Psykokemiaalinen sota

Monet puolustavat salaliittoteorioita sanomalla, että jotkut niistä ovat osoittautuneet tosiksi. Olen jopa kuullut väittämän, ettei salaliittoteorioita pidä väheksyä vain koska jotkut niistä ovat selkeästi valheita. Pidän tällaista järkeilyä ongelmallisena, mutta joskus hullukin salaliittoteoria on totta.  

Tuorein tällaisista oli väite, että Yhdysvallat vakoilee koko maailman tietoliikennettä. Mutta jopa tätä hullumpi salaliitto on paljastunut todelliseksi jo 60-luvulla: MKUltra 

MKUltra oli CIA:n huippusalainen tutkimusprojekti, 1950-70-luvuilla, jolla pyrittiin kehittämään mielenhallinta-ase pumppaamalla ihminen täyteen eksoottisia huumeita. 

Viime vuonna julkaistu toimittaja Stephen Kinzerin ”Valtakunnan myrkyttäjä: Sidney Gottlieb ja CIA:n mielenhallinnan etsintä.” (oma suomennos) kertoo tästä huippusalaisesta tutkimusprojektista. 

Stephen Kinzer ei ole kuka tahansa, vaan “All the Shah’s Men: An American Coup and the Roots of Middle East Terror” (2003) kirjan kirjoittaja. Kyseinen teos dokumentoi tarkasti, miten CIA kaatoi Iranin demokraattisesti valitun vasemmistohallituksen ja pystytti paikalle Shahin, luoden otolliset olosuhteet myöhemmin tapahtuneelle islamilaiselle vallankumoukselle. Kinzerilla onkin uskottavuutta kirjoittaa kirja CIA:n toisesta pimeästä operaatiosta. 

Stephen Kinzer käyttää MKultra-projektin johtajaa Sidney Gottliebin elämäkertaa, avatakseen MKUltran salaisuudet. Teos viittaa jo 60-luvulla vuodettuihin huippusalaisiin asiakirjoihin, oikeus-, senaatiin kuulustelupöytäkirjoihin, haastatteluihin, nykyään avoimiksi määriteltyihin asiakirjoihin ja valtavirtalehtien artikkeleihin.

Kinzerin mukaan kylmä sodan alettua moni amerikkalainen piti käsittämättömänä kommunismin suosiota. Suosituin teoria oli se, että kommunistit olivat keksineet keinon aivopestä ihminen kommunistiksi.  

Kinzer kertookin, että termi ”aivopesu” keksittiinkin Kylmän sodan aikana selittämään Pohjois-Korean yliopistojen koulutusohjelmaa. Samalla termi selitti amerikkalaisille Korean- ja Vietnamin sodan aikana, miksi moni pommikoneen pilotti poti omantunnontuskia ja alkoi vastustaa Indokiinan sotia.  

Kirja käsitteleekin, miten populaarikulttuuri vaikutti suoraan CIA:han. Suurimman inspiraation aivopesusalaliittoteoriaan tuli Richard Condonin The Manchurian Candidate” (1959) romaanista. Kyseisen romaanin juonessa kommunistit aivopesevät amerikkalaisen sotavangin salamurhaajaksi.  

Kirjailijan mukaan Sidney Gottliebin oli lääkäri, joka Toisen maailmansodan lopussa liittyi CIA:han. Siellä hän alkoi kehittyä bioaseitten asiantuntijaksi. Gotlieb oli niin vakuuttunut, että Neuvostoliitolla oli mielenhallinta-aseita, että hän sai CIA:n antamaan hänelle vapaan käden tutkia aihetta.

Virallisen selityksen mukaan mielenhallinnan mahdollisuutta piti tutkia, jotta voitaisiin kehittää vastalääke mahdolliselle kommunistiselle psykokemiaaliselle sodalle. 

Näin amerikkalaisen turvallisuuskoneiston vainoharhaisuus, ylimielisyys ja agenttijännärien lukeminen yhdistyivät konkreettiseksi bioaseohjelmaksi, jossa moni viaton ihminen menetti järkensä ja henkensä.  

Vainoharhaisempi mieli jo alkaakin epäillä CIA:n koko operaation oikeutuksen rehellisyyttä. Monet modernit salaliittoteoriat vetoavatkin MKUltran olemassaoloon, oikeuttaakseen villeimpiä tarinoita massamanipulaatiosta. Esimerkki tästä on Milton William Cooperin ”Behold a Pale Horse (1991) jossa MKUltra yhdistetään villeimpiin maailmanhallintamyytteihin koskien satanisteja ja avaruusolioita.  

Kinzer paljastaakin, että änkyttävä ja ontuva Gotlieb omasi niin rikkaan mielikuvituksen, että hän päättyi hyödyntämään annettua vapauttaan maksimaallisesti.  

