Heteroseksuaalisuuden yllättävä historia

Laitaoikeistolle perinteiset sukupuoliroolit ja -käsitykset ovat pyhiä ja niitä pitää puolustaa feministeiltä. Mutta ovatko oikeasti perinteiset sukupuoliroolit perinteisiä?

Monet asiat, joita pidämme itsestään selvinä tai perinteisinä, eivät välttämättä ole. Erityisesti, jos lukee historiaa, voi huomata, että ihmisten tavat ovat radikaalisti muuttuneet aikakaudesta toiseen. Esimerkkinä tästä on YLE:n itsenäisyyspäivänä esittämä Tuntematon sotilas -elokuva. Perinne alkoi vasta kaksituhattaluvun alun puolessa välissä.

Historioitsija Hanne Blank osoittaa, vuonna 2012 julkaistussa kirjassaan ”Suora. Heteroseksuaalisuuden yllättävä historia” (oma suomennos) heteroseksuaalisuuden olleen melko uusi käsite, jonka tarkka ajankohtakin tunnetaan!

Kirjailijan mukaan heteroseksuaalisuus keksittiin 1860-luvulla, ennen sitä oli vain ihmisiä, jotka rakastivat eri tavoilla.

Kirjan mukaan katolilaisuus määritteli keskiajalla, että kaikki seksi, joka ei johda lisääntymiseen on syntiä. Näin homot automaattisesti olivat syntisiä. Mutta katolinen kirkko ei eritellyt homoja omaksi ryhmäkseen, se ei edes tuntenut koko käsitettä, jolloin ei myöskään ollut tarvetta määritellä mikä oli ”normaalia” seksuaalisuutta.

Blankin paljastaakin, että sana ”sodomia”, jota nykyään ajatellaan tarkoittavan homoseksiä, kuvasi juuri ei-lisääntymiseen johtavaa seksiä. Harrastavathan heterotkin anaalia, oraalia ja vetäytymistä ennen laukeamista ja muita painokelvottomia seksuaalisia tapoja. Katolinen kirkko tuomitsi kaikki, jotka harrastivat seksiä huvikseen tai menetelmillä, joilla ei voi lisääntyä, syyttämällä heitä sodomeiksi!

Kirjan mukaan keskiajalla ei edes tunnettu ihmisiä, jotka harrastavat vain tietyntyyppistä seksiä. Sen sijaan uskottiin, että synti ajoi joskus samaa sukupuolta omaavat ihmiset paneskelemaan toisiaan.

Blankin mukaan tarve määritellä seksuaalisuus tarkemmaksi kuin epämääräisen kristillisen moraalikäsityksen mukaan syntyi kaupungistumisen myötä.

Kaupungistuminen alkoi luoda painetta valtion kontrolloida ihmisten seksuaalisuutta. Kun ihmiset asuivat kylissä, yhteisö kollektiivisesti pystyi varmistamaan, että kaikki käyttäytyivät kristillisten arvojen mukaisesti. Mutta suurissa kaupungeissa, joissa suurin osa asukkaista oli eri paikkakunnasta muuttavia, loi ilmapiirin, jossa ei puututtu yhtä innokkaasti toisten tekoihin. Näin alkoi syntyä kuva, että kaupungeissa harrastettiin jatkuvasti syntejä. Rikollisuus rehottikin kaupungeissa melko vapaana hyvinkin pitkään. Esimerkiksi Lontoon kaupungissa perustettiin ensimmäinen poliisilaitos vasta 1839 ja New Yorkissa 1845

Mielestäni Blankin kirja selittääkin, miksi nykykonservatiivit voivat samaan aikaan puhua vapaudesta ja homoseksuaalisuuden rajoituksesta, ilman että ovat tekopyhiä. He juuri haikailevat takaisin kadotettiin aikaan, jossa pienissä kylissä ihmiset tunsivat toisensa ja näin varmistivat kollektiivisella paineella yhteisön siveellisen käyttäytymisen, ilman että keskushallinto tai poliisi tarvittiin valvomaan ketään. Juuri suurissa kaupungeissa syntyikin tarve luoda lukuisia lakeja ja niitä valvovia viranomaisia, mikä taas konservatiiveilta tuntuu luonnottomalta ja ahdistavalta. Tämän vuoksi esimerkiksi amerikkalaisille konservatiiveille keskushallinnollinen valtio koetaan niin suurena saatanana.

