Homopojan opas

Olin selaamassa viime vuoden Helsingin kirjamessujen ohjelmaa, kun törmäsin Eino Nurmiston, viime vuonna julkaistuun “Homopojan opas” kirjaan.

Vaikka olen toivoton heteroklisee, niin kirjan otsikko kuulosti huvittavalta ja jännittävältä! Mitä kaikkea homopojan kuuluu tehdä? Pakko ottaa selvää!

En ollut koskaan kuullut Eino Nurmistosta, mutta hän kuvaa itseään kirjassaan “valtakunnalliseksi ykköshomoksi” jolla on hyvin menestynyt homokulttuuriin keskittyvä life-syle –blogi. “Homopojan opas” onkin hänen uransa kulminaatio.

“Homopojan opas” ei ole tarkoitettu minunkaltaisille heteroille, vaan nimenomaan nuorille homoille, jotka kaipaavat ohjausta oman itsensä toteuttamiseen.

En olekaan oikea ihminen arvioimaan onko tässä kirjassa annetut ohjeet kunnollisia tai ei. Lähestynkin “Homopojan opasta” ulkopuolisena. Silti uskon, että tästä kirjasta voi oppia sitä sun tätä homokulttuurista. Koska olen ulkopuolinen, en myöskään arvuuta mitä teoksessa esitetään. Kerron vain joitakin kiinnostavia havaintoja

Kirja alkaa homoseksuaalinen määrittelyllä ja yhteenvedosta siitä, mitä tiede tietää homoudesta? Kirjailija vain kertoo, että homojen aivoissa on rakenteellisia poikkeamia. Hän ei selitä enempää mitä nämä poikkeamat ovat, mutta oletan ettei heteroilla niitä ole. Homoksi kuitenkin ei voi ryhtyä, jos näitä rakenteellisia eroja ei ole. Eli vaikka otin tämän kirjan kirjastosta ja luin sen, kiinnostukseni naisiin ei vähentynyt.

Samalla Nurmosto kertoo, ettei lapsuuden käyttäytymisestä voi vielä päätellä onko lapsi hetero vai ei? Esimerkiksi tunnettu klisee, että prinsessaleikkejä harrastava poika on homo, ei pidä paikkansa.

Muistan omasta kasvatuksesta, että äiti esti minua leikkimästä nukkekodilla, koska ”se on tyttöjen lelu”. Lapsena halusin leikkiä nukkekodilla, koska ne olivat realistisempia ja yksityiskohtaisempia kuin ”poikien” lelulinnat ja -sotilastukikohdat. Lapsena minua ärsytti, ettei äitini ostamassa keskiaikaisessa muovilinnassa ollut huonekaluja! Missä ritarit oikein syövät ja nukkuvat? Minulle sotaleikit olivat kiinnostavimpia, jos hyökätyssä/puolustetussa rakennuksessa olisi huonekaluja. Niitä voisi vaikka hajottaa miekoilla tai räjäyttää pommeilla! Mutta valitettavasti lelulinnani oli sisältä tyhjä. Sein sinissä oli vain huonekaluja esittäviä tarroja. Mutta nukkekodissa oli ihan siirrettäviä huonekaluja, joita voisin paiskaa päin seinää, kun leikissä kuvittelin niitten räjähtävän.

Mutta äitini kai pelkäsi minun turmeltuvan seksuaalisesti, jos hankkisi minulle vaaleanpunaisen leikkikodin. Samalla äitini esti minua katsomasta prinsessaelokuvia. Disneyn fanina halusin nähdä kaikki yhtiön lastenelokuvat, mutta äiti salli minun katsoa ainoastaan sellaisia, joissa pääosassa on selkeästi mies tai uros. Vasta teininä äitini ei voinut estää minua katsomasta prinsessaelokuvia!

Muistankin kasvaneeni 90-luvulla hyvin homovastaisessa kulttuurissa. Vaikka vanhempani eivät koskaan puhuneet pahaa homoista, aistin ettei minun ainakaan pitäisi olla sellainen. Muistankin lapsena vakavissani pelkääväni, että murrosiän saavuttua huomaankin olevani homo! Mietinkin kaikkea pahaa, mitä yhteiskunta ja ehkä jopa vanhempani kohdistavat minuun. Olinkin hyvin onnellinen kolmetoistavuotiaana, kun huomasin selkeästi pitäväni tytöistä.

Onneksi ilmapiiri on muuttunut sitten 90-luvun, mutta silti on pitkä matka. Juuri se, että pitää julkaista nuorille homoille käyttäytymisopas kertoneen kulttuurin olevan yhä heteronormatiivinen.

Nurmisto avaakin välillä omia kokemuksiaan ja sekoittaa niihin erilaisia yleisiä faktoja homokulttuurista. Opin esimerkiksi, että Nurmiston ensimmäinen ihastus oli Jasper Pääkkönen ”Pahat pojat” elokuvassa. Muistan tuon elokuvan ja teininä pidin sitä hieman homoeroottisena. Kiva tietää, etten ollut ainoa!

