Syövän elämäkerta

Veljeni sairastui seitsemäntoistavuotiaana syöpään. Vaikka lopulta hän selvisi tästä hirvittävästä sairaudesta, se vaikutti syvästi perheemme ja erityisesti veljeni identiteettiin. Syöpä ei ole minulle vain käsite olemassa olevasta sairaudesta, vaan muisto ikävistä vuosista. Sen vuoksi vältin ottamasta luettavaksi Siddhartha Mukherjeen vuonna 2010 julkaistua ”Sairauksien keisari: Syövän elämäkerta” tietokirjaa.

Mutta nyt on melkein kulunut kymmenen vuotta veljeni syövästä ja sairaus on lopullisesti eliminoitu hänen kehostaan.

Idea

Mukherjeen kirja ei kerro itse sairauden historiaa, kuten otsikko kertoo, vaan sen tutkimuksen historiasta.

”Sairauksien keisari” ei noudata täsmällistä kronologista järjestystä, vaan etenee kuin fiktioromaani, hyppien ajassa edestakaisin. Välillä ollaan nykyajassa, kun taas seuraavassa kappaleessa antiikin Egyptissä tai 1800-luvun Ranskassa.

Samalla kirja ei kerro vain menneen ajan lääkäreistä ja heidän yrityksistä parantaa ja ymmärtää syöpää, vaan myöskin kirjailijan ja eri potilaitten tuntemuksia ja kokemuksia syövästä, sekä filosofisia pohdintoja syövän olemuksesta ja sen vaikutuksesta kulttuurimme.

Humanistina ja syöpäpotilaan veljenä filosofiset osiot olivat kaikista kiinnostavimmat, koska ne käsittelivät monia asioita, joita perheemme koki.

Kirjan lääketieteelliset kappaleet olivat kaikista ahdistavimmat. Käsitteet, kuten ”imusolmuke” ja ”sytostaatti” eivät ole minulle vain lääketieteellisiä termejä, vaan fyysisiä reaktioita aiheuttavia kirosanoja. Monesti jouduinkin pysäyttämään lukemisen, koska käsitteet ja kuvaukset herättivät ikäviä muistoja. En edes suositellut veljelleni tätä kirjaa, koska hän on saanut elinikäisiä traumoja syövästä ja kaikkeen siihen liittyvään.  Kuitenkin tämä ei ole estänyt häntä tukemasta syöpäsäätiötä.

Pystyn ymmärtämään nyt mediatutkija Francesca Sobanden toteamuksen, että mustille somessa pyörivät poliisiväkivaltavideot eivät ole vain ikäviä videoita, jotka osoittavat amerikkalaisen poliisin brutaalin rasismin, vaan henkilökohtaisesti satuttavia kuvia oman kansanryhmän elämän halpuuttamista.

Samalla tavalla kuin monille syöpä on vain käsite olemassa olevalle sairaudelle, mutta syöpäpotilaalle se on muistojenkin tasolla fyysisesti sattuva, rasismi ei ole vain pelkkä abstrakti käsite etnisille vähemmistöille.

Kuitenkin opin paljon tästä syöpäkirjasta, vaikka luulin tietäväni paljonkin syövästä. Esimerkiksi en koskaan tullut ajatelleeksi, että englanniksi syöpä (cancer) olisi mitään tekemistä rapu horoskooppimerkinnän kanssa, vaikka sillä on englanniksi sama nimi kuin sairaudella.

Kirja paljastaa, että alun perin syövän nimi oli rapu, koska antiikin lääkäreitten mielestä sen muoto etäpesäkkeineen muistutti rapua. Tästä tuleekin kirjan kansikuvitus, joka säilytettiin suomennoksessakin. Jostain syystä minulle syöpä muistutti enemmänkin jotain 50-luvun scifielokuvien möykkyhirviötä kuin rapua, mutta olenkin milleniaali.

Erityisesti ”Saurauksien keisari” erilaiset teoriat syövän alkuperästä ja niitten luomat paradigmamuutokset olivat mielenkiintoista luettavaa.

Ehkä suurin oivallus, minkä tämä kirja esitteli, oli syövän todella scifimäinen biologinen olemus: syöpä on geneettinen sairaus, jossa joukko soluja yrittää kasvattaa kopion ihmisestä, syöpäpotilaan sisällä!

Koska syöpä on hallitsematonta solukasvua, se ei pysty luomaan täydellistä kopiota ihmisestä, mutta se yrittää tehdä niin. Kasvaen uhrin kehon sisällä, työntäen olemassa olevat kudokset pois uuden kehon tieltä. Tämä hallitsematon kasvu kehon eri osiin, aiheuttaakin kudosvaurioita, jotka lopulta tappavat uhrin. Käsitteellisesti ajatus kehon sisällä kasvavasta epämuodostuneesta ja aivottomasta ihmisestä, joka yrittää repiä itsensä sairaan kehosta ulos on perverssillä tavalla kiehtova ja kauhistuttava.

Se, mitä miellämme syövän oireiksi, kuten hiusten putoaminen ja kehon kuihtuminen, eivät ole oikeastaan syövän aiheuttamia, vaan kemoterapian. Tässä kirjassa käsitelläänkin kemoterapiaa tavalla, joka saa sinut jopa ymmärtämään miksi lääkärit näkevät järkeväksi tappaa syöpä myrkyttämällä potilaan lukuisilla kemikaaleilla. Oikeasti syövän oireet harvoin näkyvät ulkoapäin ja kun ne näkyvät, useimmiten on liian myöhäistä.

Vaikka tämä teos on hyvin kattava, se ei esimerkiksi käsittele nykykulttuurin nettislangia, jossa syöpä on synonyymile sekä huonoudelle, pahuudelle että pahimmalle asialle, jota voi toivoa viholliselle. Veljenikin käytti näitä slangeja, kunnes sai oikeasti syövän. Sairauden aiheuttama trauma sai veljeni inhoamaan koko slangia, enkä olekkaan käyttänyt sitä enää. Syöpä on veljeni mukaan sen verran kauhistuttava sauraus, ettei hänen mukaansa asioita voi verrata siihen tai toivoa sitä pahimmalle vihollisellekkaan.

Yhteenveto

Se olikin hyvä valinta, että Siddhartha Mukherjeen ei vain kuvannut kliinisen puolueettomasti syöpätutkimusta ja sen löydöksiä, vaan käsitteli miten eri aikakauden potilailta, lääkäreiltä ja yleisesti kulttuurilta tuntui tämä modernin ajan sairaus. Moderni, koska suurin osa syövistä syntyy ikäluokassa, jota ennen vanhaa oli hyvin harvinainen. Pienempi osuus syövistä taas johtuu erilaisista kemikaaleista, kuten tupakasta.

”Saurauksien keisari” onkin todella hyvä kirja, joka ei vain kerro sairauden historiasta, vaan ymmärtämään syöpäpotilaitten tunteita ja välittämään ne lukijalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s