Aikuiset huoneessa

Kun eurokriisi alkoi, olin yläasteella. En ollut kovin kiinnostunut politiikasta, mutta muistan, että uskoni “historian loppuun” lopullisesti murtui. Ennen Eurokriisiä olin saanut kuvan, että maailma oli viimein valmis. Kaikki ongelmat oli suurin piirtein ratkaistu ja pieniä kriisejä siellä sun täällä tapahtui jossain kaukana Lähi-idässä ja Afrikassa, mutta länsimaissa kaikki oli tip-top. Muistan vielä, että meille koulussa opetettiin Euroopan keskuspankin ”varmistavan” ettei talouskriisiä tule koskaan. Sitten se tuli vuonna 2008 ja tunsin, että minulle oli valehdeltu.

Kreikan valtio paljastui eläneensä yli varojensa ja nyt kaikki sille lainanneet pankit tarvitsivat rahansa takaisin. EU määräsikin Kreikan maksamaan velkansa avaamalla maansa yksityiselle kansainväliselle investoinnille. Tämä saataisiin yksityistämällä ja alentamalla verotusta, vaatien massiivisia julkisen talouden leikkauksia. Kreikkalaiset raivostuivat velkaperinnästä, kun heidän elintasonsa niin äkillisesti alennettiin. Populistinen vasemmistopuolue Syriza ja sen tähtitaloustieteilijä Yanis Varoufakis lupasivat uuden velkajärjestelyn, jossa tavalliset kansalaiset eivät kärsisi, jos he voittaisivat vaalit. Jopa eroa EU:sta väläytettiin mahdollisena.

Syriza voittikin vaalit ja tästä alkaakin Yanis Varoufakis vuonna 2017 julkaistu kirja ”Aikuiset huoneessa: Taisteluni Euroopan ja Yhdysvaltojen syvää valtaa vastaan” (oma suomennos),  joka kertoo jännittävävän kertomuksen kirjailijan yrityksestä saada järjestettyä paremmat velkaehdot ja paljastaa EU:n eri elinten pimeät salaisuudet.

Lyhyesti voin sanoa, ettei tässä ollut mitään uutta, paitsi vielä konkreettisempi vahvistus ettei kukaan EU:ssa tiedä miten hoitaa talouskriisi, vaan koko homma on hirveää improvisaatiota.

Idea

Kirjan mukaan Kreikan velkakriisi paljasti EU:n syvän epädemokraattisuuden ja autoritaarisuuden. EU:n sisällä on elimiä ja byrokraatteja, jotka palvelevat ensisijaisesti suuryritysten ja pankkien etuja, ja joille tavallinen kansa on vain tilastotiedettä. Tätä koko järjestelyä kirjailija kutsuu ”syväksi vallaksi” mikä kuulosti korvissani amerikkalaisten salaliittoteoreetikkojen ”deep state” (syvä valtio) termiltä.

Kuitenkin kirjailija ei heittäydy mihinkään maailmanhallintamyyttiin EU:n sisäisestä suurkapitalistien salaliitosta, vaan sen sijaan paljastaa kyseisten korkeitten virkamiesten palvelevan esisijaisesti yksityisiä pankkeja ja suuria sijoittajia, mutta keinot kyseisten tahojen etujen suojelemiseksi ovat eri virkamiesten itsensä harkinnassa. Kyseisten yrittäjien etua on ajettava, koska he ovat kapitalistisen järjestelmän moottoreita. Jos he kaatuvat, koko järjestelmä kaatuu, jolloin tavallisetkin ihmisetkin lopulta kärsivät.

Kirjailija selittääkin, etteivät nämä virkamiehet ole pahoja tai aina korruptoituneita, vaan omistautuneita vallitsevalle liberaalille ideologialle, joten meno on välillä hyvinkin ristiriitaista, erityisesti kun sekaan vielä tulevat erilaiset kansalliset intressit, poliitikkojen imago ja seuraavat vaalit.

Kirjailijan kuvauksen perusteella EU:n korkeat virkamiehet ja johtavat poliitikot aidosti uskovat kuripolitiikan olevan kansalaisten etujen mukaista, koska vaikka hetken he voivat kärsiä, pidemmän päälle he tulevat menestymään. Lukiessa teosta mieleeni tuli Björn Wahlroorin ”Markkinat ja demokratia” tietokirjan väitettä ettei työväenliikettä olisi tarvinnut, koska loppujen lopuksi markkinat olisivat asemoituneet ”luonnollisesti” työläisille myönteiseksi ympäristöksi. Historioitsija Arto Luukkanen on kuvannut Neuvostoliiton oikeuttaneen oman toimintansa samalla argumentilla. Tämä argumentti on yksinkertaisuudessaan se, että päästääkseen luvattiin päämäärään, kansa on väliaikaisesti kärsittävä, joskus jopa kuoltava projektin lyhytaikaisten kasvukipujen takia. Tällainen sama ideologisuus onkin EU:n instituutioitten sisällä, mutta johon Varoufakis ei usko.

