Sattumoisin, kun olin odottelemassa Akateemisessa kirjakaupassa, näin tämän Cemil Aydin, vuonna 2017 julkaistun ”Idea islamilaisesta maailmasta: Globaalinen intellektuaalinen historia” (oma suomennos) kirjan. Selattuani sitä, otin sen lukulistaan.
Idea
Kirjassa on vähän sama idea kuin arvioimani Graham E. Fullerin ”A World Without Islam” (2010) kirjassa, jossa pyrittiin perustelemaan Samuel P. Huntingtonin ”sivilisaatioitten törmäys” teoriaa vääräksi. Ayndin kirja on kuitenkin akateemisempi ja se pyrkii perustelemaan, ettei ole edes olemassa islamilaista ”maailmaa” tai ”sivilisaatiota”, vaan joukko erilaisia kulttuureita, kansoja, maita ja islamin tulkintoja, joilla on hyvin vähän yhteistä.
Vaikka profeetta Muhammadilla oli eleäessään ihanne islamilaisesta yhtenäisyydestä, uskonto pirstaloitui hänen kuolemansa jälkeen lukuisiin haaroihin, kuten kristinusko ja buddhalaisuus. Kalifaatin huipullakaan muslimivalloittajat eivät käännyttäneet kovin innokkaasti ihmisiä tai yrittäneet varmistaa uskonnollisen tulkinnan monopolia kaukaisemmissa seuduissa. Tällainen välinpitämättömyys antoi paljon tilaa uskonnollisille vähemmistöille ja muunuskoisille, kuten kristityille, juutalaisille ja hinduille, elää rinnakkain muslimien kanssa. Kirjan mukaan muslimienemmistöisten maitten historiat osoittavat, että islam uskontona oli yhtä yhdistävä tekijä muslimien keskuudessa kuin Euroopassa, jossa ei vältytty, samasta uskonnosta huolimatta, lukuisista sodista ja poliittisista kilpailuista.
Aydin mukaan vasta 1880 länsimaisen imperialismin huipulla idea ”islamilaisesta maailmasta” alkoi syntyä ja saada suosiota, vastapainona eurooppalaiseen rasismille, jonka mukaan oli olemassa ”sivistynyt länsimaa” ja ”barbaarinen orientti”. Ennen tätä muslimeille oli itsestäänselvyys, että eri maissa oli erilaisia tapoja tulkita islamia ja näitä tapoja kunnioitettiin. Mutta nopeasti 1900-luvulla monille muslimeille alkoi tuntua tarpeellisesti standardisoida islam, jotta se voisi olla voima imperialismia vastaan. Tällainen ajattelu ikävä kyllä houkutteli äärimmäisen puritaanisia salafisteja ja wahhabisteja, jotka olivat pysyneet hyvin pitkään marginaalissa.
Kirjailija jäljittää lukuisten historiallisten asiakirjojen kautta, miten ensin britti-imperiumin alla elävät muslimit alkoivat käsittää jakavansa saman alistuksen kokemuksen, maantieteellistä sijainnista huolimatta, Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin konkreettisesti monet maat alkoivat asemoida panislamismin ympärille.
Kirjan mukaan pan-islamismi kehittyi ajan mittaan lukuisiin haaroihin, joista kuuluisin, on totalitaristinen islamismi ja väkivaltainen jihadismi. Kuitenkin alussa pan-islamismi oli hyvin sekulaarinen ja demokraattinen ideologia.
Paljon uutta tietoa
Vaikka luulin tietäväni aika paljon Lähi-Idan historiasta, tässä kirjassa paljastuu, että muslimivastaisuuskin oli hyvin vaihtelevaa Euroopassa, eikä todellakaan ollut mitään vahvaa vastakkainasettelua mantereen ja Lähi-Idän välillä. Kirjassa tämä osoitetaan jo sillä, että kuuluisan 1529 Wienin piiritys (modernin äärioikeiston rasistisen mytologian kulmakivi) oli konflikti, jossa Ottomaani-imperiumi oli tukemassa unkarilaisia protestantteja ja itse ottomaanien armeijassa oli kristittyjä sotilaita. Ehkä yllättävin esimerkki tässä kirjassa oli Napoleon Bonaparten Egyptin 1798 sotaretki, jonka tarkoitus oli avata reitti Intiaan auttaakseen Ranskan muslimiliittolaista Tipu Sultania.
Tai vaikka siinä, miten 1867 Euroopan hoveissa sulttaanit olivat jatkuvia vieraita ja jopa Iso-Britannia harkitsi naittaa yhden kuningatar Victorian prinsessoista ottomaaniprinsille. Kirjassa käydäänkin lukuisia esimerkkejä sodista joissa islamilaiset ja kristityt valtakunnat olivat liittoutuneet toisia kristillisiä tai islamilaisia valtakuntia vastaan. Kuten aina käy, lukiessaan historiaa, maailma osoittautuu paljon monimutkaisemmaksi kuin mustavalkoiset mielikuvat.