Kirjailijan mukaan termit heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus keksittiin Richard von Kraft-Ebingin toimesta ”Psychopatia Sexualis” (1886) kirjassa. Niitten tarkoitus oli ohjeistaa uusia sekulaareja valtioita luomaan tieteeseen perustuvat seksuaalimoraaliset lait.

Kraft-Ebingin kirjassa heteroseksuaalisuus määrättiin tiukaksi patologiseksi sukupuolikäyttäytymiseksi, jossa ihminen teki ”tasapainoisen” määrän seksiä.

Kirjan mukaan ennen vanhaa miehisyys tarkoitta seksuaalista viriiliyttä, mutta myöskin itsehillintää. Eli tosimies ei ollut ”naisissa”, vaan pidättäytyi kiltisti avioliittoon saakka. Naisen kohdalla taas piti olla passiivinen ja yhtä pidättäytyvä.

Blankin mukaan jatkuvasti seksiä harrastavia miehiä pidettiin degeneroituneina pervoina, joita laki piti rangaista tai lähettää lääkärin hoitoon. Mutta heterous ei vielä tarkoittanut mitään oletusarvoa, vaan eräänlaista biologista ihannetta. Viiden vuoden ajan heteroseksuaalisuus olikin vain lääketieteellinen termi, eikä mikään identiteetti ”normaaleille” ihmisille. Vasta vuonna 1934 heteroseksuaalisuus alettiin merkitä tietosanakirjoihin tarkoittavaan ”normaalia seksuaalisuutta”

Kirjan mukaan Karl-Maria Kertbeny keksi 1868, että homoseksuaalisuus ei ole vain tietty käyttäytymismalli, jossa välillä miehellä teki mieli paneskella toisia miehiä, vaan seksuaalinen identiteetti. Tarkoituksena oli perustella lainsäätäjille, ettei homous johtunut huonosta moraalista tai sairastumisesta, vaan biologisesta ominaisuudesta, jota ei voitaisi rangaista, koska ihminen ei voinut sille mitään.

Huvittavin esimerkki muuttuvista sukupuolikäsityksistä, mitä tässä kirjassa mainitaan, on yhdessä nukkuminen. Ennen vanhaa oli tavallista vieraitten samaa sukupuolta olevien ihmisten nukkua samassa sängyssä. Erityisesti nuorten miesten, ja solmia sängyissä intiimejä ystävyyksiä, jotka kestivät koko elämän. Nykyään koko ajatus kahdesta miehestä jakamassa samaa sänkyä pidetään epäilyttävänä. Mutta vielä 1800-luvulla se oli normaalia.

Kirjailija nostaa kuuluisan esimerkin, jossa amerikkalainen presidentti Abraham Lincoln kirjoitti kirjeitä entiselle petitoverille, joita nykyään tulkitaan kiihkeinä rakkauskirjeinä, mutta joita siihen aikaan pidettiin vain terveenä toverillisuutena.

Kirjailijan mukaan sen jälkeen, kun eri seksuaali-identiteetit luotiin, ne muuttuivat todellisiksi. Yhtäkkiä oli olemassa tiukkaan rajattuja ihmistyyppejä, eikä vain satunnaisia ”hairahduksia”. Uudet seksuaalisuudet yhdistyivätkin ihmisten mielissä olemassa oleviin kulttuurisiin mielikuviin, luoden nykyään yhä vallassa olevia sukupuolikäsityksiä.

