Jumala ja valtio

Mihail Bakuninin, vuonna 1882 julkaistu ”Jumala ja valtio” on yksi merkittävimmistä anarkistisista manifesteista.

Idea

Bakunin argumentoi tässä lyhyessä ja kesken jääneessä kirjassaan, että monoteistinen jumala ja ylipäätänsä jumalausko ovat pohja hierarkkiselle yhteiskuntajärjestykselle. Tämän takia jumaliin ei pidä uskoa. Bakunin tiivistää tämän lauseella ”Jos Jumala olisi olemassa, hänet pitäisi kukistaa”.

Bakunin analysoi klassisella filosofialla ja historialla, että usko yhteen mahtavaan Jumalaan, on oletusarvoltaan epätasa-arvoinen usko. Tällainen jumalausko asettaa ihmiset alempiarvoisiksi olennoiksi, joilla itsellään ei ole mitään hyviä ominaisuuksia. Koska ihminen on uskonnossa lähtökohtaisesti alempi kuin Jumala, hänen on toteltava tätä. Mutta koska Jumalaa ei ole oikeasti olemassa, ihmisten on toteltava kirkkoa. Kirkko onkin vain hierarkkinen instituutio, jolla on todellisuudessa täysin perusteeton ylivalta ihmisiin. Bakunin menee niinkin pitkälle, että julistaa kristinuskon olevan hierarkkisempi uskonto kuin kaikki muut. Tietyssä mielessä mies on oikeassa. Esimerkiksi islamissa ja monissa itämaisissa uskonnoissa, ei ole olemassa samanlaista tiukkaa hierarkkista pappisjärjestelmää kuin katolisissa ja protestanttisissa uskonnoissa.

Mutta teoksen ydinpointti on se, että jos ihmiset eivät usko Jumalaan, he alkavat uskoma itseensä. Tällä kohotetulla itsetunnolla ja itsenäisyydellä ihmiset voisivat muodostaa vapaita yhteisöjä, joissa toisistaan huolehditaan ilman pakkoa ja lakeja. Eli anarkismia!

Protopiratismia

Kirja on samaan aikaan hyvin 1800-lukulainen ja ajankohtainen. Bakunin pohjustaa argumenttinsa aikansa ”tuoreella” tieteellisellä tiedolla evoluutiosta, antropologiasta, matematiikasta ja fysiikasta, argumentoidakseen, että ihmiskunnan ylin usko pitää olla tieteessä, mutta ei tiedemiehissä. Bakunin ajaakin tieteen avaamista suurelle yleisölle laajan koulutuksen ja vapaan tiedon vaihdannan kautta. Voitaisiinkin sanoa, että Bakunin argumentoi tässä kirjassa nykyään hakkereitten ja piraattien kannattamaa avoimen lähdekoodin periaatetta.

Kirjailijan mukaan tiedemies ei saa olla tieteellisen tiedon hallitsija ja vartija, vaan hänen pitäisi olla oman alansa ammattilainen, samalla tavalla kuin leipuri ja puuseppä. Hänen tietotaitonsa ei saa olla salaisuus, vaan laajasti saatavilla. Tiedemiesten, kuten muittenkin ammattilaisten asiantuntijuus pitäisi olla vapaasti käytettävissä vapaehtoisten keikkasopimusten muodossa. Bakuninin mukaan yhteiskunta voitaisiin järjestää niin, että valtion instituutioitten sijaan yhteiskunta toimii hajautetusti vapaitten ammattiyhteisöjen välisen yhteistyöverkostojen kautta. Pohjimmiltaan tällainen ajattelu ei eroa kommunismin lopullisesta vaiheesta ja Bakunin sanookin, että anarkismin taloudellinen pohja on sosialismissa.

Ongelmia

Suurin kritiikki tätä teosta kohtaan, on se, että se on liian lyhyt ja keskeneräinen, joten jää epäselväksi, miten tällainen, muuten hienolta kuulostava järjestelmä, olisi toteuttamiskelpoinen?

Toinen on, että kirjan uskontokritiikki on äärimmäisen eurosentrinen, vaikkakin se referoi itämaisia uskontoja pariinkin kertaan. Tämän kirjan mukaan esimerkiksi polyteismi on tasa-arvoisempi uskonnon muoto, koska milläkään jumalalla ei ole totuuden tai vallan monopolia, joten on hyvin vaikeaa rakentaa hierarkkista valtiota sen ympärille. Paitsi, että niin on juuri tehty monissa itämaisissa kulttuureissa. Ehkä ainoa tapa ymmärtää tämä uskontokritiikki oikeaksi on se, että Eurooppa on ainoa alue, jossa moderni keskusvaltainen hallintojärjestelmä syntyi. Esimerkiksi yksi syy, miksi Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka taantuivat niin paljon, että joutuivat eurooppalaisen imperialismin uhreiksi, oli sulttaanien kykenemättömyys ulottaa valtansa periferioihin. Monilla arabimailla oli vielä 1900-luvulla heikkoja keskusvaltioita, jotka juuri ja juuri hallitsivat maittensa pääkaupunkeja. Mutta esimerkiksi Kiinassa on myöskin hyvin vanha keskusvaltainen valtio ja maassa ei ole edes kunnollista uskontoa!

Toinen kritiikki on kirjan loppuosassa, missä Bakunin lähtee analysoimaan Ranskan vallankumouksen lopullisten tavoitteitten epäonnistumista ja statismin (valtio-ideologia) syntyä. Koko osio lähtee siitä oletuksesta, että tiedät aika paljonkin Ranskan vallankumouksesta. Toinen ongelma on, että koko osio ei ole kovin relevantti nykyaikana.

Yhteenveto

Mihail Bakuninin, ”Jumala ja valtio” on todella hyvä johdanto anarkistiseen filosofiaan ja ateismiin, mutta poliittisena kirjana melko vajavainen. Mutta yllätyin, miten selkeästi ja johdonmukaisesti tässä kirjassa argumentoidaan, kun tuntee kirjailijan taustat ja aatetta, mitä hän edustaa.