Goerge Jacksonin vankilakirjeet

Vankilat on todettu olevan niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa poliittisen radikalisoinnin keskuksia. Nykyään suurin osa Suomen vankiloissa olevista ääriajattelijoista ovat äärioikeistolaisia ja jihadisteja.

Suurin osa ihmisistä pitää tätä kehitystä pelottavana ja käsittelemme näitä vankeja tilastolukuina, eikä yksilöinä. Näin ei aina ollut. Esimerkiksi 60-70-luvun Yhdysvalloissa radikalisoitunut vanki pystyi olemaan kunnioitettu julkkis, joka sai julkaistua omia poliittisia manifestejaan laajan yleisön luettavaksi. Ei esimerkkinä epätoivoisesta terroristista, vaan syvällisenä ajattelijana, joka paljastaa yhteiskunnan kipupisteet kaunistelemattoman rehellisesti.

Paras esimerkki tästä on vankilassa vallankumoukselliseen maoismiin radikalisoitunut pikkuvaras George L. Jackson. Hänen vankilapäiväkirjat julkaistiin vuonna 1970 yhdeksi kirjaksi, joka oli yhdistelmä elämäkertaa ja poliittista manifestia, nimeltä ”Soledad veli: Goerge Jacksonin vankilakirjeet” (oma suomennos)

Kuten kansitaiteesta näkee, teoksen uusintapainos ei kehystä Jacksonia väkivaltaisena sekopäänä, vaan inhimillisenä, huumorintajuisena ja jopa kauniina sieluna, joka on joutunut elämään hirveissä vankilaolosuhteissa.

On vaikea kuvitella tällaista kansitaidetta nykyaikaisista terroristeista, jotka ovat lähes aina kylmäverisiä ihmisvihaajia.

Kyseisessä kirjassa Jackson kertoo elämästään köyhänä pikkuvarkaana, joka päättyi viettämään koko elämänsä San Quentin ja Soledadin vankiloissa väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi.

Jackson tuli kuuluisaksi, kun häntä ja pari muuta vankia syytettiin vanginvartian murhasta. Jackson vannoi olevansa viaton ja kokevansa syytteen olevan tekosyy hiljentää hänen vankilassa harjoittamaa poliittista aktivismiaan. Jos Jackson todettaisiin syylliseksi, hänet tuomittaisiin kuolemaan. Tästä alkoi kampanja hänen vapautamiseksi, johon kuului tämän kirjan julkaisu.

Ennen kohtalokasta syytettä Jackson joutui useita kertoja vankilassa eristysselliin ja hän kasvoi katkeraksi ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Syy katkeruuteen oli vankilassa ja elämässä kohdattu rasismi.

Afroamerikkalaisena Jackson koki, että kaikkia hänen liikkeittään tarkkailtiin ja pienikin rike oman asemansa parantamiseen vastustettiin ankaralla repressiolla. Kun tietää, miten 60-luvulla Yhdysvallat oli erityisen rasistinen maa, Jacksonin argumentit kuulostivat uskottavilta.

Jackson kertoo sukulaisille kirjoitetuissa kirjeissään elämästään, maailmankuvasta ja poliittisista suunnitelmistaan. Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja lukija alkaa sympatisoimaan kirjailijaa, joka paljastuu hyvin ristiriitaiseksi henkilöksi. Oikeastaan melko normaaliksi ihmiseksi, jolla on sekä herkkiä, että kylmäverisiä tunteita ihmisiä kohtaan.

Teoksen punainen lanka on äärimmilleen viety Mustien panttereitten uusmarxilainen ideologia. Sen mukaan afroamerikkalaiset ovat valkoisten amerikkalaisten kolonisoima kansa. Näin mustien taistelu ihmisoikeuksien puolesta koettiin samana antikolonialistisena taisteluna kuin Vietnamissa, Kuubassa ja Kiinassa.

Mustien panttereitten ideologiassa poliisi ei ollut lakia ja järjestystä turvaava valtion elin, vaan kolonialistinen miehitysjoukko, joka varmisti afroamerikkalaisten passiivisuuden, kun heitä riistettiin taloudellisesti.