Historiallisten faktojen lisäksi, kirjailija jäljittää erilaisia kristittyjä- ja muslimiajattelijoita, jotka alkoivat muotoilla erilaisia teorioita islamista, länsimaista ja eturistiriidoista. Paljastuu, että moni merkittävä muslimiajattelija oli sekularisti ja hyvin integroitunut eurooppalaisiin ajatuksiin ja lähtökohtiin. Kuitenkin juuri nämä eurooppalaiset mielikuvat alkoivat vaikuttaa negatiivisesti joihinkin intellektuelleihin, erityisesti Ensimmäisen ja Toisen maailmansodan jälkeen. Rasismi, Palestiinan kolonisaatio, vastakkainasettelu ja Kylmä sota, alkoivat siirtää islamilaista ajattelua fundamentalistisempaan suuntaan. Siitä yllätyin, miten kirjailija osoittaa, että ensimmäiset muslimifundamentalistiset teoreetikot, kuten Abul A’la Maududi ja Hassan al-Banna olivat paljon liberaaleimpia ja sekulaarimpia kuin nykyiset islamistit. Kirjailija osoittaa, että oikeastaan koko nykyinen islamilaisen fundamentalismin ideologia kehittyi länsimaisen protestanttisen lähetyssaarnaajien vaikutuksesta. Ennen sitä islam käsitettiin melkein etniseksi uskonnoksi, kuten hindunlaisuus ja juutalaisuus. Tämän voi nähdä siinä, että ensimmäinen islamilainen dawa-järjestö (lähetysjärjestö) ”Tablighi Jemaat” perustettiin Intiassa vuonna 1920!
Analyysiä
Historiallisten tapahtumien ketjuttamisen lisäksi, kirjailija analysoi, miten suhtautuminen muslimeihin on muuttunut länsimaissa. Kirjan suurin esimerkki asenteitten muutoksista oli vuonna 1890 brittiläisen teatteriesityksen Muhammadin elämästä ja vuoden 2005 Jyllands-Posten Muhammad pilakuvaskandaalien vertaaminen toisiinsa. Vuonna 1890 intialaiset muslimit vaativat, että lontoolainen teatteriesitys profeetan elämästä kiellettäisiin, koska britti-imperiumin kansalaisuuden omaavat muslimit ansaitsevat saman kunnioituksen kuin kristityt. Teatteriesitys kiellettiin, eikä suurta kohua syntynyt, koska kaikki pitivät itsestään selvänä, että brittimuslimeja pitää kunnioittaa tasavertaisina kansalaisina. Mutta nykyään samankaltaiset sensuurivaatimukset nähdään jonain kulttuurisena hyökkäyksenä, jonka ”ulkopuoliset” muslimit vaativat, vaikka Euroopassa on muslimikansalaisia. Kirjailijan mukaan yli sadassa vuodessa muslimit ovat muuttuneet tasavertaisista kansalaisista ulkopuolisiksi uhiksi, joita koetaan yrittävän hävittää eurooppalaisen kulttuurin. Kirjailijan teesi onkin, että puheet muslimeista jonain kollektiivisena massana, jolla on jokin yhtenäinen mielipide asioista, edistää vastakkainasettelua, vaikka tällaiset puheet olisivatkin positiivisia. Idea ”islamilaisesta tieteestä” tai ”islam on rauhanuskonto” ovat yhtä haitallisia kuin ”islam on fasistinen uskonto” tai ”muslimit eivät kunnioita naisia”. Kristityistä tai buddhalaisista ei puhuta tällä tavalla. Kukaan ei puhu ”buddhalaisesta” tai ”konfutselaisesta” maailmasta, joten ei muslimeistakaan pitäisi puhua niin. Enemmänkin on osattava erottaa eri ideologiset ryhmittymät islaminuskoisten keskuudessa, kun eritellä heidät meistä muista.
Ongelmia
Vaikka tässä kirjassa on runsaasti lähteitä, nimiä ja lukuja, tästä teoksesta puuttuu tarkempi lähdeviittaus kaikille väitteille. Jos haluaa tietää jostain tapahtumasta enemmän, on googletettava siitä, jos tarkemaan lähdettä ei ole annettu. Mutta muuten tämä on aika kattava kirja. Toinen ongelma on teoksen keskittyminen muslimieliitin ajatusten analyysin. Vaikkakin eliitin ajattelu vaikuttaa laajempaan kansaan, kirjailija ei analysoi tavallisten muslimien ajatuksia yksityiskohtaisemmin, vaan olettaa, että eri maitten vallanpitäjät ja intellektuellit heijastavat kansojen syvien rivien ajattelua. Olisi muistettava, että kaikkien maitten eliitit ovat vähemmän uskovaisempia ja suvaitsevaisempia kuin tavallinen kansa. Ovathan eliitin jäsenet ne, jotka eniten historiassa ovat matkustaneet ulkomaille ja tutustuneet eri maitten muihin rikkaisiin matkalaisiin.
Sitten sivumainintana, vaikka muslimit eivät harrastaneet miekkalähetyksen kaltaisia pakkokäännytyksiä, he pyrkivät painostamaan taloudellisesti valtansa alla olevia muunuskoisia Jizya-verolla. Jos halusi välttää tämän ylimääräisen kulun, piti kääntyä muslimiksi. Tämän Aydin unohtaa mainita kirjassaan. Mutten ole varma sovellettiinko tätä veroa, jokaisessa muslimien valloittamassa maassa? Erityisesti, kun muslimit eivät aina valloittaneet maita armeijoilla, vaan enemmänkin kaupankäynnin kautta.
Yhteenveto.
Cemil Aydin ”The Idea of the Muslim World: A Global Intellectual History” on todella hyvä kirja, jossa oppii paljon maailman historiasta ja miten eri historialliset tapahtumat vaikuttavat ideologioitten syntyyn ja kehitykseen. Mutta myöskin tämä kirjan viesti on, että me kaikki olemme pohjimmiltaan samanlaisia, eikä vastakkainasettelu ratkaise yhtään mitään.