Kotimaisen incelin muistelmat

Kasvava joukko seksuaalisesti turhautuneita yksinäisiä miehiä on terrorisoinut länsimaita 2010-luvun lopusta lähtien. Nämä massamurhaajat kuvasivat itseään inceleiksi. Eli pakkoselibaatissa oleviksi (eng. involuntary celibate).

Incelit kertoivat nettifoorumeissa tai YouTube-videoissaan kostaneensa naisille ja yhteiskunnalle, siitä etteivät nämä ”antaneet” heille. Monilla inceleilla oli äärioikeistolaisuuteen viittaavia ajatuksia. Mutta miksi seksuaalinen turhautuminen linkittyy niin vahvasti äärioikeistolaisen maailmankuvan kanssa, eikä äärivasemmistolaiseen?

Yhden vastauksen voi antaa suomalaisen incelin muistelmat. Kymmenen vuotta sitten esseisti Timo Hännikäinen julkaisi omaelämäkerrallisen ”ilman. Esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä” teoksen.

Hännikäinen ei kuvaa itseään englanninkielisellä ”incel” termillä, mutta ”pakkoselibaatissa olevaksi”, joka tarkoittaa samaa asiaa. Enteellisesti teoksessa Hännikäinen kysyy:

”voiko [seksuaalinen] turhautuminen tarpeeksi kasaannuttuaan räjähtää oikeaksi väkivallaksi?”

”Ilman” teoksessa Hännikäinen kuvaa omaa monen vuoden seksitöntä elämää ja sen aiheuttamia fyysisiä ja henkisiä kipuja. Teos kuvaa yksityiskohtaisesti ja paikoin samaistuttavasti, miltä tuntuu elää ilman rakkautta ja fyysistä läheisyyttä. Mutta samalla se sisältää todella mustaa naisvihaa.

Se, että nykyään Hännikäinen on äärioikeistolaisen Suomen Sisu -järjestön jäsen ja sen propagandalehti Sarastuksen päätoimittaja sekä äärioikeistolaista kirjallisuutta kustantaman Kiuas-kustannuksen kustannustoimittaja, kertoneen miehen olevan enemmän kuin vain seksuaalisesti turhautunut mies. Erityisesti, kun nykyään Hännikäinen on naimisissa.

Timo Hännikäinen (punaisella kravaatilla) muitten Suomen Sisun unelmavävyjen kanssa 2.11.2019 Turun suurkärjäjillä, jossa valittiin äärijärjestön uusi hallitus.

Viime vuonna uudelleenjulkaistussa ”Ilman” teoksen juhlapainoksen esipuheessa Hännikäinen kertoo maailmankatsomuksensa pysyneen samana kirjan julkaisemisesta lähtien. Tarkoittaen että hän on aina ollut äärioikeistolainen. Ironista onkin, että kirjailijan mukaan hän tutustui nykyiseen vaimoonsa kirjan julkaisemisen jälkeen. Avoin tunteitten ilmaisu toi itseluottamusta, joka hänen mukaansa teki hänestä houkuttelevan naisille.

Hännikäisen on omien sanojensa mukaan Traditionalisti. Traditionalismin on antidemokraattinen ja äärikonservatiivinen aate, jonka mukaan yhteiskunta pitää järjestää henkisiin hierarkioihin. Tietenkin valkoiset heteromiehet ovat aatteen mukaan huipulla ja muut ”rodut” ja naiset alisteisessa asemassa valtapyramidin pohjassa. 30-luvulla monet johtavat traditionalistiset ajattelijat kannattivat fasisteja. Jopa Italian fasistidiktaattori Benito Mussolini ylisti johtavaa Traditionalistista teoreetikkoa Julius Evolaa.

Järjestönä Suomen Sisu tavoittelee etnisesti homogeenista Suomea ja sen jäsenet ovat kertoneen lehtihaastatteluissa ja Sarastus-lehdessä ihailevansa Espanjan fasistidiktaattori Francisco Francoa ja jopa natseja. Mutta voiko Hännikäisen onnettomasta seksielämästä kertova kirja antaa vastauksen nykyiseen aktivismiin?

Idea

Hännikäisen teos jakautuu kahteen osaan: Ensimmäisessä hän kuvaa elämäänsä lapsuudesta seksittömään aikuisuuteen. Kirjan ensimmäinen osio on paras, koska se sisältää sensuroimatonta tunteitten ilmaisua, jossa et voi kuin sääliä kirjailijan ahdistavaa elämää.

