Toimitusjohtajalla ei ole brändivaatteita

Kasvoin perheessä, jossa luettiin vasemmistolaista Voima-lehteä ja askarreltiin vastamainoksia. Vastamainokset ovat tunnettujen kaupallisten tuotteitten mainosten muunnelmia, joitten tarkoitus on kääntää mainoksen viesti päälaelleen, yleensä kritisoidakseen mainosta ironian tai sarkasmin kautta.

Lapsena vastamainokset eivät olleet mitään muuta kuin hauskoja vitsejä, enkä ymmärtänyt niitten yhteiskunnallista sanomaa, eikä isäni niitä yrittänyt iskostaa päälleni. Hänelle ne olivat vain kiva tapa viettää hauskoja hetkiä lapsensa kanssa.

Muistan, kun kaksitoistavuotiaana rakensin käytetyistä pahvilaatikosta kaupungin ja askartelin niihin ironisia mainoskylttejä, kuten ”Stalin Cola” ja ”Paavin supermarketti”.  Minä ja isäni nauroimme ja leikimme pahvilaatikkokaupungissa sotaleikkejä muovisilla sotilailla tai -hirviöleluilla. Vastamainokset ovatkin todella lähellä sydäntäni, koska niihin yhdistyy yhteiset hetket isäni kanssa.

Tämä rakkaus vastamainoksia kohtaan onkin niin lähellä sydäntäni, että lukion kuvataidetunnin vastamainostunnilla olin asiantuntija, joka ylpeydellä teki photoshopilla uuden version ”Stalin cola” mainoksesta. Silloin jo ymmärsin vastamainosten logiikkani ja omalla vastamainoksella halusin osoittaa, etteivät yritykset välitä totuudesta, kontekstista tai historiasta, vaan heille kaikki symbolit ja arvot ovat vain tuotteen päälle liimattavia tarroja. Neuvostoliiton tunnetuimman diktaattorin imagon käyttäminen myydäkseen Cola-juomaa olikin 18-vuotiaan minäni tapa osoittaa tämä.

Stalin-cola project
Lukion kuvataidetunnin projektini, koska olin jo silloin pirun sairas hyypiö

Kun sitten Häiriköt päämäja-Facebook sivun yksi vastamainostaittelijoista, toimittaja Jari Tamminen otti yhteyttä, kysyäkseen halusinko kirjoittaa arvion hänen uudesta vastamainoskokoelmateoksesta ”Nauti tyhjyydestä ja muita vastamainoksia”? Suostuin välittömästi!

Idea

”Nauti tyhjyydestä ja muita vastamainoksia” ei ole vain taidekirja, jossa väännetään tunnettuja brändejä epäedullisiin ja hauskoihin asetelmiin, vaan se on viihdyttävä tietokirja nykyisen kapitalistisen järjestelmän rakenteellisista ongelmista.

Kirjassa pilkataan suomalaisten poliitikkojen-, turve-, turkis-, liha-, vaate- kuin muita teollisuuden alan mainoksia, joissa korostetaan tieteellisyyttä, vastuullisuutta ja eettisyyttä, koska todellisuudessa nämä yritykset tai organisaatiot eivät harrasta näitä asioita. Hauskojen kuvien viereen on sitten artikkeli, joka käsittelee tietyn yrityksen, tahon tai tuotteen ongelmia, haastatellen tutkijoita ja aktivisteja.

Se olikin huvittavaa, että tässä kirjassa kerrotaan vastamainosten idean perustuvan marxilaiseen situotianistifilosofi Guy Deboardin ”Spektaakkeliyhteiskunta” teoriaan! Kyllä, blogini nimi tulee juuri tästä teoriasta!

Kirjassa kerrotaan, että Debordin teorian mukaan elämme spektaakkelin yhteiskunnassa, jossa hyödykkeet ovat korvanneet ihmissuhteet. Debordin mukaan spektaakkeli estää kriittisen ajattelun sekä hämärtää menneen ja tulevan luoden ikuisen nykyhetken. Debord näki, että spektaakkelin virtaukset on mahdollista rikkoa spektaakkelin omia kuvia hyödyntämällä. Spektaakkelia kaipaavalle yhteiskunnalle vastamainokset ovat häiriöitä, vastaspektaakkeleita.