Kirjailijan ”harhaoppisuuden” takia häntä haukuttiinkin velkajärjestelykokouksissa ja oikeistolaisen median toimesta ”lapselliseksi” ja ”radikaaliksi”, joka ei halunnut kuunnella ”aikuisia” tai ”pragmaattisen realistisia” EU-virkamiehiä. Lopulta kirjassa saakin kuvan, ettei kukaan ole ”aikuinen” tai tiedä, kunnolla mitä on tekemässä. Tämä ideologisuus yhdistettynä erilaisiin intresseihin ja tietämättömyyteen onkin ajamassa kirjailijan mukaan EU:n autoritaariselle tielle, antaen uskottavuutta oikeistopopulistien ja äärioikeiston EU-vastaisille väittämille. Kirjailija julistaakin, että eurokriisi on EU:n virkamiesten ylimielisyyden aiheuttama ja jos järjestö ei muutu läpinäkyvämmäksi ja demokraattisemmaksi, se tulee tuhoutumaan.

Rakenne

Varoufakis on poliitikko ja taloustutkija, joten hänen kirjansa on sekoitusta taloustiedettä, henkilökohtaisia muistelmia ja poliittista propagandaa. Onkin suhtauduttava varauksellisesti tähän teokseen, mutta se kuulosti aika luotettavalta, kun peilaan sitä edelliseen lukemaani kirjaan samasta aiheesta.

Poliittinen propaganda näkyykin siinä, että kirjailija kehystää itsensä ainoana ihmisenä joka tietää, miten pelastaa Eurooppa ja muut ovat sitten ideologisesti sokeita amatöörejä. Sekaan Varoufakis heittää romanttisia kertomuksia kohtaamisista äänestäjien kanssa, jotka toki ovat innostavia, mutta kyyninen puoleni pitää niitä samanarvoisina kuin kuvat vauvoja suutelevasta poliitikkosta.

Tieteellinen puoli näkyy teoksessa Varoufaksin yrityksenä kritisoida sekä oikeistoa, että vasemmistoa. Entistä puoluettaan Zyrizaa, kirjailija kehystetään taloustiedettä osaamattomien idealististen vasemmistolaisten puolueena, kommunisteja taas täysin todellisuudesta irrallaan olevina epärelevanttina väkenä.

Varoufakis politiikan lähtökohta on tavallisten ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen erilaisilla teknologisilla järjestelyillä, tarkoituksena suojella tavallisten ihmisten perustarpeitten tyydytystä, samalla kun kansantalouden velat maksetaan erilaisilla järjestelyillä. Kirjailija kehystääkin itseään jonkinlaisena edistysmielisenä, mutta pragmaattisena keynesiläisenä.

Varoufakis on loistava kirjoittaja, koska hän sekoittaa dekkarimaista kerrontaa ja tunnelmaa hyvinkin kuivaan aiheeseen kuin valtion velkajärjestelyt. Kirjailija olisi voinut kuvata tuhannet kokoukset ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja samalla tavalla, mutta sen sijaan hän piirtää maisemia, tunnelmia ja lähikuvia.

Erityisen mielenintoista ovat paljastukset eri EU-virkamiesten valta-asetelmista ja klikeistä, kuvaamalla kokouspöytien istumajärjestyksiä. Kirjan mukaan EU on demokraattinen instituutio, jonka välissä on lukuisia epävirallisia valtasuhteita, yhteyksiä ja jopa eri olosuhteitten mukaan suunnatonta valtaa omaavia klikkejä.

Kirjassa paljastuukin politikoinnin olevan sarja improvisaatiota, väliaikaisia liittoumia, selkään puukotuksia ja läpi runnottavia päätöksiä. Samalla kirjailija paljastaa eri valtioitten välisiä valtasuhteita, jotka ovat luoneet EU:n sisällä lähes uuskolonialistisen asenteen eri valtioita kohtaan.

Meno tässä teoksessa menee lopulta kohden niin monimutaiseksi, että putosin kärryiltä. Koska en ole taloustieteilijä, en voi arvostella teoksen taloustieteellistä puolta, ainoastaan sen, miten taitavaa kerrontaa tässä on.

Toinen kritiikki on kirjailijan populistinen tapa korostaa, että jos Kreikan kuripolitiikka jatkuu pitkään, fasismi voi nousta valtaan. Vaikka tämä on toki mahdollisuus, fasismi ei nouse vain talouskriisin ja lisääntyvän köyhyyden takia, vaan tarvitaan muita tekijöitä. Tuntuikin, että Varoufakis ei luottanut omiin taloustieteellisiin argumentteihinsa, vaan sen sijaan turhautui pelottelemaan ihmisiä fasismin nousulla. Mielestäni tällaisilla uhkauksilla pitkälle ei pötkitä, kuten kirjailija itsekin joutui lopulta kokemaan.

Yhteenveto

Yanis Varoufakisin ”Adults in the Room: My Battle with the European and American Deep Establishment ” on todella jännittävä kirja hyvinkin tylsästä aiheesta. Kuitenkin koska tämä on muistelma, se on luettava varovaisesti, erityisesti kun sekaan on heitetty tunteita vetoavia kielikuvia ja romanttisia kertomuksia kansanvallasta. Teosta onkin luettava enemmänkin yhden keskustavasemmistolaisen poliitikon manifestina tai kurkkaukseksi hänen kokemuksistaan EU:n sisällä kuin aivan tieteellisenä raporttina, mitä sen kulissien takana tapahtui.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s