Brasilialaisen karttellipäälikön elämäkerta

Misha Glennyn “Nemesis: Yhden miehen taistelu Riosta” (oma suomennos) on vuonna 2015 julkaistu ”Nem” nimisen brasilialaisen huumekartellipomon elämäkerta

Idea

Glenny on brittiläinen tutkiva toimittaja, joka lähti penkomaan poliisin arkistoja, sosiologisia tutkimuksia ja haastattelemaan Nemia (oikea nimi Antônio Francisco Bonfim Lopes) ja tämän elämään liittyviä henkilöitä, kootakseen kattavan kuvan 2000-luvun Brasilian huumesodasta, jossa jopa armeija jouduttiin kutsumaan tankeilla slummeihin. Kirjassa avautuukin samaan aikaan uniikin brasilialainen kertomus, että perinteinen gangsteritarina petoksista, murhista, rahasta ja rakkaudesta.

Tässä kirjassa ei vain kerrota huumekartellipomon elämästä ja mässäillä väkivallalla, vaan teos on aika kattava historia 1980-2014 brasilialaisesta yhteiskunnasta, köyhien slummiasukkaitten näkökulmasta. Nem syntyi brasilialaisen sotilasdiktatuurin vallan huippukaudessa, mutta siitä huolimatta, ettei sananvapautta ollut ja ihmisiä heitettiin vankiloihin ja kidutettiin ilman oikeudenkäyntiä, faveloiksi kutsutut slummit jätettiin rauhaan.

Kirjan mukaan kukkuloitten päälle syntyneet laittomat slummit kasvoivat räjähdysmäisiin mittakaavoihin, kun satoja tuhansia siirtolaisia rutiköyhästä koilis-Brasiliasta saapuivat Rio de Janeiron ja São Paulon teollisuuskeskuksiin. Faveloihin syntyi kirjaimellisia rinnakkaisyhteiskuntia, joissa asukkaat itse järjestivät parhaansa mukaan palvelut ja koulutukset, mutta juuri 80-luvulla saapunut kokaiini muutti kaiken. Jokaiseen slummiin syntyi huumekartelleita, joista pahamaineisin oli alun perin äärivasemmistolainen sissiliike nimeltä “Punainen kommando”. Nämä kartelit muuttuivat slummien de-facto hallituksiksi, jotka turvatakseen huumeitten vapaan liikkuvuuden, ylläpitivät asukkaiden turvallisuutta, tappamalla raiskaajat ja ryöstäjät sekä maksamalla poliiseille pysymään poissa. Diktatuuri lopulta kaatui, mutta kartellit pysyvät, kasvaen useita osavaltioita ylittäviksi rikosorganisaatioiksi.

Nem oli alun perin tavallista työtä tekevä perheenisä, mutta maksaakseen tyttärensä vaikean sairauksen lääkkeet, hän liittyi Punaiseen kommandoon, nousten eri sattumien kautta Brasilian suurimmaksi ja pitkäikäisemmäksi rikollispäälliköksi. Juuri, koska Nem ei ollut mikään sekopäinen ja kouluttamaton nuori mies, kuten entiset kartellipomot, hän loi jättiläismäisen huumeimperiumin, joka Punaisen kommandon alkuperäisen ideologian hengen mukaisesti jakoi huumekaupasta saatu varallisuus slummien asukkaille ruokakorien, lainojen ja koulutusstipendien muodossa. Nemin hallitsema slummi muuttuikin suhteellisen vauraaksi kulttuurikeskukseksi, joissa oli Rion kaupungin halutuimmat yökerhot.

Slummien sosiologiaa

Kirjassa liikutaankin makrotason sosiologisissa ja historiallisissa analyyseissä, joissa avataan, miksi tuhansia kilometrejä pitkiä megaslummeja syntyi Brasiliassa, mutta myöskin inhimillisessä tasossa, favelojen asukkaitten arjen ja tuntemusten käsittelyssä. Koska näissä slummeissa asukkaat oli jätetty oman onnensa nojaan “normaalin” yhteiskunnan toimesta, kartellipomot muuttuivat heille valtionpäämiesten kaltaisiksi hahmoiksi.

