Luen aika vähän vakavaa proosakirjallisuutta, koska vakavien romaanien takakansitekstit ovat niin epämääräisiä. Ne keskittyvät kuvaamaan tunnelmaa ja maisemaa, mutta ei tapahtumia tai asetelmia.
Kuitenkin kun olen kirjakaupassa tai kirjastossa etsimässä luettavaa, epämääräiset takakansikuvaukset ja kansitaide eivät houkuttele tarttumaan kirjaan. Sen sijaan tarkat kuvaukset tähtien välisistä sodista ja fantastisista hirviöistä kertovat tasan tarkkaan, mitä saat!
Yksi esimerkki hyvästä takakansiteksistä on Kaspar Colling Nielsenin tänä vuonna julkaistu “Tanskan sisällissota 2018-24″ romaanilla: “475 vuotias tanskalainen mies kertoo elämäntarinansa 350 vuotiaalle koiralleen”
Sisällissota ja satoja vuosia vanhoja ihmisiä ja koiria. Nyt on pakko lukea lisää!
Näin päädynkin lukemaan kaikenlaista roskaa, jonka kompensoin ottamalla erilaisista top10 listoista vakavia romaaneja luettavaksi. Kun joku romaani on top10, niin sen on oltava hyvä, vaikka kuinka epäkiinnostava sen takakansiteksti ja kansitaide ovat.
Idea
“Tanskan sisällissota 2018-24″ kertoo vaihtoehtoisesta historiasta, jossa suuri asuntolainakriisi aiheuttaa antikapitalistisen populistisen kapinan, jossa rikkaat ihmiset teurastetaan laajoissa puhdistuksissa. Kaukaisessa tulevaisuudessa sisällissodan veteraani muistelee levottomuuksien aikoja geenimuunnellulle älykkäälle ja ihmiskieltä puhuvalle koiralleen.
Oikeastaan romaani ei ole yhden henkilön muistelua, vaan erilaisten toisiinsa liittyvien hahmojen muisteluita, joihin liittyy brutaalia väkivaltaa ja todella perverssejä ja moraalittomia asetelmia.
Kaspar Colling Nielsen maalaakin romaanissa todella hirvittäviä kuvia, jotka muistuttavat black metall –yhtyeitten albumien ja sanoitusten maalaamia kuvia.
Pääkalloja, raajojen irrottamista, seksuaalista väkivaltaa, revittyjä suolenpätkiä, nylkemistä ja sen sellaisia hirvityksiä. Yksi vaikuttavimmista tarinoista käsittelee esimerkiksi sadistista talonpoikaa, joka kuolee maatilallaan ja hänen paskaisista housuistaan kasvaa puu, kohottaen ruumiin korkealle. Vuosien päästä umpeen kasvaneesta maatilasta löydetään tämän talonpojan luuranko, jonka suun ja muitten kehon aukkojen läpi kohoaa oksia.
Väkivaltaiset kuvastot ovat kuitenkin niin yliampuvia, että ne muuttuvat humoristisiksi. Lukiessani Tanskan sisällissotaa, nauroin välillä ääneen tai huusin hymyillen “Mitä vittua?!” ja ihmettelin, miksi edes otin tämän kirjan lukulistalle? Sitten muistin, että juuri tällaiset absurdit jutut kiinnostavat minua.
Ongelmia
Suurin ongelma tässä romaanissa ovatkin yliampuva väkivalta ja yleinen kyynisen ilkeä asenne. Kummatkin elementit olivat niin häiritseviä, etten ihan onnistunut ymmärtämään, mikä on tämän romaanin pointti? Satiiri? Mutta mistä? En tarkkaan tiedä ja sen vuoksi pidän tätä romaania huonoja. Se ei saanut minua pohtimaan sodan kauhuja tai älykkääksi muunnellun koiran ontologiaa. Vaan enemmänkin pudistamaan päätäni.
Lukiessa tätä romaania, odotinkin jokaisen juonenkäänteen olevan kyynistä odotusten murskaamista, mutta niin ei aina käy. Romaani loppuukin herkkään hetkeen, mutta se tuntui ontolta kaiken perverssin ja yliampuvan verisekoilun jälkeen.
Yhteenveto
Kaspar Colling Nielsenin “Tanskan sisällissota 2018-24″ on todella epätasainen romaani, jonka pointtia en aivan ymmärrä. Jos haluaa lukea jotain kerta kaikkiaan perverssiä ja omaperäistä, niin tämä on oikea romaani sinulle. Tarina on niin hullu, että se pakottaa lukijan olemaan jatkuvasti varuillaan, peläten mitä tätä ravistellaan seuraavalla sivulla. Mutta itse pidin teosta liian mauttomana. En tiedä johtuuko se joulusta, mutta en ihan kaivannut tämän kirjan maalaamia maisemia pissasta, kakasta, spermasta ja verestä.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 