Nykyään kaikkien ihmisten yksityistieto on kallisarvoista valuuttaa. Valtioitten instituutiolla ei ole enää yksinoikeutta ihmisten henkilötietoihin, vaan ne ovat muuttuneet jättiläismäisten someyhtiöitten kauppatavaraksi, jota erilaiset tahot janoavat, mainostajista, rikollisliigoihin ja vieraisiin valtioihin. Informaatio onkin niin kallisarvoista, että tietoteknisten salausjärjestelmien murtamisesta ja suojaamisesta on muodostunut uusi kyberneettinen sotatanner.
Yksi nykyajan pahimmista painajaisista onkin näitten kallisarvoisten henkilötietojen varkaus. Alituisesti voi lukea uutisia suuryritysten ja valtioitten palvelimiin murtautuneista hakkereista. Ihmisten henkilötiedoilla voidaan joko varastaa ihmisen identiteetti tai hyödyntää niitä varastaakseen ihmisen tai tämän työpaikan omaisuutta.
Kun luotamme siihen, että internetin ja eri tietokantojen kautta voi hakea kenen tahansa ihmisen tiedot, meillä on tullut käsitys, että jos näitä tietoja ei ole olemassa, tätä ihmistä ei välttämättä ole olemassa. Yksi kuuluisimmista hokemista onkin ”Jos ei löydy Googlesta, sitä ei ole olemassa”. Mutta mitä jos ihminen kadottaa henkilötietonsa? Mitä sitten?
Vuonna 1926 Franz Kafkan kirjoitti ”Linna” nimisen romaani, joka kertoo tällaisesta painajaisesta. Vaikka teos on melkein sata vuotta vanha, se kertoo henkilöstä, jonka kaikki henkilötiedot katoavat ja miten hän yrittää selviytyä tuntemattomassa seudussa, jossa ihmisen liikkuminen on juuri rekisteröityjen henkilötietojen mahdollistama.
Franz Kafkan romaanissa seurataan maanmittaajaa, joka kutsutaan erään linnan virkamiesten toimesta kylään. Saapuessaan linnan, päähenkilö kadottaa paperinsa, eikä linnassa tai kylässä kenelläkään ole mitään rekisteriä hänen olemassaolosta tai siitä, että hänet edes kutsuttiin kylään. Ilman papereita päähenkilö joutuukin juridiseen limboon, josta on nopeasti päästävä pois, koska ilman papereita hän ei voi tehdä töitä tai liikkua.
Mestarillisesti Kafka kuvaa postmodernistisen kauhun, joka on nykyään arkitodellisuutta. Esimerkiksi KELA on automatisoinut tukipäätöksensä tietokoneelle, erityisesti aktiivimallin hoidossa. Automatisoinnin vuoksi tukipäätöstä oli mahdoton valittaa, koska se ei sisältänyt kenenkään päättävän virkamiehen yhteystiedot. Oikeusministeriö onkin tutkimassa, onko tämä oikea tapa käsitellä ihmisten sosiaaliturvaa?
Joku voi pitää absurdina skenaariota, jossa ihmisellä katoaa kaikki henkilötiedot, mutta se on arkitodellisuutta paperittomille pakolaisille. He ovatkin valtion silmissä lähes epäihmisiä. Ovatko he todellisia pakolaisia vai jopa terroristeja? Asiaa on tutkittava ja sillä aikaa paperiton on oltava juridisessa limbossa jopa vuosia. Pahimmassa tapauksessa paperiton voidaan virheellisesti lähettää lähtömaahansa kokemaan karmean kuoleman.
Esimerkiksi nyky-Kiinassa valtiolla on oikeus rajoittaa kenen tahansa kansalaisen liikkumisen yksittäisellä merkinnällä. Se onko henkilö todellisesti syyllinen johonkin rikokseen ei ole väliä, koska järjestelmä pitäisi olla erehtymätön, täysin automatisoitu. Miten voitkaan valittaa erehtymättömälle järjestelmälle?
Kafkan romaanin päähenkilö joutuukin luottamaan ihmisten hyvyyteen, mutta sekin ei pitkälle pötki juuri virkamiesten takia, koska heidän mukaansa ”emme tee virheitä”.
Päähenkilö yrittääkin pyytää tietoja edellisestä asuinpaikastaan, mutta virkamiehet eivät suostu, koska se tarkoittaisi virheen myöntämistä. Päähenkilö onkin voimaton tällaisten lähes mekaanisten ja tunteettomien järjestelmien edessä. Jos järjestelmä ei voi tehdä virhettä, onko hän edes henkilö, jota hän väittää? Onko hän edes olemassa? Vai kenties hän menetti järkensä ja luulee olevansa joku muu, jota ei ole?
Tämän romaanin kauhuskenaario toteutuikin parikymmentä vuotta Kafkan kuoleman jälkeen, kun kokonaiselta ihmisryhmältä riisuttiin kansalaisuus ja uudelleen määriteltiin kansanvihollisiksi, syöpäisiksi, joita piti tuhota. Nämä ihmiset olivat juutalaiset. Hetkessä heidän nimillä, sosiaalisella asemalla ja rekisteritiedoilla ei ollut mitään hyötyä, he muuttuivat vain tilastotieteeksi, joka piti “prosessoida” jättiläismäisen tuhokoneiston läpi savuavaksi tuhkaksi.
Toimittaja Edwin Black on kirjoittanut kirjan tästä henkilötietojen prosessoinnista ja miten amerikkalainen tietokonejätti IBM osallistui siihen. Teoksen nimi on aika itseään selittävä “IBM and the Holocaust”. Kafkan kauhuskenaariossa tapahtuu päähenkilön elämää uhkaava virhe, mutta historia on osoittanut, että joskus ihmisen henkilötiedot voidaan kadottaa tahallaan ja tämä kirjaimellisesti tuhota kaikkivoivan valtion toimesta.
Franz Kafkan kirjoitti ”Linna” on ahdistava romaani juuri sen takia, koska kauhu ei synny kuolemanpelosta, vaan voimattomuudesta epämääräisen tahon edessä, jonka kanssa ei voi neuvotella, koska ei ole mitään neuvoteltavaa.
Se olisikin mukavaa ajatella, ettei Kafkan visioima kauhu voi tapahtua itselle, että sängyn alla tai kaapin sisällä ei piile hirviöitä, mutta Kafkan hirviö on nykyään koko ympäröivä datakeskeinen todellisuutemme. Ihmisarvo mitataan massiivisen tietokonepalvelimien sisältämien henkilötietojen kautta. Jos henkilötietoa ei ole, oletko edes olemassa?
Netissä kulkeekin vitsi, jossa internetin autentikaatiojärjestelmän kysymys “Oletko robotti?”, muuttuu eksistentiaaliseksi kysymykseksi, kun nykyään somessa likkuu tuhansia tekoälyllä varustettuja netinkäyttäjiksi teeskenteleviä botteja. Miten voitkaan tietää oletko keskustelemassa oikean ihmisen kanssa vai botin? Oletko kenties itse botti? Mistä sen voi tietää?
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 