Kryptomarxilaista fantasiakirjallisuutta?

Yksi syy, miksi pidän scifistä enemmän kuin fantasiasta on sen poliittisuus. Mielikuvissani fantasia yrittää olla ajaton kuin sadut, joten ne harvoin ottavat suoraan kantaa oikean maailman poliittisiin kiistoihin. Vaikkakin tällaisella ajattomalla kerrontatyypillä on paikkansa kirjallisuudessa, en ottanut fantasiakirjoja kovin vakavasti sen takia. Minusta fantasiakirjallisuus oli enemmän eskapismia kuin scifi, joka tunnetusti ottaa rankastikin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Mutta sitten luin Brandon Sandersonin vuonna 2006 julkaisema ”Usvasyntyinen. Viimeinen valtakunta” romaanin.  

Idea   

Sandersonin kirja kertoo ”Viimeinen valtakunta” nimisestä imperiumista, jonka myyttinen jumalakuningas loi pelastettuaan maailman sitä tuhoavalta pimeältä voimalta. Mutta tämä imperiumi ei olekaan mikään paratiisi, vaan päivittäisistä tuhkasateista kärsivä harmaa maailma, missä suurin osa kansasta on orjia. Yöllä maailma peittyy pelottaviin sumupilviin, joitten seassa leijuu mystisiä hirviöitä. Mutta tässä maailmassa on myöskin taikuutta. Aatelit ja jotkut ”usvasyntyiset” ihmiset kykenevät manipuloimaan metallipaloja saadakseen yliluonnollisia voimia, joilla hyppiä, lyödä ja juosta nopeammin.    

Jotkut ihmiset tajuavat, että maailmassa on jotain pahasti väärässä, joten he perustavat vastarintaliikkeen kaataakseen imperiumin. Seuraamme Vin nimistä kuusitoistavuotiasta taskuvarasta, joka värvätään vastarintaliikkeen agentiksi. Vastarintaliikkeessä Vinille opetetaan metallien manipulaatiota ja hän huomaakin olevansa usvasyntyinen. Tämä tarkoittaa, että hän on erityisen kyvykäs manipuloimaan metalleja saadakseen yli-inhimillisiä voimia. Tästä alkaa huikea seikkailu kaataakseen ”Viimeisen valtakunnan”   

Verta, kyyneliä ja hikeä   

Kirjan mukaan ”Viimeinen imperiumi” on ollut olemassa jo tuhat vuotta, eikä sitä ole onnistuttu kaataa. Tämä johtuu osittain siitä, että sitä hallitseva kuningas on itse jumala, mutta myöskin sen takia, koska imperiumi on totalitaristinen järjestelmä, missä vastarinta on lähes mahdotonta. Aateliset ja heidän kätyrit tarkkailevat orjia, varmistaakseen, ettei edes heidän silmissä ilmene uhmakkuutta. Romaanin aikana moni varomaton kuoleekin mitä brutaaleimmilla tavoilla, kun valtakunnan inkvisiitio alkaa kiinnostumaan heistä.    

Tämän lisäksi köyhälistön elämä on raakaa ja anteeksiantamatonta. Vin kasvoi todella kurjissa olosuhteissa ja koko romaanin aikana hän oppiikin luottamaan taas ihmisiin ja jopa löytämään rakkauden. Asioita, joita slummien alamaailmassa olivat mahdottomuuksia. Saat siis roimasti henkistä kuin fyysistä kamppailua tästä romaanista.   

Poliittinen subteksti   

Tämä on ehkä ensimmäinen fantasiaromaani sitten ”Tulen ja jään laulun” jossa panokset ovat todella kovia. ”Viimeinen valtakunta” vaikuttaa voittamattomalta järjestelmältä, jonka mahtavuus on niin vakuuttavaa, että jopa vastarintaliikkeen jäsenet ovat melko varmoja, että he kaikki tulevat kuolemaan. Moni kuoleekin. Merkittäviä hahmoja vain lahdataan tässä romaanissa. Ainoa asia, mikä saa heidät yrittämään, on ajatus osoittaa ihmisten vastarintahengen olemassaolon. Että ihmisten toivoa ei ole täysin murrettu. Lukiessani tätä romaania tuli mieleen, että se sisältää hyvinkin marxilaisen tai jakobiinilaisen poliittisen alavirran.    

