Ymmärtämässä alt-rightia

Alt-right on vuonna 2015 valtavirtaan räjähtänyt äärioikeistolainen liike, joka ratsasti presidentti Donal Trumpin suosion aallonharjalla. Alt-right tarkoittaa “vaihtoehtoista oikeistoa” ja, kuten edellä mainittu presidentti, se on irtiotto perinteisteisestä konservatiivisesta oikeistosta. Alt-right poikkeaa sen verran paljon perinteisestä nykyäärioikestosta, että olen lukenut kaiken, mitä saan käsiini tästä ääriliikkeestä. Viimeisin kirja on George Hawleyn “Ymmärtämässä alt-rightia” (oma suomennos), joka julkaisiin vuonna 2017.

George Hawley on Alabaman yliopiston apulaisprofessori, joten hänen otteensa alt-rightista on paljon tarkempi ja varovaisempi kuin muut aihetta tutkineet kirjat, joita olen käsitellyt blogissani.  Hawley päätti tutkia alt-rightia, sen kaikista suosituimpien ja salonkikelpoisempien toimijoitten tekstien kautta. Kirjailija perustelee valinnan sillä, ettei mitään poliittista ilmiötä kannata tutkia sen kaikista äärimmäisempien tekijöitten kautta, jotta voidaan tehdä reilu esitelmä liikkeestä. Kuitenkin kirjailija toteaa heti alussa ja perustelee sen kirjan edetessä: alt-right on äärioikeistolainen liike, jonka tavoite on rakentaa valkoiseen ylivaltaan perustuva “etnovaltio”, eli etnisesti homogeenisen Yhdysvallan tai jopa “valkoisen imperiumin” joka kattaisi koko länsimaat.

Kirjan suurin teesi on se, ettei alt-right ole amerikkalaisen konservatismin jatke tai perversio, vaan täysin omasta erillisestä poliittisesta traditiosta syntynyt oikeistolainen liike. Oikeastaan alt-right halveksii kaikkia amerikkalaisen konservatismin pyhiä arvoja, kuten kristinuskoa, demokratiaa, kutistettua valtiota ja vapaata kapitalismia. Alt-rightille kaikista tärkein arvo on rotupuhtaus ja kaikki muu on yhdentekevää.

Kirjailijan mukaan alt-right pitää itseään oikeistolaisena, mutta “aidompana” oikeistona, jonka perinteet kumpuavat Euroopan aristokraattisesta oikeistosta, jolle poliittinen valta pitää rajoittaa ainoastaan geneettisesti ylivertaiselle herrarodulle. Demokratia ja liberalismi ovatkin alt-rightille kirosanoja. Heille ainoastaan valistunut ja rotutietoinen diktatuuri on paras tapa rakentaa hyvä yhteiskunta. Nauroin ääneen, koska jos tämä on se “salonkikelpoinen” versio alt-rightista, niin mikä on se katuojan pohjalla makaava versio?

Absoluuttisesta vapaudesta totalitarismiin

Mielenkiintoista onkin se ristiriitaisuus, että siitä huolimatta, että alt-right on oma poliittinen traditionsa, Hawley havaitsi, että suurin osa alt-rightin kannattajista ovat entisiä libertaareja, paleokonservatiiveja ja anarkokapitalisteja. Ideologioita, joita ei voi ihan kutsua autoritaarisiksi.

Kirjailija analysoi eri alt-rightin kannattajien poliittisia elämäkertoja, päättyen siihen johtopäätökseen, että nämä ihmiset olivat alusta asti autoritaarisia rasisteja, mutta koska amerikkalaisessa kulttuurissa äärirasismi ja autoritaarisuus ovat tabuja, nämä ihmiset etsivät ideologian, joka oikeuttaisi mahdollisimman paljon heidän asenteitaan. Nämä talousliberaalit-ideologiat houkuttelivat äärirasisteja, koska niissä puolustetaan olemassa olevia sosiaalisia hierarkioita ja vastustetaan valtion yrityksiä lisätä tasa-arvoa.

