Ekoistin muistelmat

Kuulin ensimmäisen kerran ympäristöaktivisti Leo Straniuksesta, kun jossain lehtihaastattelussa hän kertoi käyvänsä kylmiä suihkuja ja sammuttavansa talonsa lämmityksen joka kerta, kun lähtee ulos. Pidin tätä elämäntapaa hyvin äärimmäisenä, jopa hieman sadistisena. Leo Straniusta onkin kutsuttu ”radikaaliksi maltilliseksi idealistiksi”, ”Suomen diplomaattisemmaksi ekofasistiksi” ja ”Käpylän Gandhiksi”

Kaikki, mikä on vähintäänkin radikaalia kiinnostaa minua, olipa ihminen paatunut natsi, talousliberaali tai juuri Käpylän Gandhi. Kun sitten Stranius julkaisi tänä vuonna omaelämäkertansa ”Ekoistin muistelmat” otin sen välittömästi lukulistaani.

Idea

Stranius kertoo elämänsä suhteellisen kronologisessa järjestyksessä, mutta kappaleet on jaettu teemoittain eri elämän- ja uran vaiheisiin.

Leo Stranius syntyi Neuvostoliitossa vakaumukselliseen kommunistiseen suomalaisvenäläiseen työläisperheeseen. Stranius mainitseekin, että hänen isoisällänsä oli kotona Leninin juliste. Straniuksen isä oli myöskin kommunisti, joka vietti aikaa muitten kommunistien kanssa. Kuitenkin vanhempiensa erottua, Straniuksen isä vei poikansa elämään Suomeen.

Stranius vietti melko karun lapsuuden sekä Neuvostoliitossa, että Suomessa, johon liittyy lievää vastuutonta vanhemmuutta ja jopa kodittomuutta. Kuitenkin kirjailijan mukaan nämä kokemukset eivät vaikuttaneet hänen maailmankuvaansa.

Stranius kuvaa poliittista heräämistään hitaaksi prosessiksi, johon liittyy erilaisia mainittavia tapauksia, jotka hitaasti kasautuivat hänen maailmankuvansa rakennuspalikoiksi.

Akateemisessa tutkimuksessa Straniuksen poliittista heräämistä voitaisiin kutsua poliittiseksi sosialisaatioprosessiksi. Olen hyvin kiinnostunut tällaisista kertomuksista, koska on todettu, etteivät ihmiset omaksu poliittisia ideologioita järkiperustein, vaan nimenomaan tunteita herättävän kertomuksen kautta. Jokaisella ideologialla onkin myyttiä muistuttava suuri kertomus ihmiskunnasta ja miten maailman tulisi olla. Straniuksen elämäkerran narratiivirakenne onkin oiva esimerkki tällaisesta sosialisaatioprosessista.

Straniuksen mukaan hänen poliittiseen heräämiseensä vaikuttivat hänen kuuntelemansa 60-luvun kantaaottava hippimusiikki ja hip hop, joitten sanoituksissa vastustettiin sotaa ja rasismia.

Toinen kulttuurinen kokemus tuli kirjallisuuden kautta, kun Stranius luki koulussa paljon evoluutiosta ja tähtitieteestä. Kyseiset tiedekirjat saivat hänet kokemaan, että geologisesti muuttuvassa maailmassa elämä voidaan parhaiten turvata, jos se pidetään mahdollisimman monimuotoisena ja lajirikkaana. Straniuksen mukaan nämä tiedekirjat saivat hänet pitämään luontoa itseisarvona.

Tämä on mielenkiintoista, koska esimerkiksi poliittisen spektrin toisella laidalla oleva oikeistolaisvaikuttaja Jari Ehrnrooth vetoaa samoihin materialistisiin tieteellisiin arvoihin kuin Stranius, argumentoidakseen päinvastaista.

Ehrnrooth kirjoittaakin “Turha pyhittää luontoa” (21.10.2019) kolumnissaan, että “Arvokasta voi olla vain se, minkä ihminen on luonut, muokannut tai omakseen ottanut” ja “Pyhitetyt tekstit ja Luoja-keskeinen maailmankuva ovat silti jääneet käsikassaraksi niille jotka eivät hyväksy yksilöllistä itsemääräämisoikeutta ja luonnon käyttämistä ihmisen tarpeisiin täysin vapaasti. Tässä kohtaa dogmaattiset jumaluskovaiset ja biouskovaiset kulkevat samaa harhapolkua. Valistuneen ihmisyyden kannalta on yhtä hullua pyhittää ekosysteemejä kuin demonisoida seksuaalisia vähemmistöjä.”

