Kaukasialaisen rodun nousu ja tuho

Siitä huolimatta, että kielessämme ja populaarikulttuurissamme puhumme ihmisroduista, tieteellisesti sillä on nykyään aivan eri merkitys. Nykytietämyksen mukaan rotu on sosiaalinen konstruktio: kulttuurin luoma käsite, eikä biologinen tosiasia. Kuitenkin käsitykset roduista määrittelevät kokonaisten ihmisryhmien käyttäytymistä toisiin ihmisryhmiin.

Vuonna 2020 rotu sosiaalisena konstruktion käsitteenä on jo saavuttanut niin merkittävän aseman, että nykyinen äärioikeisto ei vetoa enää valkoisten biologiseen rodulliseen ylivertaisuuteen, vaan kulttuuriin. Uuden äärioikeistolaisen uskomuksen mukaan eurooppalaisten kulttuuri on niin erilainen kuin, vaikka islamilainen, ettei kumpaakaan populaatiota kannata sekoittaa keskenään, vaikka näillä ei olisikaan geneettisesti suurta eroa.

Suomen Sisussa esimerkiksi ei uskalleta sanoa suoraan, että juutalaiset, muslimit, somalit ja muut vähemmistöt ovat ali-ihmisiä, vaan väitetään, että hekin ovat yhtä arvokkaita kansoja, mutta niitten arvokkuus säilyy parhaiten, jos heidät eristetään toisistaan omiin kansallisiin valtioihin kaunana valkoisista eurooppalaisista.

Sitä voisi luulla tällaisen rotukäsitteestä luopumisen tarkoittavan, että äärioikeisto on maltillistunut, eikä jatka 30-luvun fasistista perinnettä. Siinä olemmekin väärässä.

Esimerkiksi Suomen Sisun uusi puheenjohtaja ja perussuomalainen Henri Hautamäki on selittänyt kiertoilmaisuilla miksi suomalainen kansallismielinen liike pitää olla rotupuhdas:

”Inklusiivisuus on minusta lähinnä nykysosialistisen paradigman mukaista toimintaa, ja siten jo sodassa sen seikan kanssa, että nationalistit tuppaavat näkemään kansakunnan erillisenä orgaanisena entiteettinä [oma korostus] jonka jäsenyys on suljettua, tai ainakin rajoitettua. Jos liike on auki kaikille ryhmille, miten tullaan kestävästi perustelemaan rajojen sulkemista tietyiltä ihmisiltä?”

Valtiotieteen professori Bruce Baumin, vuonna 2006 julkaistussa akateemisessa kirjassa ”Kaukasialaisen rodun nousu ja tuho: rodullisen identiteetin poliittinen historia” käsittelee sitä, miten alun perin koko tieteellinen rotuluokitus oli projekti, jolla oikeutettiin valkoisten eurooppalaisten ylivalta suhteessa muuhun maailmaan ja, miten tarvittiin holokausti, että siitä pikkuhiljaa alettiin luopua

Kuitenkin Baumin mukaan, vaikka rotu on sosiaalinen konstruktio, se on hyvin todellinen ja vaikuttaa ihmisten elämään. Niin kauan, kun on olemassa Henri Hautamäen kaltaisia rasisteja, ihmisryhmiä tullaan keinotekoisesti jamaan roduiksi, joita voidaan syrjitä ja jopa tappaa.

Baumin kirja on siinä kiinnostava, että se käsittelee tieteellisen rotuluokituksen historiaa, mutta myöskin, miten se ei koskaan perustunut kunnon tieteeseen. Esimerkiksi koko termi ”kaukasialainen rotu” keksittiin, koska yhden Kaukasus-alueen naisen pääkallo oli vuonna 1795 eläneelle Johann Friedrich Blumenbach nimiselle naturalistille ”kaunis”. Blumenbackin mielestä kyseisen pääkallon kauneus tarkoitti valkoisen rodun olevan täydellisin rotu maailmassa. Vasta 1800-luvulla alettiin kyseenalaistamaan tämän rotuluokitusmetodin järkevyyttä.

Alun perin koko rotuluokitusjärjestelmä perustui Raamatun kirjaimelliseen luentaan, jonka mukaan Nooan Arkki olisi rantautunut Ararat-vuoreen, joka sijaitsee Kaukasuksessa. Tämän uskomuksen mukaan Jumala loi valkoiset eurooppalaiset, jotka tulvan jälkeen asuttivat kaikki maailmankolkat. Mitä kauemmas Euroopan ”täydellisestä” ilmastosta ja kristillisestä uskosta, nämä valkoiset siirtyivät, sitä enemmän he ”rappeutuivat” tummemmiksi kansoiksi.

