Amerikkalainen fasismi ja oikeiston radikalisoituminen

Markus Tiittulan “Valkokaavuista punahattuihin — Amerikkalainen fasismi ja oikeiston radikalisoituminen” on tänä vuonna julkaistu journalistinen tietokirja otsikossa mainitusta aiheesta.

Idea

Tiittula on USA:n Washigtonissa asuva suomalaistoimittaja, joka lähti ottamaan selvää, mitä oikein amerikkalaisia oikeistolaisia vaivaa, kun he äänestivät autoritaarisen sekopäisen rasistin presidentiksi? Tästä asetelmasta käsin kirjailija haastattelee niin tavallisia republikaaneja, psyikatreja, historioitsijoita kuin äärioikeistolaista “rotutohtoria”, sekä konsultoi erilaista tutkimuskirjallisuutta fasismista ja amerikkalaisesta politiikasta (joista suurimman osan olen lukenut!), saadakseen vastauksen kysymykseensä. Teoksessa piirtyy synkkä kuva fasismiin vajoavasta USA:sta, jossa vuosikymmen salaliittoteorioitten kyllästämä hyperpuolueellinen oikeistolainen propaganda on viimein tuottanut hedelmää. Kirjassa anaysoidaan miten ja miksi presidentti Donald Trump on kyennyt ilman mitään ideologiaa, luomaan ympärilleen fanaattisen henkilökultin, jonka puolesta miljoonat ihmiset ovat valmiina tekemään mitä tahansa?

Radikalisoituminen

Tiittula viittaa akateemisiin kyselytutkimuksiin, jotka paljastavat, että nykyinen Republikaani-puolueen idelogia on radikalisoitunut 2000-luvulla, tehden puolueesta vähemmän Suomen Kokoomusta ja enemmän Halla-ahon johtamaa Perussuomalaisia muistuttavan ääriliikkeen. Kirjailijan mukaan merkittävä osa maan oikeistosta pitää ilmastonmuutosta huijauksena, haluaa kreationismia opetettavan kouluissa, kokee naisen olevan kykenemätön päättämään omasta kehostaan, näkee pidättäväisyyden opettamisen riittävän seksuaalivalistukseksi, pitää ympäristösuojelua ja kuluttajansuojelua kohtuuttomana rajoitteena täysin vapaalle markkinataloudelle, ei pidä terveydenhuoltoa ihmisten perusoikeutena, uskoo rajoittamattomaan asekanto-oikeuteen, puolustaa kuolemanrangaistusta ja terroristien kidutusta ja ikuisa vangitsemista ilman oikeudenkäyntä. Tämän vuoksi repulikaanit pitävät demokraatteja niin radikaaleina äärivasemmistolaisina, jotka ovat liittoutuneet islamistien kanssa luodakseen islamilaisen homokommunistisen valtion. Kun maailmankuva koostuu siitä, että kaikki pyhä ja kaunis tullaan tuhoamaan, jos jotain ei tehdä, Trump näyttäytyy pelastajana, joka on pidettävä vallassa keinolla millä hyvänsä.

Tiittula avaakin, että syy tähän radikalisoitumiseen on Republikaani-puolueen johdon tietoinen strategia, joka on nykyään karannut käsistä. Republikaani-puolueen eliittin ideologian ydin on vapaa markkinatalous-painotteinen klassinen liberalismi, jonka mukaan mitä vähemmän liittovaltio vaikuttaa ihmisten ja markkinoitten kulkuun, sitä vapaampi ihminen on. Kuitenkin tämä ideologia ei ole kovin suosittu, joten Tiittula siteraa esimerkiksi Senaattori Lindsey Grahamiam joka kuvasi vuonna 2008 puolueen tulevaisuutta näin: ”Emme tuota tarpeeksi vihaisia valkoisia miehiä pysyäksemme mukana bisneksessä pitkällä tähtäimellä.” 

