Steve Bannonin elämäkerta

Nykyään ei ole olemassa maailmassa melkein yhtäkään laita- tai äärioikeistolaista ryhmittymää tai puoluetta, jota presidentti Donald Trumpin entinen vaalistrategisti Steve Bannon ei tukisi jollain tavalla.

Tietääkseen enemmän kuka tämä mystinen, mutta todella rappiollisen näköinen entinen päätoimittaja on, otin lukulistaan toimittaja Joshua Greenin, vuonna 2017 julkaistu Bannonin elämäkerran “Pirun kaupat: Steve Bannon, Donald Trump ja rynnäkkö presidentiyteen” (oma suomennos)

EGHvpVzXkAAQ_nR.jpg
Kasvot, joita vain äiti voi rakastaa

Idea

Kirjailijan mukaan Bannonin maailmankuva koostuu kolmesta konservatismin kivijalasta: vahva armeija, abortin vastustus ja työtätekeviä suosivaa kapitalismia, ilman etuoikeuksia rikkaille.

Kirjan mukaan Bannon kasvoi mystiikkaa korostavassa konservatiivisessa katolilaisessa perheessä, josta pääosin hänen maailmankuvansa muotoutui.

Joshua Greenin mukaan perinteisessä amerikkalaisessa katolilaisessa koulussa historia esitetään kirkon näkökulmasta suurena ja jatkuvana taisteluna kaaosta vastaan, jossa katolinen kirkko on ollut ainoa sivistystä puolustava voima.

Bannon katolisen koulun opetukset tosissaan ja uskoo, että on valtion tehtävä tarkkailla jatkuvasti potentiaalisia sisäisiä kuin ulkoisia vihollisia, murskaten ne välittömästi ja armotta.

Bannonin mukaan ennen pitkään mikä tahansa kriisi voi kasvaa hallitsemattomaksi historialliseksi voimaksi, joka romahduttaa kokonaisen sivilisaation.

Kirjan mukaan Bannon näkeekin maailman suurena historiallisena sotana, jossa on valittava puolensa. Harmaata aluetta tai kompromissia ei ole, on vain jatkuva konfliktin sykli.

Bannon uskoo taistelevansa länsimaisen sivistyksen puolesta. Hänet on kuvailtu suhtautuvan pakkomielteisesti sotaan ja referoivan jatkuvasti antiikin suuria sotapäälliköitä ja historiallisia taisteluita, milloin missäkin tilanteessa. Kirjan mukaan Bannon ihailikin Reagania ensisijaiseksi, koska tämä kasvatti armeijan budjettia, vaikka Bannon on sanonut inhoavansa uusliberalismia, jota Reagan edisti valtakaudellaan.

Radikalisoituminen

Kuitenkin kirjan mukaan Bannon ei aina ollut laitaoikeistolainen aktivisti, vaan ensin hän teki uraa armeijassa, World of Warcraft-videopelin virtuaalitavaroita keinottelevassa firmassa ja pahamaineisessa Lehman Brothers-pörssiyhtiössä.

Kirjailijan mukaan kaksi suurta kriisiä radikalisoivat kuitenkin Bannonin laitaoikeistoon. Spekuloinkin, että jos näitä kriisejä ei olisi tapahtunut, Bannon olisi vain yksi monista salonkikelpoisista konservatiivisista kapitalisteista, jotka suljettujen ovien takana ovat todella taantumuksellisia, mutta muuten pysyvät hiljaa politiikasta koska tärkeintä on rikastuminen.

Kirjan mukaan ensimmäinen radikalisoiva kriisi oli Iranin panttivankikriisin (1979-1981), joka Bannonin mukaan epäonnistui presidentti Jimmy Carterin hitaan reagoinnin vuoksi. Panttivankikriisi sai Bannonin vakuutetuksi siitä, että presidentti pitää olla vahva ja häikäilemätön johtaja, mutta ei imperialisti. Bannon kuvaa järkyttyneensä muslimien ”alkukanteisuudesta” ja tuli vakuuttuneeksi, ettei Yhdysvalloilla ollut mitään asiaa alueella. Hän sanoikin, ettei Iranin panttivankikriisiä olisi, jos Yhdysvallat ei jatkuvasti yrittäisi ylläpitää valtahegemoniaansa Lähi-Idässä.

