Kultainen kompassi

En ollut koskaan ennen kuulut Philip Pullmanin ”Kultainen kompassi” (1995) kirjasta, kunnes vuonna 2007 tuli Chris Weitzin ohjaama elokuvaversio. Olin silloin 17 vuotias, jolloin elokuvan traileri ja kirjan kansi vaikuttivat lapsellisilta. En sitten katsonut tai lukenut kirjaa. Kopioidessa lukulistaan kaikki merkittävät scifi- ja fantasiakirjat, tämä teos päättyi sinne.    

 Juoni    

”Kultainen kompassi” kertoo fantasiamaailmasta, joka on kuin 1800- tai 1900-luvun alun meidän maailma, mutta jossa revonutulista voi nähdä välähdyksiä toisesta rinnakkaistodellisuudesta ja jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen, suojelusenkelinä toimiva, daemoni. Nämä olennot syntyvät ihmisten kanssa ja heitä yhdistää näkymätön, mutta katkeamaton emotionaalinen linkki. Tämä linkki rajoittaa kuinka kauas daemoni voi lähteä ihmiskumppanistaan. Daemonit pystyvät omaksumaan erilaisten eläinten muodot ihmisten tunteiden mukaan.   

Tämän kirjan maailmassa katolinen kirkko on vahva maailmanmahti, jonka tarkkailevan silmän alla joukko tutkijoita yrittää saada selville, miten päästä revontulissa näkyvään rinnakkaistodellisuuteen. Mutta myöskin miksi sieltä putoaa ihmeellistä ”pölyksi” kutsutta elementtiä, joka ei vaikuta lapsiin? Kirjan päähenkilö on nuori tyttö, joka joutuu erilaisten kommellusten kautta sekä etsimään lähiseudulta kadonneita lapsia, että osaksi yhtä tutkimusretkeä napapiiriin. Siinä sitten muodostuu huikea seikkailu, jossa on noitia, haarniskaisia taistelujääkarhuja ja lapsia kaappaava salaseura.     

Yllättävän rankka    

En odottanut suurta tästä kirjasta, mutta yllätyin positiivisesti. Vaikka kirjan maailma on absurdi, sen kuvailu oli sen verran yksityiskohtaista ja tunteikasta, että se hetkessä muuttui uskottavaksi. Uppouduin kokonaan tarinaan ja nuoren tytön seikkailuun, jossa vereltä ja kuolemalta ei säästytä. Tämä on ehkä eka fantasiakirja, jossa päähenkilö on lapsi, joka tuntuu ottavan lapset vakavasti.    

Muistan nuorempana halveksivani nuorten kirjoja, koska koin niitten olevan liian kevyttä ja alentavia. Pidin enemmän aikuismaisista kertomuksista, joissa oli edes jotenkin realistisesti selitetty, miksi tarinan sankari oli lapsi. Tässä kirjassa se on toteutettu erinomaisesti. Graafinen väkivaltakin on toteutettu tavalla, joka on tarpeeksi haastava lapselle, mutta ei liian rankka, että siinä traumatisoituisi. Kirjailija ikään kuin tiesi, mitä lapsi haluaa lukea tietyssä iässä. Ainakin itse olisin toivonut, että vanhempani olisivat antaneet tämän kirjan minulle luettavaksi Harry Potterin sijaan.    

Rikas kuvaus    

Erityisen ansiokasta on kirjailijan tapa kuvailla maailman eri kulttuurit, teknologiat ja kuvitteelliset tieteelliset teoriat dialogin kautta. Tässä ei pysähdytä juonta esitelläkseen kuvitteellisen maailman karttoja ja asiakirjoja, kuten ”Taru Sormusten herrassa” tai selitetä asioita tavalla, joka tuntuu suoraan lukijalle suunnatuksi, vaan kaikki paljastetaan luonnollisessa dialogissa. Vähitellen opit tuntemaan eri heimojen, noitien ja jääkarhujen kulttuurien ihmeelliset yksityiskohdat. Sama on kirjan maailman kuvitteellisten tieteellisten teorioitten kanssa, jotka kuulostivat ihan kuin oikean maailman teorioilta, joilla on tutkijansa ja teoreettiset kiistansa. Samalla tässä ei ole unohdettu vahvoja tunteita, joita on joskus vaikea saavuttaa tämän genren kirjallisuudessa, jonka fokus on enemmän ulkoisissa kuvailuissa.     

Yhteenveto    

Philip Pullmanin ”Kultainen kompassi” on hieno fantasiakirja, jonka muut sarjan kirjat en malta odottaa lukea. Toivon mukaan taso pysyy muissakin korkeana. Siitä on aikaa, kun olen lukenut fantasiaromaanin, joka on lapsille suunnattu, mutta jota aikuinenkin voi vakavissaan nauttia. Sitä välillä kyllästyy kyynisiin ultrarealistisiin fantasiakirjoihin. Kannattaako muuten katsoa elokuvaversio vai vesitetäänkö siinä kaikki?