Uimari

En pidä dekkareista. Olen lukenut muutaman genren klassikon ja välillä luen jotain, jonka teema kiinnostaa, useimmiten terroristeista tai natseista kertovaa. Mutta silti mikään dekkari ei ole ylittänyt Stieg Larssonin ”Millenium” sarjaa.      

Joakim Zander, vuonna 2014 julkaistu ”Uimari” dekkari suositeltiin kaltaiselleni ei-dekkarifanille, joten otin sen luettavaksi.      

”Uimari” onkin erilainen dekkari, koska se ei ala nuoren, mutta synnillisen naisen murhalla, eikä päähenkilönä ole masentunutta ja alkoholisoitunutta etsivää. Tässä ei ole kunnolla päähenkilöä, vaan monta eri perspektiiviä samaan tapahtumaan. Hahmoina on asianajaja, entinen Afganistanin sodan veteraani, PR-toimiston virkailija ja niin edelleen.      

Nämä kaikki ihmiset törmäävät karmeaan salaisuuteen, johon liittyy terrorisminvastainen sota ja pieleen mennyt alihankinta.     

Dekkarigenren konventioitten mukaan tässä matkustetaan pitkin Eurooppaa ja EU:n virkakoneiston sokkeloissa.     

Tarina oli suhteellisen omaperäinen ja tarpeeksi kiinnostava, että jaksoin lukea, mutta ei niin mullistava, että pitäisin tätä romaania mitenkään hyvänä. Välillä Zander yrittää olla taiteellinen kielellä, luoden muutaman hienon lauseen, mutta ei mitään mitä jaksaisi erikseen mainita.     

Luin tämän romaanin suhteellisen nopeasti, mutta vaikka tässä yritetäänkin olla omaperäisiä, kirja kulkee tyypillisen dekkarikaavan mukaan, joka yksinkertaisesti ei jaksa kiinnostaa. 

Esimerkiksi kaikki dekkarikirjat vaikuttavat päättyvän panttivanki- tai meksikolaiseen pattitilanteeseen, syrjäiseen taloon ja ammuskeluun, jossa hetken et ole varma kuka ampui! Uuuh, miten jännittävää! Ei minusta.     

joku voi sanoa, että olen elitistinen mulkku, kun pilkkaan genreä, mutta pitää muistaa, että lempikirjallisuuteeni kuuluu fantasia- ja scifi, jota ei voi pitää korkeana kirjallisuutena tai kliseistä vapaana. Esimerkiksi viime viikolla arvioin scifi-kauhukokoelman, joka perustuu yhden tutkijan silmämuniin!  

Dekkarien kerrontakaava vaan ei yksinkertaisesti kiinnosta, eikä tämäkään kirja muuttanut mielipiteitäni, vaikka tässä onkin hyvin poliittinen viesti imperialismista, maahanmuutosta, rasismista ja terrorismin vastaisesta sodasta.      

Stieg Larsson vaan jotenkin onnistui kirjoittamaan todella hyvän tarinan, joka vain sattuu olemaan dekkari.      

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s