Neuvostoliiton historia

Arto Luukkasen ”Neuvostojen maa: Neuvostoliiton historia 1917–1991” on vuonna 2004 julkaistu tietokirja otsikosta mainitusta aiheesta.

2

Idea

Luukkainen ei vain kerro, miten Venäjän vuoden 1917 vallankumouksesta syntyi maailman ensimmäinen kommunistivaltio ja miten se lopulta luhistui, mutta mitkä ideologiset kulttuuriset virtaukset ja taloudelliset olosuhteet muovasivat keisarillisesta Venäjästä globaalin kommunistisen supervallan?

Kirjassa paljastuu, että Venäjällä oli muitakin radikaaleja ideologioita, jotka vaativat keisarin kaatamista ja tasa-arvoa. Kirjailija korostaa, että keisarillisessa Venäjässä olosuhteet olivat kypsyä jollekin vallankumoukselle. Maan talous, poliittinen järjestelmä, demografia ja eliitin jakautuminen olivat ”juuri oikeita” sellaiselle levottomuudelle. Vallankumous olikin aito kansan massaliike, jonka aallonharjalla bolsevikit purjehtivat ja lopulta ottivat haltuun.

Oikeita kommunisteja

Luukkasen kirja on yllättävän neutraali, vaikka kirjailijan tausta on kristillisessä konservatismissa ja Perussuomalaisessa puolueessa. Erityisen mielenkiintoista onkin se, että vaikka tässä kirjassa aika vakuuttavasti argumentoidaan sen puolesta, että bolsevikit olivat “oikeita kommunisteja”, tässä kirjassa vahvistetaan monia asioita, joita äärivasemmistolaiset tietokirjat ovat kertoneet aiheesta. Esimerkiksi Maurice Brintonin ”The Bolsheviks and Workers’ Control 1917-1921” (1972), Michael Parentin ”Blackshirts and Reds: Rational Fascism and the Overthrow of Communism” (1997) ja Noam Chomskyn “Understanding Power: The Indispensable Chomsky” (2002) kirjoissa esitettyjä väitteitä.

Brintoni ja Chomsky ovat avoimesti anarkisteja, kun taas Parentti kommunisti. Brintonin kirjassa argumentoidaan, että Lenin alusta asti tulkitsi Marxin kommunismin olevan saavutettavissa ainoastaan muuttamalla Venäjän valtavaksi keskusjohtoiseksi yritykseksi, joka keräisi nopealla teollistumisella niin paljon varallisuutta ja teknologiaa, että se voisi tietyn ajan kuluttua siirtyä ”aitoon” kommunismiin. Tätä Leninin visiota vastustettiin niin tavallisten työläisten keskuudessa kuin ”vasemmistokommunistien” eli anarkistien, mensevikien ja muitten demokraattisten kommunistien keskuudessa. Samalla Brinton ja Luukkanen yhtyvät siihen, että Lenin hävitti kaikki itsenäiset työläisneuvostot, josta kommunistivaltion nimi tulee.

Chomskyn kirjassa taas todetaan samaa, mitä Luukkasen kirjassa, siitä että alun perin Lenin perusteli Neuvostoliiton diktatuuria “väliaikaisena” vaiheena, jolla turvattaisiin työläisten vallankumous, sillä aikaa kun länsi-Euroopassa, erityisesti Saksassa tapahtuisi onnistunut kommunistinen vallankumous. Lenin uskoi, että Saksassa kommunistinen vallankumous onnistuisi ja Neuvostoliitto voisi saada taloudellista ja sotilaallisista tukea siltä, jolloin nopeampi siirtyminen “aitoon” demokraattiseen sosialismiin saavutettaisiin. Luukkanen lainaakin Stalinin kuoleman jälkeen noussutta Nikita S. Hruštšovia, joka totesi, että ”aito” kommunismin saavutetaan vuonna 1980. Toki jälkiviisaasti voimme todeta, etteivät asiat menneet ihan suunnitelmien mukaan.

Parentin kirjassa taas argumentoitiin, että Neuvostoliiton totalitarismi kehittyi olosuhteitten pakosta, eikä se lopulta ollut niin hirvittävä maa, kuin ”porvarillinen propaganda” on Kylmän sodan aikana esittänyt ja, että Neuvostoliitto oli Stalinin jälkeen hyvinkin hyvinvoiva maa, mikä heijastui siinä, että monet venäläiset vastustivat siirtymistä sosialismista kapitalismiin, kun Neuvostoliitto romahti. Kaikki nämä väitteet, joita pidin hieman kiistanlaisina, vahvistetaan Luukkasen kirjassa. Jos konservatiivi kristitty ja kommunisti päättyvät samoihin tutkimustuloksiin, tämä tulos on oltava aika lähellä totuutta.