Tarkempi lukija kuitenkin huomaa jo tässäkin vaiheessa viitteitä syvästä naisvihasta, joka purkautuu sitten kirjan yhteiskunnallista analyysiä käsittelevässä osassa.

Hännikäisen teesi alkaa sillä, että nykyään mies ei voi valittaa mistään, erityisesti seksin puutteesta, mutta naiset voivat. Kirjailijan mukaan syy on feministien. Hänen mukaansa he haluavat samaan aikaan vapaata seksiä, että hyvin käyttäytyviä miehiä. Hännikäiselle feministit yrittävätkin kieltää valkoisen heteromiehen seksuaalisuuden, luoden hänen kaltaisiaan inceleitä.

Erityisesti kirjailija valittaa, että nykyaika korostaa samaan aikaan palavaa rakkautta ja, ettei naisia saisi esineellistää tai pitää jotenkin erityisen naisellisena. Hännikäiselle palavaan rakkauteen kuuluu naisten esineellistäminen ja typistäminen yhteen kauneusstandardiin. Sen vuoksi kirjailija kaipaa 30-luvun agraari-Suomen kulttuuriin.

Folkloristina minun on huomautettava, ettei agraari-Suomessa arvostettu naisellisuutta samalla tavalla kuin nykyään, saatikka kauniita naisia. Sen sijaan ”hyvinä vanhoina” aikoina ihanteellinen nainen oli fyysisesti vahva ja isokokoinen, koska miehelle oli tärkeintä arvioida naisen kyky synnyttää monta vahvaa lasta ja auttaa peltotöissä. Agraari-Suomen naisihanne ei ollut kodin prinsessa, vaan eräänlainen työhevonen.

Muita kirjailijan nimeämiä feministien tekemiä syntejä ovat “sairaalloisen ylipainon, kaikentyyppisen mauttomuuden, karkean käytöksen, androgyynisyyden ja sukupuolisen holtittomuuden” ihailua. Hännikäiselle onkin sietämätöntä, että naiset voivat elää miehestä riippumattomasti ja olla oma itsensä.

Hännikäisen pääteesi onkin, että feminismi ja kapitalismi ovat luoneet tilanteen, jossa kulttuuri uhkuu seksiä elokuvien, mainonnan ja retoriikan tasolla. Tämä luo ennennäkemättömän tilanteen, jossa seksiä vailla oleva ihminen kokee, että kaikki paitsi hän paneskelevat jatkuvasti. Ennen vanhaa seksi oli tabu, josta harvoin puhuttiin, joten ihminen, joka ei ollut seksuaalisessa suhteessa kenenkään kanssa, ei tuntenut jatkuvasti jäävänsä paitsi siitä.

Hännikäisen teesi on uskottava ja sattumalta se muistuttaa yhtä poliittisen radikalisaation teoriaa: politiikantutkija Louise Richardson on teoretisoinut, että osasyy radikalisointiin on ihmisen suhteellinen asema verrattuna johonkin muuhun ryhmään ja siitä koettu nöyryytys.

Esimerkiksi Lähi-Idässä ihmiset näkevät samaan aikaan oman maansa kurjuuden, että länsimaitten vaurauden ja mahdin. Voi hyvinkin olla, että incelit ovat muuttuneet viime vuosikymmenen ilmiöksi juuri samasta syystä: kun kaikkialla puhutaan seksistä, sekstitön tuntee erityistä kurjuutta. Tämä yhdistettynä nettifoorumien sensuroimattomaan ilmapiiriin, luo otollisen maaperän äärioikeistolaiselle radikalisoinnille.

”Ilman” teoksessa Hännikäinen valittaa, ettei tuntemattomia naisia kiinnosta ”järkiperäinen maahanmuuton arvostelu”. Se, että Hännikäinen edes ajattelee, että treffeissä tai muuten vaan tutustuessa uusiin ihmisiin, maahanmuutto on sopiva aihe keskustella, jo kertoneen mikä pyörii eniten hänen mielessään.

Muualla kirjassaan Hännikäinen myöskin levittää rasistista uskomusta, että mustilla afrikkalaisilla on suuret penikset ja ovat muutenkin seksuaalisempia olentoja. Kyseinen uskomus ei perustu tieteeseen, vaan kirjaimellisesti äärioikeistolaisten rotutohtorin propagandaan.