Kirjan mukaan hyvin pitkään republikaanien strategia olikin estää köyhiä ihmisiä, erityisesti etnisiä vähemmistöjä äänestämästä. Tiittula viittaa arvostettujen sanomalehtien artikkeleihin ja akateemisiin tutkimuksiin, joissa on paljastunut puolueen tietoista yritystä tehdä äänestäminen köyhimmissä osavaltioissa todella hankalaksi. Kirjassa olevan oikeistolaisen ajatuspaja CATO-instituuttin mielipidetiedusteluista vastaavaan johtaja Emily Ekinsinsiä näkemys äänestämisen vaikeudesta kuvaa hyvin republikaanien asennetta: ”Ehkä ihmisillä on parempaa tekemistä, kuten olla tuottavia, huolehtia perhestään tai osallistua vapaehtoistoimintaan. Ehkä se, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä kiinnostuneita politiikasta kuin me tutkijat ja toimittajat täällä Washingtonissa voi olla onnellisuuden resepti!” Edellä mainittu sitaatti on mitä puhtain esimerkki autoritaarisesta ajattelutavasta, jossa ajatellaan, että eliittin pitää olla rauhassa hallinnoimassa massoja, jotka eivät tiedä parastaan. Onkin ironista, että CATO-instituutti sanoo ajavansa yksilöitten vapautta. Se onkin yksilöitten vapaus olla osallistumatta politiikkaan.

Tiittulan mukaan äänestämisen hankaloittaminen ei ole toiminut kovin hyvin, kun monet kansalaisjärjestöt ja Demokraatti-puolue ovat pyrkineet helpottamaan köyhien ihmisten äänestämistä. Tittula kuvaakin joittenki republikaanien asennetta tätä vastarintaa vastaan, siteraamalla esimerkiksi republikaaneja tukevaa radiotoimittajaa Michael Savagea, joka sanoi öljyttävänsä AR-15 kiväärinsä aina, kun kuulee jonkun työstentelevän kansalaisoikeuksien parissa. Koska poliittisten vastustajien massamurhaaminen ei tuo vaalimenestystä, republikaanien oli käärittävä klassinen liberalismi valkoiseen kristilliseen heteronormatiiviseen identiteettipolitiikkaan, jotta ihmiset äänestäisivät heitä.

Kirjailijan mukaan republikaanit ovat nykyään ihan tietoisesti vastuuttomia talouspolitiikassa ja vähät välittävät hallinnon toimivuudesta, koska se oikeastaan auttaa heitä poliittisesti. – Puoluejohtoa kansalaisten ongelmat eivät sanottavasti haittaa, koska heidän todellinen yleisö ovat varakkaat lahjoittajat, joita kiinnostaa lähinä verojen välttely ja sääntelyjen purku.—Republikaanit ovat vuosikymmeniä selittäneet, että julkista hallintoa pitää leikata, koska yksityinen sektori osaa hoitaa kaiken paremmin ja tehokkaamminen. Niinpä on aivan loogista, että jos valtiokoneisto sakkaa ja epäonnistuu ja koko poliittinen koneisto lamaantuu, he voivat vakuutella äänestäjiään olleensa oikeassa koko ajan. – Poliittinen eliitti ei osaa hoitaa hommiaan ja markkinatalous on ratkaisu kaikkeen. He ovat poliitikkoja, jotka esittävät olevansa politiikan ulkopuolella. Eliittiä joka ratsastaa eliittivastaisella viestillä. Valtaanpitäjiä, jotka sysäävät vastuun aina jonnekkin toisaalle. Kun republikaanit eivät hoida kannattajilleen terveydenhuoltoa, koulutusta tai muita palveluja ja heidän talouspolitiikkansa suosii vain rikkainta murto-osaa kansasta, jää ainoaksi valttikortiksi identiteettikysymyksillä pelaaminen. Kuitenkin tämä vaalistrategia mahdollisti Trumpin kaltaisen toimijan valtaannousun, joka kauhistutti republikaanien johtoa. Koska Trump mahdollisti puolueen nousun maan johtoon, he tukevat presidenttiä kaikessa.