Äärioikeistolaiselle ideologialle rappio onkin keskeinen uskomus. Heille valkoinen sivilisaatio ja sen kansa ovat jo valmiiksi täydellisiä, mutta keinottelukapitalismi, juutalaiset, nykytaide, homoseksuaalisuus, feminismi, sosialismi ja maahanmuutto ovat rappeuttamassa sen. Ainoastaan vahva johtaja voi estää rappion laajalla puhdistavalla sodalla.

Baum mukaan muukalaiskammoa ja ennakkoluuloa on aina ollut olemassa, mutta rasismi ja sen ympärille rakennettu rotuluokitus ovat suhteellisen nuori ilmiö. Esimerkiksi englanninkielinen mustia kuvaava rasistinen n-sana keksittiin kuvaamaan orjuutettuja mustia afrikkalaisia. Ennen sitä mustia kuvattiin mustiksi, eli ”black”, tarkoittaen, että pahamaineinen n-sana on alunalkaenkin keksitty painamaan kokonaista kansanryhmää alas. Se ei koskaan ollutkaan viaton sana, joka kuvaa todellisuutta.

Lukiessa Baumin kirjaa, sitä huomaa, että rasismissa ei ole mitään järkeä, eikä se edes noudata itsensä inspiroimia rotuluokituksia. Esimerkiksi kirjailija nostaa sen, että Putinin hallitsemassa nyky-Venäjässä Kaukasus-alueen ihmisiä pidetään ”mustina”, eikä valkoisina ja näin ali-ihmisinä, joilla on ”rikollisen geenit”. Baum muistuttaa, etteivät Kaukasuksen kansat ole tummempia kuin italialaiset, mutta se ei estä venäläisiä pitämästä heitä ei-valkoisina.

Valkoisuus on ajassa ja paikassa muuttuva käsite

Suomen Sisun pitäisi tämänkin tietää, koska Baumanin kirjassa jatkuvasti käydään läpi eri aikakausien rotuluokituksia ja niissä johdonmukaisin piirre oli, ettei suomalaisia laskettu valkoisiksi, vaan saamelaisten kaltaisiksi ”aasialaisiksi ali-ihmisiksi”.

Koin henkilökohtaisesti rotuluokituksen häilyvyyden, kun eräs oppilas yläasteella kertoi halveksivasti minulle, etten ollut valkoinen, koska äitini ei ole suomalainen, vaan brasilialainen.

Kasvoin Brasiliassa, missä minua pidettiin valkoisena, mutta siellä standardit olivat löysempiä kuin täällä. Minulla oli brasilialaisia kavereita, joita tällä Suomessa laskettaisiin mustiksi, vaikka Brasiliassa heitä pidettiin valkoisina. Suomalaisessa sanattomassa sosiaalisessa hierarkiassa minut oli ”alennettu” samalle tasolle kuin somalit, juutalaiset ja romanit. Silloin kuitenkin pidin tätä rasistista loukkausta yksittäistapauksena. Olin pahasti väärässä.

Lukiossa minua kiusattiinkin sen johdosta, etten ollut ”puhdas” suomalainen. Muistan erityisesti, kun koulutoverit kiusasivat minua sanomalla, että jos Hitler olisi voittanut Toisen maailmansodan, minut olisi lähetetty keskitysleirille. Tämä kaikki tapahtui vuosina 2006-2011, ei siis niin kaukaisessa menneisyydessä.

Opinkin, ettei ole järkevää kertoa omasta sukutaustasta, jos haluaa välttyä rasismilta. Niillä, joilla on tummempi iho tai muita etnisiä tunnusmerkkejä ei ole samaa vaihtoehtoa. He eivät voi olla hiljaa taustastaan ja olla osa suomalaisuutta. Tajusinkin varhain, että valkoisuus on etuoikeus, se tuo suojaa ja valtaa.

Sillä ei ole väliä, ettei ole olemassa ”brasilialaista rotua”, vaan sillä, että sukuni vuoksi, minut voidaan koska tahansa painaa alas, jos ei tappaa. Lukiosta lähtien tajusinkin, että minun on pakko vastustaa rasismia ja äärioikeistoa, koska heille ei ole väliä mitä minä ajattelen tai koen, vaan heille voin yhtenä päiväävänä olla ”hyvä jätkä” ja toisessa etninen tunkeutuja, joka on eliminoitava.

