Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu

Masha Gessenin, vuonna 2017 julkaistu, ”Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu” on journalistinen tietokirja Venäjän nykykehityksen historiasta.

Idea

Gessen piirtää Venäjän nykyhistorian muutaman venäläisen maahanmuuttajan elämäkertojen kautta: Miten nämä kasvoivat Neuvostoliitossa, todistivat sen romahtamisen ja pärjäsivät kapitalistisessa Venäjässä, sekä lopulta joutuivat pakenemaan Putinin hallitsemasta maasta. Samalla kirjailija analysoi erilaisia kyselytutkimuksia ja poliittisia teorioita, argumentoidakseen, että Putinin hallitsema Venäjä on ajautumassa takaisin totalitarismiin.

LGBTQ-ihmisten vainoaminen on keskeisemmässä osassa tätä teosta. Putinin hallitus ei vainoa homoja, koska he aidosti vihaavat heitä, vaan koska he ovat hyvä syntipukki. Homoja tukevat tahot ovat yleensä demokraattisia liberaaleja, jolloin ”julkisen homoseksuaalisuuden” murskaaminen, tuhoaa samalla demokraattisen liberaaliopposition. Mutta kehystämällä homot kansakunnan vihollisiksi ei vielä riittänyt, vaan piti yhdistää homoseksuaalisuus pedofiliaan, jolloin uusien homo-vastaisten lakien vastustaminen kävisi mahdottomaksi. Kaikkihan vihaavat pedofiileja ja haluavat turvallisen ympäristön lapsilleen. Näin Venäjän hallitus loi kaappaamillaan medioilla suuren pedofiliapaniikin, jossa samaan aikaan saatiin massat kannattamaan yksilönvapauksia romuttavan lainsäädännön, että purkautumisväylän omalle ahdistukselle. Kun saatiin ihmiset uskomaan, että Venäjän suurin ongelma on kuvitteellinen ”pedofiililobbareitten maailmanlaajuinen salaliitto”, monet ihmiset perustivat pedofiilien metsästysryhmittymiä, jotka käytännössä suorittivat valtion puolesta ihmisten vakoilun, pelottelun ja jopa murhaamisen. Mielestäni esimerkiksi USA:n Trumppia kannattavan äärioikeiston ”Qanon”  salaliittoteoria maailmaa hallitsevista liberaaleista satanistipedofiileista, toimii samalla tavalla. Ei ole tietoa, onko koko salaliiton ympärille muodostunut liike Venäjän vaikuttamisyrityksen tulos vai spontaanisti, samoista mielikuvista syntynyt liike. Suomessa taas äärioikeistolainen järjestö Soldiers of Odin on uhannut suorittaa kaupungeissa ”pedofiilien metsästystä”.

Mielenkiintoista onkin, että Gessen viittaa samoihin vasemmistolaisiin kirjoihin tai teorioihin, joista olen lukenut, kuten Erich Frommin ”Pako vapaudesta” (1941) ja Maurice Brintonin ”The Bolsheviks and Workers’ Control 1917-1921” (1972). Jälkimmäistä Gessen ei suoraan referoi, mutta hän esittää saman näkemyksen, jonka mukaan Neuvostoliitto kehittyi totalitaristiseksi, koska sen virkamiehistö koostui keisarillisen Venäjän porvarillisista ammattivirkamiehistä. Brintonin ja Gessenin mukaan tämä porvarivirkamiesten elitistinen asenne työläisiin, yhdistettynä Leninin nopean teollistumisen suunnitelmaan, mahdollisti sen, että Neuvostoliitossa kansalaisia alettiin pitää koneiston osina, eikä itsenäisinä toimijoina.

Kirjailija kuitenkin kritisoi totalitarismiteorioita, suunnilleen samoista syistä kuin arvioimassani Robert O. Paxtonin ”The Anatomy of Fascism” (2004) kirjassa. Esimerkiksi Gessen toteaa, että Neuvostoliitto ei ollut aina totalitaristinen, vaan ainoastaan sen alkuvuosissa, tarkoittaen, että totalitarismi on tietty historiallinen vaihe, jonka jälkeen kuri höllentyy. Tällöin Neuvostoliitto vaikuttaakin olevan vain hieman murhanhimoisempi hirmuvalta kuin Etelä-Amerikan oikeistodiktatuurit.

Imperialismin pahuus

Samalla Gessen päättyykin käyttämään etuoikeusteoriaa kritisoidakseen Neuvostoliittoa rasistiseksi imperiumiksi, mikä on minusta pikkasen ironista. Tässä kirjassa päädytään samoihin johtopäätöksiin kuin monet jälkikolonialistiset teoreetikot ovat päättyneet länsimaisista suurvalloista. Kirjailijan mukaan nyky-Venäjässä ei käsitelty loppuun Neuvostoliiton hirmuteot, koska pelättiin sen pilaavan ihmisten kansallistunnetta. Samaa on länsimaissakin tapahtunut, paitsi että meillä sentään ihmisillä on vapaus itsenäisesti käsitellä kolonialismin ja imperialismin rikokset, vaikka valtio tai valtamedia eivät.