Psykiatri Franz Fanonin mukaan syy rasistien pakkomielteeseen etnisten vähemmistöjen seksuaalisuutta kohtaan johtuu siitä, että valkoisella miehellä on jatkuva alitajuinen kaipuu epätavallisiin seksiakteihin, orgioihin, rankaisemattomaan raiskaukseen, pidäkkeettömään insestiin. Yhdellä tasolla nämä fantasiat kumpuavat freudilaisesta elämänvietistä. Heijastaessaan omat halunsa mustaan mieheen valkoinen kuvittelee tiedostamatta, että mustien maailmassa kaikki tällainen on sallittua. Fanonin kuvaus sopii hyvin Hännikäiseen, joka kärsii kirjassaan seksinpuutteesta. Sitä alkaa rasistisen kateellisesti miettimään muitten miesten peniksiä.

Sen lisäksi, ettei Hännikäinen voi arvostella maahanmuuttoa treffeillä, hän valittaa, ettei löydä naista, joka ei keskustelisi feministisistä aiheista. Hän sanokin, ettei sellaisten kanssa voi hengailla. En tiedä, missä piireissä Hännikäinen on liikkunut, mutta feminismi on aihe, johon harvoin törmään keskustellessani naisten kanssa, jopa niitten, joitten tiedän olevan feministejä.

Lukiessa tätä kirjaa huomaakin, ettei Hännikäinen viha vain feministejä, vaan naisia yleensäkin, koska kirjassa ei ole hyvää sanottavaa naisista. Hännikäinen kyllä erikseen yrittää peitellä naisvihansa vihjaamalla, että on olemassa pieni feministieliittien salaliitto, joka on syypää maailman ongelmiin, eikä naisia voi syyllistää.

Mutta naiset ovat Hännikäisen mukaan samaan aikaan “kevytkenkäisiä” ja “puritaanisia”, sekä liian pinnallisia, että syvällisiä suhteita kaipaavia. Treffipalstojen naisia Hännikäinen jakaa kolmeen tyyppiin, jotka kaikki ovat ikäviä: Naisilla on joko liian korkeat standardit, ovat vanhoja tai heillä on lapsia.

Samalla feministit kieltävät kirjailijan mukaan naisten haukkumisen, mutta valkoista heteromiestä saa arvostella. Oikeastaan kirjailijan mukaan feministit edistävät rasismia valkoista miestä kohtaan. Hännikäinen ei perustele miten? Oletan hänen viittaavan siihen, että feministit puolustavat etnisten vähemmistöjen oikeuksia, joita rasistina Hännikäinen kokee tarkoittavan valkoisen heteromiehen valta-aseman horjuttamista. Oikea rasismi ei ole siis se, että etnisiä vähemmistöjen oikeuksia poljetaan ja lietsotaan vihaa heitä vastaan, vaan se että arvostellaan vihanlietsojia.

Hännikäisen incel-ajattelun ytimen voikin jo huomata, kun hän sanoo:

“Mitä kauemmin elää pakkoselibaatissa — päivittäin huomaa vatvovansa toinen toisiaan murhaavampia mietteitä naissukupolvesta.”

Vaikka samaistun Hännikäisen seksuaaliseen turhautumiseen, en ole koskaan vihannut ainuttakaan naista tai feministiä elämässäni. Saatikka fantasioineen heidän murhaamistaan. Tämä paneekin epäilemään, että joko inceleillä on neurologinen hormonaalinen ero tai sitten kasvatuksessa?

Hännikäinen epäilee samaa, koska hän kuvaa tuntevansa ihmisiä, joille seksin puute ei aiheuta samaa psykologista romahdusta.

Asiaan voi myöskin liittyä sosialisaatio. On todettu, että ihminen ei radikalisoidu yksin, vaan tarvitaan joku toinen ihminen tai kaveriporukka, jossa samoja radikaaleja ajatuksia viljellään. Hännikäinen esimerkiksi mainitsee netin miesasiafoorumit, joita hän pitää liian naisvihamielisenä. Massamurhia toteuttaneitten incelien on todettu radikalisoituneen aihetta käsittelevissä foorumeissa.