Ongelmia

Ainoa ongelma tässä kirjassa on se, että se keskittyy edellä mainittuihin teemoihin, eikä mihinkään muuhun. Toisen maailmansodan yksityiskohtaisemmat analyysit eivät saa sijaa tässä kirjassa, vaan suuret linjat, joten tässä ei käsitellä 30-luvun Ukrainan nälänhätää tai Itä-Euroopan miehityksen kauhuja kuin sivumainintana. Silti tiiviydestä huolimatta tästä kirjasta saa aika hyvän kuvan siitä, minkälainen valtio Neuvostoliitto oli.

Luukkasen puolueellisuus näkyy siinä, että hän vähättelee länsimaisten roolia Neuvostoliiton totalitarismissa. Kun vuonna 1917 sisällissota Venäjällä puhkesi, moni länsimainen suurvalta lähetti armeijoitaan Venäjään kukistamaan bolsevikit. Nämä miehitysarmeijat epäonnistuivat tavoitteissaan, mutta traumatisoivat bolsevikit uskomaan, että Neuvostoliitto oli jatkuvan länsimaisen hyökkäyksen kohteena. Tämä loikin sen paranoidin tunteen, jota myöhemmin Stalin hyödynsi suurissa puhdistuksissa. Luukkanen kääntyy enemmänkin siihen näkemykseen, että bolsevikit käyttivät kyynisesti näitä hyökkäyksiä valtansa lujittamiseen. Kuitenkin tämä näkemys ei selitä esimerkiksi, miksi Tšekan kaltainen salainen poliisi onnistui värväämään niin uskollisia joukkoja? Kirjailija ei vaivaudu edes ottamaan selvää miksi? Asiaan voisi liittyä nimenomaan tämä länsimaisten suurvaltojen sotilaalliset hyökkäykset. Jos haluaa tietää aiheesta suosittelen Le Monde diplomatique’n “Historia-atlas. Toisenlainen 1900-luku” (2011) sekä Ed Strosser ja Michael Princen ”Stupid Wars: A Citizen’s Guide to Botched Putsches, Failed Coups, Insane Invasions, and Ridiculous Revolutions” (2008) kirjoja.

Mutta kirjailijan todellinen asenteellisuus näkyy vasta kirjan lopussa, jossa hän vihjailee, että Neuvostoliiton kauhut olivat ainoastaan mahdollisia kommunismin sisäänrakennetun ateismin takia. Kun tuntee historiasta ja nykyajastakin uskontojen nimeen tehtyjä kauhuja, olen skeptinen Luukkasen hypoteesin kanssa. Mutta kirjailijakaan ei uskalla suoraan tätä sanoa, vaan ainoastaan vihjailla, lainaamalla ”Kommunismin musta kirja” (1999) yhtä kirjailijaa Stéphane Courtoisia. Sitten ihan viimeisissä sivuissa Luukkanen ennustaa, että nyky-Venäjän oligarkit oppivat ajan mittaan “vastuullisuutta” ja pakottavat Venäjän kehittymään USA:n kaltaiseksi kapitalistiseksi liberaalidemokratiaksi. Muistuttaisin, että tämä kirja kirjoitettiin vuonna 2004, jolloin Putinin totalitaristiset tendenssit olivat vielä epäselviä. Mutta se, että kirjailija luottaa kapitalistien “demokraattiseen” voimaan on pikkasen hupsua, kun USA juuri ja juuri onnistuu itsekin välttämään “oligarkia” leiman. USA:han on maa, missä suuryritykset ovat vuosikymmeniä tukeneet äärioikeistolaisia tahoja ja 2016 siinne on äänestetty kirjaimellinen sekopäinen ja rasisti kapitalisti presidentiksi.

Yhteenveto

Arto Luukkasen  ”Neuvostojen maa: Neuvostoliiton historia 1917–1991” on yksi parhaimmista historiankirjoista joita olen lukenut suomeksi. Kirjailija on aito tutkija, joka kykeni melkein kirjan loppuun asti, pitämään henkilökohtaiset poliittiset impulssit aisoissa, esittäen hyvinkin neutraalin kuvan valtiosta, joka perustui yhteen ainoaan voimakkaita tunteita herättävään ideaan.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Kommunismi ja anarkismi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s