Populismin räjähdys

John B. Judisin ”Populismin räjähdys: Miten suuri lama muutti amerikkalaisen ja eurooppalaisen politiikan” on vuonna 2016 julkaistu tietokirja siitä, miksi juuri tällä vuosikymmenellä populismi on noussut länsimaissa merkittäväksi poliittiseksi voimaksi?

Idea

Judis ei keskity niinkään populismin teoriaan, joka saa tässä kirjassa vain yhden kappaleen, vaan sen käytännön historiaan, joka alkaa 1800-luvulla. Tästä kirjailija etenee nykypäivään saakka ja käsittelee merkittävimpiä länsimaisia populistipuolueita, niin vasemmalta kuin oikealta. Kirjailija analysoi näitten puolueitten puolueohjelmaa, johtajien retoriikkaa ja äänestäjien demografiaa ja mielipiteitä. Kaiken tämän kirjailija taustoittaa yhteiskunnallisella ja taloudellisella analyysilla. Lukija saakin kirjasta kokonaiskuvan siitä, mitkä olosuhteet ajoivat aikoinaan maailman ensimmäisen populistipuolueen perustamiseen ja miksi nykypäivänä näitä puolueita on ilmestynyt kaikkialle länsimaille kuin sieniä sateella?

Uusliberalismi

John B. Judisin pääteesi on, että populismi on taloudellisen järjestelmän aiheuttaman demokraattisen kriisin oire. Toisin kuin sosialistit tai fasistit, populistien tarkoitus ei ole luoda kokonaan uusi yhteiskunta, vaan reformoida kapitalismi alistetuksi kokevalle luokalle oikeudenmukaisemmaksi. Kirjailijan mukaan 1800-luvulla USA:ssa syntynyt maailman ensimmäinen populistipuolue nimeltä ”Kansan puolue”, joka perustettiin pienivilelijöitten protestiliikkeenä suurmaanomistajia ja pörssikeinottelua vastaan. Kirjailijan mukaan USA:n rajoittamaton vapaa markkinatalous oli tuohon aikaan aiheuttamassa hintojen äkillisiä heilahduksia ja viljelysmaan hupenemista harvojen käsiin. 1800-luvulla USA:n taloudellinen järjestelmä toimi klassisen liberalismin ”Laissez-faire” (antaa mennä) periaatteella, jossa valtio ei puutu talouden toimintaan, vaan markkinoitten ”näkymätön käsi” hoitaa kaiken. Kuitenkin kyseinen käsi hoiti asiat niin, että pieni porvareitten eliitti rikastui huimasti, kun taas tavallinen kansa köyhtyi ja lopulta menetti veloissaan asunnot ja viljelysmaat. Kansanpuolue lopulta epäonnistui pääsemään valtaan, mutta sen vaatimukset varallisuuden tasaisemmasta jaosta vaikuttivat siihen, että USA:n alettiin rakentaa hyvinvointivaltio ja klassinen liberalismi korvattiin elvyttävällä keynesiläisyydellä.

Kirjailijan mukaan kuitenkin 1970-luvulla keynesiläisyys ei enää toiminut ilman siirtomaita ja tiukasti länsimaisten suurvaltojen vaikutuspiirillä olevien valtioitten kontrollilla, joten klassinen liberalismi vedettiin naftaliinista, muodostaen nykyään hegemonisen uusliberalistisen ideologian. John B. Judisin mukaan kuitenkin klassinen liberalismi ei toiminut 1800-1917-luvuilla, eikä se nykyäänkään toimi. Oikeastaan hallitsematon vapaa markkinatalous on niin huono taloudellinen järjestelmä, ettei se toimi edes maltillisessa muodossa, jossa valtio asettaa sille muutaman rajoituksen ja ohjaa osan sen varallisuudesta supistettuun hyvinvointivaltioon. Tämän kirjan pääteesi onkin, että uusliberalistinen politiikka on aiheuttanut kaikki nykyajan ongelmat, niin ympäristön tuhoutumisen, länsimaisten raskasteollisuustyöpaikkojen häviämisen, alipalkattujen pätkätöitten kasvun ja maahanmuuttoon liittyvät ongelmat, jotka yhdessä ovat luoneet oivan kasvualustan populismille.

Tämä kirja täyttääkin Steven Levitskyn ja Daniel Ziblattin ”How Democracies Die: What History Reveals About Our Future” (2018) kirjan jättämän aukon, eli miksi ihmiset ovat niin innokkaita äänestämään autoritaarisia populistipuolueita valtaan? Syy onkin juuri se, minkä epäilin, eli poliittistaloudellisessa järjestelmässä, joka yksinkertaisesti ei toimi.

Monet liberaaliajattelijat aliarvoivat tavallisen kansan älykkyyttä ja luulevat, että huono koulutustaso ja rasismi yksin saavat ihmiset luopumaan demokratiasta ja janoamaan vahvaa sankaripoliitikkoa, joka ”kuivattaa valtion suon”. Oikeasti kansa on hyvinkin tietoinen sen materiaalisista ja sosiaalisista olosuhteista, jotka ovat sitten 1968 asti murentuneet. Tämän kirjan kuvaus uusliberalismista, toi mieleen filosofi John Grayn toteamus, että Margaret Thatcherin uusliberalismilla oli bolsevismia muistuttava energia, joka sai tuntemaan, että oikeistoliberaali projekti oli jännittävää ja välttämätöntä. Asiaan vaikutti paljolti se, että Thatcher itsekin heitti hyvin leninistisen lauseen Sunday Timesin haastattelussa, vuonna 1979: ”Taloustiede on metodi; päämäärä on muuttaa sydän ja sielu” Lisäisin tähän, että kuten stalinismi, uusliberalismi on ehdoton ideologia, jossa utopian nimissä miljoonia ihmisiä on pantu valtion lihamyllyn läpi.