Libertarismissa esimerkiksi vastustetaan kiintiöitä, hyvinvointipalveluita ja vihapuhelakeja, jotka voisivat kohottaa etniset vähemmistöt samalle tasolle kuin valkoinen väestö, koska kaikki, mitä valtio tekee, on libertarisimille totalitarismia. Sen sijaan libertaristit kannattavat täysin vapaata markkinataloutta ja sananvapautta, jossa markkinoitten näkymätön käsi, päättää mihin sosiaaliseen asemaan kukin ihmisryhmä lopulta jää. Äärirasisteille tämä kuulostaa loistavalta, koska silloin he voivat luoda yrityksiä ja kokonaisia yksityisiä asuntokortteleita, jotka harjoittavat segregaatiota, eikä mikään laki voi niihin puuttua.

Saman ilmiön voi havaita Suomessa, jossa esimerkiksi Suomen Sisun Lapin piirin puheenjohtaja Tuukka Kuru kutsuu yhä itseään libertaariksi, vaikka tavoittelee rotupuhtaan Suomen.Toinen esimerkki on entinen Rajat kiinni!- ja Suomi Ensin aktivisti Marco de Wit, jonka maailmankuva on niin hämmentävä, että kirjoitin kokonaisen artikkelisarjan siitä Uuden Suomen -blogipalveluun. Kirjan mukaan koska nämä ihmiset eivät koskaan todellisuudessa kannattaneet libertarismin ja anarkokapitalismin liberaaleja arvoja, he nopeasti siirtyivät netin syövereissä sakeampiin vesiin tai kuten Kuru, nimittävät itseään liberaaliksi, vaikka käytännössä ovat fasisteja.

Propaganda

Mielenkiintoisinta onkin, että alt-rightin ideologiset juuret tulevat eurooppalaisesta “uusoikeisto” (ransk. Nouvelle Droite) liikkeestä, jota kaikki tutkijat luokittelevat joko äärioikeistolaiseksi tai suoraan fasistiseksi. Kuten uusoikeisto, alt-rightin tavoite on siirtää yhteiskunta äärioikeistolle otolliseksi massiivisen kulttuurisen propagandakampanjan kautta. Toisin kuin uusoikeisto, alt-right ei kuitenkaan toteuttanut tätä propagandakampanjaa pseudosyvällisillä esseillä, joissa kritisoidaan elokuvia ja TV-sarjoja, vaan internet-meemeillä ja -trollauksella.

Kirjailijan mukaan alt-right onkin lähes puhtaasti internetiin rajoittunut ilmiö, jonka Twitterin ja Facebookin kautta yrittävät lukuisilla Twitter-boteilla ja trollitileillä normalisoida rasismi. Donald-Trumpin vaalikampanja muodostuikin ideaaliksi tilaisuudeksi yrittää radikalisoida konservatiivit alt-rightin suuntaan.

Tähän myöskin kuului “ideologisten siltojen” hyväksikäyttäminen. Tämä tarkoitti ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti kuuluneet alt-rightiin, mutta puolustivat tätä sananvapauden nimissä tai muuten käyttivät joitain alt-rightin käsitteitä omassa retoriikassa. Alt-rightin mukaan, mitä enemmän joku muu konservatiivi tai äärioikeistolainen henkilö käytti heidän keksimiä käsitteitä, kuten “kulttuurimarxismi” tai puolusti joitain heidän maltillisempia poliittisia ehdotuksia, kuten rajojen sulkemista ja yliopistojen puhdistaminen vasemmistolaisista, tämän maltillisemman henkilön kuuntelijat muuttuvat vastaanottavaisemmiksi vielä radikaaleimmille ideoille, kuten rotupuhtaus ja demokratian halveksiminen.

Ongelmia

Kun luin tätä kirjaa, mietinkin, että edellä mainittu kuvaus alt-rightin ideologiasta kuulostaa fasismilta. Kuitenkin Hawley välttää tätä nimitystä, siitäkin huolimatta, että liikkeessä ihaillaan avoimesti fasismin merkkihenkilöitä, kuten Natsi-Saksan diktaattoria Adolf Hitleriä ja häntä kannattanutta Julius Evolaa. Ehkä syy tähän on, koska alt-right itse ei kuvaa itseään fasistiseksi, joten kirjailija ei halunnut leimata heitä asialla, jota liike itse ei identifioitu.