Toinen kriisi oli sitten vuoden 2008 talousromahdus. Bannon ei tulkinnut kyseistä kriisiä uusliberalismin epäonnistumiseksi, kuten vasemmistolaiset, vaan todistukseksi että sosiaaliliberalismi oli “myrkyttänyt” amerikkalaisen kulttuurin hedonismin suvaitsemisella niin paljon, että pörssikeinottelijat kadottivat moraalin.

Bannonin mukaan hän ei tunnista enää omaa maatansa, koska sen arvot ovat muuttuneet täysin päinvastaisiksi. Tämä on muuten aika toistuva äärioikeistolainen kertomus, jonka radikaaleimmissa versioissa juutalaiset ovat syypää kulttuurin muutokseen.

Bannon ei mene niin pitkälle, vaan jakaa perinteisen laitaoikeistolaisen ajatuksen, jossa uskotaan kapitalismin olevan pohjimmiltaan täydellinen ja sen ongelmien johtuvan huonosta kulttuurista. Esimerkiksi brasilialainen äärioikeistolainen teoreetikko ja Bannonin liittolainen Olavo de Carlvalho ehdottaa, että fundamentalistikristillisyys voisi pelastaa kapitalismin.

Kirjan mukaan talouskriisin jälkeen Bannon ryhtyikin konservatiiviseksi aktivistiksi, joka tuotti Sarah Palinille ja muille äärimmäistä konservatismia ajaville poliitikoille propagandaelokuvia. Bannonista tuli kuitenkin kuuluisa vasta noustuaan laitaoikeistolaisen Breitbard-valeuutismedian päätoimittajaksi. Bannonin valtakaudella hämärä roskalehti muuttui, lainaten Bannonia itseään “Alt-rightin foorumiksi”. Mutta myöskin kirjan mukaan presidentti Trumpin ensisijaiseksi uutislähteeksi.

Breitbartissa Bannon alkoi soveltaa sotamentaliteettia kunnolla, ensin houkuttelemalla nuoria vihaisia miehiä tietokonepelejä ja antifeminismiä yhdistävillä artikkeleilla.

Bannon oli huomannut työskennellessään pelitavaramyyntiyhtiössä, vihaisten nuorten miesten poliittisen voiman. Bannonin entinen firma meni konkurssiin, kun World of Warcraft-pelin fanit alkoivat suurina virtuaalisina parvina hyökätä sen virtuaalikeinottelua vastaan. Bannon näki, että jos tietokonepelin fanit voivat kaataa kansainvälisen korporaation, he voivat kaataa kokonaisen valtion.

Bannon ei keksinyt alt-rightia, mutta hän houkutteli sen ääriryhmän Breitbart-mediaan ja siitä tukemaan Donald Trumppia. Kirjassa kuvataankin, miten Bannon ja alt-right hyödynsivät toisiaan, radikalisoidakseen joukon yksinäisiä nuoria miehiä äärikonservatismiin.

Kirjan mukaan Bannon ei kuvaa itseään fasistiksi, vaikka selvästi hänen maailmankuvansa muistuttaa sellaista. Erityisesti kun Bannon on itse kertonut kannattavansa René Guénonia ja Julius Evolaan Traditionalismi-ideologiaa. Traditionalismi on kuvattu protofasistiseksi ideologiaksi, eli esifasistiseksi, mutta ei täysin Mussolinin tai Hitlerin fasismiksi.

Traditionalismi ajaa äärimmäisen hierarkkista ja epädemokraattista poliittista järjestelmää, jossa “henkisesti” ylivertaiset heteromiehet nostetaan eräänlaisiksi jumalallisiksi aateliksi, jotka hallitsevat uskonnollisella auktoriteetilla kaikkia muita. Naiset taas saavat toteuttaa itseään kokkaamalla ja hoitamassa lapsia.

