Keskiyön lapset

Maaginen realismi ei ole minulle vain kirjallinen genre, vaan se on Etelä-Amerikan todellisuutta kuvaava käsite. Esimerkiksi Brasiliassa maagisen realismin voi todeta siinä, että keväällä poliisit ryhtyivät lakkoon, jonka paikallinen kuvernööri yritti pysäyttää ajamalla traktorilla heidän päälleen, joutuen lakkolaisten ampumaksi. Pystyttekö ikimaailmassa kuvittelemaan, että tällaista sekoilua sattuisi Suomessa?

Vaikka samaistun vahvasti maagiseen realismiin, arkikokemusten kautta, jostain syystä en päässyt itse maagisen realismin genren keksijän Gabriel García Márquezin kirjojen makuun. Sen sijaan ainoaa maagista realismia harrastavan kirjailijan tuotanto, josta pidän, on pakistanilaisbrittiläisen Salman Rushdien.

Maaginen realismi ei rajoitu vain Etelä-Amerikkaan, vaan Intian niemimaahan. Oikeastaan Intia on luonnollinen paikka maagiselle realismille. Onhan se stereotyyppisesti monien erilaisten jumalten ja sivilisaatioitten kerrostuma, jossa samaan aikaan on uskomatonta kurjuutta ja häikäiseviä rikkauksia.

Esimerkiksi nyt luin Rushdien, vuonna 1981 julkaistun “Keskiyön lapset” romaanin, jossa joukko lapsia syntyy samaan aikaan, kun Intia itsenäistyi, saaden taikavoimia.

Romaanissa seurataan yhtä tällaista “keskiyön lapseksi” ristittyä hahmoa, joka takautuvasti kertoo hullusta elämästään, joka on maagisesti kiinni Intian valtion kohtalossa.

Keskiön lapsi on ihmeellinen sekoitus jo mainittua maagista realismia, 70-luvun muslimi-intialaisten kulttuuria, sukupolvikertomusta ja Forrest Gumpin kaltaista hullua historiallista odysseiaa. Oikeastaan Forrest Gump matkii Keskiön lapsia, koska se julkaistiin viisi vuotta Rushdien romaanin jälkeen.

Kuten Intian niemimaan, Keskiön lapsi on monen vaikutteen kerrostuma, jossa kaikki sekoittuu luonnolliseksi sekamelskaksi, joka jotenkuten pysyy kasassa.

Vaikka sitä luulisi Intian olevan kokonaan erilainen kuin Etelä-Amerikka, monet Rushdien kuvaamat arkiset absurdiudet olivat samaistuttavat. Kehittyvissä valtioissa absurdius on mahdollista, koska perinteinen kansanomainen maailma elää lomittain länsimaisen modernisaation kanssa, luoden toisistaan riippuvaisen mosaiikin, jossa et ole varma mikä on totta ja mikä ei?

Toki tässä romaanissa keskiön lapsilla on supersankareille tyypillisiä taikavoimia, mutta monet arkeen liittyvät tapaukset ovat niin tuttuja omasta kotimaastani Brasiliasta, etten ole varma liioitteleeko Rushdie, vai viittaako hän todelliseen tapahtumiin?

Kerronta hämää lisää, koska se on ensimmäisestä persoonasta ja hahmo on epäluotettava. Hän myöntää liioittelevan ja jopa valahtelevan. Välillä kertoja hyppää ajassa, keskeyttää kertomukset kertoakseen jostain sivuseikasta ja niin edelleen. Lukiessa tuntuikin, että joku hyvä ystävä on kertomassa todella pitkää juorua sinulle. Kuten juoruissa yleensäkin, totuus on jossain siellä narratiivin seassa, mutta et ole varma missä?

Länsimaissa kaikki asiat ovat kutakukin lokeroitu rationaalisiin paikkoihin. Instituutiot ja eri tahot toimivat omissa aisoissa ja harvoin sekoittuvat. Suomalainen byrokratia on tieteellisen täsmällisyyden malliesimerkki verrattuna Brasilian sotkuun, jossa voit hyvinkin törmätä asetuksiin ja jopa menettelyihin, jotka ovat 1500-luvulta.

Länsimaissa suurin osa ihmisistä, erityisesti Suomessa noudattaa sääntöjä pilkulleen. On tietyt menettelyt tietyille tilanteille. Brasiliassa ja Intiassa taas kaikki on suuntaa antavaa. Joitain sääntöjä voidaan noudattaa, kun toisia taas ei.

Rushdien Intia on juuri tällainen sotku. Maa, jossa perinteiset muinaiset instituutiot ja menettelytavat ovat olemassa samaan aikaan kuin brittivalloittajien ja heidän tuomiensa aatteitten muokkaamia tahoja. Ideologiatkin eivät ole tarkkaan rajattuja kokonaisuuksia, eikä niitä edistävät puolueet, vaan kaikki käy.

Juuri tämä sekasotku luo absurdeja ja odottamattomia tilanteita, jotka sekoittuvat saumattomasti yliluonnollisten elementtien kanssa. Kun lukee Keskiyön lapsia, et tunne lukevasi fantasiakirjaa, jossa olisi olemassa kaksi rinnakkaista maailmaa, vaan kaikki on yhtä ja samaa.

Harry Potter on esimerkki länsimaisen ajattelun lokeroinnista. Taikamaailma on olemassa samaan aikaan kuin ei-taikamaailma, mutta kuitenkin niillä on selkeät rajat ja erot, joita ei saa ylittää. Rushdien keskiyön lapsissa näitä rajoja ei ole, vaan kaikki on sekoittunutta. Mutta samaan aikaan vain harva hahmo tunnistaa taikuuden.

Kuten maailmassamme, eivät kaikki ihmiset usko taikuuteen tai harrasta sitä. Joten Keskiön lapsen kuvaukset taikuudesta vaikuttavat kansanomaisilta kertomuksilta, jotka eivät välttämättä ole totta. Juuri tämä epävarmuus siitä, mikä on totta tai mikä on yliluonnollista, luo herkullisen yhdistelmän.

En tiedä, miten suomalaiset reagoivat Keskiön lapsiin? Mielestäni ihmisen pitää kokea maaginen realismi elämässään, oikeasti ymmärtämään mistä on kyse. Brasilia on juuri tällainen maailma, kuten on Intiakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s