Kirjailija lähteekin perustelemaan, miksi Trump on mielisairas fasisti, joka voi pahimmillaan muuttaa Yhdysvallat kuvakseen. Tiittulan mukaan Trumpin malli olisi eräänlainen kevysfasismi, jossa ei tapeta kasapäin vastustajia eikä käydä valloitussotia, mutta ihmisten oikeudet ja vapaudet riippuisivat täysin kuuliaisuudesta suurelle johtajalle. Se olisi jonkinlainen valkoisten rikkaitten miesten läpikorruptoitunut oligarkia, jossa eriväriset ja toisin uskovat olisivat automaattisesti toisen luokan kansalaisia ja tietäisivät paikkansa. Yritykset saisivat takoa tulosta ihan vapaasti, kunhan pysyisivät poissa poliittiselta areenalta. Se olisi maa, jossa Trumpille ei sanottaisi ei, hän saisi rikastua presidenttiyden avulla vapaasti ja laki olisi niin kuin hän sanoo. Vaalit joko lakkautettaisiin jonkin poikkeustilan nojalla tai sitten järjestelmään tehtäisiin rakenteellisesti nykyistäkin puolueellisemmaksi, jolloin näytösluontoiset vaalit voitaisiin hyvin pitää, kun tulos olisi ennalta selvä. Lukiessani tämän kuvauksen, ensin mieleen tuli presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän mafiavaltio, mutta tarkemmin tulee mieleen David Mitchellin scifi-romaanin “Pilvikartasto” (2008) tulevaisuuden “Korpokratia” dystopia, joka on hyperkapitalistinen versio nykyisestä Kiinasta. Ihmisten vapaudet kumottaisiin, mutta markkinat muuttuisivat niin vapaiksi, että suuryrityksistä tulisi ehdottomia valtiaita, muodostaen megakorporaatioitten fasistisen diktatuurin, joka ylläpitää kuria ja järjestystä kohottaen yhden yrittäjän heidän keskuudestaan jumalan kaltaiseksi “kansalliseksi isäksi”, jota on jatkuvasti palvottava.

Amerikkalaiset fasistit

Mielenkiintoista on kuitenkin Tiitulan haastattelemat Trump-kannattajat ja varsinaiset fasistit, kuten “roturealistiksi” itseään kutsuvaa Jared Tayloria, joka myöskin vieraili viime vuonna Suomen Sisun “Awakening” seminaarissa. Tiittula sai selville sen, mitä olin jo havainnut, ettei fasismi ole ideologia, vaan mielisairaus. Tiittuka jopa viittaa useaan historioitsijaan ja psykoatriin, perustellakseen väitteensä. Muttta toinen asia, jonka kirjailija paljastaa on, ettei fasisteja kiinnosta mikään muu kuin valkoinen ylivalta. Jared Taylor sanookin tähän kirjaan tehtyyn haastatteluun, että: ”Jos se [rotuerottelu] vaatii jonkinlaista Yhdysvaltojen jakamista, niin sitten se on mitä hauan. Jotkut sanovat, että jos Yhdysvallat jaetaan hispaanien, mustien ja valkoisten osiin, se menettää vaikutusvaltansa maailmassa — minua se ei kiinnosta. Onko Yhydsvaltojen vaikutusvalta maailmassa jotenkin hieno asia? Ei minusta.” Juuri tällaisen äärimmäisen rasismin vuoksi fasisti tukevat Trumppia ja republikaaneja. Heille ei ole väliä vaikka ihmisten vapaudet kumottaisiin ja suuryritykset saisivat mellastaa vapaasti, kunhan vähemmistöjä potkitaan päähän. Tiitula referoikin Christchurchin terroristia, joka sanoi ”Donald Trump on uudistuneen valkoisen identiteetin ja yhteisen tavoitteiden symboli”

Se onko Trump todellisuudessa vakaumuksellinen fasisti ei ole väliä, jos hän käytöksellään toimii kuin fasisti ja edistää fasistien ideoita. Kirjailija haastatteleekin lukuisia tutkijoita ja antiraristisia aktivisteja, petustellakseen, että Trumpin väkivaltaa ihannoivat rasistiset puheet ovat inspiroineet äärioikeistolaisen väkivallan aallon, joka oli jo ennen hänen valtaan istumista maan korkein poliittisen väkivallan muoto.