Kirjan lopussa alatkin ymmärtämään Nemiä ja slummiasukkaita, jopa sympatisoimaan kartelleita. Sen sijaan Brasilian poliisi ja hallitus näyttäytyvät korruptoituneitten opportunistien rikollisten joukolta, jotka omalla ahneudellaan ja laiminlyönnillään antoivat suuria massoja ihmisiä liukua täysin yhteiskunnan marginaaliin. Tämä erityisesti, kun kirjassa ilmenee, että osa poliisista ja sen SWAT-tason BOPE-erikoisjoukoista muodostui rasistisia mafian kaltaisia aseistettuja paramilitaarisia joukkoja, jotka kilpailivat kartellien kanssa slummien vallasta.

Kirjan mukaan näitä miliiseiksi kutsuttujen poliisien rikollisorganisaatioita ei kiinnostanut niinkään huumekaupan hallinta, vaan slummiasukkaitten suojelurahan kiristäminen ja satunnaisten slummiasukkaitten murhat, kostoksi kartellien tappamista poliiseista. Glenny siteeraakin kyselytutkimuksia, joitten mukaan 60-70% brasilialaisista ei luota poliisiin. Voin vahvistaa tämän tunteen. Vaikka olen asunut Suomessa jo yli kymmenen vuotta, yhä tunnen levottomuutta kun näen kadulla poliiseja. Poliisin läsnäolo tarkoittaa brasilialaisille enemmänkin, että jokin on vialla kuin, että kaikki on kunnossa.

Globalisaation ihmeitä!

Mielenkiintoista onkin, että kirjan mukaan nämä rikosorganisaatiot kasvoivat suuriksi Brasilian räikeän epätasa-arvoisuuden, poliisin ja hallituksen korruption, USA:n ja Euroopan huumemarkkinoitten ja asemyynnin takia. Kirjassa ilmeneekin, että raskaat sotaan tarkoitetut singot, kranaatit ja rynnäkkökiväärit, mitä kartellit käyttävät, tulevat itse Brasilian poliisilta, joka taas oli hankkinut ne amerikkalaisilta. Huumeet taas tulivat Kolumbian pahamaineiselta Medelin-kartellilta. Brasilia on vain välipysäkki, todelliset kokaiiniasiakkaat ovat eurooppalaiset.

Glenny kuvaakin, että ainoa syy, miksi Nem edes yritettiin pysäyttää, oli Rion kaupunkiin alkavien 2016 olympiakisojen takia. Vallassa siihen aikaan ollut Työväenpuolueen (PT) presidentti oli saanut sosiaalidemokraattisella politiikallaan aikaan huikean talouskasvun, joka ennustettiin nostavan Brasilian Kiinan ja Intian kaltaiseksi paikalliseksi mahtitekijäksi globaalissa politiikassa. Mutta lain kourien ulottumattomissa olevat megaslummit, joista välillä purkautui väkivaltaisia kartellisotia suurkaupungin kaduille, ei ihan sopinut kansainväliseen edistykselliseen imagoon, jota hallitus halusi välittää maailmalle.

Sattumalta elin Brasiliassa vuonna 2005, kun yksi pahimmista väkivalta-aalloista tapahtui. Glen kuvaakin tätä kokemaani Brasilian huumesodan synkintä jaksoa. Onneksi asuin eri osavaltiossa, joten kukaan tuttuni ei kärsinyt, mutta näin uutisissa, kun Riossa kartellit laskeutuivat slummeista ja polttivat busseja täynnä viattomia matkustajia, vain osoittaakseen, ettei hallituksella ollut valtaa heihin. Kuten eräs TV-uutisten haastattelema silminnäkijä sanoi ”Bagdad on täällä!”

