Luin kaksi vuotta sitten Scott Lynchin ”Locke Lamoran valheet” (2006) fantasiakirjan. Teos ei ollut mikään korkeakirjallisuuden mestariteos, vaan hyvin viihdyttävä kyyninen fantasiaseikkailu huijarivarkaista kuvitteellisessa Venetsiaa muistuttavassa renessanssiajan kaupungissa. Otin sitten luettavaksi, vuonna 2007 julkaistun jatko-osan “Punaiset meret punaisen taivaan alla” (oma suomennos).
Idea
Romaanin päähenkilö on Locke Lamora niminen herrasmiesrosvo, joka huijaa kaupunkivaltioitten eliittiä investoimaan fiktiivisiin kauppasopimuksiin.
Lamoran seikkailut ovatkin renesanssiversio mafia-kirjoista, joissa päähenkilöinä ovat häikäilemättömät ammattirikolliset, jotka toteuttavat monitasoisia juonitteluita vallan anastamiseksi. Samalla sarjan kirjat ovat fantasiaa, jossa väkevät velhot aiheuttavat suunnatonta tuhoa vihollisiinsa.
Näitten lisäksi se on päähenkilö Locke Lamoran henkilötutkielma, jossa seuraamme hänen persoonansa kasvua erilaisten takaumien kautta, joita ripotellaan pitkin kirjaa. Samalla nämä takaumat ovat osa juonen kiemuroita, jotka ovat suurimmaksi osaksi todella onnistuneita ja oikeastaan runollisia.
On kulunut muutama vuosi päähenkilön edellisistä seikkailuista ja hän matkustaa toiseen kaupunkiin tekemään toisen suuren ryöstön, mutta eri kommellusten kautta hän joutuukin palvelemaan suuruudenhullua kauppiasta merirosvona. Tästä sitten alkaa ei-niin kyynisen raaka selviytymiskertomus kuin edellisessä osassa, vaan enemmänkin sarkastisen humoristinen seikkailu, jossa toki ihmisiä kuolee valheiden verkossa, mutta tunnelma on silti kevyempi.
Ongelmia
Kuitenkin, vaikka tässä romaanissa on todella kiinnostavia konsepteja, kuten kokonainen mekaaninen tekopuutarha ja purjehduskuvaukset oli toteutettu todella kiinnostavasti, tarina oli makuuni liian sekava ja vähän liian humoristinen. Enkä taida olla ainoa, joka niin ajattelee, koska tämän sarjan kirjoja ei ole ensimmäisen osan jälkeen suomennettu.
Yhteenveto
Scott Lynchin “Red Seas Under Red Skies” yrittää olla vielä enemmän monimutkainen juonittelujen ja selkään puukotusten kuvaus, epäonnistuen näitten suhdeverkkojen selkeyttämisessä. Tarina olikin hyvin kiinnostava, kunnes hahmot lähtevät purjehtimaan, mikä tapahtuu kirjan keskellä. Tästä alkaakin odyseiajamainen matka eri paikkoihin ja tapahtumiin, jotka kuitenkin eivät olleet niin kiinnostavia kuin ensimmäisessä osassa, joka keskittyi yhteen ainoaan kaupunkiin. Tämä tarina selvästi ei toimi suremalla skaalalla.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 