Sosiologiaa ja seksiä avaruudessa

Becky Chambersin ”Pitkä matka pienelle ja vihaiselle planeetalle” (oma suomennos) on vuonna 2014 julkaistu scifiromaani avaruuden madonreikiä puhkaisevan avaruusaluksen miehistön seikkailuista.

DSC_0275

Idea

Romaani sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on liittynyt avaruusolentojen hallitsemaan galaktisee federaatioon. Wayfarer-avauusalus lähetetään federaation rajoille puhkaisemaan uuden madonreiän, joka yhdistää vasta liittyneen jäsensivilisaation muuhun federaatioon. Wayfarer-alus onkin nykyisten jäänmurtajien kaltainen alus, jonka tehtävänä on ”tunneloida” aika-avaruuden väliin kosmisia madonreikiä, jotka toimivat valoa nopeampina valtateinä. Tässä kirjassa seurataan tällasen avaruusaluksen monilajista miehistöä ja heidän henkilökohtaisia draamoja, sillä aikaa kun avaruusalus saapuu ”työmaalle”.

Tässä romaanissa ei olekkaan kunnolla juonta, vaan se on sarja erilaisia tapahtumia, eri miehistön jäsenten perspektiiveistä, joita sitoo yhteen matka kohti merkittävää keikkatyötä. Mutta eri juonet ovat niin hyvin kuvatut ja toisiinsa liittyviä, että tämä on todella viihdyttävä paketti. Lukiessa tätä kirjaa, sen tunnelmasta ja rakenteesta tuli mieleen Joss Whedonin ohjaama ”Firefly” scifi-TV sarja, joka on yksi suosikkeistani.

Sosiologista scifiä

Mielenkiintoisinta tässä romaanisa on se, ettei se vain keskity kuvamaan ihmeellistä ja rikasta maailmaansa, jossa on avaruusmerirosvoja, kosmisia sotia ja kummallisia avaruusolioita, vaan Chambers kuvaa miehistön ja eri muukalaislajien sosiaalisia suheita. Lukiessa tätä kirjaa, tuntui kuin olisin lukemassa sosiologin kirjoittamaa scifidraamaa, jossa on kuvattu äärimmäisen tarkasti, mutta viihdyttävän sujuvasti monimutkaisia sosiaalisia rituaaleja, ajatustapoja ja -suhteita. Mutta tämä kirja ei keskity vain eri olentojen välisiin suhteisiin, mutta myöskin heidän tunnemaailmaansa. Tämä onkin ehkä tunteellisin ja dramaattisin sicif-romaani, jonka olen lukenut. Enkä tarjoita väheksyttävästi, vaan oikeasti tässä kuvatut tapahtumat olivat todellakin tunteita herättäviä. Lukiessa tätä romaania, samaistuin omaperäisiin ja monipuolisiin hahmoihin niin paljon, että kirjan loputtua, tuntui kuin olisin hyvästelemässä hyviä ystäviä, joitten kanssa olin viettänyt aikaa koko kesän. Tämä on suuri saavutus kirjailijalta, koska tässä romaanissa kuvataan avaruusolioitten eksoottisia tunnemaailmoja. Tässä yhdessä teoksessa koetaakin koko ihmisyyden tunnekirjo, niin palavasta rakkaudesta, surusta, epätoivosta jännitykseen. Plussana tässä on kyseenalainen määrä ihmisten ja muutten olentojen välistä seksiä, jota onneksi kuvataan tyylikkäällä tavalla.

Yhteenveto

Becky Chambersin ”The Long Way to a Small, Angry Planet” on loistava romaani, jonka juoni on sen verran inhimmillinen, että tätä voisi suositella jopa niille, joita ei scifin eksoottiset maailmat ja spekulaatiot teknologisesta kehityksestä kiinnosta. Tässä onkin kaikkea kaikille, mutta silti laatu ja kokeilunhalu ovat korkeita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s