Tässä kirjassa päädytäänkin samaan johtopäätökseen, jonka olen monesti esittänyt äärioikeistosta: Jos unohdetaan oman maan ihmisoikeusrikokset, on helppo alkaa luulemaan, että oma maa on jotenkin moraalisempi ja eettisempi kuin muut, ja näin päättyä kannattamaan ”alempien kansojen” alistamista uudelleen. Äärioikeisto perustuu tähän historian pimittämiseen, ja Putinin hallinto on tekemässä samaa. Gessen valittaakin, että Venäjässä Stalin on ollut ”suurten venäläisten” rankingin kärjessä jo monta vuotta.

Ei olekaan mikään ihme, että Venäjässä kehittyi samankaltainen uusfasismi kuin länsimaissa. Gessen käsitteleekin paljon Aleksandr Duginia ja tämän maailmanlaajuista äärioikeistolaista verkostoa, joka ulottuu niin Front Nationalin radikaalisiivestä, Yhdysvaltojen Alt-rightiin ja suomalaisiin äärioikeistolaisiin ryhmittymin. Vaikka tiesin Duginin olevan eräänlainen Putinin sekopäinen hovifilosofi, en tiennytkään, että jätkä on täysvaltainen fasisti, joka veti inspiraatiota natsifilosofeista, enkä että jäbä perusti ”kansallisen bolsevismi” ideologian ja puolueen. Jälkimmäinen on juuri sitä, miltä se kuulostaa.

Harmikseni kirjailija ei referoi Timothy Snyderia, joka teoksessaan ”Tappotanner: Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä.” (2010) esitti, että Neuvostoliitto noudatti ajan hengen mukaan kolonialismia, mutta sen sijaan, että se vain alisti jonkun toisen maan kansan orjuuteen ja kansanmurhaan, se kolonisoikin itsensä. Gessen melkein päättyy samaan johtopäätökseen, kun hän kertoo, että Neuvostoliiton hirmutekojen käsitteleminen on vaikeaa, koska syyllinen ei olekaan jokin vieras suurvalta, vaan venäläiset itse.

Gessen esimerkiksi esittää, että nyky-Venäjä on ajautumassa totalitarismiin, koska kaikkia Neuvostoliiton rakenteita ja ajattelutapoja ei tuhottu, vaan ne jatkavat elämäänsä, aiheuttaen nykyisen ikävän kehityksen. Nyky-Venäjä kärsiikin samoista ongelmista kuin monet entiset siirtokunnat, joissa myöskin ei kyetty häivyttämään eurooppalaisten imperialistien luomia rakenteita ja ajattelutapoja, pitäen maat yhä epätasa-arvoisina ja epädemokraattisina.

Ongelmia

Kirjan suurin ongelma on sen keskittyminen tiettyjen ihmisten kokemusmaailmaan, mikä hieman häivyttää teoksen objektiivisuutta. Toinen ongelma on kirjan selkeä Yhdysvallat-myönteisyys. Gessen esittää venäläisten nationalistien USA-vastaisuuden harhaisena pelkona, joka ei perustu mihinkään. USA ihan oikeasti yrittää ylläpitää sotilaallista ja taloudellista maailmanlaajuista hegemoniaa.  Esimerkiksi maa vaikutti Venäjän ensimmäisiin presidenttivaaleihin, jotta Boris Yeltsen voittaisi ne. En kyllä epäile yhtään, etteikö venäläiset nationalistit olisi juuri niin sekopäisiä äärikonservatiivisia fasisteja, kuin tässä kirjassa esitetään, mutta kaipasin enemmän objektiivisuutta aiheesta. Samalla tässä hieman liioitellaan Putinin kaikkivoipaisuuden kanssa, esittäen esimerkiksi, että jopa Moskovaa ollaan rakentamassa sellaiseen muotoon, että ihmisten henkinen hallitseminen olisi helpompaa.

Yhteenveto

Masha Gessenin ”Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu” on puutteista huolimatta loistava kirja Putinin hallitsemasta Venäjästä ja sen aiheuttamasta globaalista vaarasta. Tärkeämpänä kuitenkin pidän kirjan teoreettisesta osiosta, jossa analysoidaan aika objektiivisesti totalitaristista kehitystä, joka päättyy siihen johtopäätökseen, että kaikki ideologiat voivat kehittyä totalitaristisiksi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että Gessenin referoi totalitaristinen teoriaa ”uudesta ihmisestä”, joka on niin yleisluonteinen, että voitaisiin argumentoida nykyisen uusliberalistinen ideologia sisältävän totalitaristisia piirteitä. Gessenin mukaan totalitarismi pyrkii luomaan uuteen järjestelmään sopeutuvan ihmisen, eristämällä tämän lähiyhteisöstään, koska yksinäinen ja vieraantunut ihminen on valmiimpi alistumaan vapaehtoisesti johtohahmon tahdolle. Uusliberalismissa diktaattorin sijaan alistutaankin valtion byrokraattisille aktivointitoimenpiteille ja suuryritysten tuotantotarpeille.