Mistä tämä näkemysero johtuu? Stranius paljastaakin kirjassaan, että suurin syy hänen poliittisen maailmankuvansa muodostumiseen ja ympäristöaktivistiksi ryhtymiseen on hänen kommunisti-isänsä.

Vaikka Stranius ei kuvaa kirjassaan itseään kommunistiksi, eikä muutenkaan vaikuta sellaiselta, yksi hänen kirjansa johtavista teemoista on hyvinvointivaltion ylistäminen. Straniuksen mukaan, hän ei olisi menestynyt elämässään, jos valtion turvaverkko ei olisi tukenut häntä vaikeimmissa hetkissä.

Hyvinvointivaltio on eräänlaista sosialismia, vaikkakin kaukana kommunistien tavoitteista. Kirjailijalla onkin ehkä kasvatuksensa vuoksi paljon sympatiaa äärivasemmistoa kohtaan. Tämä näkyy Straniuksen tapana kuvata kirjassaan anarkisteja ja kettutarhoirin murtautuneet aktivistit myönteisessä valossa.

Esimerkiksi Stranius kuvaa ihailleensa 14 vuotiaana punkkareita, jotka olivat kertomassa turkistakkia pukevalle rouvalle turkistarhauksen kauhuja. Samalla myöhemmin kirjassaan Stranius kertoo sympatisoineensa välillä mellakoiksi muuttuvia anarkistien Kuokkavierasjulhia. Sympatiat olivat niin suuria, että Stranius kertoo kirjassaan fantasioinensa joutuvansa anarkistien saartamaksi. Kirjailija jättää avoimeksi, mitä saartamisen jälkeen hänelle tapahtuisi?

Vaikuttaakin siltä, että äärivasemmisto näyttäytyy Straniukselle myönteisessä valossa, lämpimien lapsuuden kokemusten takia. Näihin sosialisaatiokokemuksiin kuuluu rakkaus kommunistiseen isoisään ja isäänsä, jotka sitten heijastuvat tapaan, jolla Stranius tulkitsee maailmaa.

Sosialisaatio selittäisi, miksi samoja tieteellisiä faktoja lukevat ihmiset, kuten Stranius ja Ehrnrooth voivat päättyä täysin päinvastaisiin poliittisiin johtopäätöksiin.

Todennäköisesti Ehrnroothinkin näkemykset pohjautuvat erilaisiin, muta yhtä syviin psykologisiin sosialisaatiokokemuksiin, eikä puhtaaseen rationaaliseen ajatteluun.

Stranukselle toinen merkillinen kokemus, joka työnsi hänet kohti ekologista ajattelua, oli punkkaritapauksen jälkeen näkemänsä juliste, jossa “söpö” kettu totesi ”Voisitko sinä elää ilman turkkia?” Stranius jäi pohtimaan turkisteollisuuden perimmäistä moraalittomuutta ja hän ryhtyikin painostamaan opettajaansa luopumaan turkiksen käytöstä, onnistuen siinä.

Kuitenkin vasta, kun Stranius luki 17 vuotiaana Worldwatch Instituten “Maailman tila” (1992) tietokirjan, hän lähti kouluttautumaan ympäristöalalle ja siitä ympäristöaktivistiksi. Straniuksen mukaan kyseinen kirja sai hänet havahtumaan, että maailman ympäristöoneglmat olivat globaaleja ja uhkasivat koko ihmiskuntaa.

Ekoisti

Stranius kuvaa elämäntapaansa kulutuskarkuruutena. Kulutuskarkuruus on Ville-Veikko nimisen ympäristöaktivismin keksimä ekologinen elämäntapa. Kulutuskarkuuruudessa vegaanius, pyöräily ja kulutuksesta pidättäytyminen ei koeta luopumisena, vaan hyvinvoinnin ja elämänrikkauden lisäämisenä.

Kulutuskarkusuus onkin ainoa idea, jonka Stranius omaksui sosiaalisessa tilanteessa. Stranius on Ville-Veikon kaveri ja molemmat viettivät paljon aikaa yhdessä. Kuitenkin Stranius ei lähtenyt yhtä äärimmäiseen kulutuskarkuruuteen kuin Ville-Veikko, joka kirjan kuvauksen perusteella kuulostaa kirjaimelliselta likaiselta hipiltä.

Stranius kutsuu mieluiten itseään askeettiseksi hedonistiksi tai, kuten kirjan kannessa lukee “ekoistiksi”. Kirjailija kokee elävänsä ylellisyydessä, vaikka luopuu paljosta. Hän ei ole “halujensa orja”, vaan hänellä on vapaus määrätä oman toimintansa lait.

