J.M. Coetzeen, vuonna 1983 julkaistu ”Michael K:n elämä” kertoo kehitysvammaisesta nuoresta miehestä, jonka äiti kuolee keskellä sisällissotaa ja hänen on yritettävä pärjätä yksin. En muista enää, miksi laiton tämän kirjan lukulistaan, mutta se voitti kirjallisuuden Nobelin. Pitäähän tässä lukea muutakin kuin scifiä ja fantasiaa.
Idea
Koska Michael K:lla ei ollut muuta perhettä, eikä tarpeeksi älykkyyttä tajuta mistään mitään, tämä alkaa vaellella pois kaupungista kohti vuoristoja. Tästä alkaa masentava odysseia pitkin armeijan tarkastuspisteitä, vankileirejä ja kurpitsaviljelyä.
Ymmärrän, miksi tämä romaani voitti Nobelin, kun se on niin omituinen. Tässä romaanissa ei ole juonta, vaan asioita tapahtuu. Michael K itse ei ajattele kovin paljon, vaan yrittää elää ja muut hahmot yrittävät keksiä, mitä tätä vaivaa, kuka hän on ja miksi hän oli viljelemässä kurpitsoja.
En osaa selittää, mutta koko romaanin tunnelma on kuin olisit jokin haamu leijailemassa hahmojen yläpuolella ja kykenemässä vain kurkistamaan heidän ajatusten kaikuihin, mutta ei itse kokonaisuuteen. Sitten tietenkin tarinassa ei ole mitään iloista, muttei myöskään hirveän traagista. Lukiessani tätä minulla oli sellainen surullinen apaattisuus. Mitään kauheaa ei tapahdu, jos ei lasketa äidin kuolemaa, joka on aika dramaattinen, mutta sen jälkeen Michael K on vain olemassa.
Tuntui kuin olisin lukemassa Kurt Vonnegutin ”Teurastamo 5” (1969) vähemmän dramaattista versiota. Ei mitään avaruusolioita tai sodan traumoja, vaan yksi trauma, eli äidin menetys ja sen jälkeen sekava matka vailla mitään päämäärää. Armeijan vankileireissäkään ei mitään kauheaa tapahdu, eikä Michael K oikein välitä mistään. Tarinan hahmo on kuin jonkinlainen zombie, joka vain on olemassa ja muut kärsivät miehen apaattisuudesta. Minäkin kärsin, koska oli niin outoa lukea jostain ihmisestä, joka on kuin ei olisi ihminen.
Erakkoanarkismia
Samalla kuitenkin ymmärsin jotenkuten kirjan viestin, joka vaikutti olevan jonkinlainen yhdistelmä anarkismia ja erakkofilosofiaa. Michael K haluaa vain elää omalla omituisella tavalla vuorissa, kaukana yhteiskunnasta. Hänellä ei ole mitään vahvaa vakaumusta asiasta, vaan hän ajautui sille tielle, eikä ihmiset kiinnosta häntä. Kuitenkin poliittisen tilanteen takia, ihmiset haluavat tietää kenen puolella Michael K on ja heille on käsittämätöntä, että joku haluaa vain olla olemassa. Tässä on siis jonkinlainen valtionvastainen viesti, jossa ajetaan rivien välistä yksilön oikeutta määritellä itsensä ja olla oma kohtalonsa herra, vaikka onkin heikko kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Yhteenveto
Mutta en pitänyt J.M. Coetzeen ”Michael K:n elämä” romaanista kovin paljon, koska se on liian käsittämätön. En tuntenut mitään muuta kuin tällaista surullista apaattisuutta ja minusta romaani pitää herättää voimakkaita tunteita. Mieluummin lukisin romaanin, joka tekee minut haluamaan hyppäämään ikkunasta ulos silkasta surusta, kuin tällaista outoa apaattisuutta. Mutta ymmärrän kyllä, että surullinen apatia on tunne ja teknisesti tämä on aika omaperäinen romaani.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 