Yrjö Mäkelin – Työväenliikkeen tienraivaajan elämä 1875–1923

Koska keskityin pari vuotta lukemaan suuren maailman ääri-ilmiöstä, Suomen historia jäi lukion pinnalliseksi tasoksi. Lukiessani viime vuoden kesällä vaarallisen paljon Noam Chomskyn kirjoja, aloin huomata, miten vähän tiesin vasemmiston ja työväenliikkeitten historiasta. Valitettavasti Chomskyn kirjat keskittyivät suurten maitten työväenhistoriaan, eikä Suomen. Päätin sitten korjata tämän ja otin lukulistaan aihepiirin kirjoja. Yksi näistä kirjoista on Turo Mannisen tänä vuonna julkaistu ”Yrjö Mäkelin – Työväenliikkeen tienraivaajan elämä 1875–1923” tietokirja. Suureksi onneksi voitin tämän kirjan Into-kustantamon Facebook-sivun arvonnassa, jossa piti kertoa, miksi halusi tämän kirjan. Ennen tätä olen voittanut elämässäni vain yhden arvonnan, jonka palkinnoksi sain Peter Lordin ja Nick Parkin ohjaaman lasten animaatioelokuvan ”Kananlento” (2000) pehmokanalelun. Edistystä voitetuissa palkinnoissa on siis tapahtunut!

Yrjö Mäkelin

Kirja perustuu Mäkelinin päiväkirja- ja kuulustelumerkintöihin sekä muihin aikalaisaineistoihin.

Mäkelin oli suutari ja hänestä tuli Karl Kaytskin ajatuksia kannattava sosialisti. Mäkelin kannatti Marxin tulkintaan, että kapitalismi oli itsetuhoinen järjestelmä, joka oli kuolemassa pois, antaen tilan kommunismille. Mutta toisin kuin kommunistit, Mäkelä ja Kaytski uskoivat, että siirtymä tulee tapahtumaan luonnollisesti, suurten historiallisten voimien työntämänä, eikä väkivaltaisen vallankumouksen kautta. Kaytskilaiset sosialistit ajoivat demokraattista sosialistista politiikkaa, jossa demokraattisilla reformeilla siirrytään kapitalismista kommunismiin. Tätä politikkaa kutsuttiinkin sosialidemokratiaksi. Mäkelin olikin yksi Suomen SDP:n perustajista.

Kuitenkin Mäkelin oli enemmänkin toimittaja ja propagandisti kuin poliitikko. Miehen tehtävä ensin Työväen- ja sitten Sosialidemokraattisessa puolueessa, oli vakuuttaa työväestö kannattamaan aseellisen vallankumouksen sijaan hienovaraisempaa sosialistista politiikkaa. Mäkelin esimerkiksi haukkui sekä kommunisteja, että anarkisteja, jotka hänen mukaansa vaaransivat työväen asiaa agitaatioillaan.

Kuitenkin Mäkelin ei ollut täydellinen pasifisti, vaan hän näki, että aseellisen väkivallan uhkaa voitiin käyttää vipuvartena porvaristoa vastaan, jotta työläisreformit saataisiin aikaan. Käytännöllisesstä politiikassa Mäkelin taas ajoi Suomen itsenäisyyttä Venäjän imperiumista, työläisten äänioikeutta ja edisti jääkäriliikkeen perustamista.

Jakautunut vasemmisto

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa onkin eri vasemmistolaisten ryhmittymien väliset kiistat. Mäkelin uskoi Marxin ”historian rautaisiin lakeihin” joitten mukaan kommunismi oli tulossa hetkellä millä hyvänsä, eikä silloin mitään vallankaappausta tai vallankumousta tarvinnut panna alkuun. Mäkelinin mukaan, jos työväestö haluaa vallankumousta, se tulee tapahtumaan spontaanisti, eivätkä porvarit voi mitään sille. Näin Mäkelin arvosteli ”nuorsuomalaisiksi” kutsuttuja anarkisteja, jotka halusivat heti paikalla omia tehtaitten tuotantovälineet keinolla millä hyvänsä. Ehkä onkin Mäkelilin ansiosta, miksi anarkismi rantautui Suomeen kunnolla vasta useita vuosikymmeniä miehen kuoleman jälkeen, jolloin aate oli ehtinyt merkittävästi kesyyntyä. Vallankumouksellista kommunismia Mäkelin taas ei onnistunut pysäyttämään. Venäjän vallankumous levisi Suomeen 1918 sisällissodan muodossa ja se koituikin Mäkelinin kohtaloksi, vaikkakin hän elikin vielä pari vuotta senkin jälkeen.

Tämä kirja käsitteleekin aika paljon 1900-luvun alun sosialistista teoriaa ja Mäkelinin omaa positiota eri vasemmistohaarojen kanssa. Mutta myöskin, miten kurja taloudellisesti Suomi oli, sekä miten haluton sen ajan porvarihallitus oli myöntämään oikeuksia työläisille. Jo ennen sisällissotaa Suomessa oli levottomuuksia. Oulussa oli suuri “voimellakka” jossa nälkää näkevät kotiäidit yrittivät murtaa Valion varastot, koska uskoivat huhuun, että yhtiö oli varastoimassa voita, kunnes hinnat nousisivat taloudellisesti kannattavaan tasoon. Samalla maaseudulla kulki ryösteleviä jengejä, jotka olivat niin epätoivoisia, että he repivät vihanneksia suoraan pelloista.

Kirjan mukaan suomalainen oikeisto halusi vain, että Suomi olisi itsenäinen, muuten maamme pitäisi pysyä samana kuin se siihen aikaan oli. Vasemmisto taas halusi käyttää itsenäisyyttä tilaisuutena uudistaa Suomi paremmaksi maaksi työläisille. Voimmekin sanoa, että sisällissodan häviön jälkeen, vasemmisto onnistui saavuttamaan suurimman osan tavoitteistaan.

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on lähdeviitteitten puutteellinen merkintä itse tekstissä. Vaikka kirja perustuu uusiin tutkimuksiin ja ensikäden lähdeaineistoihin, itse teksteissä referoinnit ovat niukkoja. Tämä onkin populaarimpi tietokirja. Lähdeluettelo toki löytyy, mutta yritäpä siinä arvailla, missä niissä jokin asia mainittiin.

Yhteenveto.

Turo Mannisen ”Yrjö Mäkelin – Työväenliikkeen tienraivaajan elämä 1875–1923” on hyvä ja lyhyt Yrjö Mäkelinin elämäkerta, mutta myöskin suomalaisen työväestön moderni historia. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä, miten mahtiponttinen ja tulevaisuutta uskova suomalainen vasemmisto oli tuohon aikaan. Mäkelin, kuten moni aikalainen, koki että historia oli heidän puolellaan, että nykymaailma oli kuolemassa pois ja uusi tulemassa tilalle. Nykyistä vasemmistoa, erityisesti SDP:tä ei voi sanoa omaavan samanlaista itsevarmuutta.