Rautatie

Juhani Ahon “Rautatie” on vuonna 1884 julkaistu romaani maalaisperheestä, joka matkustaa tutustumaan elämiensä ensimmäiseen junaan.  

Idea  

“Rautatiessä” seurataan maalaispariskuntaa, joka kuulee eri kylän ihmisiltä, että lähistöllä rakennetaan rautatietä. Koska pariskunta ei ole koskaan nähnyt tai kuullutkaan junasta, ihmiset yrittävät oman sosiaalisen taustansa kautta kuvata tätä modernia kulkuneuvoa. Kuitenkin koska pariskunnalla ei ole kehystä, jonka läpi käsittää koko keksintöä, heille muodostuu rikkinäisen puhelimen kaltaisen puheitten kautta käsittämätön kuva rautatiestä ja junasta. Pakkohan sellaisen kummallisuuden on nähdä! Tästä alkaakin perin suomalainen seikkailu katsomaan junaan, johon liittyy patoutunutta raivoa, vittuileva korpi ja luokkaristiriitoja.  

Tämän romaanin parasta antia on sen pisaramainen kuvaus. Kirjailija kokoaa romaanin maisemat ja tunteet pienistä erillään olevista palasista, jotka hitaasti ja epätasaisesti muodostavat lukijan mielessä tapahtumat ja värit. Kieli onkin tässä se erikoisin asia, koska muuten tämä on aika tavanomainen romaani, jossa ei todellisuudessa tapahdu oikein mitään.  

Toinen erikoisuus onkin nykyajan perspektiivissä lukea siitä, miten ihmiset tunsivat ensimmäistä kertaa, kun näkivät junan. Erityisesti kiinnitin huomion siihen, että romaanin maalaishahmot kunnioittivat automaattisesti junan kuljettajaa ja lipuntarkastajaa, koska näillä oli “hieno univormu”, joka hahmoille tarkoitti, että junan henkilökunta oli ikään kuin “junan herroja”, eli osa maan eliittiä. Nykyään toki kunnioitamme junien henkilökuntaa, mutta univormu ei herätä tällaisia mahtavuuden tunteita, että nyt sieltä tulee aatelisherra tarkastamaan lippujamme.   

Toinen elementti oli romaanin perin suomalainen patoutunut parisuhderiita. Pariskunta pyrkii välttämään riitelemästä avoimesti toistensa kanssa, vaikka matkan aikana ristiriitoja ilmenee. Sen sijaan Aho kuvaa, miten mies ja nainen vain pysyvät hiljaa vihaisina, kertomatta, mikä oikein vituttaa. Tietäen suomalaisesta kulttuurista, tämä pariskunta hautoo kaikki vihan ja surun kuukausiksi, kunnes sitten jouluna parin viinilasillisen jälkeen kaikki puretaan yhdellä kertaa, jolloin vaimon on lähdettävä lumihankeen jäähdyttelemään. Ehkä kirveskin heiluu, kun sekin kuuluu kansanperinteeseen. Tässä romaanissa toki ei kuvata tällaista, mutta tulkitsen patoutuneet tunteet aiheuttavan juuri tällaisia ilmiöitä.   

Yhteenveto  

Juhani Ahon “Rautatie” on ihan hyvä romaani, jos arvostaa erikoista kieltä ja historiallista miljöötä, mutta ei minusta tämä ollut yhtä mullistava lukukokemus kuin Lauri Viitan “Moreeni” (1950) tai Veikko Huovisen “Havukka-ahon ajattelija” (1952)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s