Elokapinan käsikirja

Elokapina (Eng. Extinction rebellion) on radikaali ympäristöliike, joka pyrkii näyttävillä tempauksilla ja kansalaistottelemattomuudella painostamaan hallituksia aktiivisempiin toimiin ilmastonmuutosta vastaan. Iso-Britanniassa Elokaina on luokiteltu ääriryhmäksi.

Dosentti Leena Malkki ja VTM Daniel Sallamaa ovat todenneet Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan vuoden 2018 raportissa, että

“Mikäli ilmastonmuutokseen sopeuttavat toimet jäävät vaatimattomiksi ja perinteisen politiikan kautta vaikuttaminen alkaa näyttää entistäkin toivottomammalta, on täysin mahdollista, että ilmastonmuutosta hidastavia toimia ryhdytään vaatimaan myös väkivaltaisin keinoin.”

Joten tietenkin minun piti tietää enemmän Elokapinasta! Kyteekö siinä väkivaltaisen äärivihreän terrorismin siemenet, joita moni tutkija on vuosikausia ennustanut? Otinkin sitten liikkeen nimissä viime vuonna julkaistun artikkelikokoelman ”Tämä ei ole harjoitus. Elokapina -käsikirja” (oma suomennos) luettavaksi.

Vaikka otsikossa lukee ”käsikirja” tämä teos on enemmänkin poliittinen manifesti. Vasta kirjan lopussa on ohjeita valtateitten ja siltojen pysäyttämiseen.

Tämä kirja kehystää maailman hallitusten velvollisuudeksi ylläpitää ihmisten ja muitten organismien hyvinvointia, joten jos se epäonnistuu tässä tehtävässä, kansalla on oikeus vaihtaa hallitus.

Kirjan mukaan ilmastonmuutos ja yleinen epätasa-arvo ovat 1% kutsutun taloudellisen supereliitin syy, joka tällä hetkellä hallitsee maailman hallituksia. Taloudellinen eliitti, joka koostuu suuryritysten ja pankkien johtajista, eivät halua torjua ilmastonmuutosta, koska se haittaisi heidän rikastumistaan. Sen sijaan tämä eliitti yrittää löytää keinoja paeta sen vaikutuksia bunkkereihin, Marssin siirtokuntiin tai virtuaalitodellisuuteen.

Koska tämä kirja on monen kirjoittajan artikkelikokoelma, sen sanoma menee ristiriitaiseksi, koska jotkut kirjoittajat vain haukkuvat taloudellista eliittiä, kun taas toiset itse modernin länsimaisen sivilisaation käsitettä. Toiset haluavat vain valtion puuttuvan ilmastonmuutokseen rankemmalla kädellä. Kun taas toisten mukaan kestävä kehitys on vain propagandistinen termi, jolla annetaan illuusio, että nykyjärjestelmä voidaan säilyttää ja samalla pelastaa ympäristö. Jotkut kirjoittajat haluavatkin muuttaa yhteiskuntaa alkuperäiskansojen tai anarkististen ideoitten mukaisiksi.

Yksi kirjoittajista referoi Gandhia, jonka mukaan länsimainen sivilisaatio on itsetuhoinen järjestelmä, joka uhkaa kaikkien hyvinvointia. Tämän vuoksi on moraalista kapinoida sivilisaatiota vastaan, joka uhkaa koko planeettaa. Näin Elokapina on ”elämän satyagraha” (viittaus Ghandhin passiivisen vastarinnan filosofiaan).

Tässä kirjassa ei ajeta väkivaltaa tai edes uhata sillä. Toki on muistettava, että teos on propagandaa, eikä välttämättä heijasta liikkeen aitoja ajatuksia, mutta keskityn ainoastaan siihen, mitä kirjoittajat kirjan sisällä esittävät Elokapinasta.

Elokapina uskoo passiiviseen vastarintaan, jonka tarkoituksena on jumittaa talouden rattaat erilaisilla häirintätoimilla. Esimerkiksi sulkemalla liikenneväyliä. Kirjan mukaan kapitalismi toimii fossiilisella polttoaineella ja sitä ylläpidetään kulkuneuvoilla. Jos kulkeminen työpaikkoihin, varastoihin ja muihin yritystoimintaan elintärkeisiin paikkoihin häiritään, päättäjiin ja kansaan syntyy painetta, siirtyä hiilineutraalimpaan talouteen.

Kummallisinta tässä kirjassa on sen eri kirjoittajien käsitys ”kapinasta”. Jotkut kirjoittajat uhoavat systeemimuutoksella ja avoimella valtiovastaisuudella, kun taas toiset näkevät valtion perimmäisenä hyvänä, joka on vain ”heräteltävä” toimimaan kansan, eikä suurpääoman hyväksi.