Jackson kertoo arvostavansa mustien kansalaisoikeustaistelijaa Martin Luther King jr:ia, mutta vain ihmisenä. Kirjailijan mukaan kansalaistottelemattomuus toimii vain, jos sortajalla on sama moraalikäsitys kuin sorretuilla. Jacksonin mukaan Kingin salamurha ja mustien panttereitten johdon teloitus poliisien toimesta, todistivat että ainoa tapa vapauttaa mustat on väkivaltainen sissisota.

Kuitenkin siinä, missä Mustat pantterit käyttivät poliisivastaista retoriikkaa uhona, jolla rekrytoida nuoria vihaisia miehiä erilaisiin sosiaalisiin projekteihin, kuten gettolapsien ilmaisten aamiaisten järjestämiseen, Jackson näki sen väkivaltaisena sissijärjestönä.

Jackson kuvaa Yhdysvaltojen rasismin brutaaliksi ja totaaliseksi järjestelmäksi, joka ei rajoita vain mustien elämää institutionaalisella vaan myöskin henkisellä tasolla. Kaikki lait ja jopa moraali ovat Jacksonin mukaan valkoisten imperialistien keksintöjä, jolla rajoittaa mustien elämää. Tämän vuoksi ainoa tapa mustien todella parantaa asemaansa Amerikassa on tuhota täydellisesti olemassa oleva valtio verisessä kommunistivallankumouksessa.

Jackson pyrkiikin radikalisoimaan lukijan kehystämällä aivan kaikki amerikkalaisessa kulttuurissa sorron välineiksi. kun koko ympäröivä todellisuus on ”fasistinen supervankila”, sen tuhoaminen on oikeutettua. Mitä nopeammin sen paremmin.

Jackson kertookin avoimesti vallankumouksen tarkoittavan miljoonien ihmisten tappamista. Ei vain instituutioitten tuhoamista, vaan sitä ylläpitävien ihmisten kirjaimellista murhaamista. Kirjassa kuvataankin, ettei vain poliittista ja taloudellista eliittiä pidä murhata, vaan kaikki poliisit, suurin osa keskiluokkaisista valkoisista, poliittisista vastustajista, mutta myöskin ”ei tarpeeksi vallankumoukseen sitoutuneita” vasemmistolaisia.

Jackson kertookin inspiraationsa olevan Stalinissa ja Maon kulttuurivallankumouksessa. Kaikki massamurhat ovat kirjailijalle esimerkillisiä tapoja toteuttaa kommunismi.

Jotta ei tule epäselväksi, miten tosissaan kirjailija on vallankumouksesta, hän kertoo saavansa voimaa valkoisten vihasta ja rasismista. Jacksonin mukaan, jos häntä ei vihattaisi, hän ei olisi uhka yhteiskunnalle ja ilman, että häntä vihataan, vihollisten tuhoaminen olisi hyvin vaikeaa. Kirjailija kertookin haluavansa aiheuttaa paljon ongelmia päästyään vankilasta ja kertoo haluavansa seurata Che Guevaran esimerkkiä.

Jackson kuvaa aika vähän miltä kommunismi Yhdysvalloissa näyttäisi, mutta tiivistettynä Yhdysvalloista tulisi Maon Kiinan kaltainen totalitaristinen valtio, joka omistaisi kaikki tuotantovälineet, tehtaista mediaan.

Jackson kuitenkin ei päässyt toteuttamaan väkivaltafantasioitaan, vaan epäselvissä olosuhteissa vanginvartija ampui hänet. Tämä kirja julkaistiinkin Jacksonin kuoleman jälkeen, muuttaen hänet hetkeksi amerikkalaisen äärivasemmiston marttyyriksi. Yhä tänäkin päivänä radikaaleimmat afroamerikkalaiset aktivistit kunnioittavat Jacksonia mustien vapautuksen suurena filosofina.