Gotlieb ryhtyikin palkkaamaan entisiä natsi- ja keisarillisen Japanin tiedemiehiä, joilla oli laaja kokemus ihmisoikeista. Tarkoittaen, että hän palkkasi tunnettuja sotarikollisia, jotka olivat kiduttaneet, mitä hirviömäisillä tavoilla juutalaisia, korealaisia ja kiinalaisia keskitysleireissään. 

Mutta ei tässä vielä kaikki!  Näitten moraalittomien tiedemiesten kanssa Gotlieb alkoi kokeilla LSD:tä ja muita huumeita sekä tappajaviruksia lukuisiin ihmisiin, ilman näitten suostumista tai edes tietoa. Jotta koko tarina ei kuulostaisi absurdimmalta, Gotlieb ja moni CIA:n agentti kokeili itseensä erilaisia huumeita. Tietenkin kaikki tieteen nimissä!  

Gotlieb uskoi vankasti, että olisi olemassa huumeita tai viruksia, jotka voisivat edistää ihmisen mielen tuhoutumista, jolloin “uusi” personalisuus voitaisiin istuttaa uhriin. Tällä tavoin Gotlieb uskoi luovansa salamurhaajia, jotka eivät tietäisi, että ovat salamurhaajia, kunnes jokin signaali annettaisiin. Miten voit kuulustella agentin, joka ei tiedä, että on agentti? Gotlieb järkeili CIA:lle. 

Kuitenkin suurin osa tiedemiehistä piti jo 50-luvulla koko teoriaa epätieteellisenä hölynpölynä. Mutta amerikkalaisen hallituksen pelko, että jotenkin Neuvostoliitto olisi tieteellisesti edistyksellisempi kuin Yhdysvallat, sai järkipuheet väistymään. Kirjailijan mukaan jopa CIA:n yhdessä raportissa todettiin, ettei ole olemassa todisteita mistään kommunistisesta mielenhallinta-aseesta. Mutta samassa raportissa todetaan, että se, ettei ole todisteita, ei välttämättä tarkoita, etteikö sellaista olisi keksitty!  

Näin tavallisella loogisella virhepäätelmällä CIA rahoitti täysin turhaa ja epätieteellistä projektia, joka maksoi usean ihmisen hengen.  

Kirjailijan mukaan Gotlieb ruiskutti tai syötti lukuisille erilaisille potilaille, ilman näitten suostumista tai tietämystä valtavia määriä huumeita, testatakseen kuinka paljon ihmiskeho kestää niitä ja voidaanko uhri aivopestä? Monet uhrit olivat joko CIA:n agentteja, jotka olivat tulleet tavalliseen lääkärihoitoon tai sotavankeja, mutta myöskin kadulta kaapattua tavallisia amerikkalaisia kansalaisia. Erityisesti afroamerikkalaisia.  

Kun tämäkään ei riittänyt, Gotlieb alkoi levittää LSD:tä Yhdyavaltojen yliopistoihin ja CIA:n pyörittämiin ilotaloihin, jolloin huume levisi opiskelija- ja rikollispiireistä koko maahan. Kirjailija sanookin, että CIA tavoitteli mielenhallintaa, mutta päättyikin levittämään huumausaineita, jotka aktivoivat 60-luvun vastakulttuurin.  

Mutta hallinnasta karanneet huumekokeilut eivät olleet ainoa asia, mitä Gotlieb aiheutti, vaan mies kehitti lukuisia kemikaalisia– ja biologisia aseita, joilla CIA yritti salamurhatta Yhdysvaltojen intressejä uhkaavia poliitikkoja ja itse MKUltra-operaatiosta lavertelevat entiset CIA-agentit 

Esimerkiksi Gotlieb kehitti lukuisia myrkkyaseita, joilla yritettiin salamurhatta Kuuban kommunistidiktaattori Fidel Castron. Gotlieben menestyneempi salamurha-ase oli kuitenkin tappajavirus, jolla murhattiin Kongon pääministeri Patrice Lumumba. 

Kinzer kertookin näistä kauheuksista kiihkottomasti kuin ne olisivat vain neutraaleja faktoja. Ainoat arvuuttavat mielipiteet, jotka esiintyvät kirjassa ovat erilaiset MKUltran kanssa tekemisissä olevien ihmisten lausunnot. Niin uhrien, heidän perheittensä, paljastuksia tehneitten tutkivien journalistien kuin senaatin kuulustelijoitten mielipiteet. 

Esimerkiksi kirja kertoo, että Lumumba murhattiin, koska Yhdysvallat pelkäsi Kongon luonnonvarojen päättyvän Neuvostoliiton hallintaan. Se onko oikein murhata itsenäisen valtion päämies, koska ehkä tämä antaa taloudellisen etumatkan Yhdysvaltojen pääviholliselle, ei pohdita. Näin vain tehtiin ja on lukijan päätettävissä mitä ajatella tästä?  