Jotkut kirjoittajat tunnustavat, että länsimaissa ”kapinoiminen” on turvallisempaa kuin globaalissa etelässä, jossa ympäristöaktivisteja yksinkertaisesti murhataan. Tässä kirjassa onkin paljon globaalissa etelässä asuvia kirjoittajia, jopa alkuperäiskansoihin kuuluvia. Mutta monet teoksen ohjeet on kirjoitettu selvästi keskiluokkaiselle länsimaalaiselle. Esimerkiksi tässä korostetaan, miten hauskaa kansalaistottelemattomuus voi olla ja annetaan ohjeita vegaaniselle kenttäaterialle, jos kadunvaltauksen aikana tulee nälkä.

Yhden kirjoittajan mukaan häirintä toimii, koska, jos järjestelmän ylläpitämistä ei tehdä kalliiksi:

”tyypit, jotka hallitsevat maailmaa eivät tule muuttamaan toimintatapojaan.”

Elokapina vaatii, että maailman hallitukset julistavat ilmastohätätilan, vähentävät kasvihuonekaasujen päästöt nollaan vuoteen 2025 mennessä sekä perustavat paikallisia kansankokouksia, jotka johtavat ilmastonmuutoksen vastaista taistelua.

Yhden kirjoittajan mukaan yhteiskunta pitää uudelleen suunnitella:

”rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja planetaaristen rajojen sisällä, jotka takaavat, ettei ketään jätetä kohtaamaan muutosten ikäviä seurauksia yksin.”

Sama kirjoittaja kirjoittaa, ettei pidä syyttää saastuttavien teollisuuksien ja kaivosten työntekijöitä, vaan itse tuotetta, jota he tuottavat. Sen vuoksi ne ihmiset, joita järjestelmämuutos eniten tulee vaikuttamaan, tulisi päättää, miten muutos toteutetaan. Ilmastonmuutosta pitää torjua ajoissa ja huomioimalla yhteiskunnan heikompia ensisijaisesti, koska muuten voidaan päättyä ekofasismiin.

Elokapinan manifestissa vaaditaan solidaarisuutta globaalin etelän aktivisteille, jotka taistelivat henkensä uhalla puhtaan luonnon puolesta. Kirjan mukaan, vaikka länsimaat saastuttavat eniten, ne tulevat näkemään ilmastonmuutoksen vaikutukset viimeisenä ja sen vuoksi ilmastonmuutosta on torjuttava nopeasti ja autettava globaalia etelää sopeutumaan muutokseen.

Tässä kirjassa referoidaan alkuperäiskansojen viisauksia, joilla on paljon opetettavaa elämisestä luonnon kanssa. Mutta nämä visiot jätetään epämääräisiksi, jolloin on vaikea sanoa, haluavatko jotkut kirjoittajat täydellisen paluun luontoon vai ainoastaan hyödyntää alkuperäiskansojen filosofiaa modernin yhteiskunnan rakentelussa.

Elokapinan ”This Is Not A Drill: An Extinction Rebellion Handbook” on monipuolinen ja lyhyt kirja nykyisen radikaalin ympäristöaktivismin ajatuksista. Tässä kirjassa ei ole mitään uutta, jos Naomi Kleinin ”Tämä muuttaa kaiken. Kapitalismi vs. ilmasto” (2015) kirjan on lukenut.

Elokapinan manifestissa on avointa epätoivon sävyä ja maailmanlopun odottelua. Yhden kirjoittajan mukaan kymmenessä vuodessa moni valtio tulee romahtamaan. Kun koronaviruspandemia on pysäyttämässä maailmantalouden rattaat, vaikuttaa siltä, että Elokapina pääsee tavoitteisiinsa, ilman sen suurempia tempauksia.

Jos on tähän Elokapinan manifestiin luottamista, liike ei tule kehittymään ekoterroristiksi, kun sen aatteeseen on sisäänrakennettu passiivisen vastarinnan käsite. On kuitenkin mahdollista, että Elokapinalle tapahtuu sama asia kuin amerikkalaiselle kansalaisoikeusliikkeelle 60-luvun lopussa: lukuisat paikalliset ryhmittymät turhautuvat saavuttamattomista tavoitteista ja irtautuvat liikkeestä, muodostaen omia väkivaltaisia ryhmittymiä. Mutta silloin ne eivät kutsuisi itseään Elokapinaksi, vaan joksikin muuksi, vaikka ideologia olisi suunnilleen sama.

Kuitenkin tässä kirjassa on oudosti positiivinen sävy, joka kiteytyy kirjoittajaan, joka sano:

”Vaikka ilmastonmuutosta ei pystyttäisi pysäyttämään, järjestelmän muutos itsesään on palkitsevaa.”

Eli Elokapinan ideologiassa maailmanloppu on viimeinen tilaisuus vapauttaa ihmiskunta koetulta sorrolta. Eräällä tavalla ilmastodenialistit ovat oikeassa väittäessään, että ilmastonmuutos on kommunistien salaliitto, mutta ei siinä mielessä, ettei ilmastonmuutos olisi totta, vaan siinä, että saastuttava sivilisaatiomme on pakko muuttua, jos se haluaa selvitä ja äärivasemmistolla on valmiina ehdotus mihin suuntaan sivilisaatiomme on muututtava.