Vaikka Jacksonin kirjeissä on paljon lämpimiä tunteita ja syvää inhimillisyyttä, erityisesti kuvattaessa rehellisesti omaa rikollistaustaansa, hänen selkeän terroristiset ajatukset ohitettiin olankolauksessa 70-luvulla.

Jacksonin kirja paljastaakin radikaalivasemmiston tietyn revisionismin. 70-luvulla totalitaristinen kommunismi nähtiin oikeana marxilaisuuden tulkintana, eikä jonain kommunismin vääristymänä. Nykyään Jacksonin mielipiteet taas edustavat silkkaa hulluutta suurimmalle osalle äärivasemmistoakin.

Syy 70-luvun välinpitämättömyyteen teoksen terroristista aineistoa kohtaan voi johtua siitä, että kirjailija oli jo kuollut sekä siitä, ettei 70-luvulla äärivasemmistolainen terrorismi ollut erityisen tappavaa.

Esimerkiksi Bryan Burrouin ”Days of Rage: America’s Radical Underground, the FBI, and the Forgotten Age of Revolutionary Violence” (2015) tietokirjan mukaan amerikkalaisten äärivasemmistolaisten pommi-iskut olivat runsaita, mutta ne tapahtuivat yleensä tyhjennetyissä julkisissa vessoissa. Tällöin varmaan moni aikalainen koki Jacksonin väkivaltafantasiat tyhjinä puheina eikä tosissaan sanottuina. Toisin on nykyään, jossa sekä äärioikeisto, että jihadistit haluavat mahdollisimman paljon kuolonuhreja terrori-iskuilla, mikä saa meidät muut kaikkoaman suoraa väkivaltaan yllytystä.

Bryan Burrouhin mukaan myöskin 70-luvulle asti merkittävä osa vasemmistosta ja jopa oikeistosta uskoi kommunismin voittavan Kylmän sodan, mikä ehkä on syypää Jacksonin kirjan kaupalliseen menestykseen. Ihmiset halusivat ehkä valmistautua ”väistämättömään” kommunistiseen vallankumoukseen, tutustumalla nykykommunistien teksteihin.

Kolmas teoriani on, että 70-luvulla ihmiset olivat arvoiltaan kovempia kuin nykyään. Tarkoittaen, että aikalaisille poliittisten vastustajien tappaminen koettiin itsestäänselvyytenä eikä moraalisena paheena.

Wikipedia osaakin kertoa, että pahin kritiikki, mitä Jacksonin vanginvartijat kohdistivat häneen ei ollut miehen väkivaltafantasiat, vaan se ettei hän aidosti uskonut kommunismiin. Eli jopa Jacksonin vastustajat eivät pitäneet poliittista väkivaltaa sinänsä paheksuttavana asiana, vaan tehtiinkö kyseinen väkivalta ”jaloilla” tarkoitusperillä. Tässä tapauksessa afroamerikkalaisten vapauttaminen koetulta sorrolta.

George Jacksonin ”Soledad Brother: The Prison Letters of George Jackson” on nykystandardeissa ahdistava kirja eksyneestä yksilöstä, jonka omat patologiat kanavoituivat poliittiseen ekstremismiin vankilassa.

1990-luvulla kommunismi viimeistään menetti kaiken uskottavuuden, mikä selittää kommunistisen terrorismin vähyyden nykyaikana. Sen sijaan jihadismi ja äärioikeisto ovat nousseet voimalla aikakautemme ongelmaksi. Jihadismilla on myöskin vahva usko sen omaan historialliseen väistämättömyyteen. Perustuuhan ideologia uskontoon. Äärioikeiston radikalismi taas perustuu epätoivoon: valkoinen sivilisaatio koetaan romahtavan ja jos ei etnisiä vähemmistöjä tapeta, valkoinen rotu kuolee sukupuuttoon. Vankilat ovatkin täynnä syrjäytyneitä pikkurikollisia, joille ääri-ideologiat voivat olla tapa ”pelastaa sielu” muuten epäonnistuneesta elämästä. Toisin kuin 70-luvulla valtavirtakulttuuri ei kannusta näitä yksilöitä julkaisemaan manifestejaan vankilasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s