Juutalaisviha Suomessa 1918…?

Jari Hanskin, vuonna 2006 julkaisema “Juutalaisviha Suomessa 1918-1944″ on tietokrja, joka käsittelee otsikossa mainittua ilmiötä. 

Idea 

Hanski analysoi vuosien 1918-1944 välillä julkaistuja lehtiartikkeleita ja kirjoja esiintyvää juutalaisvastaisuutta, piirtääkseen kuvan, misä se Suomessa koostui. Kirjan suurin havainto ei ole kovin yllättävää: äärioikeisto julkaisi lähes kaiken juutalaisvastaisen materiaalin Suomessa. Joissakin valtavirtajulkaisuissa esiintyi rasistisia steteotypioita, mutta ei salaliittoteorioita tai poliittisia viestejä juutalaisia vastaan. Kirjassa myöskin käsitellään juutalaisvastaisuuden yleistä historiaa, Toisen maailmansodan kauhuja, mutta myöskin, miten Suomen hallitus taipui kotimaisen ja ulkomaalaisen äärioikeiston painostukseen ja lähetti muutaman juutalaisen kuolemaan natsien keskitysleireissä. 

Ikuinen juutalaisvaistaisuus 

Hanski kirjoittaa hyvin neutraalisti havainnoistaan, mutta kertoo aika yksityiskohtaisesti, miksi tietty teksti on juutalaisvastainen. Lukijalle piirtyykin monipuolinen kuva rasismin eri ulottuuksista ja asteista. Niin viattomista sterotypioista suoriin kehotuksiin massamurhiin. Koska kirjailija suhtautuu aika neutraalisti tekstiin ja vain kertoo, miten asiat olivat, lukijalle jää paljon tilaa pohtiakseen rasististen tekstien olemusta ja kirjailijan omia tulkintoja. Suurin havainto, minkä tein kirjan tekstinäytteistä onkin, että vihapuhe on hyvin vanha ilmiö, eikä se ole muuttunut yhtään. 

Esimerkiksi juutalaisia vihattiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Heitä syytettiin samaan aikaan laiskureiksi, jotka eivät tee töitä ja, että he varastavat suomalaisten työt. Juutalaiset uskottiin salaa hallitsevan maailmaa ja, että he olivat köyhää massaa, joka vain toisi rikollisuutta ja “epäsopivia kulttuurisia arvoja”. Juutalaisia syytettiin terrorismista, kommunismista, pihiydestä, kerskakulutuksesta, maailmansotien aloittamisesta ja liian nopeasta lisääntymisestä. Äärioikeisto levitti suurimman osan juutalaisvihasta, ja hämmästyttävämpää olikin, että kirjassa esiintyvät tekstinäytteet oli kirjoitettu lähes samalla vainoharhaisella ja tunteikkaalla tyylillä kuin MV-lehden ja Rajat Kiinni-Facebook-ryhmän tekstit. Monet Hanskin kirjassa esiintyvät vanhat “uutiset” juutalaisten “hirmuteoista” olivat joko kokonaan fiktiivisiä tai liioteltuja. Mielenkiintoisinta oli nykyäänkin havaittu trendi lainata ulkomaalaisia uutisia ja kehystää ne kotimaisiksi. Äärioikeisto pyrkikin kiihottamaan kannattajansa valeuutisilla vihaamaan juutalaisia.  

Moni äärioikeistolainen pyrki välttämään rasistisyytökset, aloittamalla tekstinsä “haluamatta mitenkään hyökätä juutalaisten kimppuun”, jonka jälkeen sanottiin “monilla tämän rodun jäsenillä on erikoinen kyky elää varsinaista työtä tekemättä toisten ihmisten kustannuksella ja heitä petkuttaen”. Edellä mainittu katkelma kirjoitettiin vuonna 1919. Toinen esimerkki on vuodelta 1934, jossa kansallissosialistinen Siniristi-lehti, joka kirjoitti “Me emme vihaa teitä sen tähden, että olette juutalaisia. Olkaa vain sitä keskenäänne, mutta älkää meidän keskuudessamme” Sinirsiti tuki natsien suorittamaa holokaustia, osoittaen, että he valehteleivat. Mikä yllätys.  

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin huomata, että monet rasistiset kirjoitukset tuolta aikakaudelta kirjoitettiin nimimerkkien takaa. Tämä tarkoittaa, että jo 1900-luvun alussa ihmiset tiesivät, että rasismi on väärin ja sen levittämisestä tulee negatiivisia seurauksia siitäkin huolimatta, ettei vihapuhelakeja ollut olemassa. Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska pitkään oletin rasismin vastustamisen muuttuneen valtavirraksi vasta holokaustin jälkeen, kun ihmiset tajusivat mihin vihapuhe voi pahimmillaan johtaa. Olinkin väärässä. Ihmiset ovat aina tienneet mihin se johtaa, jopa paatuneimmat äärirasistit. Se tarkoittaa, että nykyinen valitus, että “nykyään ei saa sanoa mitään, ilman että joku loukkaantuu” on anakronistista valetta.  