Mutta koska länsimaat ovat suurimmaksi osaksi liberaalidemokratioita, tavalliset kansalaiset ovat äänestämässä uuliberalismin kumoon.  Anarkisti Antti Rautiainen totesikin Twitterissä ”Uusliberalismi on kuollut ja sen tilalle on tullut oikeistokeynesiläisyys, jossa otetaan velkaa ja leikataan veroja. Lähitulevaisuus on trumpismi, PiS ja Salvini. Kokoomuskin on jo puoliksi tässä veneessä.” Se onkin pikkasen ironista, että vasemmisto on vuosikymmeniä taistellut uusliberalismia vastaan, jota mainostettiin ”ainoksi ratkaisuksi”, vain jotta itse oikeisto luopuu siitä, kun liikaa ruskeita ihmisiä tulee täyttämään ne alipalkatut pätkätyöt, jotka jäivät valkoiselle työväestölle.

Samalla kirjailija antaa selityksen, miksi sosiaalidemokratia on kokenut tappioita Euroopassa ja sen lievempi versio USA:n Demokraattipuolueen muodossa? John B. Judisi jäljittää sosiaalidemokraattisten puolueitten myöhäishistoriaa, osoittaen, että 1980-luvulta lähtien nämä puolueet alkoivat luopua viimeisistä maltillisen sosialismin rippeistä ja omaksua ”kolmannen tien” maltillisen uusliberalistisen politiikan, jotta voisivat kilpailla oikeiston kanssa. Iso-Britannian oikeistolainen pääministeri Margaret Thatcher totesikin haastattelussa, että yksi  hänen suurimmista saavutuksistaan oli muuttaa kilpailevan Työväenpuolueen talousliberaalimmaksi. Tämä oli kirjailijan mukaan paha virhe, joka on nykyään kostautunut demaripuolueitten kannatuksen valumisena äärioikeistoon ja populistipuolueille.

Ongelmia

Suurin ongelma tässä teoksessa on se, ettei se ole kovin tieteellinen. Tämä onkin toimittajan kirjoittama teos, jossa tarkkoja lähdeviitteitä on aika vähän. Kirjassa sentään kerrotaan, mistä ja kuka on tiettyjä asioita sanonut, joten ei tässä ihan hatusta vedettyjä väitteitä ole. Kirjailijan oma kontribuutio kirjan argumenttien perustelemiseen on eri äänestäjädemografioitten analyysi ja haastattelut. Tämä teos näyttäytyykin enemmän vasemmiston narratiivina siitä, mikä oikein meni vikaan kuin tarkkaa tutkimus. Silti kyseinen narratiivi on melko uskottava, kun nykyään oikeisto on tosiaan luopumassa uusliberalismista. Erityisesti presidentti Trump on aika vahvasti ajanut rasistista keynelisäisyyttä ja protektionismia, joka saisi entisen presidentti Ronald Reaganin kääntymään haudassaan.

Toinen ongelma on kirjailijan pelkuruus. Koko tämän kirjan ajan, vapaa markkinatalous näyttäytyy mahdottomana järjestelmänä, joka ei toimi käytännössä missään muodossa. Ajan mittaan järjestelmän eri versiot kuluttavat itsensä loppuun, romahtaen talouskriiseihin. Lukijalle tuleekin mielikuva, ettei kapitalismia voi uudistaa tai pelastaa, vaan se on tuhoon tuomittu. Kuitenkin kirjailija ei uskalla sanoa tätä suoraan, vaan hän keskittyy kuvaamaan tätä prosessia päätymättä sen loogiseen johtopäätökseen. Maksimissaan Judis spekuloi, etteivät populistipuolueet kykene murtamaan uusliberalismia, vaan uusliberalismi sopeutuu rajoitetumpaan ympäristöön, siirtämällä sen sisäiset ongelmat tulevaisuuteen. Sinänsä tämäkin visio on uskottava, kun tietää, miten nykyiset oikeistopopulistiset puolueet ovat paljon talousoikeustolaisempia kuin ennen Toista maailmansotaa.

Yhteenveto

John B. Judisin ”The Populist Explosion: How the Great Recession Transformed American and European Politics” on hyvä ja tiivis kirja, joka antaa melko uskottavan selityksen nykyään riivaavaan populismiin. Kuitenkin kirjailijan haluttomuus antaa ratkaisun populismin kasvulle tarkoittaa joko sitä, että kirjailija ei halua leimaantua kommunistiksi, kun esittelee kapitalismia niin huonossa valossa tai sitten hän harrastaa propagandistien suosittua taktiikkaa, eli kysymysten herättämistä lukijan päässä. Kun kapitalismin kaikki muodot esitetään epäonnistuneina, lukijalle jääkin vain yksi johtopäätös: kapitalismi ei toimi. Kirjailija ei ota vastuuta siitä, mitä lukija tekee tällä johtopäätöksellä, hän vain kysyy vaikeita kysymyksiä.