Kirjassa saatkin kuulla CIA:n ja uhrien mielipiteet MKUltrasta ja Gotliebin roolista. Yhden näkemyksen mukaan Gotlieb oli suuri patriootti, joka meni antikommunismissaan vähän liian pitkälle, mutta hänellä oli hyvä tarkoitus: Yhdysvaltojen pelastaminen kommunismin kauhuista. Toisen näkemyksen mukaan Gotlieb oli sadistinen psykopaatti ja amerikkalaisen imperialismin kätyri, joka käytti asemansa hyväkseen kiduttaakseen ihmisiä mitä kauhistuttavimmilla kokeilla 

Kinzer lainaa erilaisia asiakirjoja, joissa todetaan, että MKUltrassa rikottiin kaikki mahdolliset ihmisoikeudet, joitten vuoksi Gotlieb voitaisiin tuomita sekä ihmisoikeusrikkomuksista, että sotarikoksista. Ketään MKUltran arkkitehtia ei tuomittu.  

Kirjan mukaan Gitlieb sai elää rauhallisen elämän, jossa hän harrasti meditaatiota, puutarhanhoitoa sekä hyväntekeväisyyttä. Mutta kirjan mukaan harva suri Gotliebia, kun tämä kuoli. MKUltran kauhut olivat paljastuneet jo 70-luvulla, joten miehen muistokirjoitukset koostuivat sanoista “ihmishirviö”, “psykopaatti”, “tohtori Jekyll” ja “Valtakunnan myrkyttäjä” 

Vasta kirjan lopussa Kinzer itse henkilönä pääsee ääneen, tuomiten Gotliebin alimpaan helvettiin. Lukijana en voi, kun yhtyä kirjailijaan. Mikään ei voi oikeuttaa sitä määrää kärsimystä, jota CIA aiheutti lukemattomille ihmisille.  

Mutta tämä kirja on osoitus merkittävästä erosta Yhdysvaltoihin ja Venäjään. Yhdysvaltojen riippumaton media, instituutiot ja sananvapaus takaavat, että me tiedämme liittovaltion tiedustelupalvelun ihmisoikeusrikkomuksista. Venäjässä koko operaatio pysyisi salassa. Toki pieni lohtu, kun ketään CIA:n agenttia ei tuomittu. Rahallisia korvauksia kyllä annettiin ja presidentti Jimmy Carter antoi virallisen anteeksipyynnön yhden MKUltran uhrin perheelle.

George Sorelin mukaan ideologiat eivät vetoa ihmisiin, koska ne koetaan loogisesti järkeviksi, vaan koska ne sisältävät vetoavan myyttisen tarinan sankareista, vihollisista ja hyvästä maailmasta.  Myyttisen tarinan omaksuminen saa ideologian kannattajan keskittymään ideologian loppupäämäärään, jolloin tämä on valmis mihin tahansa tämän tavoitteen toteuttamiseen.  

Stephen Kinzerin tietokirja “Poisoner in Chief: Sidney Gottlieb and the CIA Search for Mind Control” todistaa hyvin George Sorelin ideologisen myyttiteorian yleispätevyyden.  Sidney Gotliebin ideologia oli amerikkalainen nationalismi kaikkineen kansallisisin myytteineen. Kansallisen turvallisuuden nimissä Gotlieb rikkoi kaikki moraaliset ja eettiset säännöt.

Kirjan mukaan Gotlieb oikeutti toimintansa sanomalla, että muutaman sadan ihmisen murhaaminen oli pieni hinta siitä, että hän pelastaisi mahdollisesti miljoonia ihmisiä kommunistiselta diktatuurilta. Neuvostoliitossa ajateltiin samalla tavalla, mutta suuremmalla mittakaavalla. Kymmenien miljoonien ihmisten murhaaminen on pieni hinta koko ihmiskunnan pelastamiselle. 

Kirjassa todetaan, että ainoa konkreettinen ”hyöty” mitä MKUltrasta saatiin, olivat ”tieteelliset” kuulusteluoppaat, joilla opetettiin Etelä-Amerikan oikeistodiktatuurien viranomaisia etsimään kommunistivakoojia.  Jos on lukenut vaikka Chilen diktatuurin ihmisoikeusrikkomuksista laadittuja raportteja, voidaan todeta etteivät nämäkään kuulustelumentelmätkään olleet tieteellisiä.

MKUltran ilmiselvä moraalittomuus ja järjettömyys ovat muodostuneet salaliittoteorioitten osaksi, koska se oikeasti oli olemassa. Järkeily menee niin, että jos tiedustelupalvelu voi mennä näin pitkälle silkan vainoharhan vuoksi, mitä muuta se voikaan tehdä ja salata? Kirjailijan mukaan hänen teoksessaan kerrottu on vain jäävuoren huippu. Suurin osa MKUltraan liittyvistä asiakirjoista tuhottiin.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s