Slummeista valuva aseellinen väkivalta oli niin hirvittävää, että muistan, kun ihmiset sanoivat, että kaupungissa kuoli enemmän ihmisiä kuin Palestiinan Gaazan kaistaleessa. Vuonna 2015 esimerkiksi raportoitiin, että Brasiliassa kuolee aseellisessa väkivallassa enemmän ihmisiä kuin Syyrian sisällissodassa! Kirjan mukaan Rion varapormestari jopa ehdotti hädissään favelojen eristämistä muureilla! Kirjan mukaan Punainen kommando ei osallistunut tähän terrorin aaltoon, vaan PCC-karttelli (Suom: Pääkaupungin Ensimmäinen Kommando), mutta kirjaa vasten tehdyssä haastattelussa Nem uhoaa vankilassa, että jos hän olisi tullut mukaan, hänen kartellinsa olisi voinut miehittää koko Rion kaupungin, eikä paikallinen hallitus olisi voinut tehdä mitään.

Täten, kirjan mukaan Brasilian presidentti lausui mahtikäskyn “rauhoittamaan” slummit lähettämällä siviili- ja sotilaspoliisin, paikalliset BOPE-erikoisjoukot ja armeija pidättämään tai karkottamaan kaikki rikolliset. Tarkoituksena ei ollut pysäyttää huumekauppaa, joka oli viranomaisten mukaan mahdotonta, mutta poistaa slummeista kaikki aseet. Tämä, koska jengien ja poliisien välisissä kahnauksissa monet viattomat ihmiset kuolevat harhaluoteihin. Slummien rauhoitukset olivatkin megaluokan sotaprojekteja, joihin osallistui tuhansia raskaasti aseistettuja poliiseja, sotilaita, tankkeja ja helikoptereita.

Saadakseen käsityksen mittakaavasta, kirjailija kertoo, että Rion kaupungissa on melkein tuhat slummeja, joista kolmen sadan tuhannen asukkaan Alemãon kompleksi-niminen megaslummi koostuu kahdesta kymmenestä yhteen kasvaneesta slummista, muodostaen yhtäjaksoisen kurjuuden ja rikollisuuden hökkelimeren. Minulle olikin käsittämätöntä, miten yhteiskunta voi jättää kokonaisen kaupungin verran ihmisiä luisua täysin yhteiskunnan marginaaliin? Toki sen aikainen vasemmistohallitus loi sosiaalisia ohjelmia, joitten tarkoitus oli auttaa köyhiä, mutta nämä eivät ulottuneet kunnolla slummeihin. Hallitus painottikin, että rauhoituksen tarkoitus ei ollut vain kitkeä aseellinen väkivalta, vaan myöskin integroida nämä alueet valtion hyvinvointipalveluitten piiriin. Kuitenkin kroonisen korruption takia koko projekti sai aikaan vain väliaikaisen rauhoittumisen ja Nemin pidätyksen. Brasiliassa onkin väkivaltarikollisuus vain pahentunut, mikä on osittain syy, miksi äärioikeistolainen presidentti Bolsonaro äänestettiin valtaan, yli kymmenen vuoden PT:n valtakauden jälkeen.

Yhteenveto

Misha Glennyn “Nemesis: One Man and the Battle For Rio” on loistava tietokirja Brasilian pahamaineisimmasta gangsterista ja tämän kartellista, mutta myöskin loistava teos avaamaan Etelä-Amerikan suurimman valtion huumesodan totaalisesta epäonnistumisesta. Mutta myöskin hyvä esimerkki siitä, miten nykyään ei ole olemassa enää “paikallisia” ongelmia, vaan me länsimaiset omalla toiminnallamme tuemme brasilialaisten murhia, joko myymällä sotaan tarkoitettuja aseita korruptoituneille poliiseille tai ostamalla Atlantin toiselta puolelta tuotuja huumeita