Hännikäinen pysyikin äärimmäisempien foorumeitten ulkopuolella ja todennäköisesti tutustui Suomen Sisun aktivisteihin, jotka radikalisoivat hänet ei-väkivaltaiseen äärioikeistoon. Hännikäinen onkin kirjoittanut Sarastuksessa natsiterrorismia vastaan “Nihilismin vaara” nimisessä artikkelissa. Huomautan, että Hännikäinen ei kyseisessä artikkelissa käytä sanaa “natsiterrorismi”, mutta artikkeli käsittelee juurikin 2015 lähtien lisääntyneitä äärioikeistolaisiia terrori-iskuja. Sen sijaan hän käyttää sanaa “nihilismi”. Tarkoittaen, että vika ei ole äärioikeistolaisessa ideologiassa, vaan siihen peseytyneestä nihilismistä. Olen vahvasti eri mieltä, mutta nyt menen jo sivupolkuihin.

Hännikäinen kuvaa kirjassaan seksinpuutteen masentaneen hänet niin paljon, että hän alkoi jatkuvasti juoda humalaan turruttaakseen henkistä kipuaan. Kuitenkin prostituutiokaan ei auta hänen tilaansa, koska jännitys aiheuttaa erektiohäiriön.

Onkin sanottava, että kuuluisa Hännikäisen ehdotus valtion ilotaloista on kirjan kontekstiin nähden selkeä vitsi. Konkreettisin asia, mitä Hännikäinen tosissaan ehdottaa seksinpuutteesta kärsiville olisi käänteisviagra. Pilleri tai ruiske, jotka poistaisivat kirotun seksinhalun.

Psykologinen selitys Hännikäisen naisvihalle saa vahvistusta, koska hän kuvaa koko elämänsä koostuneen kärsimyksestä. Isä kuoli, kun hän oli nuori, Hännikäinen oli aina syrjäänvetäytyvä ja koulukiusattu. Samalla naissuhteet loppuivat ikäviin eroihin, jotka aiheuttivat kirjailijalle sitoutumisen pelon.

Kuten kirjailija tiivistää:

”lyhyesti sanottuna olin lapsi, jollaisista yleensä tulee aikuisina sarjamurhaajia, geenitutkijoita tai tietokoneguruja”

Tähän listaan voi lisätä äärioikeistolainen aktivisti.

Samalla irtosuhteetkaan eivät toimi, koska kirjailija sanoo olevansa kykenemätön flirttailemaan. Päästääkseen yli ujouden, Hännikäinen juo itsensä humalaan, mikä taas saa hänet kähmimään tai väkisin suutelemaan naisia.

Hännikäisen valitus siitä, ettei nyky-yhteiskunnassa ole virallista protokolaa naisten romanttiseen lähestymiseen on todellinen. Muistan yläasteella, kun ainoa ohje, jota terveystieto-opettaja antoi meille cis-heteropojille, oli “kerro tytölle miten kauniit silmät hänellä on”, mikä ei sosiaalisesti kömpelölle ole kovin suuntaa antavaa.

Samalla kirjailijaa ahdistaa se, ettei baareissa ja yökerhoissa voi ennalta tietää ketä naista kiinnostaa sillä hetkellä mies, vai onko hän muuten vaan pitämässä hauskaa? Lievemmillään lähentely torjutaan ystävällisesti, pahimmillaan loukkaannutaan.

Kirjailija kaipaisikin homobaarien tapaisia tiloja, joissa mennään nimenomaan hankkimaan seksiseuraa, eikä kukaan loukkaantuisi lähentelyistä.

Torjutuksi tuleminen on kirjailijan mukaan tullut niin vakituiseksi, että aina saadakseen edes jotain huomiota naisilta, Hännikäinen kuvaa sanovansa uusnatsisivustolta lainattuja rasistisia vitsejä. Naisten inho ja viha rasistisia vitsejä kertovaa kohtaan, osoittavat kirjailijalle, että he näkevät hänet, että hän on läsnä ja olemassa. Kuitenkin uusia seksisuhteita ne eivät saavuta. En edes ihmettele enää, miksi joku nainen ei haluaisi olla tällaisen miehen kanssa.

Alkoholin runsas käyttö toistuu tässä teoksessa ja kun tietää, että Hännikäinen usein humalassaan kirjoittelee rivouksia ja väkivaltaa uhkaavia someviestejä koetuille poliittisille vastustajille, epäilen miehen olevan alkoholisti. Tässä kirjassa masennusta kuvataan niin kovaksi, että jopa itsemurhaa kirjailija on harkinnut.