Mutta varsinaisia fasisteja on hyvin vähän, joten miksi tavalliset amerikkalaiset tukevat Trumppia kaikesta huolimatta? Tiitulan haastattelema David Pilgrim, Jim Crow museosta selittää Trump kannattajien psykologiaa ”ensin keskusteltiin siitä, onko Trump rasistinen tai jotain sinne päin, ja he kiistävät tämän. Toinen vaihe oli, että he puolustivat häntä näiltä syytöksiltä. Nyt olemme siirtyneet kolmanteen vaiheeseen, jossa heitä ei enää kiinnosta koko asia. He sanovat ihan suoraan, että heitä ei paskaakaan kiinnosta, mitä Trump ajattelee, kunhan he saavat korkeimpaa oikeuteen konservatiivisia tuomareita ja mitä ikinä he sitten muuta haluavatkaan. Tällainen ajattelun muutos poistaa valtavasti paineita omilta harteilta. Jot et koe tarpeelliseksi moraalisesti tai älyllisesti mitenkään käsitellä asiaa, voit jättää sen kokonaan huomiotta. Se on osoitus siitä, että olet jonkinlaisen kultin jäsen.” 

Tiittula viittaakin tutkimuksiin, jotka osoittavat rivirepublikaanien radikalisoituneen niin paljon, että heistä lähes 80% on sitä mieltä, ettei mikään uusi tieto Trumpista koskien saisi heitä muuttamaan mieltään hänestä. Monet Tiitulan haastattelemista kannattajista sanoivatkin, ettei Trump ole koskaan tehnyt mitään väärin ja jos ajattelee Trumpin tehneen, on oltava silloin liberaali. Eli itse todellisuus on muuttunut puolueelliseksi mielipidekysymykseksi, tai lainaten Trumpin neuvonantajaa Kellyanne Conwayta “Vaihtoehtoiseksi faktaksi”.

Tiitula lähteekin niin pitkälle, että rinnastaa Trumpin puheita Hitlerin ja Mussoliinin puheisiin, osoittaakseen miten ne sopivat täydelliesti yhteen. Kirjailija referoi erityisesti Adolf Hitleriä, joka puheessaan SA-joukoille sanoi: “Kaikki, mitä te olette, te olette yksinomaan minun kauttani. Kaikki, mitä olen, minä olen yksinomaan teidän kauttanne”

Ongelmia

Tämän teoksen suurin ongelma on sen asenteellinen ja latautunut kieli. Tiitula ei viitti teeskennellä puolueetonta tai pitäytyä poliittisessa korrektiussa, vaan kirja alkaa sillä lähtökohdalla, että Trump ja hänen kannattajansa ovat hulluja. Kirjassa viljelläänkin hyvin loukkaavia sanoja republikaaneja vastaan jatkuvasti. Mutta tämä ei olekkaan mikään akateeminen tietokirja, vaan toimittajan kirjoittama, joten kieli voi olla vapaampi, silti tällainen tunnepitoinen retoriikka karkottaa Trump-kannattajat välittömästi. Tiitula ei kuitenkaan ole tämän kirjan perusteella vasemmistolainen, vaan oikeistoon kalleillaan oleva keskustalainen, kun hän ylistää kirjan alussa presidentti Ronald Reagania esimerkkinä siitä, miltä “kunnon” oikeistolainen presidentti pitäisi olla. Tässä kirjassa ylistetään Reagania yökötykseen asti, mikä ainakin minua harmittaa, koska todellisuudessa Reaganin ainoa positiivinen asia olikin, että hän osasi käyttäytyä sivistyneesti (koska oli ammattinäyttelijä), muuten mies oli rasisti, joka tuki Etelä-Afrikan apartheidia, laajensi oikeistolaisten nicaragualaisten kuolemanpartioitten rahoituksen CIA:n salaisella kokaiinikaupalla, luoden pohjan erityisesti mustia afroamerikkalaisia gettoja riivaavalle huume-epidemialle ja aseisti afganistanilaisia mujahideen-sisseja, joista myöhemmin muodostui maata riivaavat talebanit ja maailmanlaajuinen jihadismin terrorin aalto. Mutta ei tässä viellä kaikki! Vaan juuri Reagnin aloittama uusliberalistinen politiikka loi pohjan sille, että amerikkalainen savupiipputeollisuus siirtyi Kiinaan, luoden vihaisten valkoisten miesten lauman, joka äänesti Trumppia.