Traditionalismissa ei uskota rotubiologiseen rasismiin, vaan henkiseen rasismiin, jossa tietyissä etnisissä ryhmissä, kuten juutalaisissa esiintyy “eniten henkisesti rappiollisia sieluja”, kun taas pohjoismaisissa valkoisissa kansoissa eniten “jaloja arjalaisia sieluja”.

Suomessa Traditionalismiin uskovat erityisesti Suomen Sisun jäsenet, kuten Timo Hännikäinen sekä Perussuomalaisii nuoriinkin kuuluvat Nico Anton Saramo, Johannes Sipola ja Matti Haapala.

Bannon kuitenkin yhdisti traditionalismin ideat Paavi Pius XI:n Quadrageismo ideaan, jonka mukaan politiikka on henkisesti niin alhaista, että kaikki poliittinen valta on jaettava mahdollisimman hajautetuille ja pienille yksiköille, eikä keskushallinnolle. Eli Bannon ajaa tietynlaista äärikonservatiivista liberalismia, jossa ihmiset ovat vapaita elämään niin kuin haluat, kunhan eivät loukkaa äärikonservatiivisia arvoja, joita valtio ylläpitää rautaisella otteella rahapolitiikan, valtiollisten rajojen ja armeijan ohella.

Joku voi kysyä, miten konservatiivisia arvoja vaaliva valto voi olla liberaali, eikä juurikin fasistinen? Greenin kirjassa jääkin hämäräksi, miten Bannon haluaisi valtion ”vaalivan” konservatismia käytännössä?

Ymmärrän, jos moni pitää tätä maailmankuvaa fasismina, kuitenkin Bannon ei kannata, ainakaan teoreettisesti, diktatuuria tai rotuerottelua, joten ei häntä voi aivan fasistiksi tai äärioikeistolaiseksi kutsua. Bannon esimerkiksi on rasisti, kun hän haluaa sulkea Yhdysvaltojen rajat meksikolaisilta ja muslimeilta, mutta hän ei aja jo maassa olevien etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen massakarkotuksia, kuten alt-right.

Laitaoikeistolainen onkin korrektimpi luokittelu Bannonille. Mutta esimerkiksi suomalaiset Traditionalismin kannattajat uskovat rotuerotteluun ja Traditionalismin teoreetikko Julius Evola taas tuki elinaikanaan sekä Hitleriä, että Mussoliinia. Eli raja täyden fasismin tai äärioikeiston ja laitaoikeiston välillä on hiuksen hieno.

Lukiessa kirjaa, Bannon vaikuttaa ajavan eräänlaista henkistä hegemoniaa, jossa valtion ohjaama yhtenäiskulttuuri korvaa sekulaarit lait. Jos kaikki ihmiset tosissaan uskovat kulttuurin tabusääntöihin, he eivät edes ajattele rikkoa niitä, joten poliisia tai muuta diktatuurista valvontakoneistoa ei tarvita niin paljon. Juurikin paikallispoliisi, jonka jäsenet kaikki kaupunkilaiset tuntevat, on riittävää. Laumahenki toimisi itsesääntelijänä.

Kirjailija kysyikin Bannonilta, miten hän voi tehdä yhteistyötä uusnatsien kanssa? Bannon vastasi, että liitto on väliaikainen, että päästyään valtaan “järkevät” konservatiivit tulevat saamaan kaikki merkittävät yhteiskunnalliset asemat ja natsit sysätään marginaaliin. Kuulostaa pahaenteisen naiivilta, jos on lukenut fasismin historiaa. Mutta tähän saakka niin on tapahtunut Trumpin hallinnossa, jossa vain presidentin vanhempi neuvonantaja Stephen Miller on todettu olevan äärioikealta.

Työväenasialla ilman sosialismia

Bannon itse on sanonut olevansa vain “aidon” rahvaan kansan puolustaja. Hänen läheisensä ovat todenneet Bannonin fantasian olevan rynnätä heinähangoilla suuren työläisjoukon kanssa valkoiseen taloon.

Bannon on jopa saanut Trumpin innostumaan tällaisesta populistisesta visiosta niin paljon, että presidenttivaaleissa Trump sanoi muuttavansa Republikaanipuolueen “Työväenpuolueeksi”.