Yksi mielenkiintoinen juttu homokulttuurissa ovat erilaiset homotyypit. Olin kuullut muutamasta, mutta kuvittelin niitten olevan osittain homofoobisia stereotypioita, mutta näköjään ne ovat puolivirallisia homokulttuurissa.

Tämän kirjan mukaan on olemassa karhut, saukot, sudet, twinkit, pupit, daddyt ja nahkahomot. Kirjan kuvaukset oli kirjoitettu hauskasti, koska nämä nimitykset ovat puolileikkiä, eikä tarkkoja tieteellisiä luokituksia.

Kirjailija ei selitä, miksi homokulttuurissa on näitä luokitteluja olemassa? En ainakaan ole tietoinen heterokulttuurissa niitä olevan. Mutta sekin voi johtua siitä, että heterokulttuuri on valtakulttuuria, joka koostuu muustakin kuin seksuaalisuudesta. Tällöin kehontyypit ja asenteet eivät keskity tiettyihin stereotyyppeihin. Esimerkiksi ”tiimalasilantio” on vain kuvaus lantiosta, ei kokonaisesta ihmistyypistä.

Pitkään homoja syrjittiin, eikä heille sallittukaan muuta kulttuuria kuin seksiin ja klubielämään liittyvää, joten luokittelu on voinut kehittyä näissä oloissa, joissa tärkeämpää oli seksiseuran etsiminen. Tulevaisuudessa homot voivat muuttua niin normaaliksi, ettei näitä luokitteluja enää käytetä.

Kirjan mukaan suurin osa homoista lähtee kaapista vasta aikuisena ja sen vuoksi myöskin harrastavat homoseksiä myöhemmin. Kirjailija itse kuitenkin pellehti jo 14 vuotiaana toisen pojan kanssa.

Teoksessa ei selitetä tarkkaan, miksi homoseksiä harrastetaan myöhemmin kuin heteroseksiä. Oletan asiaan liittyvän se, että kulttuuri on yhä homofobinen, erityisesti teini-iässä, jossa muutenkin ollaan epävarmoja itsesään. Asiaan voi myöskin liittyä vanhan homovastaisen lainsäädännön jättämä kaiku, jonka mukaan homoseksiä voi aloittaa vasta yli 18 vuotiaana.

Kirjassa kyllä mainitaan, ettei terveystiedon tunnilla anneta homoille parisuhdevinkkejä. Itsekin muistan, että homoseksuaalisuus selitetiin yläasteen terveystiedon tunnilla luonnollisena ilmiönä, jossa ei ole mitään pahaa. Mutta ei kerrottu miten olla terve ja vastuullinen homo? Heteroille kyllä opetettiin miten lähestyä tyttöjä (tytöille ei opetettu päinvastaista) ja harrastaa turvallista seksiä.

Sekin yllätti, että homot harrastavat paljon monipuolisempaa seksiä kuin vain perinteistä yhdyntää. Tässä kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti ja vähän huumorilla maustetusti, miten homoseksiä harrastetaan. Ei pitäisi olla mikään yllätys, mutta itse ainakin yllätyin, miten terveystietomaista kieltä kirjailija käyttää tekstissä. Paljon sanoja vastuusta, suostumuksesta, mukavuuden tunteesta ja terveydestä.

Tämä on tärkeä muistaa, koska olen blogissani käsitellyt homofoobista kirjallisuutta, jossa esitetään homojen olevan jotain väkivaltaisen peppuseksiin fiksaantuneita seksifriikkejä.

Esimerkiksi äärikristitty Tapio Puolimatka luulee homojen olevan raiskaavia pedofiilejä, jotka eivät tunne henkilökohtaisia rajoja tai vastuuta. Samalla brasilialainen äärioikeistolainen teoreetikko Olavo de Carvalho luulee, että koska liiallisesta anaaliseksistä voi saada syövän, homous on tieteellisesti todistettu olevan tappava!

Kuitenkin nämä käsitykset ovat räikeää valheellista propagandaa. Jo ennen kuin luin Eino Nurmiston kirjan, tiesin homojen seksuaalielämän olevan aika lailla samanlaista kuin heteroitten. Ehkä johtuu siitä, etten kuluta kaiken aikaa miettien homoseksiä, kuten Tapio Puolimatka.

Tunnen henkilökohtaisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.  Mieltymyksestään tai sukupuoli-identiteetistä huolimatta, he käyttäytyvät kuten heterot. Joten tietenkin heidän seksuaalisuutensa toimii suunnilleen samalla tavalla. Raiskaus kun ei ole seksuaalisuutta, vaan vallankäyttöä, kuten #metoo on todistanut.

Eksoottisin ilmiö, jota kirjassa käsitellään, on ”pet play”, jossa yksi mies teeskentelee, että on koira ja toinen omistaja. Siihen liittyy seksi, mutta ei aina, vaan joskus se on vain söpöilyä.