Sitten kirjassa puuttuu syvempi tieteellinen analyysi republikaani-puolueen motiiveista. Kirjailija kehystää puolueen kyynisenä suuryritysten käsikassarana, mutta kuten Markku Ruotsilan kirjassa ”Sydänmaiden kapina. Donald Trump, amerikkalainen konservatismi ja äärioikeiston nousu” (2018) ilmenee, puolueen toiminta kumpuaa sen omasta ideologiasta, jolla on aitoja kannattajia. Republikaanit uskovat, että mitä vähemmän liittovaltio vaikuttaa ihmisten elämään, sitä vapaampi yksilö on. Se, että yhteiskunta on epätasa-arvoinen, vain osoittaa republikaaneille, että se on luonnollisessa harmoniassa, eikä valtion pidä puuttua tähän järjestykseen. Republikaaneille köyhyys ja rasismi ovatkin vain elämän faktoja, joitten kanssa on elettävä. Esimerkiksi Ronald Reaganin talousneuvonanataja ja uusliberalismin pääteoreetikko Milton Friedman kirjoitti manifestissaan “Capitalism and Freedom” (1962), että rasismi ja rotuerottelulait ovat todella ikäviä asioita, ja on jokaisen kansalaisen vastuu puuttua niihin argumentoimalla rasistit luopumaan tavoistaan, mutta hän vastusti ajatusta, että valtion pitäisi tulla väliin. Friedman neuvoikin manifestissaan ihmisiä, tässä tapauksessa rasismista kärsivät, muuttamaan pois rasistisista osavaltioista, sen sijaan että he osoittaisivat mieltä kunnes lait muuttuisivat reilummiksi. Republikaanit ajattelevatkin, että jos ei halua kärsiä rasismista tai köyhyydestä tee lujasti töitä, kunnes yksilönä olet rikas ja valkoiset kunnioittavat sinua. Älä vaadi liittovaltiota ja kansalaisjärjestöjä apuun, koska silloin sinä vaadit erityhiskohtelua, joka rajoittaa rasistien ja rikkaitten vapauksia. Tiittula jotenkin aistii tämän, kun hän lainaa Trumppia tukevaa Liberty-ylopiston johtavaa pastoria Jerry Falwellia, joka perusteli, miksi valtion pitäisi suosia rikkaita, eikä köyhiä: Köyhät eivvät luo työpaikkoja, eivätkä merkittävissä määrin kykene antamaan rahaa hyväntekeväisytdelle.”

Republikaanit kannattavatkin liberalismia, jossa kaikki ihmiset järjestäytyvät “luonnollisiin” ryhmiin, jotka vain ovat tekemisissä toistensa kanssa kaupan kautta. Rasistit omassa nurkassa ja antirasistit toisessa ja niin edelleen. Kaikki erillään, mutta yhdessä markkinatalouden kautta. Mielestäni se, että tämän ideolgian nimeen tehty politiikka on järjetöntä ja tuhoisaa, ei osoita, että sen kannattajat ovat kyynisiä kansan petkuttajia, vaan että kyseinen ideologia ei yksinkertaisesti toimi käytönnössä.