Stranius ei käytä sanaa anarkisti tai nietzcheläisyys, kuvaamaan ekoistiajattelua, mutta siltä se kuulostaa. Ajatus itsensä määrittelystä ja kontrollista, vapaana ympäristön ja kulttuurin vaatimuksista on hyvin yli-ihmismäinen ajattelutapa.

Stranius esimerkiksi valittaa, että hän epäonnistui ajattelussaan, kun hankki lapsia. Hän sanoi, että hänellä oli suuri, lähes selittämätön halu saada lapsia, mikä hän kuittaa juurikin alistumisena kulttuurin ja biologian paineille. Eli Stranius yritti ylittää tavallisen ihmisyyden rajat, ikään kuin saavuttaa valaistuminen, epäonnistuen siinä.

Joki voi sanoa Straniuksen elämänfilosofian olevan rinnastettavissa kristilliseen itsensä ruoskimiseen, mutta Stranius ei koe häpeää muussa asiassa kuin siinä, että hän omistaa asunnon ja hankki lapsia. Ennen näitäkin asioita, hän oli ekoisti.

Straniuksen melkein askeettinen elämä voitaisiin rinnastaa enemmänkin buddhalaismunkkeihin, vaikkakin kyseisessä uskonnossa pyritään luopumaan kaikesta maallisesta. Kirjailija kertookin, että elämässään tärkeimmät asiat ovat ystävät ja perhe, eivätkä tavarat, “elämänherkut” (piristävät aineet, sokerista koviin huumeisiin) ja lämpimät suihkut.

Stranius onkin niin ylpeä elämäntavastaan, että koko teos on rakennettu hieman itseapuopasta muistuttavaksi. Kirjailija mainitseekin pariin kertaan erilaisia itseapu ja business-oppaita, joita elämänsä aikana on lukenut. Stranius onkin eräänlainen vihervasemmistolainen versio Jari Sarasvuosta tai Marie Condosta. Mutta sen sijaan, että Strankuksen viesti olisi, että ota elämäsi hallintaan ja menesty, se onkin ota elämäsi hallintaan ja lähde parantamaan maailma.

Yhteenveto

Leo Straniuksen “Ekoistin muistelmat” on hyvä kirja, jos haluaa ymmärtää Leo Straniusta ihmisenä, mutta jos etsii jännittäviä kertomuksia radikaalista elämäntavasta ja kuumia kertomuksia ympäristöaktivismista, tämä kirja on pettymys.

Kaikesta asketismista huolimatta, Stranius elää hyvin keskiluokkaista elämää, johon kuuluu lastenhoito ja pyöräily tylsiin kokouksiin. Kirja onkin kirjoitettu itseapumaiseen otteeseen juuri, koska Stranius kuuluu nykyään keskiluokkaan. Jos hän pystyy sijoittamaan osakkeisiin, ostamaan talon ja kasvattamaan lapsiaan, ympäristöaktivismista ja kylmistä suihkuista huolimatta, sinäkin pystyt!

Toisin kuin esimerkiksi Pentti Linkola, Stranius ei saarnaa kirjassaan niinkään henkilökohtaista pelastusta, eristäytymällä ihmiskunnasta jonnekin kaukaiseen metsään, vaan liittymään ihmiskuntaan, sosialisoimaan, hankkimaan ystäviä ja rakkautta, koska ne ovat elämän tärkeimmät asiat. Straniuksen mukaan, kun ihmiset tekevät asioita yhdessä, he voivat saada suuria aikaan, kuten globaalin ekokatatrofin pysäyttämisen.

1 Comment

  1. En lähtökohtiaesti kritisoi Straniuksen toimintaa tai persoonaa, mutta hänenkin osalta herää kysymys että mistä rahat hänen keskiluokkaiseen elämäntapaansa.

    Vastaus on työnantajalta. No mistä työnantajan rahat ovat peräisin? Vastaus on julkisista varoista poliittisella päätöksellä sekä mahdollisesti säätiöiltä avustuksina. Entä mistä nämä rahat ovat peräisin? Vastaus on kapitalistisesta voitollisesta taloudellisesta toiminnasta. Joko verovaroina, valtion omistuksista teollisuudessa tai säätiöidyistä voitoista.

    Eli lopulta Leo on aivan samalla tavalla riippuvainen siitä luontoa tuhoavasta taloudellisesta toiminnasta jota kritisoi, kuin joku itse toiminnassa suoraan mukana olevakin. Ehkä jopa vastuuttomammin, sillä hän ei ota henkilökohtaista vastuuta siitä miten toimeentulonsa mahdollistavat rahat on alunperin talouteemme maailmalta tuotettu. Jättää sen toisten murheeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s