Integralistinen Eurooppa

Viime vuoden joulun jälkeisellä yöllä brasilialaisen Netflix-huumoriohjelman studioon iskettiin polttopulloilla. Tekijät ilmoittautuivat nettivideon kautta olevansa integralisteja, jotka pitivät kyseisen huumoriohjelman Jeesus-satiiria loukkaavana. Integralismi on 30-luvulla syntynyt brasilialainen fasistinen liike, joka luultiin hävinneen Toisen maailmansodan jälkeen. Kuitenkin vuosi 2019 päättyi sen väkivaltaisella uudelleen synnyllä.

Integralismi ei kuitenkaan ole vain eriskummallisen brasilialaisen fasistiliikkeen nimi, vaan antropologi Douglas R. Holmesin nimeämä ideologia nykyiselle eurooppalaiselle populistiselle maahanmuuttovastaiselle laitaoikeistolle. Yhdennäköisyy on kuitenkin suurempaa kuin vain nimessä.

Holmesin vuonna 2000 julkaiseman tietokirjan ”Integraalinen Eurooppa: Nopea-kapitalismi, monikulttuurisuus ja uusfasismi” (oma suomennos) mukaan integralismi ei kuulu oikealle tai vasemmalle, vaan se on nationalistinen uskomus, jossa samaan kulttuuriin kuuluva populaatio muodostaa ”oikean” valtion, eikä keskusvaltainen hallitus.

Tämä uskomus voi olla etnonationalismia, jonka mukaan ainoastaan samaan rotuun kuuluvat, voivat muodostaa kansakunnan. Tai kulttuurirasismia, jossa ei ole väliä mikä on ihmisryhmän geneettinen koostumus, kunhan he kaikki uskovat tasan tarkkaan samaan uskontoon, arvoihin ja kulttuuriin. Integralismin nimi tuleekin halusta integroida, eli yhtenäistää kansakunta.

Tässä valossa Jeesuksen satirisointi on suora loukkaus kansakuntaa yhtenäisyyttä vastaan ja se pitää väkivalalla estää.

Holmesin mukaan integralismi hylkää fasismin teknologisen edistysuskon ja antidemokraattisuuden. Sen sijaan integralismi on aito halu palata myyttiseen menneisyyteen, jossa uskonto ja perinteet määrittelivät ihmisten elämää, eivätkä markkinavoimat.

Integralismi on Holmesin mukaan sekoitus sosialismia ja nationalismia, jossa sekä hylätään vasemmistolainen edistysusko ja tasa-arvon tavoittelu, että nykyoikeiston markkinaliberalismi. Kirjailija lyhentääkin integralismin valtiomuodon ”kansallissosialistiseksi”.

Demokratia tarkoittaa Holmesin mukaan integralisteille suoraa kansanvaltaa, jossa kansanedustajat toteuttavat sokeasti kansanäänestyksissä haluttua politiikkaa.

Kirjailijan mukaan integralistit halveksivat asiantuntijoita, kompromisseja, eturyhmiä ja muuta moderniin edustukselliseen demokratiaan liittyviä ilmiöitä. Integralisteille demokratia on vain huutoäänestys enemmistön kyseenalaistamattomasta tahdosta.

Holmes ei mainitse tässä kirjassa, että alkuperäiset kansallissosialistitkin kannattivat kansanäänestyksiä. Natsi-Saksassa niitä toteutettiin useita ja niillä pyrittiin oikeittakaan Hitlerin vallan lisääminen.

Holmes perusteleekin kirjassaan, että nykyinen populistinen laitaoikeisto, joihin kuuluvat British National Party (BNP) ja National Front (NF) ovat integralistisia puolueita. Hänen teoksensa käsitteleekin pääosin näitä kahta puoluetta henkilöhaastattelujen ja tutkimuskirjallisuuden kautta.

Integralismi on Holmesille samanlainen termi kuin jihadismi. Termi, joka annetaan joukolle ideoita, joita esiintyy erilaisissa ryhmittymissä, eivätkä nämä ryhmittymät kutsu itseään tai usko olevansa integralisteja. Paitsi tietenkin samanniminen brasilialainen aate.

Holmesin kuvaus integralismista voi kuulostaa oudolta sekoitukselta fasismia, äärikonservatismia ja anarkismia, mutta sen käsitys vapaudesta ei ole sama kuin anarkisteilla. Integralistit eivät usko yksilöihin, vaan kollektiiviin ja massoihin. Yksilöllä ei ole integralisteille mitään väliä, ainoastaan enemmistön yhteisellä tahdolla, joka tulee samaan aikaan alistaa suuren kansallisen johtajan tahdolle.