Mutta suurin havainto ei ollut se, että rasismin kieli on ikuinen, vaan se, että juutalaisia syytettiin lähes samoista asioista kuin nykyään muslimeja. Ainoat eroavaisuudet ovat siinä, että suurin osa rasisteista ei usko muslimien hallitsevan salaa maailmaa ja sen pankkeja (mutta sellaisiakin löytyy, kuten Bat Ye’or), eikä juutalaisia koskaan ole syytetty olevan jotenkin taipuvaisempi raiskaamaan naisia kuin kristityt. Maksimissaan juutalaisia syytettiin naisten viettelemisestä, eli “he vieväit meidän naiset!” Muuten samat syytökset pätivät. Esimerkiksi juutalaisia syytettiin omaavan väkivaltaisen ja rasistisen uskonnon, jonka tavoite on koko maailman orjuuttaminen. Jopa juutalaisten kosher-teurastustapaa käytettiin heitä vastaan. Samaa sanotaan muslimeistakin. Natsit käyttivätkin Talmudin kontekstista irrotettuja säkeitä perustellakseen, että juutalaisuus on sodan uskonto, joka on tuhottava ennen kuin sen kannattajat orjuuttavat kristityt. Esimerkiksi eräs Rintamamies-lehden kolumnisti kirjoitti näin juutalaisista “Voi melkoisella varmuudella yhdistää nämä kolme asiaa: kommunismi, juutalainen ja mellakat”. Eli juutalaisia ei vain pidetty salaisena eliittinä, vaan väkivaltaisena radikalisoituneena riehujien joukkona.  

Onkin ikävää, että emme ole oppineet mitään historiasta, vaan samoja virheitä toistamme nytkin, mutta pahemmin, koska määrä “puhdistettavia” vähemmistöjä on vain kasvanut. Kuten El-passon terroristi osoitti, eivät edes länsimaista kristillistä kulttuuria omaavat latinot ole turvassa. 

Pahempaa onkin, että juutalaisvastaisuus ei ole kadonnut minnekkään, vaan esimerkiksi Suomen Sisun propagandalehti Sarastus levittää tismalleen samoja salaliittoteorioita kuin 1900-luvun natsit. Lehdessä esimerkiksi levitetään myyttiä, jonka mukaan holokausti oli reaktio juutalaisten harjoittamaan valkoisten kansanmurhaan Neuvostoliitossa. Hanskin kirjassa onkin natsien propagandateksti, jossa Toinen maailmansota kehystetään Hitlerin itsepuolussotana kuvitteellisia juutalaiskommunisteja vastaan. Suomen Sisu myöskin levittää vanhaa myyttiä, että juutalaiset yrittävät kulttuurin kautta tuhota valkoisten perinteiset perhearvot rappiotaiteella, suvaitsevaisuudella ja homoseksuaalisuudella. Sarastus on vain lisännyt tähän kaavaan, että monikulttuurisuus on juutalaisten salaliitto. MV-lehdessäkin on esiintynyt juutalaisvastaisia tekstejä, kuten aika selkeä “Juutalaiset ovat maailman rasistisin kansa!” (23.09.2016), jossa todetaan “Ottakaa selvää juutalaisista, historiasta, niin löydätte totuuden, vaikka he ovatkin maailman valtiaita. Tässä yksi esitys kuinka JUUTALAISET ajavat matuja eurooppaan muiden riesaksi, ja pitävät oman maansa PUHTAANA.” Ja lehden perustaja Ilja Janitski on Imagen haastattelussa 25.4.2015 sanonut lehtensä missioksi paljastaa juutalaisten maailmanlaajuinen salaliitto. Nämä ovat vain jäävuoren huiput, koska Tapio Pesolan viime vuonna toimittamasta ”Suomen saattokello-t 2017” artikkelikokoelmassa on lukuisia juutalaisvastaisia artikkeleita, joita erilaiset äärinationalistiset ja -oikeistolaiset bloggaajat ja vähemmän tunnetut propagandamediat ovat tuottaneet.

Tämä äärirasismi paneekin pohtimaan, että jos Suomen Sisu on muslimi- ja juutalaisvastainen, onko sen valtaama Perussuomalaiset myöskin? Yllättävintä olikin havaita, että vanhoissa äärioikeistolaisten uutisissa levitettiin pelkoa, että juutalaisten maahanmuutto Suomeen voisi hävittää suomalaiset sukupuuttoon, koska uskottiin juutalaisten lisääntyvän nopeammin kuin valkoiset suomalaiset. Tämä on sama pelko, joka ajoi Breivikin, Christchurchin ja El-Passon äärioikeistolaiset terroristit murhamaan viattomia ihmisiä, mutta sama natsien keksimä salaliittoteoria esiintyy Perussuomalaisten puolueohjelmassa. Ainoa eri vanhaan natsipropagandaan, on se, että nykyään muslimien pelätään “vaihtavan” länsimaitten väestön. Toki MV-lehden kaltaiset propagandamediat yhä ylläpitävät Hitlerin visiota, että juutalaiset ovat kaiken takana. 

