10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt

Vaikka olen niin kliseinen humanisti kuin olla ja voi, internet ilmiönä on kiinnostanut minua pitkään. Tämä siitä huolimatta, että olen yrittänyt turhaan opiskella ammattikoulussa koodausta ja tietokoneitten huoltoa. Yhä en osaa koodaa, enkä koota edes tietokonetta, vaikka kummatkin ovat teoriassa todella helppoja asioita.

Arvelen kiinnostukseni tietotekniikkaa kohtaan johtuvan siitä kiehtovasta ideasta, että internet on samaan aikaan epätodellinen ei-paikka, josta kuitenkin voidaan manipuloida todellisuutta. Vaikka olisit äitisi kellarissa asuva 13 vuotias nörttipoika, voit kotikoneesta käsin kaataa kokonaisen globaalin jättikorporaation tai murtautua supervallan armeijan tietokantoihin.

Se, että nykyään hallituksia kaadetaan ja presidenttejä valitaan internetin vaikutuksen kautta, osoittaa teknologian massiivisen yhteiskunnallisen voiman.

Tämä kiinnostukseni internettiä kohtaan onkin vienyt minua lukemaa lukuisia kirjoja hakkereista ja internetin harmaista tai joskus pimeimmistä ilmiöistä. Viimeisin kirja, jonka luin aiheesta on internet-teoreetikko Jaron Lanierin, vuonna 2018 julkaistu ”10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt” tietokirjan

Idea

Kuten Lanierin kirjan otsikko antaa ymmärtää, teoksen tarkoitus on argumentoida, miksi sosiaalisen median tilit on suljettava.

En tiedä, mitä suomentajan päässä liikkui, koska alkukielelleen otsikossa ei puhuta tuhoamisesta, vaan sulkemisesta tai poistamisesta. Internetissä, kun “tuhoaminen” tapahtuu vain, jos oikeasti poistat palvelimesta tietoa. Kuten joku viisas sanoi, jos laitat jotain internettiin, se pysyy ikuisesti siellä.

Teoksen pääargumentti on, että sometilit on luotu psykologisesti manipuloimaan käyttäjät viettämään mahdollisimman paljon aikaa niissä. Ajan vieton lisääntyminen saadaan aikaan provosoimalla käyttäjissä kaikista alhaisimmat tunteet, kuten viha ja inho.

Kirjailijan mukaan jatkuva vihan ja inhon provosoiminen käyttäjissä on ennennäkemätöntä ja sen pidempiaikaiset yhteiskunnalliset vaikutukset ovat arvaamattomia, mutta niitä voidaan jo nyt tuntea. Kirjailija nostaakin esimerkiksi Myanmarin kansanmurhan ja Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidenttivaalit.

Kummassakin tapauksessa on todistettu Facebookin algoritmien edistäneen valeuutisten ja poliittisten propagandojen leviämisen. Esimerkiksi valeuutisten takia Myanmarissa alkoi muslimivähemmistön kansanmurha ja Yhdysvalloissa valittiin sekopäinen fasistisilla ajatuksilla varustetun tosi-TV tähti presidentiksi.

Kirjailijan mukaan sometilien koodaajat voivat ajatella olevansa jumalan kaltaisia teknovelhoja, mutta he oikeastaan tietävät hyvin vähän koodeista, joita kirjoittavat.

Someyhtiöitten nettisivuja pyörittävät ”älykoodit” eivät todellisuudessa ole älykkäitä. Ne eivät ajattele samalla tavalla kuin ihminen, vaan ne toimivat käskyttä, pohtimatta oman toimintansa vaikutuksia, vaan jatkuvasti kokeilevat erilaisia keinoja saada somekäyttäjiä pysymään nettisivussa pitempään.  Ajan kuluttua nämä älyalgoritmit hioutuvat itsestään käyttämään toimivampia keinoja, riippumatta siitä onko niissä loogista järkeä tai hyötyä ihmisten kannalta. Matemaattinen lopputulos on ainoa asia, josta koodaaja ja algoritmi välittävät.

Kirjailijan mukaan sometilejä pyörittävät koodit ovatkin oppineet, tiedottomasti, että vihaa aiheuttaviin sisältöihin reagoidaan runsaammin kuin muihin tunteisiin ja näin on syntynyt noidankehä, jossa vihaa aiheuttava sisältö nostetaan enemmän esiin, koska siihen reagoidaan ja näin sitä edistetään vielä enemmän, jolloin enemmän ihmisiä reagoi siihen.

