Emmanuelle Arsen “Olin avaruustaistolaisten seksiorja! ja muita eroottisia spekulaatioita” on tänä vuonna julkaistu eroottinen novellikokoelma.
Idea
Arse (todennäkäisesti pseudonimi) kokosi tähän kirjaan omia humoristisia scifi- ja fantasiateemaisia eroottisia novelleja, joissa seikkailevat niin avaruustaistolaiset, seksin voimalla kulkevat aikamatkaajat, spermapomin valmistanut hullu tiedemies ja ihmisnaiseen hullantuneet T-rexit ja monia muita perversioita!
Tässä ei säästetä yksityiskohtia, vaan ihmisten sukuelimet ja muut lihan lätkinnät kuvataan tarkasti, mutta yhdistellen ne kauhuun tai silkkaan absurdeihin asetelmiin, joitten yhdistävin teema on kirjailijan viehtymys historiallisiin miljöihin. Suurin osa tarinoista sijoittuukin menneisyyteen, erityhisesti kahteen viimeiseen vuosisataan. Kiihkeän seksin ja todella mielikuvituksellisten scifi- ja fantasia-asetelmien yhdisteleminen itsesään jo luo huumoria, mutta kirjailijan tapa kuvata seksi ja ihmisten reaktiot, saivat minut nauramaan ääneen.
Ongelmia
Suurin ongelma onkin, ettei novellikokoelma toimi yhtenä kokonaisuutena. Ensimmäiset kolme tarinaa olivat todella hauskoja ja mielikuvituksellisia, mutta neljäs jo osoitti, että kirjailija soveltaa samaa kaavaa kaikkiin tarinoihin, eikä osaa keksiä kovinkaan monta hauskaa vertauskuvaa ihmisten sukuelimille. Minua tulikin erotiikkaähky, mikä on melkoinen saavutus, koska Stewart Homen poliittiset erotiikka-romaanit loivat jatkuvan nälän lukea vielä kerran geneettisistä pumpuista, jotka luovat niin tehokkaan orgamismin, että rakastelijat palaavat miljoonia vuosia menneisyyteen esihistoriallisen aikojen mutalammikoihin henkäisemään ensimmäistä kertaa happea.
Mutta pahin ongelma ei ole tarinoitten kaavamaisuus, vaan kirjailijan mielikuvituksen rajallisuus. Vaikka kirja lupaa “spekulatiivista erotiikkaa”, niin kirjailija rajoittuu kuvaamaan cis-heteroseksiä, joka kaiken lisäksi on selvästi kirjoitettu heteromiehen perspektiivillä, koska suurin osa homoseksistä, mitä tässä kirjassa esiintyy on lesboseksiä, joka kuvataan heteronaisen “kokeiluna”. Eli tässä romaanissa ei kuvata kunnolla homoseksiä, eikä myöskään muunsukupuolistin ja trans-ihmisten seksiä. Spekulatiivisessasa erotiikassa olisi voitu tutkia ei-binäärisen sukupuolen erilainen kokemusmaailma ja jopa venyttää itse yhdynnän käsitettä toisiin lihallisiin ulottuuvuuksiin, mutta ei. Olisin kaivannut trans-naisten tyttöpenisten ja trans-miesten poikavaginoitten kiihottamiskuvauksia, joihin liittyy vielä jokin ihmeellinen tieteellinen tai fantastinen elementti, mutta en sellaista saanut. Ainoa tarina, jossa edes esiintyy sukupuolenvaihtoa, se kehystetään kauhukokemuksena, joka pakotetaan tarinan sankareihin. Loppujen lopuksi tämä onkin hyvin konservatiinen eroottinen novelli, jossa ei uskallettu rikkoa rajoja, ainoastaan ilmaista 15-vuotiaan cis-heteroteinipojan eroottiset scifi-fantasiat proosan muotoon. Rohkein asia tässä romaanissa onkin eläimiin sekaantuminen, mutta sekin on hyvin heteronormatiivista dinosaurusseksiä.
Yhteenveto
Emmanuelle Arsen “Olin avaruustaistolaisten seksiorja! ja muita eroottisia spekulaatioita” on hauska novellikokoelma, mutta se ei toimi yhtenäisenä kokonaisuutena. Tätä kirjaa onkin nautittava palasina, eikä yrittää vetää kaikki heti sinäänsä. Yhtäjaksoinen lukeminen aiheuttaakin tyhjyyden tunteen, ettei ole oikein lukenut mitään muuta kuin väsynyttä erotiikkaa, jossa ajoittain jokin avaruusolio sekaantuu. Mutta pahin synti on kirjailijan mielikuvutuksen rajallisuus, jonka vuoksi hän menetti tilaisuuden rikkoa erotiikan ja scifin kerrinnallisia rajoja.