Integralismille demokratia onkin sopimus, jossa autoritaarinen presidentti lupaa ylläpitää kansakunnan perinteitä ja arvoja yllä, sekä kuunnella tämän kansakunnan haluja, mutta samaan aikaan kansakunta lupaa totella sokeasti johtajaa.

Tämä voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta integralisteille kulttuuri olisi niin hegemoninen, että jopa suuri johtaja tulee noudattamaan sen lainalaisuuksia, ajaen näin aina kansan etuja. Joten ei ole väliä, vaikka tiettyjä kansalaisvapauksia menetetään. Nämä vapaudet ovat kuitenkin vain liberaalia hapatusta, joita ennen vanhaa ei edes tarvittu.

Holmes avaakin, että integralismin yksi tärkeimmistä teoreetikoista on fasistiokkultisti Julius Evola. Hänen mukaansa jos kaikki uskovat samaan kulttuuriin, heidän käyttäytymistään voidaan ennustaa, eikä valtio tarvitse luoda suurta valvontakoneistoa tai repressiivistä salaista poliisia ihmisten hallitsemiseen. Kulttuurin tabu-uskomukset tekevät sen valtion puolesta.

Samoja ajatuksia voikin löytää brasilialaisen ääriokeistolaisen teoreetiikko Olavo de Carvalhon manifestissa, jota nykyinen Brasilian hallitus noudattaa.

Integralismi eroaakin fasismista siinä, että se perustuu 1990-luvun lopun ideologioitten jälkeiseen maailmaan, jossa sosialismi menetti uskottavuutensa. Integralistit eivät koe olevansa ideologisia, vaan he hylkäävät koko käsityksen ideologiasta ja järjestä.

Integralistien mukaan on palattava primitiivisempään yhteiskuntajärjestykseen, joka kumpuaa suoraan kollektiivisista tunteista ja kulttuuriperinteistä. Integralisteille politiikka on enemmän vaistojen toteuttamista kuin analyyttistä keskustelua resursseista. Lakien sijaan, integralistit haluavat valtion toimivan syvien kulttuuristen periaatteitten ohjaamana.

Edistysusko, tasa-arvo, humanismi, yksilöllisyys ja edustuksellinen demokratia ovat integralisteille kirosanoja, jotka ovat syypää maailman ongelmiin. Ainoastaan paluu heidän versioonsa ”kansan vallasta” on oikea tie.

Integralistien antimodernismi näkyy kaiken kansainvälisyyden vastustamisella, kuten EU:n, NATO:n ja YK:n ja yleisesti globalisaatiovastaisuudella. Integralistit haluavat palata kuviteltuun aikaan, jossa on olemassa vain itsenäisiä, toisistaan eristäytyneitä kulttuurisesti tai etnisesti homogeenisia kansallisvaltioita.

Holmesin kuvaus integralismista sopii täydellisesti Jussi Halla-ahon johtamaan Perussuomalaiset-puolueeseen. Nykyisessä puolueessa etnonationalismi on keskeinen teema.  Puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra on korostanut etnonationalismia kirjoittamalla aidon ruotsalaisen olevan henkilö, jolla kummatkin vanhemmat ovat ruotsalaisia. Muut ruotsalaiset perheet ovat hänen mukaansa ”alkuperäisväestöä vaihtavia” ulkomaalaisia ja, että tälle ei-toivotulle kehitykselle pitäisi tehdä jotain.

Ruotsi ja Suomi ovat perussuomalaisille valtiona olemassa vain, jos kaikki kuuluvat samaan rotuun. Selvemmäksi vetää Perussuomalaisten nuorisojärjestön PS-Nuorten Lapin piirin puheenjohtaja Johannes Sipola, joka sanoi etteivät ”ei-valkoiset” kuten juutalaiset voi koskaan olla suomalaisia.

Kolmas esimerkiksi on perussuomalainen ja Suomen Sisun uusi puheenjohtaja Henri Hautamäki, joka kuvasi haluamaansa Suomea näin:

“Suomen väestöstä entistä suurempi osa koostuisi kantasuomalaisista, ja syntyvyys olisi nykyistä korkeampi. Maan yhteiskuntajärjestelmä olisi rakennettu mahdollisimman riippumattomaksi ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta, kuitenkin siirtymättä eristäytymispolitiikkaan. Turvallisuusviranomaisten resurssit ja rooli olisivat nykyistä suuremmat. Suomen poliittinen järjestelmä olisi nykyistä meritokraattisempi, mutta ruohonjuuritasolla heikoista pidettäisiin yhä huolta hyvinvointivaltion nimissä, ja lähtökohtaisesti kansalaiset olisivat tasa-arvoisia. Järjestelmä kuitenkin selkeästi palkitsisi ne, jotka tekisivät eniten yhteisönsä eteen. — Arvoiltaan maa korostaisi kestävyyttä, yhteisöllisyyttä, maanpuolustushenkeä sekä luonnon ja perinteiden kunnioittamista.”