Suomen Sisu ja sen valtaama Perussuomalaiset ovat määritelleet etnisen kansallisuuden sen mukaan kuuluvatko kummatkin vanhemmat samaan etniseen ryhmään. En ole siis suomalainen näille aikuisille koulukiusaajille, vaan muukalainen, joka on ”vaihtamassa suomalaisen väestön”.

Nykyään ei uskalleta puhua enää suoraan valkoisesta rodusta, mutta kansallisuuden määritteleminen yhtä tiukasti kuin Perussuomalaiset sen määrittelevät on ohuesti peitelty tapa toteuttaa rotuerottelua. Onkin huomattu, että jotkut perussuomalaisten kannattajat ovat selittäneet melko suoraan, että he vastustavat ei-valkoisten maahanmuuttoa, koska haluavat säilyttää suomalaisten valkoisuuden. Vanha epätieteellinen rotukäsitys elää ja voi hyvin

Baumin kaukasialaista rotukäsitystä käsittelevässä tietokirjassa noteeraadankin, että moderni rotukäsitys ja rasistinen ideologia alkoivat syntyä suurin piirtein vuonna 1492, kun Espanja karkotti maasta muslimit ja juutalaiset, jopa ne, jotka olivat kääntyneet kristityiksi. Inkvisitio luotiinkin alun perin etsimään kristittyjen keskuudesta ”epärehellisiä” entisiä muslimeja ja juutalaisia. Espanjassa oli syntynyt käsitys, että saman kulttuurin ja uskonnon omaksuminen ei vielä tehnyt ihmisestä “aitoa” espanjalaista.
Samoihin aikoihin Columbus aloitti merimatkan, jossa hän “löysi uuden mantereen”, jossa myöhemmin tämä sama idea estäisi alkuperäiskansojen ja mustien afrikkalaisten yrityksiä säilyttää vapautensa ja henkensä kääntymällä kristityksi.

Baumin mukaan kuitenkin vasta vuonna 1676 länsimaissa valtaan pitäjät näkivät tarvetta institualisoida rasismi kunnolla. Kyseisenä vuonna Amerikan siirtokunnassa tapahtui Baconin kapina, jossa sekä valkoiset eurooppalaiset talonpojat, että mustat afrikkalaiset orjat yhdistivät voimansa kaataakseen siirtomaahallinnon ja pakkotyö- ja orjuusjärjestelmät. Kyseinen kapina oli suurin Pohjois-Amerikan siirtokunnassa, ennen maan itsenäisyystaistelua.

Oikeastaan Baumin mukaan termi ”valkoinen” keksittiin kuvaamaan vaaleaihoisia eurooppalaisia vasta vuonna 1680. Ennen ei ollut yhteistä eurooppalaista identiteettiä, vaan oli erilaisia kansoja, kuten ranskalaiset, englantilaiset ja saksalaiset.

Kirjan mukaan heti valkoiset määriteltiin ”vapautta rakastaviksi” ja ”edistykselliseksi” kansaksi, kun taas tummemmat laiskoiksi ja luonnollisiksi alamaisiksi. Tavallinen työväestö piti jakaa kahteen leiriin, jotta mitään suuria kansannousuja ei siirtokunnissa nähtäisi.

Kirjailija painottaa, että jatkuvasti oli tutkijoita, jotka kiistivät rotuluokitukset epätieteelliseksi hölynpölyksi, mutta orjanomistajat ja imperialistiset virkamiehet suosivat mieluummin rasistisia teorioita, jotka oikeuttivat heidän taloudelliset intressinsä.

Baumin kirja avaakin, miten valkoisuus on ollut mielivaltaista. Kirja nostaa esimerkiksi vanhan amerikkalaisen rotupohjaisen maahanmuuttopolitiikan, jonka mukaan puoliksi havaijilaiset, kiinalaiset, burmalaiset ja filippiiniläiset eivät ole valkoisia, mutta meksikolaiset ja armenialaiset ovat, sekä joissain tapauksissa intialaiset, syyrialaiset ja arabit. Nykyään meksikolaiset ovat taas sysätty ”ei valkoiseen” leiriin ja laittomasti Trumpin Amerikkaan muuttavat pannaan keskitysleireille.