Vähemmän eksoottista, mutta silti mainitsemisen arvoista, on peniskuvien lähettely. Tätä heterotkin harrastavat, mutta en ole koskaan kuullut naisesta, joka pitäisi tavasta.

Mutta homokulttuurissa peniskuvien lähettäminen on tavallisempaa. Kirjailija kuitenkin valittaa, että ensi pitäisi moikata ja jutustella, ennen kuin alkaa omia biologisia ominaisuuksia väläytellä.

Sen opikin, että seurahakusovellus Tinder on saanut inspiraatiota homojen vastaavista sovelluksista! Eli homot ovat edistäneet teknologista kehitystä enemmän kuin vain modernin tietokoneen keksinnässä!

Kirjailija kuitenkin vahvistaa sen, mitä olin pitkään ihmetellyt: tunnistavatko toisilleen ennestään tuntemattomat homot soisensa kaduilla? Kyllä tunnistavat. Nurmisto, jopa vahvistaa myyttisen ”gaydarin”, eli homotutkan, olemassaolon.

Tässä tuleekin kirjan toistuvin teema, joka on ”positiivinen yleistäminen”. Se tarkoittaa ei-negatiivisia stereotypioita homoista, joita ei-homofobiset ihmiset levittelevät. Esimerkiksi käsitys, että homo on naisen paras shoppailuystävä ja parisuhdeneuvoja.

Kirjailijan mukaan vaikka näitten stereotypioitten tarkoitus on hyvä, ne edistävät typistyvää käsitystä homoista jonain erikoisihmisinä. Homoja on kaikenlaisia, eivätkä kaikki ole mitään kirkuvia diivoja, vaan tavallisia tyylitajuttomia kaljamahaisia toimistovirkailijoitakin.

Samalla kirja esittelee homomyönteisen raamatuntulkinnan, joka perustuu evankelisluterilaiseen pelastushistorialliseen tulkintaan. Sen mukaan Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta Jumalan inspiroima. Jolloin siinä voi olla virheitä ja tiettyyn aikaan sidottuja ohjeita, mutta sen ydinsanoma on ikuinen. Koska kristillisyyden ydin ei koskaan ollutkaan heteronormatiivisuus tai homoviha, Raamatun homovastaiset säkeet voidaan hylätä.

Mutta kirjailija ei rajoitu vain tähän, vaan tarjoaa vaihtoehtoisia Raamatun-tulkintaa sen homovastaisille säkeille (Room 1:24-27) ja (3. Moos 20:13). Historiallisen kontekstin mukaan nämä säkeet voidaan lukea raiskauksen vastaisiksi säkeiksi.

Antiikin aikana, kun sodissa miehillä oli tapana nöyryyttää hävinneen osapuolen miehiä raiskaamalla näitä. Samalla antiikin Kreikassa ja Roomassa oli tavallista, että aatelismiehet hyväksikäyttivät nuoria poikia seksuaalisesti. Koska tavallinen homosuhde ei perustu alistamiseen tai hyväksikäyttöön, voidaan lukea, ettei Raamattu kiellä niitä. Olen muuten kuullut tämän saman tulkinnan körttiläistaustaiselta lukion uskonnonopettajaltanikin.

Kirja myöskin käsittelee minulle ennestään tuntematonta homojen huumemaailmaa, jota esitetään hyvin neutraalisti. Nämä huumeet lisäävät libidoa tai vähentävät jännittyneisyyttä, mutta väärin käytettynä ne voivat jopa tappaa. Sen vuoksi kirja ohjeistaa, miten niitä voi ottaa turvallisesti. Kirjan mukaan vasta hiljattain niitä on alettu kieltää.

Kaikin kaikkiaan Eino Nurmiston ”Hompojan opas” on kattava kirja käytännön homona olemisesta. Teoksessa on linkkejä Setan eri paikkakuntien toimistoihin ja muita vinkkejä erilaisiin homojen oikeuksia tai palveluita tarjoaviin paikkoihin. Samalla teoksessa on lista merkittävistä homoseksuaalisuutta esittävistä kulttuurituotteista. Mutta myöskin ohjeet homopojan vanhemmalle, miten reagoida kaapista ulostuloon ja muutenkin kannustaa nuorta lastaan vaikeassa elämänvaiheessa. Onhan homojen elämä vaikeaa juurikin heteronormatiivisen kulttuurin vuoksi, joka lievemmillään luo ikävän ilmapiirin olla julkihomo ja pahimmillaan voi olla tappava.

Onneksi tällainen kirja on kirjoitettu ja muutenkin homovastaisuus on vähenemässä. En halua, että nykynuoret kärsivät siitä paineesta, jota itse jouduin kärsimään teini-ikään saakka. Homofobia rajoittaa kaikkien elämää, jopa heteroitten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s