Valkoiset hampaat

Zadie Smithin “Valkoiset hampaat” on vuonna 2000 julkaistu romaani monen eri maahanmuuttajataustaisen brittiläisten sukupolvien välisistä identiteettikriiteistä. 

Idea 

Smith kuvaa romaanissa neljä perhettä, joista yksi on juutalainen, toinen on anglikaaninen, kolmas muslimi ja neljäs mormoni. Kaksi viimeistä ovat ensimmäisen ja toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisia perheitä, joista ensimmäinen on bangladeshilainen ja viimeisin jamaikalainen. Kaikilla perheillä on uniikki sukuhistoria ja taustat, mutta eri tilanteitten kautta heidän kohtalonsa yhdistyvät tieteelliseen kokeeseen, johon liittyy geenimuunneltu hiiri. Tässä romaanissa käsitellään niin uskonnollisia konflikteja, kamppailuja oman seksuaalisuuden kanssa ja identiteettikriisejä, jotka ylittävät sukupuolia, mantereita ja itse eri kansojen historiat.  

Zadie Smithin kerrontatyyli ja romaanin teema muistuttaa Salman Rushdien teoksia, mutta tässä on enemmän huumoria ja vähemmän ateismia. Kuitenkin Smithin teoksessa kyseenalaistetaan uskontojen roolia ihmisten elämänlaadun parantajina huumorin ja vakavan draaman sekoituksella. Vaivaannuttavat ongelmat seksuaalisuudenkin kanssa muistuttavat Rushdien tyyliä. Kuitenkin en heti tätä tajunnut, vaan kun menin lukemaan, mitä muut ajattelijat romaanista Goodreadsissa, moni nosti esiin intialaisbrittiläisen kirjailijan selkeänä esikuvana. Minusta kuitenkin Smithin romaani pystyy seisomaan omilla ansioillaan.  

“Valkoiset hampaat” on mestarillinen romaani, jossa onnistuttiin pääsemään monen hyvinkin erilaisen hahmon pään sisään ja saamaan lukija samaistumaan näihin, vaikka kuinka irrationaallisia heidän ajatuksensa ja toimintansa ovat. Tässä esimerkiksi käsitellään todella hyvin ne erilaiset ongelmat, jotka liittyvät muslimimaahanmuuttajiin ja miten itse islami näyttäytyy samassa perheessa hyvin erilaiselta eri jäsenille ja sukupolville. Erityisesti islamilaisen fundamentalismin eri vihahteet oli todella taitavasti kuvattu. Smithin kerrontatyyli osoittaa, miksi joskus fiktiivenen romaani onnistuu selittämään paremmin erilaisia sosiaalisia ilmiöitä kuin vakava tietokirja. Tunne ja ihmisenä oleminen ei voida välittää kylmällä datalla, vaan juuri eläytymällä ihmisen elämään. Tässä olevat tarinat olivatkin hyvin erikoisua, mutta hyvin tyypillisiä, jos on koskaan lukenut maahanmuuttajien kokemuksista.  

Dekolonisaatiota 

Henkilökohtaisten maisemien piirtelyn lisäksi kirjan teemoihin kuuluu Iso-Britannian kolonisoitujen maitten historiat ja miten ne vaikuttavat nykyisiinkin maahanmuuttajataustaisten brittiläisten nuorten ajatteluun. Kirjailija onnistuu saumattomasti käsittelemään perhedraaman lisäksi Intian ja Jamaikan historiat sekä rasismin, jotka luovat maahanmuuttajissa aivan erilaisen käsityksen maailmasta kuin kantabrittiläisille. Samalla kuitenkin eri sukupolvilla on erilaisia käsityksiä omien etnisten sukujen alkuperämaitten historiasta ja kolonisaatiosta. Tämä onkin ehkä täydellisin kuvaus Frans Fanonin ja Edward Saidin ajatuksista kolonisaation psykologisista ulottuvuuksista, teoreetikkojen omien kirjojen ulkopuolella. 

Ongelmia 

Suurin ongelma tässä romaanissa on sen henkilöhahmojen laajuus ja moneen suuntaan menevät teemat. Vaikka luettuani tämän, tunsin että tajusin romaanin viestin, tässä rönsyillään niin paljon, että välillä sitä eksyy ketä hahmoa oikein suerataan ja mitä tätä oikeastaan vavasi. Tämä romaani on niitä, jotka eivät anna mitään suoraa vastausta ja vielä menevät edes takaisin ajassa, että moni varmaan jää hämmentyneeksi miettimään, mitä oikein luki. Pidin paljon tästä romaanista, mutta en pidä kovin paljon tällaisista “pala elämästä” tyyppisiä romaaneja, joissa ei ihan ole perinteistä juonta, vaan se on ikään kuin katkelma tai kurkistusaukko jonkun ihmisen todellisuuteen.  

Samalla tämän romaanin teema on hyvin suosittu nykyään, joten moni konflikti, mitä tässä essiintyy, on käsitelty muissa vastaavissa romaaneissa, joten tässä ei ollut psykologisella tasolla kovin monta uutta aspektia, vaan tuntui kuin kaikilla maahanmuuttajataustaisilla henkilöillä on samat konfliktit riippumatta mistä he tulivat ja minne he meneivät. Tämä kuitenkin voidaan lukea romaanin ansioksi, koska se osoittaa, että pohjimmiltaan me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. 

Yhteenveto 

Zadie Smithin “Valkoiset hampaat” on loistava romaani nykyajan monikulttuuristen yhteiskuntien iloista ja suruista, joka rönsyilevillä teemoilla pakottaa lukijan pohtimaan, mitä luki, mutta maustaen sen kevyellä huumorilla. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s