Vaikka integralismi voi kuulostaa jonkun korvilta fasismilta, joka vain häpeää omaa fasistisuuttaan, se ei ole ihan sama asia. Integralismi perustuu osittain fasistisiin teorioihin, mutta näitä teorioita ei tarvitse edes tuntea ollakseen integralisti, koska integralismi ei ole tietoisesti rakennettu ideologia. Tämä selittääkin, miksi integralistit loukkaantuvat, kun heitä kutsutaan fasisteiksi. Fasistihan on Mussoliinin ja Hilterin ajatuksia kannattavia ihmisiä, eivätkä integralistit kannata kumpaakaan.

Yhdyn historioitsija Oula Silvennoisen näkemykseen, että Perussuomalaiset on ääriokeistolainen puolue. Mutta koska ”äärioikeisto” on hieman poliittisesti latautunut kattonimitys erilaisille rasistisille oikeistolaisille ryhmille, joista fasismi on vain yksi sen sisällä olevista ideologioista, integralismi kuulostaa sopivammalta kuvaamaan nykyistä puoluetta.

Kun perussuomalaiset kokevat vasta alkavan holokaustitutkimuksen hyökkäykseksi puoluetta vastaan ja ehdottavat yliopistojen ideologista puhdistusta, integralismi on vähiten negatiivisin termi kuvaamaan heitä.

Nopea-kapitalismi

Holmesin mukaan syy integralismin uuteen nousuun maahanmuuttovastaisten populistipuolueitten muodossa, on uusliberalistinen politiikkaa. Kirjailijan mukaan uusliberalistinen leikkauspolitiikka tuhosi hyvinvointivaltion ja samalla ihmisten yhteisöllisyyden. Uusliberalismissa yksilö on joko kuluttaja tai yrittäjä, joka voi vapaasti liikkua pätkätyöstä, start-upista ja valtiosta toiseen, ilman mitään siteitä tai kulttuuria.

Kirjailija kutsuukin nykyistä uusliberalistista järjestelmää “nopeaksi-kapitalismiksi” jossa suurin vakio on jatkuva kaupallisen teknologian edistys ja sen aiheuttama “luova tuho”. Vanha teollisuus pakenee globaalin etelän hikipajoille, vakituinen työ on harvinaisuus, ammatillinen koulutus vanhentuu jatkuvasti ja kaupallinen “pöhinä” ja “ketterät mikroyrittäjät” ovat ihanteita.

Vuonna 2018 Columbian yliopiston professori Saskia Sassen on nimennyt tätä nopean kapitalismin luovaa tuhoa “massakarkotukseksi”, jossa yhteiskunnan heikommat, kuten pakolaiset, pätkätyöntekijät, vangit ja alkuperäiskansat ovat muuttuneet pääoman liikuteltaviksi massoiksi, ilman juuria ja kotimaata.

Kun valtioitten rajat ja sen kansat ovat merkityksettömiä vapaille markkinavoimille, ideologia joka kertoo pysyvyyden olevan pyhää, muuttuukin houkuttelevaksi, vaikka se sisältäisi fasistisia elementtejä.

Holmesion mukaan nopeakapitalismi aiheuttaa toisistaan vieraantuneita ja masentuneita ihmisiä, jotka ovat alkaneet kaivata takaisin maailmaan, jossa ihmiset tekivät pyyteettömästi yhteistyötä toistensa kanssa. Koska vasemmisto menetti täydellisesti uskottavuutensa Neuvostoliiton romahdettua ja siirtyi oikeammalle, integralismi on noussut laitaoikeistosta valtajärjestelmää haastavaksi voimaksi.

Kirjailijan mukaan integralismi on nykyajan vallankumouksellinen ideologia, joka aidosti vastustaa hegemonista monikulttuurista liberaalia nykyjärjestelmää. Kun vasemmistolla ei ole selkää vaihtoehtoa enää tarjolla ja oikeiston ratkaisu kaikkeen on markkinasääntelyn purku, visio kulttuurisesti homogeenisesta kansallisvaltioitten muodostamasta eristäytyneestä maailmasta vaikuttaa tuoreelta.

Kirjailija avaakin, että integralistit rakastavat eliittiä, mutta eliitti pitää olla heille omistautunut syviin kansallisiin perinteisiin, ollakseen oikeutettu. Nykyinen teknokraattinen ja kansainvälinen eliitti on integralisteille vastenmielinen ja se pitää kaataa, korvatakseen vahvalla kansallismielisellä missiolla olevalla eliitillä. Integralistit kokevatkin, että nykyinen EU on diktatuuri, koska ihmiset eivät tottele sitä syvältä kumpuvien kulttuuristen arvojen takia, vaan koska laki ja järki sanoo niin.