Koska viha voi lyhyessä ajassa saada ihmisen innostumaan, aiheuttamalla adrenaliinipiikin, monet ihmiset luulevat pitävänsä somessa hauskaa, mutta pidemmällä aikavälillä ihminen masentuu ja pahimmillaan koko persoona mukautuu sometilien algoritmien työntämään suuntaan.

Esimerkiksi ihminen ominainen halu saada muitten ihmisten hyväksyntää voi saada tämän mukauttamaan käytöksensä ja ajatuksensa juuri sillä tavalla kuin käyttäjä uskoo miellyttävän muita käyttäjiä. Kuitenkin todellisuudessa algoritmit päättävät mitä ajatuksia ylipäätänsä käyttäjä näkee, joten todellisuudessa ihminen on mukauttamassa ajatuksensa miellyttääkseen tietokonetta, jonka ensisijainen tarkoitus on ainoastaan pitää ihminen mahdollisimman pitkään käyttämässä somea. Kirjailijan mukaan tällainen tahaton aivopesu ei voi olla hyväksi kenellekään.

Itsekin huomasin tämän vuosina 2015-2016, kun väittelin tuntemattomien ihmisten kanssa Facebookissa maahanmuutosta. Muistan tunteneeni tekeväni jotain tärkeää, ”tuhoamalla” vastustajan argumentteja. Tuntui kuin olisin soturi, joka rohkeasti hyppää vihollislauman keskelle ja lyö heidät kaikki kumoon. Mutta samalla joskus kehoni tärisi vihasta ja en pystynyt ajattelemaan muuta kuin jonkun tuntemattoman ihmisen typeriä argumentteja kokonaisen päivän. Joskus väittelin saman ihmisen kanssa useita päiviä.

Kuitenkin vaikka oloni oli kurja, en pystynyt lopettamaan, kunnes sain vuonna 2017 kuukauden bännin Facebookista. Facebook ei tunnista fasistin ja antifasistin eroa, vaan potkii pois kummatkin. Siitä lähtien olen jatkuvasti vähentänyt somen käyttöä, erityisesti tuntemattomien ihmisten kanssa väittelyä.

Blogini on hyvä todiste Lanierin pointeista, koska aloin kirjoittamaan sitä alun perin Facebookissa ja ihmisten innostavat kommentit saivat minut kirjoittamaan lisää. Juuri keskittyminen äärioikeistoon syntyi siitä, että käyttäjät reagoivat sitä käsitteleviin artikkeleihin enemmän kuin muihin. Pitkään ihmettelinkin, miksi ihmisiä kiinnostaa niin paljon natsit? Olenhan kirjoittanut kaikenlaisesta kirjallisuudesta, lastenkirjoista anarkistisiin manifesteihin, mutta ylivoimaisesti ihmiset lukevat ja jakavat eteenpäin tekstejäni, jossa arvostelen sekopäisten äärirasistien vihamanifesteja.

Tapauksessani algoritmit edistivät tietämättäni natseista käsitteleviä artikkeleista, koska natseja vihataan eniten. Syy, miksi natseja vihataan todella paljon, on koska he ovat somessa niin näkyviä. Syy, miksi natsit ovat somessa niin näkyviä johtuu juuri siitä, että vihan leviää tehokkaammin siinä. Rasistinen propaganda tuottaa rasisteja, jotka vuorostaan tuottavat rasisteja vihaavia antirasisteja ja näin syntyy somessa itseään ruokkiva vihan kierre.

Moni blogini fani onkin tullut minulle kertomaan, miten sai tietää minusta, luettuaan jotain äärioikeistolaista manifestia käsittelevän tekstini. En ole vieläkään törmännyt ihmiseen, joka olisi kertonut, että mielipiteeni Tove Janssonin ”Muumipeikko ja pyrstötähti” kirjasta sai hänet seuramaan blogiani.

Olen esimerkiksi kirjoittanut paljon kirjoista, joissa on positiivinen sanoma ja ehdotuksia maailman parantamiseksi, mutta ne eivät tuota läheskään yhtä paljon klikkejä kuin jonkun suomalaisen äärikonservatiivin salaliittoteoriatäytteinen vihamanifestin analyysi.

