Suomalainen meriromaani

Petri Tammisen, vuonna 2015 julkaistu ”Meriromaani” kertoo epäonnisesta merimiehestä, jonka laivat uppoavat huolestuttavan säännöllisesti.  

5

Idea   

”Meriromaani” on mustalla huumorilla varustettu eksistentiaalinen pikkuromaani suomalaisen merimiehen elämäkerrasta 1800-luvun alun Suomessa. Kerronta on nopeaa ja melkein rytmikästä, erityisesti alussa, kun kerrotaan merimiehen uran alusta. Mutta keski-iän lähestyttyä, se tyypillinen suomalainen angsti iskee romaaniin yllättävällä tavalla. Sitä luulisi, että tyylin muutos huumorista pohdiskeluun ihmiselämän pienestä, mutta merkityksettömästä riemusta olisi drastinen, mutta ei. Tässä siirtymä elämän auringonlaskuun toteutettiin ihanasti.   

Ongelmia   

Suurin ongelma ei olekaan tyylin vaihtuminen ja kerronnan hidastuminen, vaan enemmänkin liian sekava alku. Tammisen nopeatahtiseen ja lähes tajunnanvirtamaiseen kerrontaan oli vaikea tottua. Pidinkin romaanin keski- ja loppukohdasta enemmän. En ole varma johtuuko se varsinaisesti kerronnan rytmin hidastumisesta vai siitä, että totuin siihen.   

On pakko mainita, että en ymmärrä, miksi suomalaiset rakastavat kirjoittaa näitä masentavia eksistentialistisia romaaneja, joissa ihmisen elämässä kaikki menee pieleen. Vaikka tiesin, että tämä kirja sisälsi mustaa huumoria, en ihan odottanut sellaista eksistentialistista pohdintaa kuolemasta, joka tässä isketään lähes puun takaa. Yritän lukea laidasta laitaan, mutta melkein aina suomalaiset romaanit ovat tällaisia ihmiselämän surkeutta käsitteleviä teoksia. Tämä sentään oli lyhyt, eikä musertavan traaginen, vaikkakin loppui katkeransuloisesti.    

Yhteenveto   

Petri Tammisen ”Meriromaani” on hauska ja herkkä pieni romaani pienestä elämästä, joka näköjään on ehtinyt unohtua kirjallisuuspiireissä, kun en ole nähnyt kenenkään enää tätä referoivan.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s