Blankin mukaan keskiajalla uskottiin suureen luojan ketjuun, jonka mukaan kaikki maailman olennot olivat Jumalan toimesta järjestetty arvonsa mukaan. Huipulla olivat aatelisherrat ja pohjassa muut säädyt, orjat ja eläimet. Uskomuksen mukaan ketju myöskin määritteli olentojen moraalin ja terveyden laadun. Kun homoseksuaalisuus ja rodut alettiin pitää todellisina ilmiönä, tämä uskomus siirrettiin niihinkin, luoden nykyisen rasismin, homofobian ja sovinismin.

Kirja esittääkin kiinnostavan idean, että nykyiset konservatiiviset asenteet perustuvat tämän vanhan ideologisen jäänteen jättämiin kaikuihin. Onhan politiikantutkija Corey Robin todennut, että konservatiivinen mieli ymmärtää maailman koostuvan pyhistä hierarkioista.

Blankin mukaan seksuaaliluokituksen tarkoitus ei ollut niinkään erottaa eri ihmisryhmät toisistaan, vaan määrittää, mikä ei ollut normaalia. Näin homous muuttui ihmisten käsityksessä poikkeavaksi olemukseksi, jota piti välttää, jos ei halunnut olla alempiarvoisempi.

Blankin mukaan perinteiset sukupuoliluokitukset on tehty antrooppisella periaatteella, joka on uskomus, että kaikilla luonnon ilmiöillä on tarkoituksena jatkaa sukua tai muuten olla päämäärä. Tämä uskomus yhdistettynä suureen ketju-uskomukseen loi käsityksen, että evoluution tarkoitus oli jalostaa aina parempia olentoja. Paremmuus taas oli valkoisen 1800-luvun yläluokkaisen heteromiehen määrittelemää, eikä muita ihmisiä päästetty päätöksentekoon mukaan. Muistuttaisin, ettei evoluutiolla ole päämäärä, kuten ei luonnollakaan. Kulttuurissamme on vain tapahtunut se, että olemme siirtäneet primitiiviset takauskomuksemme tieteellisiin teorioihin. Sen vuoksi nykyään konservatiivit uskovat, että tiede ja logiikka ovat puolellaan!

Kirjailija mainitsee, että esimerkiksi 1800-luvulla jotkut vastustivat naisten oikeuksia, koska ne koettiin ”häiritsevän” evoluution herkkää tasapainoa kohtu suuruutta, mikä voisi aiheuttaa sivilisaation romahduksen.

Blankin kirja ei mainitse äärioikeistoa ollenkaan, mutta tässä jo voi nähdä sen ideologian komponentteja. Usko orgaaniseen valtioon, joka voi ”tehdä itsemurhan” maahanmuutolla ja liberaaleilla arvoilla, perustuu tällaiseen antrooppiseen ajatteluun.

Vielä 1900-luvun alussa heterous yritettiin perustella tieteellisesti tarkemmaksi, jolloin Blankin mukaan syntyi niinkin omituisia teorioita, kuin ettei nainen voi elää ilman miehen tasaista siemennesteen saamista kohtuunsa. Teorian mukaan ilman miehen syöttämää siemennestettä, nainen kuihtuu ja menettää elämänenergiansa. Joten homous ja lesbous olivat vaarallista ”elämänenergian” haaskausta. Sekularismi oli syrjäyttänyt uskonnolliset moraalikäsitykset, mutta niitten jättämät fragmentit yhä elivät tutkijoitten mielissä, saaden heidät väkisin keksimään jonkun teorian oikeuttamaan homokammoaan.

Samalla tässä kirjassa käsitellään rakkauden historiaa. Esimerkiksi käsitys heteroseksuaalisesta ”oikeasta” rakkaudesta on melko uusi käsite, jota antropologia ei tunne vanhemmissa tai muissa kulttuureissa. Ennen vanhaa avioliitto oli sopimus, jossa aviopari parhaimmassa tapauksessa solmi toisiaan kunnioittavan ystävyyssuhteen. Avioliitto olikin hyvin pitkään vain velvollisuus, jolla jatkettiin suvun ja yhteisön jatkuvuutta. Jopa seksuaalinen himo olivat paheksuttuja, koska avioliiton piti perustua järkeen, eikä tunteisiin.