Kun kuukausi sitten Suomen Israelin suurlähetystön on joutunut toistuvien uusnatsien vandalismin kohteeksi, voi huomata, että vihapuhe vaikuttaa yhtä paljon kuin 1900-luvun alussa. Juutalaisvastaisuus onkin kasvanut viime aikoina Euroopassa hälyttävän korkeaksi, eikä syy ole yksin muslimiväesön, vaan kasvavan äärioikeiston, jonka ihmisviha ei enää rajoitu yhteen etniseen vähemmistöön, vaan moneen.  

Ongelmia 

Kirjan suurin ongelma on sen aineiston niukkuus, mikä luokin paljon toistoa, kun samoja tekstipätkiä analysoidaan monella eri näkökulmalla useita kertoja. Samalla juutalaisvaistaisuuden historian analyysi oli pikkasen turha, kun kirja pitäisi keskittyä vain suomalaiseen juutalaisvastaisuudelle. Toki maalikolle historiakatsaus voi olla valaiseva. Muuten tämä on loistava kirja historiasta, joka ei pyri politisoimaan sen teemaa, vaan puhtaan neutraalin akateemisesti analysoi sitä. Esimerkiksi kirjan suurin havainto on, että juutalaisvastaisuus ei ollut aikavälillä Suomessa kovin suosittu, vaan se pysyi pienen äärioikeistolaisen piirin harrastuksena. Toisen maailmansodan reaalipoliittiset olosuhteet loivatkin lopulta painetta Suomen hallituksen harjoittamaan jonkin verran rasistista politiikkaa, kuten rajojen sulkeinen holokaustista pakenevilta juutalaisilta ja maan sisään päässeitten juutalaisten pakolaisten karkottaminen.

Toinen puute tässä kirjassa on analyysi, miksi juutalaisia syytettiin kaikista maailman ongelmista, kuten Ensimmäisestä maailmansodasta? Ymmärrän vielä rasismin köyhiä vähemmistöjä vastaan, jotka useimmiten yliedustavat rikostilastoja, koska siitä on hyvin helppo johtaa stereotyyppinen johtopäätös, että kyseisen vähemmistön “olemukseen” kuuluu rikollisuus, mutta tämä teleologinen vainoharhaisuus maailmaa hallitsevasta vähemmistöstä on minulle käsittämätöntä. Se, mitä tämän kirjan tekstinäytteistä käy ilmi, on että äärioikeisto syytti juutalaisia sekä kapitalismin, että sosialismin keksimisestä, mutta samaan aikaan äärioikeisto ihailee kapitalismia tai ainakin omaa käsitystä kapitalismista, jota kutsutaan “tuottajismiksi” (eng. producerism). Miksi tällainen ristiriitainen maailmankuva? Oma hypoteesini on, että juutalaiset ovat näille rasisteille syntipukkeja vallitsevan kapitalistisen järjestelmän vioille. Koska äärioikeiston maailmankuva perustuu hierarkioitten määrittämään maailmanjärjestykseen, kuten Corey Robin on teoretisoinut, he ovat kykenemättömiä täysin kritisoimaan kapitalismia, mikä pakottaa heidät etsimään teleologisen selityksen sen ongelmille ja ristiriitoille. Juutalaiset, muslimit ja vasemmistolaiset sopivatkin hyviksi syntipukeiksi joihin voi liittää salaliittoteorioita, joitten mukaan itse hierarkoissa ei ole vikaa, vaan “pahoissa ihmisissä” jotka hallitsevat tai yrittävät tuhota sitä. Äärioikeiston halu tuhota edellä mainitut ihmisryhmät olisi näin pohjimmiltaan halu “puhdistaa” hierarkioissa olevat epätoivotut ihmiset, jotta ne voisivat toimia paremmin. Tämä selittäisi, miksi fasistiset valtiot olivat niin suuryritysystävällisiä kaikesta populistisesta retoriikasta huolimatta. Tällaisiin pohdintoihin kirjailija ei kuitenkaan lähde.  

Yhteenveto 

Jari Hanskin “Juutalaisviha Suomessa 1918-1944″ pitäisi olla tunnetumpi kirja, jonka jokaisen pitäisi lukea tajutaakseen mihin vihapuhe johtaa ja miten se ei ole muuttunut miksikään. Nykyään vain vihapuhetta ei julkaista lehdissä, joitten kansikuvaa koriostavat hakaristit, vaan värikkäät otsikot ja ulkoasut. Ennen vanhaa piti mennä hämyisille kioskeille ostamaan natsilehtiä, jotta sai kiihotettua itseään, mutta nykyään riittää, että selaat Twitteriä tai Facebookkia, jotta törmäät rasistiseen propagandaan. Mutta sanoma on yhä sama, ei saa luottaa valtamediaan, vaan vaihtoehtoisiin faktoihin, joita suuri johtaja julistaa. Kuten George Orwellin kirjassa “1984” sanotaan “Puolue käski hylätä silmäsi ja korvasi todisteet. Se oli heidän viimeinen, tärkein käskynsä.”