Sitten Tiittula ihmettelee jatkuvasti, miksi republikaanipuolueen viralliset edustajat puhuvat avoimesti järjettömistä salaliittoteorioista kannattajilleen, kuten se, että demokraatit haluavat tappaa kaikki uudelleensyntyneet lapset ja takavarikoida kaikkien aseet? Tiittulan mielestä tällaiset puheet ovat osoitus kyynisestä, mutta järjettömästä yrityksestä kiihottaa kannattajat, mutta tällaiset puheet voivat olla vain historioitsija Roger Griffinin teoretisoimia ideologisa arkityyppejä. Griffinin mukaan kaikilla ideologioilla on irrationaalisia myyttejä selitysvoimana, eli ihmiset eivät omaksu jonkun ideologan, koska se on loogisesti järkevä, vaan koska sen edustama myytti vetoaa ihmisen tunteisiin ja syvempiin haluihin. Tämä selittää, miksi suurin osa eri ideologoitten kannattajista ei ole koskaan lukenut ideologiansa teoreettisia tekstejä. Kuka oikeasti esimerkiksi on lukenut kaikki liberalismin teoreettiset klassikot, ennen kuin alkoi kannattaa liberalismia? Mutta Griffinin teoria selittää nämä republikaanien järjesttömät puheet juurikin myytteinä, joita ihmiset ymmärtävät olevan vain tarinoita, joita on otettava puolitosissaan, ei faktana. Näitten hullujen kertomusten tarkoitus on mobilisoida kannattajat äänestämään ja pitämään politiikkaa jännittävänä. Republikaanien edustajat eivät kerrokkaan näitä tarinoita koska he tietoisesti haluavat manipuloida ihmisiä, vaan koska he aidosti uskovat niitten myyttiseen “totuuteen”, jota he uskovat kannattajiensa osaavavan tulkita myyttisinä, eikä faktoina. Se, että moni uskoo ja on valmis murhaamaan viattomia ihmisiä näitten tarinoitten vuoksi onkin myyttisten tarinoitten tahaton sivuvaikutus. Sama ongelma esimerkiksi riivaa juuri uskontoja, joitten monet kertomukset alun perin tarkoitettiin puolitosissaan otettaviksi allegorioiksi, mutta moni nykyään ottaa ne kirjaimellisesti, tuhoisin seurauksin. Rasismi onkin yksi vaarallisimmista myyteistä, joita vastuuttomasti levitellään mediassa ja sitten ihmetellään, miksi viattomia ihmisiä joutuvat uusnatsien massamurhaamiksi?

Juuri koska tämä ei ole akateeminen tietokirja, lähteitä monelle väittelle on vain satunnaisesti. Kaikki kirjassa mainitut tilastotiedot esimerkiksi on lähdeviitattu sekä erilaiset teoriat, mutta esimerkiksi kuvaus republikaanipuolueen identiteettipolitiikkaan keskittymisestä on kuvattu vain “monet sanovat”, mikä on pikkasen turhauttavaa. Sitten tässä oli yksi ilmiselvä faktavirhe, joka koski pop-psykologia Jordan B. Petersonia. Tiittula väittää, ilman lähdettä, että kyseinen herrasmies alkoi 100% liharuokavalion koska halusi ärsyttää liberaaleja. Vaikka en pidä Petersonista ja olen kirjoittanut miestä vastaan, niin edellä mainittu väite on vääristelyä. Peterson alkoi lihapitoisen dieetin, koska hän aidosti uskoo sen olevan terveellisempää. Se ei liity liberaaleihin tai vegaanien ärsyttämiseen mitenkään.

Yhteenveto

Markus Tiittulan “Valkokaavuista punahattuihin — Amerikkalainen fasismi ja oikeiston radikalisoituminen” on hyvä kirja amerikkalaisesta nykyäärioikeistosta ja sen suhteesta Donald Trumppiin, mutta sen rahvaanomaisempi ja asenteellinen ote voi karkottaa joitain lukijoita. Tämä onkin populaarimpi yhteenveto siitä, mitä akateeminen Ruotsilan kirja esittää. Ruotsilan kirjassa ongelmana on sen oikeistolainen perspektiivi, jossa pyritään vähättelemään Trumpin järjesttömyyttä ja äärioikeiston vaaraa, mutta siinäkin myönnetään linkkien olevan todellisia. Tittulan kirja voitaisiinkin lukea vasemmistolaisena vastapainoja edellä mainittuun teokseen. Kuitenkin yksin, Tiitulan kirja antaa aika yksipuolisen kuvan USA:n nykyongelmista.