Blank mukaan olemme oppineet elokuvien ja kirjojen kautta mitä rakkaus on ja miten sitä kokea. Alun perin romanttiset käsitykset rakkaudesta syntyivät ilmaisemaan uskollisuutta Jumalaan.

Vähitellen ihmiset alkoivat siirtää kristillisiä rakkausvertauskuvia kuvaamaan toisiaan, koska vertaamalla rakkautta vastakkaiseen sukupuoleen Jeesus Kristukseen, oli hyväksyttävämpää kuin käyttämällä muita vertauskuvia. Silti jotkut papit varoittivat, ettei ihmistä saanut palvoa enemmän kuin Jumalaa. Rakkaus olikin eräänlainen epäjumalan palvelimista, joka on kristinuskossa ehdottomasti kielletty.

Samalla kirjan mukaan ajatus, että rakkaus ja hyvä seksi kuuluvat yhteen on vielä uudempi ajatus, joka popularisoitui 1900-luvun alussa. Ennen sitä seksistä ei puhuttu kuin pakollisena lisääntymisen kontekstissa, eikä nautinnon ja elämänlaadulle olennaisena elementtinä.Osasyy oli ehkäisyn puute. Synnytys oli muutenkin hengenvaarallista ja ilman avioliittoa vielä vaarallisempaa. Kirjailija nostaa esiin vanhoja tekstejä, joissa naiset kertovat tukevansa ehkäisyvälineitten kehittämistä, jotta voisivat nauttia seksistä, ilman raskauden pelon aiheuttaa stressiä. Perinteinen käsitys avioliitosta olikin vailla rakkautta ja hyvää seksiä.

Kirjailija kuitenkin painottaa, ettei ole säilytnyt kuvauksia vanhempien sukupolvien intiimistä avioelämästä, jolloin on vaikea arvioida, oliko perinteinen arvioliitto onneton? Voi olla, että ennen vanhaa ihmiset olivat niin tottuneita järjestelyyn, etteivät tietäneet menettävänsä mitään.

Blankin kirja antaakin selityksen Hännikäisen kaltaisille seksittömille ahdistuneille inceleille. Hännikäisen mukaan nykykulttuurimme jatkuvasti toitottama ajatus ikuisesta rakkaudesta ja hyvää ja säännöllistä seksiä sisältävästä ”täydellisestä” parisuhteesta, asettaa miehille niin suuria paineita, että he ahdistuvat, jos epäonnistuvat pääsemään parisuhteeseen tai ylläpitämään sellaista.

Mutta siinä, missä Hännikäinen haluaa paluun heteronormatiiviseen patriarkaaliseen sopimuspohjaiseen avioliittojärjestelmään, saadakseen edes joskus seksiä, Blank ehdottaa perinteisten sukupuolinormien täydellistä murtamista. Jos ei ole epärealistisia standardeja, siitä mikä on ”täydellinen” parisuhde ja avioliitto, ihmiset voivat pariutua vapaammin kenen kanssa haluavat.

Mielenkiintoisimmista heteroseksuaalisuuden konstruktion todisteista tässä kirjassa, on Jazz-muusikko Billy Tiptonin tapaus. Tiptonin kuoltua, paljastui että hän olikin biologinen nainen. Tipton oli useita kertoja ollut naimisissa, eikä kukaan vaimoistaan koskaan huomannut, ettei hän ollut biologinen mies.