Marxilaisuuden näkee vastarintaliikkeen hahmojen retoriikassa. Maailma ei ole vain jyrkästi epätasa-arvoinen orjayhteiskunta, vaan se on luokkayhteiskunta, jossa järjestelmän hegemonia ulottuu itse mielikuvitukseen. Suurin osa orjista ei pysty kuvittelemaan muuta elämää kuin orjuutta ja näin he tukevat heitä sortavaa järjestelmää. Jotkut hahmoista jopa puhuvat ”vallankumouksen potentiaalin” saavuttamisessa alaluokissa. Sama on aatelisissa, joista kaupungissa asuvat ovat oikeastaan porvareita, eikä suurmaaomistajia. Vastarintaliikkeen johtaja ei halua vain kaataa järjestelmän ja vaihtaa ”huonot” ihmiset ”hyviin”, vaan hän haluaa perustavanlaatuisesti muuttaa sen ja mahdollisesti hävittää koko omistava luokka väkivalloin. Vastarintaliikkeen hahmojen retoriikka on niin rajua, että se muistuttaa jopa bolsevikkejä. Mutta kirjailija on niin taitava, että tunnet myötätuntoa hahmojen väkivaltaisia ajatuksia kohtaan, vaikkakin itse romaanin päähenkilö Vin on hieman epäileväinen. Koko romaanin tarina tuntuukin olevan allegoria Venäjän tai Ranskan vallankumouksille.  

Kummallisesti ”Viimeinen imperiumi” itse tuntuu olevan allegoria Neuvostoliitolle. Imperiumia hallitseva kuningas oli maailman pelastanut sankari, joka mystisellä tavalla päättyi olemaan pahemman luokan sortaja. Hahmot pohdiskelevatkin, mikä meni vikaan? Oliko vallanhimo liian suuri? Mutta tämän lisäksi valtakunnan läpitunkeva läsnäolo ja tiukka valvonta muistuttivat Orwelin ”1984” romaanin maailmaa. Jotkut hahmoista vihjailevatkin, että vastarintaliike ei saa toistaa samoja virheitä, mitä valtakunnan kuningas on mahdollisesti tehnyt. Voisinkin sanoa, että tämä romaani on jännittävän seikkailun lisäksi tutkielma vallankumouksesta ja sen eri ulottuvuuksista.    

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä romaanissa on sen viimeiset kappaleet. Romaani on suurimmaksi osaksi mestarillisesti kirjoitettu. Samaistut hahmoihin niin paljon, että hurraat vallankumouksen ja Vinin henkisen kasvun puolesta, mutta loppua kohden tarina alkaa lässähtämään. Liian monta Deus ex machina-tyyppisiä juonenkäänteitä tapahtuu makuuni ja itse loppuhuipennus läsähtää totaalisesti kuin puhkottu ilmapallo. Tuntui samalta kuin Stephen Kingin romaaneissa: Alku ja keskiosa ovat mestarillisia, mutta loppu on aina surkea.    

Yhteenveto    

Brandon Sandersonin ”Usvasyntyinen. Viimeinen valtakunta” on loistava romaani huonosta loppuosasta huolimatta. Silti tämä on mestariteos, joka ansaitsee paikan fantasiaklassikkona. Omaperäinen taikuusjärjestelmä ja poliittinen subteksti erottavat tämän romaanin muista genren kirjoista. Sanderson osaa kirjoittaa todella henkeä salpaavia toimintakohtauksia, mutta myöskin moniulotteisia hahmoja, joitten tuntemuksiin pystyt samaistumaan, vaikkakin heillä on todella eksoottiset taustat. Kannattaa lukea!