Lukiessa tätä kirjaa, tuleekin selvästi, että talouspoliittisesti Bannon on reilusti vasemmalla. Hän kannattaa eräänlaista kansallista keynesiläisyyttä ja inhoaa nykyistä lähes rajoittamatonta finanssikapitalismia. Mutta samaan aikaan Bannon on sanonut elämäntehtävänsä olevan Yhdysvaltojen “vallassa olevan sosialismin” tuhoaminen.

Tarkka lukija on jo ehtinyt varmaan huomaamaan, ettei Bannonin maailmankuva ole kovin koherentti, vaan se koostuu täysin toistensa kanssa ristiriidassa olevista ideoista. Se onkin kummallista, koska kirjassa kuvataan Bannonin yrittäneen luoda trumppilaisuudelle “intellektuaalisen” pohjan, joka perustuisi Traditionalistisiin ideoihin.

Mutta populisteille ristiriitaisuus on valttia, koska se tarkoittaa sopeutumiskykyä. Olivathan fasistit samaan aikaan hyvin vasemmistolaisia ja äärimmäisen porvarillisia, riippuen siitä kuka heitä kuunteli, mutta valtaan päästyään, suurpääoman intressit saivat etusijan. Vain historia tulee osoittamaan, onko Bannon aidosti sitä, mitä sanoo olevansa, vai sisimmässään fasisti tai jopa kyyninen opportunisti?

Esimerkiksi kirjassa paljastuu, että Bannonia ja hänen Breitbart-lehteä tukee miljardööri Robert Mercer, jonka tavoitteisiin kuuluu maksaa vähemmän pääomaveroa. Asia, jonka Donald Trump lopulta toteutti päästyään valtaan. Donald Trumpin veroalennus megakorporaatioille on USA:n historian suurin veroalennus, joka saisi jopa Reaganin häpeämään.

Kuitenkin Bannon maine on niin kyseenalainen, että jopa Perussuomalaiset ovat julkisesti kieltäytyneet vastaannottamasta häneltä rahaa. Kuitenkin puolue on osa Bannonin tukemaa EU:n äärioikeistolaista ja Venäjä-myönteistä europarlamenttiryhmää.

Ongelmia

Kirjan suurin ongelma on, ettei se keskity oikeastaan kovin paljon Steve Bannonin elämään, vaan enemmänkin, miten tämä sai Donald Trumpin voittamaan presidenttivaalit. Ainakin minulle tämä kirja oli tylsä, koska olen lukenut Donald Trumpin presidenttikisasta muita kirjoja, joten se tarina on liiankin tuttu.

Kirja ei syvenny Bannon ideologiaan tai yritä paljastaa, mitään mitä Bannon itse ei olisi haastatteluissa kertonut. Tulikin mieleen, että tämä kirja on vain venytetty lehtiartikkeli, johon täytettiin kaikki Bannonin liittyvä tieto, kuten Donald Trumpin lyhyt elämäkerta, presidenttivaalien aikainen kamppailu ja kyseenalaiset Venäjä-kytkökset.

Yhteenveto

Joshua Greenin “Devil’s Bargain: Steve Bannon, Donald Trump, and the Storming of the Presidency” on hyvä kirja, riippuen siitä mitä hakee? Jos haluaa tietää, kuka on Donald Trumpin vaalistrategisti ja, miten hän sai nostettua sekopään maailman mahtavimman valtion johtoon, niin tämä on loistava kirja. Itse hain syvällisempää henkilötutkielmaa.

Kirja kuitenkin etenee kuin elokuva, siirtyen edes takaisin ajassa, joka oli todella viihdyttävä tapa lukea. Selvästi kirjailija haluaa, että tästä kirjasta tehdään elokuva. Aivan varmasti tehdään, koska kirjan lopussa kirjailija referoi tapausta, jossa Donald Trumpin vaalivoiton juhlissa eräs toimittaja ehdottaa Bannonille sellaista. Bannon vastaa nerokkaan elokuvamaisesti “Veli. Hollywood ei tee elokuvia, joissa pahikset voittavat”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s