Mitä brittiläiset tekivät Intialle

Shashi Tharoorin “Kunniaton imperiumi. Mitä brittiläiset tekivät Intialle” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu tietokirja alaotsikossa mainitusta aiheesta 

Idea 

Shashi Tharoor ei vain luettele tässä teoksessa kaikki kauhut, joita brittiläiset tekivät intialaisille imperialismin huippukaudella, vaan hän lähtee murtamaan imperialismin puolustajien, kuten historioitsija Niall Fergusonin luomia myyttejä, kuten sen, että brittiläiset toivat demokratian ja länsimaisen sivistyksen intialaisille, joten oikeastaan imperialismi oli loppujen lopuksi loistava asia. Kirjailija osoittaa, että tämä käsitys luotiin paljon myöhemmin, oikeastaan imperialismin loppukaudessa. Ennen sitä brittiläiset lähtivät Intiaan yksinomaan riistämään sen työvoiman ja luonnonvarat, eikä rakentamaan demokratiaa. Kirjailijan mukaan Britti-imperiumi oli intialaisille Natsi-Saksaan rinnastettava hirmuvalta, jonka politiikka tappoi yhteensä yli 90 miljoonaa intialaista.  

Tämä teos tukeutuukin aikalaisdokumentteihin, -kuvauksiin, perinteisiin ja tuoreempiin tutimuksiin, argumentoidakseen, että britti-imperiumi oli Intialle megaluokan katastrofi, joka tuhosi lähes täydellisesti yhden maailman korkeimmista sivilisaatioista. Kirjailijan mukaan Intian nykyinen nousu maailman suurimmaksi demokratiaksi ja suhteellisen teknologisesti edistykselliseksi paikalliseksi suurvallaksi ei tullut brittiläisen vaikutuksen takia, vaan siitä huolimatta. 

Vaikka tiesin Gandhin elämäkerran lukeneena, että brittiläiset toteuttivat epäinhimmillistä politiikkaa Intiassa, tässä kirjassa paljastuu sellaisen mittakaavan kauhuja, että natsi tai paremmin Neuvostoliitto-rinnastus tulee mieleen. Esimerkiksi brittiläiset keskittivät Intian maatalouden muutaman brittiläisen byrokraatin käsiin, joitten prioriteetti oli huolehtia brittiläisten sotilaitten ja joskus Iso-Britannian kansan ruokahuollosta, aiheuttaen useita massiivisia nälänhätiä Intiassa. Yksi suurimmista tappoikin nälkään 35 miljoonaa. Esimerkiksi Toisen maailmansodan aikana, Winston Churchill ohjasi suurimman osan Intiassa tuotetusta ruuasta Euroopan länsirintamalle, tappen yli miljoona intialaista nälkään. Tälläistä keinotekoista nälänhätää luulisi tapahtuneen ainoastaan Stalinin aikana Ukrainassa, mutta Iso-Britannian hallitsemassa Intiass ne olivat toistuvia. 

Shashi Tharoor ihmetteleekin tässä kirjassa, miksi brittläiset yhä kunnioittavat ja ihailevat Churchillin kaltaista massamurhaajaa? Osaan vastata, että samalla tavalla kuin nykyvenäläiset ihailevat Stalinia. Chuchill on nationalistinen sankari, koska hän onnistui pelastamaan Iso-Britannian natseilta ja vielä tuhoamaan nämä. Stalin teki tismalleen samaa ja siinä sivussa tappoi omia kansalaisiaan, mitä mielivaltaisimmista syistä. Anoa ero Stalinin ja Chuirchillin välillä onkin se, että jälkimmäinen tappoi massoitain ruskeita ihmisiä toisessa massa, eikä tehnyt sitä kapitalismin tai liberalismin nimissä, vaan “pragmatismin”.  

Mutta tässä ei ole vielä kaikki! Iso-Britannia myöskin tuhosi intialaisen teollisuuden, paikallisdemokraattisen järjestelmän, yliopistot ja koulut sekä instituonalisoi kastijärjestelmän äärimmäisen ehdottomaksi byrokraattiseksi järjestelmäksi, joka erotti sosiaaliset, etniset ja uskonnolliset luokat toisistaan, luoden ne olosuhteet, jotka yhä aiheuttavat ristiriitoja ja konflikteja Intiassa. Kirjailija osoittaakin aikalaisdokumenteilla, että brittiläiset pyrkivät välttämään opettamasta intialaisille demokraattisia ja sivistyksellisiä periaatteita. Intialaisten oli oltava mahdollisimman passiivisia ja tietämättömiä, jotta heitä voitiin hallita paremmin.  

