamassa omissa siirtokunnissa jo satoja vuosia. Suur-Suomi ideologia muistuttaa hyvin paljon tällaista imperialistista ajattelua, mikä vähän kertoo, miten me kaikesta ”pieni ja itsenäinen kansa” puheistamme huolimatta, olimme imeneet kulttuurimme laajan maailman ideologioita. Jos onnistuimme omaksumaan rasistisen imperialistisen ajattelutavan, mitä muita asenteita ovat peräisin muualta? Ainakin itselle tulee mieleen n-sana, jota moni suomalainen puolustaa toteamalla, että se ei voi olla rasisti, koska meillä ei ollut orjia. Ei meillä ollut imperiumiakaan, mutta selvästi yritimme rakentaa sen samalla mallilla kuin brittiläiset 1500-1800-luvuilla. Ideat voivat siis liikkua kauas alkuperämaasta ja kulttuurista ja silti vaikuttaa muihin kansoihin, vaikka näillä on eri kulttuuri ja historia. Esimerkiksi tutkija Oliver Roy on kirjoittanut siitä, miten länsimaiset ideologiat ovat matkustaneet arabimaihin ja vaikuttaneet negatiivisesti islamiin.

” Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus” toinen yllätys oli myöskin, miten luterilainen kirkko oli innokas pakkokäännyttämään ortodoksikarjalaiset. Oikeastaan luterilaisen kirkon käännytystyö oli sen verran aggressiivista, että Suomen armeija joutui hillitsemään niitä, koska se ajoi itäkarjalaiset vastustamaan suomalaisia miehittäjiä, vaikka sitä ennen Neuvostoliitto oli kohdellut karjalaisia brutaalisti.

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on artikkeleitten epätasaisuus. Tässä on pyritty käsittelemään kaikkia teemoja, mitä suur-Suomi ideologiaan liittyy, eivätkä kaikki olleet yhtä kiinnostavia tai hyvin kirjoitettuja. Joissakin teksteissä on näppäimistövirheitä ja jopa kokonaisia kappaleita on painettu kaksi kertaa peräkkäin.

Yhteenveto

” Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus” on artikkelikokoelmana aika epätasainen teos, jossa on muutama yksittäisesti hienosti kirjoitettua artikkelia, mutta kokonaisuutena tämä on kömpelö teos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s