Näin pimeässä henkisessä tilassa kansanmurhaan ja toisten alistamiseen perustuva aatesuuntaus voikin tuntua houkuttelevalta. Incelien on todettu kehittävän erilaisia ihmiskategorioita ja hierarkioita, joissa ainoa tapa päästä huipulle on väkivalta ja toisten alistaminen. Juurikin incelien massamurhat on selitetty olevan epätoivoinen tapa incelin osoittaa, että he ovat miehisiä miehiä, jotka ottavat kohtalon omiin käsiinsä. Massamurha onkin eräänlainen perverssi rituaali, jossa yritetään osoittaa, että pojasta kasvaa miehinen soturi.

Kirjailijalle on kauhistus, että feministit ovat saaneet aikaan tabun aikuisen miehen ja teinitytön välisestä seksisuhteesta. Jotta ei tule epäselväksi, minkä ikäisistä kirjailija puhuu, hän erikseen mainitsee viisitoistavuotiaat tytöt ja näitten “notkeat” ruumiit sekä Vladimir Nabokovin “Lolita” (1955) romaanin rakkaussuhde.

Olen lukenut kyseisen romaanin ja siinä kuvataan selkeästi pedofilia, koska kirjan päähahmolle Lolitaakin nuoremmat tytöt kelpaavat.

Vaikka olen lukenut uusnatsiterroristeista ja muista kauheuksista, voin pahoin luettuani Hännikäisen pedofiliafantasioistaan. Vaikka teinitytöt eivät ole ihan lapsia, niin olen sen verran konservatiivi, että pidän vastenmielisenä ajatusta, että aikuinen mies seksualisoi teinityttöjä. Minimissään se kertoo ihmisen seksuaalisesta surkeudesta, kun hän edes pohtii sekaantuvan yhä fyysisesti, että henkisesti kasvuiässä olevan nuoren kanssa. Se osoittaa, ettei Hännikäinen halua naista tasa-arvoisena kumppanina, vaan juurikin manipuloitavissa olevan esineen. Kirjailija toki yrittää peitelle pimeimmät ajatuksensa kehystämällä teini “nymfetit” oikeiksi seksuaalisiksi manipulaattoreiksi ja vanhemmat miehet näitten uhreiksi. Onneksi Hännikäinen ei ollut fyysisesti läsnä, kun luin tämän, koska olisin sylkäissyt hänen päälleen.

Kirjailija ehdottaa järjestettyjen avioliittojen paluuta. Rakkauden sijaan, kirjailija kaipaisi vanhanaikaista taloudellista sopimusta, jossa on seksuaalinen velvollisuus. Hännikäinen ei uskalla sentään mainita avioliiton sisäisen raiskausta kieltävän pykälän poistoa.

Kirjailijalle kuitenkin nykyinen luterilainen uskonto on liian liberaali naispappeineen. Se, mitä kirjailija haluaa, on konservatiivista roomalaiskatolilaisuutta. Ihme, ettei salafismia.

Kirjailija jopa paljastaa, miksi naisviha aina yhdistyy rasismiin: hänen mukaansa konservatiivinen sukupuolikäyttäytymisen sääntely on rinnastettava kansallisvaltioitten raja- ja talouspolitiikkaan. Eli juuri ihmisten kontrolliin. Naiset, vähemmistöt ja poliittiset viholliset ovat kaikki valtion hallittavissa. Hännikäisen kaltaiselle on sietämätöntä, että nämä kolme ihmisryhmää voivat elää kuin haluavat, riippumatta yhteiskunnallisen hierarkian huipussa olevista. Fasismi tai sen lievempi versio, jota Hännikäinen kannattaa, tarjoaakin juuri sen, mitä hän haluaa: hallita ja alistaa.

Hännikäisen incel-muistelmia ei voikaan sanoa huonoksi kirjaksi, koska se rakentuu kirjailijan subjektiivisten tuntemusten ja muistelmien pohdiskeluun. Oikeastaan Hännikäinen on loistava kirjailija, joka osaa välittää sanomansa hyvin. “Ilman” onkin kurkistusaukko äärioikeistolaiseen radikalisoitumiseen. Seksin puute ei ole syy incelien terroriin, vaan elämän aikana omaksutusta ajatuksesta, että naiset ovat miehiä varten luotuja. Syy radikalisoitumiseen ei siis ole seksin puute tai feminismin ja kapitalismin välinen epäpyhä liitto, vaan patriarkaattinen kulttuuri, jossa miehille opetetaan, että naiset ovat heitä varten, että miehen arvo on sidottu seksikumppanien määrään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s