Historioitsija Roger Griffin on kirjoittanut kirjassaan “The Nature of Fascism” (1993), että fasismi ei ole mikään tarkkaan rajoittuva ideologia, vaan eräänlainen sairaus, joka ilmenee eri muodoissa eri kulttuureissa ja aikakausissa. Hänen mukaansa fasismin ydin on “paligeeninen äärinationalismi”, joka on myyttinen arkityyppi Feeniksen kaltaisesta uudelleen syntyneestä kansakunnasta. Kuten Feeniksen myytissä, kansakunta on fasistille ensin tuhouduttava, jotta se voi uudelleen syntyä. Tämä “tuho” on niin teoriassa kuin käytännössä kokonaisten ihmisryhmien väkivaltainen hävittäminen. Koska fasisti kokee olevansa aitoa kansakuntaa pelastava supersankari, kaikki keinot kansakunnan uudelleen synnyttämiseen ovat sallittuja, jolloin fasismi on aina väkivaltainen ja rasistinen totalitaristinen ideologia.

George Hawleyn kuvaus alt-rightista sopii täydellisesti paligeeniseen äärinationalismiin. Esimerkiksi Hawley kirjoittaa, että alt-right vihaa Yhdysvaltoja käsitteenä. Heille perustuslaki pitäisi repiä kappaleiksi ja kristinusko joko alistaa valtion kontrolliin tai hävitettävä, jotta “aito valkoisten uskonto” (esim. odinismi) voitaisiin elvyttää. Alt-rightin mukaan nykyinen Yhdyysvallat on läpeensä mätä valtio, joka on tuhottava, jotta uusi ja mahtava etnovaltio voitaisiin rakentaa sen tilalle. Alt-right halveksiikin kaikkia perinteitä (koska suurin osa perustuu juutalaisuuteen, kristinuskoon tai liberalismiin), joten heille Republikaanipuolue on tuhottava, jotta alt-right voi edustaa yksin “aitoa” oikeistoa. Esimerkiksi siitä huolimatta, että alt-right vihaa naisia, he sallisivat abortin, koska se mahdollistaisi eugeniikan.

Toinen ongelma on kirjailijan halu olla äärimmäisen tarkkaa äärioikeiston taksonomiassa. Tässä kirjassa jaetaan äärioikeisto lukuisiin erillisiin ideologioihin, joita ei tulisi sekoittaa keskenään. Esimerkiksi Hawleyn mukaan alt-right ei ole sama asia kuin kansallissosialismi, koska alt-right ei usko (teoriassa), että valkoiset olisivat ylivertaisempia kuin muut rodut ja näin oikeutettu alistamaan muut. Kirjailijan mukaan tällainen uskomus, että rodut pitää erottaa toisistaan, ei ole valkoista ylivaltaa vaan valkoista nationalismia. Hawley sentään tunnustaa, että todellisuudessa valkoinen nationalismi ei ole mitään muuta kuin yritys tehdä valkoinen ylivalta näyttämään salonkikelpoiselta, eli se on hämäystä. Tämä on hyvä muistaa, kun kuulee jonkun sanovan, että on “etnonationalisti”, se tarkoittaa käytännössä natsia. Mutta silti Hawley vain sanoo tämän sivuhuomiona, eikä lähde purkamaan, miksi valkoinen nationalismi on hämäystä.

Minulle yhdentekevää kuinka teoreettisesti “vähemmän” rasistinen joku liike on, koska käytännössä kummassakin ideologiassa päädytään etniseen puhdistukseen. Eikä ole olemassa käytännössä “rauhanomaista” etnistä puhdistusta. Asia, jota tässäkin kirjassa siteeraatu alt-rightiin kuuluva Greg Johnson tunnustaa.

Tässä kirjassa mennään todella tarkkoihin taksonomisiin erotteluihin, kuten kulttuurirasistisen alt-lightiin ja roturasistiseen alt-rightiin väliseen ideologisen jaon käsittelyyn. Tällaiset ideologiset distinktiot ovat toki tärkeitä politiikan tutkimuksessa, mutta ne unohtavat sen tosiasian, etteivät poliittiset liikkeet koskaan muodostu ideologisista puristeista. Roger Griffin totesi etteivät edes alkuperäiset natsit olleet yksimielisiä kaikista Hilterin ideoista.

Kun tarkastelee käytännössä amerikkalaista konservatiivista liikettä, yhdyn toimittaja David Neiwertin näkemykseen, että alt-rightin, perinteisen konservatiivin, äärinationalistisen miliisin ja fanaattisen Trump-kannattajan välillä on lukuisia päällekkäisyyksiä, jotka mahdollistavat poliittisen yhteistyön yli ideologisten rajojen.