Tipton oli keksinyt tarinan, että hän oli joutunut auto-onnettomuuteen, joka oli tuhonnut hänen rintansa ja sukuelimensä. Naiset hyväksyivät tarinan ja adoptoivat lapsia hänen kanssaan. Kun Tiptonin viimeinen vaimo kuoli vuonna 2007, Tiptonin lapsien piti saada isänsä perinnön. Mutta paikallisen lain mukaan vain heteroseksuaalinen perhe on todellinen perhe, eikä näin Tiptonin lapset ole oikeutettuja perintöön. Tiptonin lapset haastoivat tämän käsityksen korkeimmassa oikeudessa ja voittivat. Tuomarin mukaan, koska Tiptonin perhe toimi kuin oikea perhe, sillä ei ollut väliä, että isä oli biologinen nainen.

Kirjailijan mukaan ”perinteisten” sukupuolikäsitysten romuttaminen ei tule tuomaan heteroseksuaalisen ydinperheen loppua, koska ihmisten seksuaalisuus ei muutu yhtäkkiä ja jopa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat haluavat muodostaa klassisia ydinperheitä, kuten Tiptonin tapauksessa. Joten sen sijaan, että takerrumme itsemme keksimiemme rajoitteiden ympärille, kuten Hännikäinen, voisimme antaa aitojen tunteittemme ja järkemme viedä meidät siihen parisuhdemuotoon, jonka haluamme.

Blankin kirjan ei käsittele vain heteroseksuaalisuuden historiaa, mutta myöskin vähän sukupuolibiologiaa. Esimerkiksi kirjailijalla on poikaystävä, jolla ei ole perinteistä mieskromosomeja XY tai naiskromosomeja XX, vaan hänellä on XXY kromosomit. Poikaystävällä on Kleinferterin syndrooma. Mutta hän näyttää mieheltä, vaikka kromosomien mukaan hän ei ole! Puolimiljoonaa amerikkalaista on sama tila. Ainoa haittavaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Jos tottelemme yläasteen biologiakirjojen sääntöjä, Blankin poikaystävä on biologinen mahdottomuus, mutta hän on olemassa!

Kirjailija viittaa tutkimuksiin, jotka osoittavat, että hormonaalisesti homot eivät eroa heteroista. Oikeastaan ei ole olemassa nais- ja mieshormoneita, vaan kaikissa ihmisissä löytyy samat hormonit. Vain hormonien määrä määrittelee sukupuolen, jos silloinkaan.

Tiptonion tapaus on tästä hyvä esimerkki. Mies oli biologinen nainen, mutta hän käyttäytyi niin miehisesti, ettei koko tämän elämän aikana, kukaan huomannut mitään. Oliko Tipton silloin lesbo vai trans-mies? Kirjailijan mukaan onko tällaisilla jaoilla edes väliä? Perintökiistassa kävi ilmi, että Tipton käyttäytyi rakastavaisesti lapsiaan kohtaan ja kasvatti heitä hyvin, eikä se ole tärkeintä?

Hanne Blankin “Straight: The Surprisingly Short History Of Heterosexuality” on loistava kirja, joka päättyy tapauksen, jossa homovastainen konservatiivinen poliitikko jäi kiinni yrittämässä ostaa homoseksiä naamioidulta poliisilta. Poliitikko vakuutti, ettei ollut homo ja yritti todistaa sen juuri homovastaisella urallaan ja heteroseksuaalisella avioliitolla. Kirjailijan mukaan voi olla, että kyseinen poliitikko puhuu totta, kun tietää että homoseksuaalisuus on keinotekoinen luokitus, joka keksittiin suhteellisen myöhään. Ennen vanhaa tämä politiikko pidettäsiin vain miehenä, joka joutui hetkeksi syntiensä houkutuksiin, eikä salattua elämää viettävä kaappihomo.

Kirjailijan mukaan homojen, transsukupuolisten, ei-binääristen ja heteroitten sijaan, meidän pitäisi vain kohdella ihmisiä, ihmisinä. Sukupuoli-identiteetit eivät olekaan tiukoissa binaareissa, vaan ne ovat kirjossa, jolla ei ole tiukkoja raja-aitoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s