Tämä kirja onkin kuin kertomuksen poika, joka uskaltaa kertoa, ettei keisarilla ole vaatteita. Mainokset ovatkin juuri tyhjyyttä, joitten takaa paljastuu kamala maailma, jonka näkeminen sellaisenaan murtaisi meidän illuusion, että nykyjärjestelmä toimii, että kaikki on hyvin, että voimme jatkaa ostoksia.

Kuten Tamminen kirjoittaa ”Haluemme siis limumme ilman sokeria, politiikkamme ilman politiikkaa ja taiteemme ilman taidetta”.

Kirjailijan tekstit paljastavatkin, ettei kaikki ole hyvin, vaan planeetta on kuolemassa, työläisten oikeuksia poljetaan ja eläimiä kidutetaan valtavissa tehdashalleissa.

Jokaisella vastamainoksella, niin Iitalan Muumimukeista H&M:ään, Tamminen osoittaa että koko elämäntapamme perustuu planeetan resurssien ja ihmisten riistoon, olemme vain siirtäneet riiston Tampereen ja Vantaan tehtaista Bangladeshiin ja Amazonin sademetsiin, poissa silmistä, poissa mielistä.

Kirjassa viitataankin Tilastokeskuksen tutkimukseen, jonka mukaan maamme rikkain kymmenys tuottaa yli kaksinkertaisen määrän kasvihuonekaasuja kuin köyhimpään kymmenykseen verrattuna.

Kirjassa haastateltu ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen toteaa: ”Olisi rehellisempää arvioida kulutuksen perustella – eli vertailemalla keskenään tuonnin ja viennin aiheuttamia päästöjä. Puhutaan kulutusnäkökulmasta.—Esimerkiksi Brtiannia on vähentänyt kotimaisia päästäjään mutta jos huomioidaan lisääntynyt tuonnin aiheuttamat päästöt, Britannian hilijalanjälki onkin lisääntynyt”

Samalla kirjassa paljastuu, että 5-20% tuotannosta jää myymättä, päättyen kaatopaikalle, useimmiten Afrikkaan ja Aasiaan, myrkyttämään paikallisen köyhälistön ja vesistön.

Yritykset pyrkivätkin tietoisesti salamaan tuotantoketjunsa ongelmia, jotta voisimme jatkaa illuusiossa elämistä. Lisäisin, että tämä yritysten luoma sumuverho luokin mielikuvan, että me länsimaiset olemme ratkaisseet ympäristöasiat, että kaikki on hallinnassa. Ongelma onkin oltava muualla, jossain köyhissä valtioissa, eikä meissä. Tällainen asenne ruokkii äärioikeistoa, jonka koko maailmankuva perustuu uskoon valkoisen ”rodun” ylivertaisuuteen.

Esimerkiksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ihannoima uusnatsiterroristi James N. Mason uskoo, että valkoisten “rodulliseen ominaisuuteen kuuluu kiltteys ja humanismi” joka tekee valkoisista puolustuskyvyttömiä muitten “rotujen” koettua häikäilemättömyyttä vastaan. Mason argumentoikin kansallissosialismin takaavan, että valkoisen rodun perimmäinen hyvyys kanavoidaan vain valkoiseen väestöön, eikä “itsetuhoisesti” muihin “rotuihin”. Tämä on aika toistuva teema laitaoikeistossakin, jossa lievemmän tulkinnan mukaan eurooppalainen kulttuuri on moraalisempi ja humanistisempi kuin muitten kansojen, jotka sitten hyväksikäyttävät näitä ominaisuuksia tuhotakseen meidät. Esimerkiksi Timo Vihavainen jakaa tämän lievemmän tulkinnan hänen vuonna 2017 julkaistussa manifestissa ”Barbarian paluu. Eurooppa auringon laskiessa.