Tätä ilmiötä kutsutaan uskontotieteessä “kulttiseksi ympäristöksi”, joka sovellettuna politiikan tutkimukseen, paljastaa empiirisen havainnon, että eri ääri-ideologiat jakavat jäseniään ja ideoitaan keskenään, vaikka olisivatkin radikaalisti erimielisiä. Tämä tarkoittaa, että Trump-kannattaja voi nauttia KKK:n ja alt-rigtin propagandasta sekä osallistua miliisin ammuntaharjoituksiin, ilman että hän olisi minkään edellä mainitun varsinainen jäsen tai kannattaja. KKK:n rasistinen propaganda voi olla Trump-kannattajalle vain paikka, jossa hän poimii “hyviä ja jännittäviä ideoita” ilman, että hyväksyy koko terroristijärjestön poliittisen ohjelman ja niin edelleen. Tällainen kulttinen ympäristö voi juurikin luoda oikeiston radikalisoitumisen, jota toimittaja Markus Tiittulan kirjassa“Valkokaavuista punahattuihin — Amerikkalainen fasismi ja oikeiston radikalisoituminen” (2019) on varoittanut: Donald Trump ja hänen kannattajansa poimivat alt-rightilta maltillisemmat ideat ja suodattavat ne poliittiseksi ohjelmaksi, kuten juuri keskitysleirien perustaminen latinalaisamerikkalaisille pakolaisille ja niin edelleen. Lopputulos ei ole välttämättä fasistinen etnovaltio, vaan Tiittulan muotoilema “kevytfasismi”.

Tämä kirjan yritys olla reilu ja varovainen, unohtaa tällaiset tosiasiat, mikä saikin esimerkiksi oikeistolaisen tutkijan Markus Ruotsilan ylistämään sitä “asialliseksi”. Juuri erottamalla alt-rightin omaksi hörhöjoukoksi, joka ei tule koskaan saamaan valtaa, unohtaa sen, että heidän tavoite on normalisoida rasismi, tehden ennen tabuiksi koettuja asioita normaaleiksi, mikä itsessään on jo huono asia. Toinen esimerkki on YLE:n toimittaja Jani Parkkari, joka Suomen Sisun järjestämää äärioikeistolaista “Awakeming” seminaaria käsittelevässä artikkelissa referoi Hawleyn kirjaa, perustellakseen, ettei tarvitse olla huolissaan siitä, että yksittäiset perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut ja Suomen Sisun jäsenet kutsuvat uusnatseja ja muita ulkomaalaisia äärioikeistolaisia toimijoita maahamme, koska avoin äärioikeistolaisuus on liian vastenmielinen, koskaan saamaan suurta kansansuosiota.

En ole niin optimistinen kuin Hawley, koska siitä huolimatta, että nykyään alt-rightin vaikutusvalta on vähentynyt, Trumpin politiikka on vain kiihdyttänyt rasismiaan ja autoritaarisuuttaan. Samalla äärioikeistolainen terrorismi on kasvanut USA:ssa ja muualla länsimaissa. Kaikki viimeiset äärioikeistolaiset terroristit Uuden Seelannin Christchirchista Norjan Oslon terroristiin olivat kuluttaneet alt-rightin propagandaa. Rasismi aina tuottaa ruumitta. Esimerkiksi harva voi tosissaan sanoa, että Erdoganin Turkkin kehitys islamistikseksi valtioksi ei ole huolestuttavaa, koska Erdogan sentään ei kannata Isiksen salafi-jihadismia.

Alt-rightin tarkoitus on normalisoida rasismi ja tämä on syy, miksi he äänestivät Trumppia, vaikka hän ei ole fasisti. Onhan Trumpin tytär naimisissa juutalaisen kanssa ja presidentti on Israelin pääministerin hyvä ystävä. Näillä edellä mainituilla faktoilla ei käytännössä ole väliä alt-rightille, koska Trump on rasisti ja hänen politiikkansa on täyttä sekoilua, joka hyödyntää ääriliikkeen fantasioimaa Yhdysvaltojen romahdusta.

Yhteenveto

George Hawleyn “Making Sense of the Alt-Right” on loistava kirja, jos haluaa tutkia alt-rigtin ideologiaa itsessään, muusta poliittisesta liikehdinnästä eristettynä ilmiönä, mutta sen taksonominen asetelma jättää huomiotta juuri sen sosiaalispoliittisen liikehdinnän, joka tekee koko alt-rightista paljon vaarallisemman kuin kirja antaa ymmärtää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s