Kirjan mukaan vuonna 1924 Yhdysvaltojen maahanmuuttolaki uudistettiin jälleen ja tällä kertaa juutalaiset, italialaiset, puolalaiset, kreikkalaiset ja aasialaiset luokiteltiin ”ei-valkoisiksi”.

Adolf Hitler kertoi ihailevansa Yhdysvaltojen rasistista maahanmuuttopolitiikkaa ja otti siitä mallia. Tarvittiinkin holokausti, osoittamaan ettei rasismilla ja rotuluokituksilla ole muuta virkaa kuin toisten ihmisryhmien alistaminen.

Kuitenkin asiasta oli jo varoitettu. Baumin lainaa vuonna 1899 tutkijaa George Vahcher de Lapuge, joka kirjoitti:

”Olen vakuuttunut, että seuraavassa vuosisadassa ihmiset tulevat teurastamaan toisiaan miljoonittain, muutaman kefaalisen indeksin [kallon muoto] aste-eron takia. Tämän tunnuksen kautta ihmisiä tullaan tunnistamaan ja tämän semantiikan takia tulemme kokemaan kaikista massiivisimman ihmisten hävityksen”

Rotukäsitteen alasajo

Bruce Baumin nostaakin teoksessaan rajatapauksia, jotka osoittavat, ettei tieteellisesti voida todeta missä alkaa ja loppuu valkoisuus? Vuonna 2005 löydetty Kennewickin mies -niminen esihistoriallinen luuranko mainitaan kirjassa tapaukseksi, jossa antropologit alun perin luokittelivat luurangon kuuluvan valkoiselle eurooppalaiselle, vaikka se ajoitettiin aikaan, jossa ei mitenkään eurooppalaisia voinut olla Amerikan mantereella. Tarkempi tutkimus osoitti, että luurangolla on myöskin alkuperäiskansoihin ja itä-Aasian kansoihin viittaavia geenejä. Vanhat rotuluokitukset osoittautuivat täysin turhiksi kyseisen luurangon luokittelussa.

Kirjan loppuosa onkin omistettu analysoimaan, miten ihmisryhmiä pitäisi luokitella, jos perinteinen rotukäsitys on osoittautunut epätieteelliseksi hölynpölyksi, joka pahimmillaan oikeuttaa massamurhia? Ehdotuksia on monia, eikä niistä ole konsensusta. Eli tieteenalat käyttävät eri käsitteitä, kuten geneettinen klusteri ja etnisyys. Jokaisella määritelmällä on ongelmia, koska erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet, ettei edes geenitasolla ole olemassa tarkkaa rajaa mustien ja valkoisten välillä.

Kirjailija painottaakin, että samaan aikaan on luovuttava ihonväreihin perustuviin identiteetteihin, kuten ”valkoinen” ja ”musta”, mutta samalla aktiivisesti purkaa ne rotuluokituksiin perustuvat yhteiskunnalliset rakenteet, jotka yhä syrjivät erilaisia ihmisryhmiä. Mutta ainoa tapa purkaa näitä rasistisia rakenteista on tunnustaa, että on olemassa ihmisryhmiä, joita on pidetty mustina tai valkoisina. Kirjailijan mukaan vain ihmisten välisen tasa-arvon verbaalinen julistaminen ei yksin vielä vähennä etnisten vähemmistöjen syrjintää työpaikka-, asunto- ja koulutushaussa. Ratkaisu on siis monimutkainen identiteettipolitiikan samanaikainen hylkääminen ja edistäminen. Vaikka tämä teos on vanha, yhä kamppailemme tämän ongelman kanssa.

Rasismia onkin vastustettava jatkuvasti ja kaikkialla, koska ne, joille rasismi on koko ideologian ydin, eivät välitä totuudesta tai moraalista, ainoastaan vallasta.

Yhteenveto

Bruce Baum ”The Rise and Fall of the Caucasian Race: A Political History of Racial Identity” on loistava kirja, joka akateemisuudesta huolimatta on aika lyhyt ja helppolukuinen tietokirja. Se antaa eväitä vanhentuneitten rotuluokitusten kumoamiseen ja samalla avartaa lukijan perspektiiviä sille, ettei kaikki tiede, mikä vaikuta oikeuttavan nykyisiä valta-asetelmia ole välttämättä objektiivista tai totta.