Tämän vuoksi äärioikeisto vastustaa ilmastonmuutosta, koska jos se on totta, emme olekaan ylivertainen herrarotu, vaan planeettaa ja itseämme tuhoava voima, jolla mikään ei ole hallinnassa. Emme olekaan parempia kuin globaalissa etelässä elävät kansat ja se on joillekin todella ahdistava ajatus.

Kuitenkin aktivistit ja tutkijat yrittävät herätellä meitä tästä unesta. Greta Thunberg onkin viimeisin aktivisti, joka nousi barrikadeille julistamaan, ettemme voi elää näin, koska lopulta itse sivilisaatiomme uhkaa tuhoutua.

Kuten Tamminen kirjoitti ”Jokainen voi kysyä itseltään, laskisiko elämänlaatumme, mikäli malttaisimme luopua turhasta tavaroiden roudaamisesta. Ehkä turhasta tavarastakin voisi luopua ilman, että se romahtaisi.”

Joillekin nykyinen järjestelmä on muuttunut uskonnoksi, jota on suojeltava pyhäinhäväistykseltä, vaikka hyökkäämällä teinityttöä vastaan tai keksimällä maailmanhallintamyyttejä juutalaiskommunisteista. Tamminen viittaakin tutkimukseen, jonka mukaan mitä ideologisesti sitoutuneempi henkilö on nykyiseen yhdysvaltalaiseen talousjärjestelmään, sitä herkemmin hän muisti ilmastonmuutokseen liittyviä faktoja väärin.

Tammisen mukaan meidän on kohdattava rohkeasti näitä vaikeita kysymyksiä ja yritettävä ratkaista ne, eikä teeskennellä ettei niitä ole. Hän lainaakin kirjassaan Susan Sontagia, joka sanoi ”meillä on velvollisuus katsoa hätää, joka on poliittisesti aiheutettua ja jonka poistamiseen me itse voisimme vaikuttaa.”

Tammisen kirja ei oleta lukijan olevan asiaan ennalta vihkiytynyt, vaan tavallinen kadun tallaaja, joka avasi hauskan mainossatiirikirjan. Jokainen artikkeli käsitteleekin maanläheisesti monimutkaisia tuotantoketjuun liittyviä eettisiä ongelmia kuin lukija ei olisi koskaan kuullut niisä, avaten kokonaan piilossa olevan maailman selkeästi.

Reaalikapitalismia

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa on se, ettei se vain kritisoi kapitalismia tehottomaksi riistojärjestelmäksi, vaan ettei se edes toimi, kuten pitäisi. Tamminen viittaa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen ja tutkija Matti Ylösen tutkimukseen, jonka mukaan 30-60% kansainvälisestä kaupasta on yrityskonsernien sisäistä kauppaa, joka on vapaan markkinatalouden sääntöjen ulottumattomissa, eräänlaista sosialistista suunnitelmataloutta. Tamminen provosoikin kirjoittamalla, että ehkä kapitalismi on sosialismia suuryhtiöille? Siinä voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan, kuten esimerkiksi toistuvat pankkikriisit ovat osoittaneet.

Yhteenveto

Jari Tammisen ”Nauti tyhjyydestä ja muita vastamainoksia” on mestarillinen tietokirja, joka lyhyesti ja viihdyttävästi osoittaa, ettei keisarilla tai tässä tapauksessa toimitusjohtajalla ole brändivaatteita, että koko järjestelmämme perustuu kiiltokuviin ja valheisiin. Jos uskaltaisimme kohdata rumat faktat, voisimme alkaa tehdä jotain asian eteen. Mutta joillekin tämä on ahdistavaa, koska on niin mukavaa vain marssia lähikauppaan poimimaan uuden brändituotteen tai napauttaa ostoskärry-painiketta nettikaupassa. Kuitenkin todellisuus muhii taustalla, Amazonin sademetsä palaa, vedenpinta nousee, ilma lämpenee ja kansa kapinoi. Todellisuus voi koputtaa pitkään, mutta jossain vaiheessa se tulee potkumaan oven auki.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s