Mainokset

2 Comments

  1. Hei Sami,
    Kiitos kiinnostuksesta ja perusteellisesta artikkelista ja arviosta! On aina ilo huomata, että joku on todella lukenut kirjan, eikä kommentoi vain kannen tai valmiin mielikuvan perusteella. Pari kommenttia täydennykseksi: tämä tosiaan on tietoisesti journalistinen ja osin subjektiivinen ja provokatiivinen teos, vaikka olenkin pyrkinyt taustoittamaan kaiken huolella ja myös jonkin verran käyttänyt lähdeviitteitä tekstissä. Mielestäni Trump on äärimmäisen vastenmielinen hahmo ja tukijoineen myös aito uhka, joka pahenee päivä päivältä. Sen takana seison, ja mielestäni se on lähinnä fakta, eikä mielipide. Se varmaan välittyy. Ja toki samoista teemoista saa hyvin erilaista tekstiä aikaan (kuten viittaamasi Ruotsila esimerkiksi). Ja jos se ”karkottaa Trumpin tukijoita”, niin tuskin he olisivat tälle analyysille hurraamassa, vaikka sen verhoaisi neutraalimpaan asuun. Tässä suorapuheisuudessa olen ehkä ottanut mallia paikallisten tavasta tehdä kirjoja. Tämä on yksi kommentti ajasta ja joku toinen voi tehdä omansa, joka täydentää. Omasta mielestäni olen hyvin epäpoliittinen, mutta en missään nimessä mikään Reaganin fani, enkä oikeistolainen. En mielestäni ylistä häntä ja olen täysin tietoinen Yhdysvaltain ulkopolitiikan ongelmakohdista 1980-luvulla ja hänen omista skandaaleistaan. Rinnastukseni oli yksinomaan siitä, miten konservatiivit puhuivat Amerikasta ja sen ideaaleista – Shining City on a Hill. Tässä Reagan oli täysin erilainen kuin Trump. Reagan ei olisi kehunut uusnatseja ja Putinia! Ja puheet siirtolaisten oikeuksista ja sananvapaudesta ja Neuvostoliiton uhasta ja demokratiasta jne olivat ydintä. Trump nuoleskelee diktaattoreita ja polkee liittolaisia ja kansainvälisiä sopimuksia ja on hylännyt ne arvot. Siitä se luku kertoi – osin myös vanhemman Bushin kautta. Siitä, miten äärimmäiseksi republikaanit ovat muuttuneet. Ja tietysti myös siitä, että republikaanit yhä vannovat sen Reaganin nimeen.
    Nämä kulttuurisodat ja identiteettijutut ovat kiinnostavia ja toisten motiiveja on aina vaikea tietää. Silti esimerkiksi se lastenmurhasta syyttäminen ja muu raju retoriikka on sellainen ylilyönti, jota on vaikea hyväksyä ja rotukysymyksissä on johtanut jo veritekoihin. Aina ne voi jollain ideologialla tai vakaumuksella perustella, jos oikein yrittää. Minusta se on Trumpilta kyynistä – tuskin häntä esimerkiksi aborttikysymys henkilökohtaisesti kiinnostaa vähääkään. Saa vain sillä uskovaiset taakseen – ja ehkä toisen kauden Valkoisessa talossa?
    Ystävällisin terveisin,
    Markus Tiittula

    1. Kiitos palautteesta. Pidin vaan tarpeettoman pitkänä Reagan ylistys, jos pointti oli vain osoittaa republikaanien tekopyhyys omaa oikeistolaista Jeesustaan kohtaan. Sinänsä olen samaa mieltä, että Trump on mielisairas ja uhka. Viimeistään Gröönlandin ostos ja Jumalan valituksi julistautuminen, vakuuttivat asiasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s