Hyperkapitalismia 

Kirjan mukaan suurin osa Iso-Britannian valtakaudesta Intiassa, Iso-Britannia ei edes hallinnut maata, vaan se oli yksityisen Itä-Intian pörssiyhtiön yksityisomaisuutta. Tällä ensimmäisellä megakorpoaatiolla oli lähes rajaton valta Intiassa, koska Iso-Britannian kuningaskunnan parlamentin merkittävillä jäsenillä oli yhtiön osakkeita. Koska 1800-luvulla Iso-Britannia toimi klassieen liberalismin vapaan markkinatalouden periaatteen mukaan, kuningaskunta oli haluton puuttumaan tai rajoittamaan yksityisten yhtiöitten toimintaa. Pitihän markkinoitten näkymätön käsi hoitaa kaikki itsestään. Kuitenkin tämä käsi palveli ainoastaan Itä-intian komppanian eliittiä, joka varmisti, että ainoastaan brittiläiset yhtiön työntekijät saivat kaiken kaupallisen hyödyn Intiasta. Tässä teoksessa esitellään aikalaiskuvauksia brittiläisistä yhtiön työntekijöistä ryöstämässä massiivisia jalokivi- ja kultavarantoja omaan käyttöönsä tai ohjaamalla ne suoraan Iso-Britannian modernisoimiseen. Kirjailijan mukaan suurin osa siitä vauraudesta, jota nykyään Iso-Britannia ja sen suurimmista yhtöistä omistavat, on peräisin Intian ryöstöretkistä.  

Kirjailija lähteekin argumentoimaan, että Intia olisi voinut ihan itse modernisoitua palkkaamalla brittiläisiä insinöörejä, kuten Japani teki, mutta sille ei suotu tätä kohtaloa, vaan sen sijaan se joutui ulkomaalaisen suurvallan alistamaksi. Se modernisointi, mitä Intiassa tehtiin, tehtiin yhden jättiläismäisen korporaation kaupallisiin tarpeisiin, joihin vielä yhdistettiin rasistisia elementtejä, kuten rotuerottelu. Joka kerta, kun joku intialainen yritti itse perustaa tehtaan tai muuta itsenäistä organisaatiota, Itä-Intian kompannia tuhosi ne. Ainoastaan 1900-luvulla, kun yhtiö väistyi, Iso-Britannian kuningaskunta alkoi vähitellen avata intialaisille mahdollisuuksia osallistua oman maansa politiikkaan ja talouteen, ja silloinkin se pyrittiin tekemään todella vaikeaksi. Onkin ihme, että Intia itsenäistyi niin rauhanomaisesti, koska se määrä koettua vääryyttä, olisi pitänyt aiheuttaa verisen kostokapinan brittiäisiä vastaan.  

Se määrä julmuutta ja totalitaristista politiikkaa, jota brittiläiset harjoittivat Intiassa, paneekin ajattelemaan, mitä kauheuksia he toteuttivat Afrikassa? Tämä kirja keskittyy ainoastaan Intiaan, mutta jos vain tässä maassa tapettiin kymmeniä miljoonia ihmisiä ja tuhottiin heidän mahdollisuutensa modernisoitua itsenäisesti, niin mikä on imperiumin saldo, jos sen kaikkia siirtokunta lasketaan mukaan? Kirjailija itse ei lähde tähän laskelmiin ja pitääkin sitä turhana. Mutta mieleen tulee Stéphane Courtoisin, Andrzeji Paczkowskin ja Karel Bartosekin “Kommunismin musta kirja” (1997) nostaman kommunismin aiheuttama 100 miljoonan kuolonuhrin luku. Olisiko kapitalistisella Iso-Britannialla yhtä suuri luku tai jopa suurempi? Mitä se kertoisi kapitalismista, jos se “tahattomasti” on tappanut siirtomaissaan hirvittävän määrän ihmisiä, koska yksi megakorporaatio halusi maksimoida voittoja?  

Se onkin hyvä, että siitä huolimatta, että Tharoor on avoin kommunisti, tässä kirjassa ei hyödynnetä marxilaisia tai jälkikolonialistisia teorioita, vaan ihan perinteisiä historiantutkimuksen menetelmiä, osoittaakseen että Iso-Britannia oli samanlainen apokalyptinen voima kuin Tšingis-kaani, jota myöskin on argumentoitu “tuoneen sivistyksen” Euraasialle.  

Yhteenveto 

Shashi Tharoorin “Inglorious Empire: What the British Did to India” on loistava historiakirja, joka paljastaa sen osan länsimaista historiaa, mitä haluamme unohtaa. Iso-Britannia ei edes ollut ainoa imperiumi, joka osallistui massiivisiin kansanmurhiin ja kokonaisten valtioitten tuhoon, vaan se oli suurin. Portugali, Ranska, Belgia, Espanja, Italia ja Saksa toteuttivat omissa siirtokunnissa mitä hirviömäistä politiikkaa. Onkin sanottu, että Natsi-Saksa ei ollut mikään eurooppalaisen historian poikkeama, tyhjästä syntynyt hirviö, joka äkillisesti poltti puolet maailmasta, vaan jäävuoren huippu. Historioitsoja Timothy Snyderin ”Tappotanner: Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä.” (2014) onkin esittänyt, että Stalinin ja Hitlerin toteuttamat kauhut noudattivat sen ajan eurooppalaisten imperiumien siirtomaapolitiikkaa, mutta Euroopassa.