Järki ja lait ovat pakottavia voimia integralisteille, ”aitoa” totalitarismia, josta pitää vapautua. Aito vapaus on totella lakeja, koska ne tuntuvat luonnollisilta, eikä koska väkivaltamonopolilla varustettu valtio on ne laatinut.

Tämä selittää, miksi oikeistopopulistit voivat samaan aikaan sanoa rakastavansa poliisia ja armeijaa, mutta kutsua itseään ”kapinaalliseksi” ja vastustavansa ”jatkuvasti uusia lakeja kehittävää isovelivaltiota”. Poliisi on integralistille yhteisön tabujen valvoja, joka puolustaa sitä vastaan ”hyökkääviä” ulkopuolisia vihollisia. Valtio taas voi olla kuinka repressiivinen tahansa ulkopuolisiksi koettuja kansanryhmiä vastaan, kuten vähemmistöjä, mutta ”aitoa” kansaa se pitää kunnioittaa.

Jotkut integralistit, kuten BNP:puoluen kannattajat uskovat, että ainoastaan “väliaikainen” diktatuuri voi luoda oikeanlaisen eliitin, jota voidaan ylpeydellä totella sokeasti. Samaa mieltä on Suomen Sisu, jonka kannattajat ovat sanoneet ihailevansa Espanjan fasistidiktaattori Francisco Francoa. Mutta suurin osa integralisteista pitää itseään demokratian puolustajina, oikeastaan enemmän demokraattisena kuin vasemmisto tai vallassa oleva halltus. Käytännön politiikassa, jossa suurin osa populistipuoleusta ei käytä fasisteille tunnusomaisia paramilitaarisia taisteluosastoja. Integralistit ovatkin sitoutuneimpia demokratiaan kuin aidot fasistit, vaikkakin heidänkin käsitys demokratiasta on epäliberaali.

Holmesin mukaan historia on integralistien pahin vihollinen, koska se osoittaa koko heidän maailmankuvansa anakronistiseksi sekasotkuksi, jota on osittain jo kokeiltu, tuhoisin seurauksien.

Integralistit haluavat korvata faktapohjaisen historian myytin kaltaisilla “historiallisilla narratiiveilla”. Nämä ovat kertomuksia historiasta, jossa korostetaan ainoastaan kansallista ylpeyttä ja jatkuvuutta. Ilman käsitystä uljaasta ja aina moraalisesti hyvästä kansasta, on hyvin vaikea mobilisoida massoja tottelemaan sokeasti suurta johtajaa, joka kertoo “tulkitsevansa kansan halut.”

Holmes korostaa, että integralistinen visio on tuhon visio, mutta silti nykyisessä poliittisessa kentässä ainoa tarjottu vaihtoehto. Holmesin kirja on tasan kaksikymmentä vuotta vanha. Hän ei voinut ennustaa nousevaa ilmastonmuutosvastaista liikettä joka myöskin rohkeasti haastaa koko fosiilikapitalistisen järjestelmän oikeutuksen. Se, että laitaoikeisto kieltää ilmastonmuutoksen ja demonisoi ympäristöaktivisti Greta Thunbergia, kertoneen, ketä integralistit kokevat ilmastonmuutosvastaisen liikkeen haastajakseen.

Yhteenveto

Yksi epäilty Brasilian polttopulloiskuista on samaan aikaan integralisti ja äärioikeistolaisen presidentti Bolsonaron entisen PSL-puolueen jäsen. Ennen kuin poliisi ehti pidättää epäilty, tämä pakeni Venäjään. Niin paljon sattumia, että sitä alkaa epäillä ovatko kaikki nämä tahot jotenkin tiiviimmässä yhteydessä?

Douglas R. Holmesin “Integral Europe: Fast-Capitalism, Multiculturalism, Neofascism” voi olla kaksikymmentä vuotta vanha tietokirja uuden oikeistopopulismin pimeimmistä puolusta, joka analysoi vain muutamaa puolueitta, luodakseen sen teesin, mutta sen analyysi on kestänyt aikaa.

Oikeastaan nykymaailma, jossa kansainväliset sopimukset ja demokraattiset instituutiot rakoilevat amerikkalaisen populistipresidentin takia ja jossa äärioikeistolainen terrorismi on levinnyt länsimaista Etelä-Amerikkaan, todistaa Holmesin teorian oikeaksi.

Toivon kuitenkin, että hänen teoksensa otsikko integraalisesta Euroopasta ei toteudu. Riski, että historia toistuu, on liian suuri kokeillakseen, toimisiko “demokraattisempi” äärinationalismi paremmin kuin fasismi.