Uudet pääoman profeetat

Nicole Aschoffin “Uudet pääoman profeetat” on vuonna 2015 julkaistu marxilainen tietokirja miljardöörien itseapufilosofioita ja hyväntekeväisyysaktivismia vastaan.

2

Idea

Kirjan lähtökohta on Luc Boltanskin ja Eva Chiapellonin teoria kapitalismin sopeutumiskyvystä, jota he kutsuvat “kapitalismin hengeksi”. Kummankin sosiologin mukaan kapitalismilla on erityinen kyky mukautua kulttuurisiin muutoksiin, tehden siitä lähes tuhoutumattoman, talouskriiseistä huolimatta. Boltanskin ja Chiapellon mukaan kapitalismi toimii niin kauan, kun ihmiset uskovat siihen ja vaikka todellisuus koetteleekin uskoa jatkuvasti, kapitalismiin onnistutaan aina luomaan uusia sitä oikeuttavia filosofisia ideoita, eli hengen, joka sitten leviää kansan tietoisuuteen itsestäänselvyytenä. Avoimesti kommunisti Nicole Aschoffin lähteekin haastamaan nykyajan kapitalismia oikeuttavia filosofioita, kyseenalaistamalla sitä edistäviä “profeettoja”: Sheryl Sandberg (Facebookin toimitusjohtaja), John Mackey (Whole Foods-ruokakauppaketjun perustaja), Oprah Winfrey (mediamoguuli) ja Bill Gatesin (Microsoftin perustaja) ideoita. Kirjan tavoite onkin argumentoida tämän kritiikin kautta, ettei kapitalismia voi pelastaa tai siihen sopeutua, vaan ajan mittaan sen sisäiset ristiriidat tulevat kasvamaan niin suuriksi, että koko järjestelmä kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Jos ihmiset lakkaavat uskomasta kapitalismiin, siirtyminen kommunismiin käy helpommin.

Sheryl Sandberg kirjoitti feministisen itseapuoppaan, jossa neuvotaan, että ainoa tapa muuttaa maailma paremmaksi naisille, on heidän nousta keinolla millä hyvänsä suuryritysten ja valtioitten johtoihin. John Mackey taas on argumentoinut, että jos yritykset toimivat vastuullisesti ympäristön ja työntekijöittensä suhteen, sekä tukevat erilaisia sosiaalisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, maailman ongelmat voidaan ratkaista. Oprah Winfrey taas on usealla mediaprojektilla ajanut ideaa, että ihmisen on kanavoitava positiivista metafyysistä energiaa (Jumala) sopeutuakseen modernin maailman vaatimuksiin. Bill Gates on vuorostaan oman Gates-säätiönsä kautta pyrkinyt ratkaisemaan niin ympäristö, maatalous, terveydenhuolto ja koulutusongelmat soveltamalla niihin yksityisten voittoa tavoittelevien yritysten toimintaperiaatteita. Gates uskoo, että kunhan kaikki maailman instituutiot toimivat yksityistyen yritysten tavoin, suurin osa nykyajan ongelmista voidaan ratkaista.

Kirjailijan mukaan kaikille näille “profeetoille” on yhteistä se, etteivät he usko valtion tai ulkoparlamentaaristen massaliikkeitten kykyyn parantaa maailmaa, vaan yksilöitten kykyyn sopeutua markkinoitten vaatimuksiin. Kunhan ihmiset osaavat kanavoida positiivista energiaa, suurin osa maailman suurimmista yrityksistä on tiedostavien ja hyväntahtoisten naisten johdossa ja kaikki elämän sektorit on markkinaehtoistettu, kapitalismin aiheuttamat ongelmat ratkeavat. Kirjailija argumentoikin hyvin vakuuttavasti, miksi nämä kaikki ratkaisut eivät toimi, koska kapitalismissa ja yhteiskunnan rakenteissa itsesään on ongelmia. Kirjailija argumentoikin, että vasta kun erilaiset yhteiskunnan valtarakenteet paljastetaan ja puretaan, erilaiset sosiaaliset, ekologiset ja taloudelliset ongelmat voidaan ratkaista.

Nicole Aschoffin teosta voitaisiinkin kutsua maltillisen vasemmiston, sosiaaliliberalismin ja ihmiskasvoisen uusliberalismin ankaraksi kritiikiksi. Vaikka kirja on selkeästi kommunismia ajava, se ei ehdota kapitalismin kumoamista, ainoastaan todella perusteellisia rakenteellisia reformeja, kuten laajempi hyvinvointivaltio, tiukempaa markkinojen ylilyöntejä hillitsevää lainsäädäntöä ja perustuloa.

Ogelmia

Tässä kirjassa osoitetut kritiikit olivat minulle tuttuja, ennen kuin olin edes poliittisesti valveutunut tai lukenut Marxia. Ehkä vasemmistolaiset vanhempani aivopesivät minut jo nuorena, kun minulle on itsestään selvää, että itseapufilosofiat ovat roskaa. Tämä teos onkin enemmän tarkoitettu ihmisiille, joka ei ole koskaan lukenut Marxia tai jaksa sitä lukea. Tämä onkin 151 sivua pitkä kirja, joka saa perille aika hyvin Marxin kapitalismikritiikin, helppolukuisella tekstillä ja nykypäivän esimerkkejä käyttäen. Jos kuitenkin on hyvin perehtynyt äärivasemmiston argumentaatioon, tämä teos on peruskauraa.

Teoksen suurin ongelma onkin siinä, että tämä on populaari tietokirja, jossa tarkkoja lähteitä on vain muutama. Kriittisemmälle lukijalle tämä onkin turhauttava teos, koska joillekin todella radikaaleihin väitteisiin ei löydy lähteitä! Sitä haluaisi tietää, kuka on niin oikeasti sanonut ja missä? Tai mistä saisi lukea lisää kyseisetä tapauksesta. Tämä onkin sellainen kirja, jossa joutuu googlaamaan kirjan kuvauksia tai nimiä, jos haluaa tietää, mistä tarkalleen kirjailija on väitteen repäissyt. Eli tämä kirja on tarkoitettu ponnahduslaudaksi syvällisempään radikalisointiin tai jo radikalisoituneelle henkilölle, joka vain etsii paremmin muotoiltuja kapitalismikriittisiä argumentteja.

Yhteenveto

Nicole Aschoffinin “The New Prophets of Capital” on hyvä kirja, jos sinulla on kiire radikalisoitua kommunistiksi tai haluat tietää, miksi äärivasemmistoa vituttaa nykyjärjestelmä niin paljon? Mutta kriittisemmälle tai perehtyneemmälle lukijalle tässä teoksessa ei ole paljon tarjottavaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s