Nykyään ainoa Facebook-ryhmä, jossa jaksan kommentoida on Kirjallisuudenystävät, koska siellä on aika tarkat käyttäytymissäännöt. Niinkin tarkat, että tänä vuonna perussuomalaisten fanaattiset kannattajattajat puhdistettiin pois ryhmästä. Sometilien vihakierteestä kertoo paljon se, että kaipaan näitä ihmisiä ja heidän kommentteja, joissa minua haukutaan kuttuurimarxilaiseksi propagandistiksi.

Kirjallisuudenystävissä kuitenkin pysytään siinä olennaisessa, eli kirjallisuudessa. Kirjallisuus taas on suurimaksi osaksi subjektiivinen taidemuoto, jonka kommentoimisen edellytyksenä on, että kirja on luettu.

Samalla olen tänä vuonna pyrkinyt kirjoittamaan asiallisemmin kirjoista, joista olen eri mieltä. Ennen kirjoitin paljon provokatiivisemmin, mutta se juuri tuotti turhaa pahaa mieltä ihmisissä ja lopulta minussakin.

Lanierin mukaan sometileissä onkin suunnatonta valtaa alitajuisesti manipuloida miljoonia ihmisiä. Eikä sellaista valtaa voi olla kenelläkään, erityisesti yksityisomistuksellisella yhtiöillä.

Kirjailijan mukaan jos ihmisten mieliä ei pommiteta somessa poliittisella propagandalla, tätä yritetään manipuloida ostamaan lisää turhaa tavaraa. Onhan someyhtiöitten todellinen asiakas mainostajat, eivätkä sen käyttäjät.

Kirjailija argumentoikin, että nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä, ainoa tapa saada someyhtiöt muuttamaan koko ansaita logiikkansa ja koodinsa, on lakata käyttämästä niitä. Vain markkinapaine voi pakottaa nämä lähes monopolistiset megakorporaatiot tekemään jotain tuotteille, jotka ovat epävakauttamassa nykyään koko maailman.

Ongelmia

Tässä kirjassa ei argumenttien osalla ole vikaa, mutta se on väärin markkinoitu. Tässä kirjassa on oikeastaan vain yksi argumentti, eikä kymmenen. Teoksessa jankataankin samasta asiasta useilla eri tavoilla, joten lukeminen oli pikkasen pitkästyttävää, koska jo ensimmäinen sivu vakuutti.

Tuntui siltä, että kustantaja pakotti kirjailijan kirjoittamaan kirjan jostain blogitekstikokoelmasta, koska pitäähän hyviä ideoita rahastaa mahdollisimman paljon.

Sitten tässä kirjassa ei oikeastaan päädytä argumentoimaan sometilien sulkemista, vaan niitten käytön drastista vähentämistä tai lopettamista pariksi kuukaudeksi tai vuodeksi.

Ironista onkin, että oikeastaan kirjan otsikon ehdottomuus on psykologinen kikka, jolla saada lukija epätoivoisesti yrittämään kumota tekstin argumentit, että voisi oikeuttaa sometilien käytön. Vain jotta lopussa kirjailija ikään kuin tuntuu antavan armoa lukijalle, myöntymällä kompromissiin, että tämä vähentää somen käyttöä.

Onneksi kirjassa on konkreettisia neuvoja, miten korvata sometilien hyödyllisemmät toiminnot hajautetuilla ratkaisuilla.

Yhteenveto

Jaron Lanierin ”10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt” on todella tärkeä kirja aikakaudellamme, jossa yhä enemmän ihmisiä viettää aikaansa somessa.

Voin henkilökohtaisesti todeta, että kun tänä vuonna aloin viettää enemmän aikaan oikeassa maailmassa ystävien seurassa, olen ollut onnellisempi kuin moneen vuoteen. Todistukseksi somen aivopesuvoimasta onkin se, että monesti, kun muistelen vietettyä aikaa ystävieni kanssa seuraavana päivänä, tuntuu kuin ne eivät olisi olleet todellisia, vaan hyviä unia. Some on ollut niin arkista minulle niin moneen vuoteen, että se on muuttunut mielessäni todellisuuden oletukseksi ja oikea elämä illuusioksi. Ei sellainen voi tehdä kenellekään hyvää.

Kuten Lanierin edellinen kirjan otsikko toteaa ”Et ole koje”, vaan juuri ihminen. Sen vuoksi suosittelenkin seuramaan blogiani suoraan RSS-feedin kautta, eikä Facebookin tai Twitterin.

Nykyään pyrinkin käyttämään somea vain alustana, jossa jakaa blogiani ja muita akateemiseen uraani liittyviä tekstejä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s