Aurinkosukeltaja

David Brinin ”Aurinkosukeltaja” (oma suomennos) on vuonna 1980 julkaistu scifi-kertomus tutkimusretkestä aurinkoon.

6

Idea

David Brinin romaani sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on tehnyt kontaktia avaruusolioitten kanssa ja liittynyt galaktiseen federaatioon. Tämä federaatio perustuu mesenaattijärjestelmään, jossa kehittyneempi muukalaislaji ottaa alemmalla kehitystasolla olevan sivilisaation suojelukseen. Kuitenkin tehdessään kontaktia muun galaksin kanssa ihmiskunta oli teknologisesti kehittyneempi kuin oletettiin. Tarkoittaen että joko ihmiskunnalla oli jossain vaiheessa oma mesenaatti, joka hylkäsi meidät kymmeniä tuhansia vuosia sitten tai kehityimme itsestään.

Ihmiskunnassa syntyy kaksi koulukuntaa. Ensimmäiset ovat Erich von dänikenistit, jotka uskovat muinaisiin avaruusolioihin. Dänikeistit järkeilevät, että koska kaikki muut galaksin lajit kehittyivät älykkäiksi kosmisen mesenaattijärjestelmän takia, aivan varmasti ihmiskuntakin sai saman hoidon. Eli kaikki muinaisista avaruusolioista puhuneet hörhöt, kuten Däniken olivat oikeassa! Toinen koulukunta ovat darwinistit, joitten mukaan ihmiskunta on uniikki laji, joka kehittyi evoluutiolakien mukaan riippumattomasti älykkääksi, ilman avaruusolioitten apua. Jostain selittämättömästi syystä, uskovaisten kantoja ei käsitellä tässä kirjassa, joten ehkä tulevaisuudessa kaikki ovat ateisteja?

Kuitenkin monet tutkijat epäilevät, että auringossa ehkä on vastaus siihen, miten ihmiskunta kehittyi. Tästä alkaakin vaarallinen tutkimusretki aurinkokuntamme epämukavimpaan taivaankappaleeseen, johon liittyy salaliitto ja mystisiä avaruusolioita.

Rikas maailma

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa on maailmanrakennus. Ihmiskunta on jakautunut neurologisiin kasteihin, joitten mukaan ”kansalaiset” ovat kaikki ihmiset, joilla ei ole taipumusta ”henkisiin ongelmiin”, jotka voisivat aiheuttaa rikollista toimintaa. Ne, joilla on taipumusta, elävät ”koeajassa” jossa heitä testataan monta vuotta, jotta voivat saada täydet kansalaisoikeudet. Sitten on täysin marginaaliin sysättyjä ihmisiä, jotka ovat ”kykenemättömiä” elämään yhteiskunnassa. Samalla galaksissa on kastijärjestelmä, jossa mesenaattilajit valvovat ja opettavat suojeluksessaan olevia lajeja. Samalla suojeluksessa olevilla lajeilla, kuten ihmiskunnalla, on oikeus ”kohottaa” joku oman planeettamme eläinlaji älykkääksi. Olemme valinneet orangit ja delfiinit, joten tässä kirjassa on älykkäitä apinoita ja delfiinejä, jotka tekevät töitä ja opiskelevat!

Koska Maapallo on osa galaktista federaatiota, erilaiset muukalaislajit ovat muuttaneet planeettaamme. Kokonaisia kaupunginosia ja muita alueita on varattu näille maahanmuuttajille, mikä taas on luonut ihmisten maahanmuuttokriittisen liikkeen, jonka mukaan Maapallo on vain ihmisille. Nämä maahanmuuttokriitikot kuuluvat darwinistien äärihaaraan, joka ihannoi kivikautisia ihmisiä ja pukeutuvat sen mukaisesti.  Romaani onkin vähän humoristinen, vaikkakin tämä on enemmänkin tieteellinen salapoliisikertomus, jossa käsitellään monimutkaisia fysiikan ja astrobiologian ilmiöitä. Mielenkiintoisesti kaikki hahmot tietävät, että nykyinen järjestelmä ei ole oikeudenmukainen, mutta he vihjailevat, että edellinen ”byrokraattien” järjestelmä, joka kaadettiin vallankumouksessa oli vielä huonompi.

Ongelmia

Tässä kirjassa on tyypillinen genrekirjan ongelma, eli ohuet hahmot. Kuitenkin ei tässä ole mitään ärsyttävän yksiulotteisia persoonia, joita ei jaksaisi seurata, vaan tarpeeksi hyvin rakennettuja, että välität heistä, mutta ei tämä ole mikään ihmisyyden olemassaolon syvällinen tutkielma. David Brinin rikas ja omaperäinen maailma on tarpeeksi kiehtova, että se kantaa romaanin juonta.

Yhteenveto

David Brinin ”Sundiver” on perverssi sekoitus erilaisia tieteisfiktion ideoita, jotka yhdessä tuottavat hauskan, jännittävän ja ajatuksia herättävän kertomuksen ihmiskunnan tulevaisuudesta, jossa totalitarismi on etuoikeutetun tutkimusmatkailijan näkökulmasta todella hauska maailma täynnä mahdollisuuksia ja seikkailuja!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s