Putinistinen manifesti

Masha Gessenin ”Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu” (2017) esitellään modernin globaalin äärioikeiston merkittävää filosofi Aleksandr Duginin ja tämän pimeää maailmankuvaa. Gessenin mukaan Dugin on uusfasisti, jonka ideologia on venäläisen presidentti Vladimir Putinin politiikan inspiraatio. Kirjailijan mukaan Duginin filosofian lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan, niin ranskalaisen kuin amerikkalaiseen äärioikeistoon.

Suomessakin Paavo Väyrysen perustaman Seitsemän tähden liikkeeseen kuuluvan Tapio Pesolan juutalaisvastaisessa salaliittoteoriakirjassa “Suomen saattokello-t 2017” ja äärioikeistolaisissa medioissa, kuten MV-mediassa ja Sarastuksessa referoidaan Duginia. Dugin on itse vieraillut kaksi kertaa Suomessa pitämään luentoja. Ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja viimeisen kerran vuonna 2017. Kummassakin kerrassa Venäjämielisen aktivisti Johan Bäckmanin kutsumana.

Näinkin vaikutusvaltaisen ideologin tekstiin piti tutustua! Otinkin luettavaksi Aleksandr Duginin merkittävimmän manifestin “Neljäs poliittinen teoria” (2012) luettavaksi.

Duginin kirjan otsikko viittaa yrityksen luoda tälle vuosisadalle kokonaan uusi ideologia, joka hyödyntäisi kolmen edellisen länsimaisen ideologian parhaimmat puolet: liberalismin, kommunismin ja fasismin.

Dugin perustaa aika lailla ideologiansa ranskalaisen uusfasistisen teoreetikko Alain de Benoistin teorioihin ja se näkyy. Kertoo jotain länsimaisen ajattelun voimasta, kun ei edes venäläinen äärinationalisti pysty keksimään mitään perin venäläistä, vaan on pakko lainata ideoita Ranskasta. Oikeastaan Dugin ei referoi yhtäkään venäläistä tai aasialaista ajattelijaa, pelkästään länsieurooppalaisia. Suurimmaksi osaksi äärioikeistolaisia ajattelijoita, kuten esoteerista fasismia ajavaa Julius Evolaa. Mutta liberalismin kritiikissä Dugin lainaa Frankfurtin koulukunnan marxilaisia ajattelijoita.

Duginin mukaan neljäs poliittinen teoria on ristiretki postmodernismia, jälkiteollistumista, liberaalia ajattelua ja globalisaatiota vastaan. Sen tavoitteena ei ole vain liberalismin tuhoaminen, vaan itse edistyksen idean eliminoiminen, koska se on rasistinen.

Kirjailijan mukaan edistyksen idea on rasistinen, koska se asettaa automaattisesti nykyisyyden ja tulevaisuuden arvokkaammaksi kuin menneisyyden. Edistyksen idea tällöin syrjii menneisyyttä ja nykyisyyttä, sekä nöyryyttää vanhempia sukupolvia ja loukkaa esi-isiemme kunniaa ja oikeuksia. Mutta myöskin asettaa perinteitä kunnioittavat kulttuurit ala-arvoisiksi. Dugin mukaan edistys onkin edellisten sukupolvien moraalinen kansanmurha ja näin oikeaa rasismia.

Rasismi ei olekaan Duginille sitä, että pitää etnisiä ryhmiä eriarvoisina, koska hän haukkuu länsimaita siitä, että rasismi on tabu. Kirjailijalle rasismi tarkoittaa omien subjektiivisten standardien tuputtamista muille. Dugin sanookin, että rasisminvastaisuus on oikeaa rasismia, koska se pakottaa kaikki ihmiset antirasistiksi. Oikeaa antirasismia, on kirjailijan mukaan, rasismin sallimista, koska silloin kannatat mielipiteitten rikkautta.

Kirjailija julistaakin, että globalisaatio on rasistinen idea, koska se asettaa länsimaisen amerikkalaisen moraalikäsityksen koko maailman standardiksi. Kirjailijalle amerikkalaiseen moraalikäsitykseen kuuluvat demokratia, vapaa markkinatalous, parlamentarismi, kapitalismi, individualismi, ihmisoikeudet ja rajoittamaton teknologinen kehitys. Kirjailijan mukaan muille kansoille, kuten venäläisille nämä arvot ovat vieraita, eikä niitä pitäisi yrittää tuputtaa heille, koska silloin on oikea rasisti.

Duginille rasismi on tällöin osa länsimaista kulttuuria, eikä siitä voi tai pidä päästä irti. Sen sijaan ainoa tapa estää rasismi, on pitää kaikki etniset ryhmät mahdollisimman erillään toisistaan, jotta kenenkään tapoja tai olemusta haukuta. Duginin standardeilla rotuerottelu onkin parhainta antirasistista politiikkaa. On pakko nostaa hattua tälle filosofiselle akrobatialle!

Duginin neljäs poliittinen teoria hylkääkin ihmisoikeudet, demokratian ja muut edellä mainitut ja hyväksyy sen, että jokaisella kansalla ja etnisyydellä on oikeus ylläpitää omaa kulttuuriaan. Jotta tämä oman kulttuurin suojelu voidaan turvata, globalisaatio on lakkautettava, esimerkiksi sulkemalla rajat maahanmuutolta ja varmistamalla kansallisvaltioitten etnisen puhtauden. Kun kaikki kansat ovat linnoittautuneet omiin valtioihinsa, maailma tulee olemaan kirjavampi ja vapaampi kuin nykyinen, jossa kaikki yritetään yhdenmukaistaa.

Kirjailijalle yhteiskuntaa ei pitäisi muuttaa, vaan pitää sopeutua nykyisyyteen. Tai oikeastaan perinteisiin arvoihin ja ymmärtää ne ja elää niitten kanssa. Tämä tarkoittaa perinteisten arvojen palauttaminen ja demokratian hylkääminen. Dugin ajaakin kaiken modernin ja edistyksellisen hylkäämistä ja pysymistä perinteisten ja ikiaikaisten kaavojen kanssa, koska silloin ihminen on aidosti onnellinen ja tyytyväinen itseensä. Uuden tavoittaminen tai asioitten parantaminen tuo vain harmia.

Kirjan mukaan neljäs poliittinen teoria on absoluuttisen vapauden aate, mutta Dugin epäonnistuu määrittelemään selkeästi, mitä hän tarkoittaa vapaudella? Mitä ymmärsin, Duginille yksilövapaus ei ole todellista vapautta, vaan oman etnisen kollektiivin vapaus on tärkeintä, eli vapaus toteuttaa omia etnisiä haluja. Sen vuoksi tuhotakseen liberalismin yksilöllisyyden käsitys on tuhottava. Ainoastaan etnisellä kollektiivilla on oikeus olemassaoloon.

Duginin ideat ovat samat kuin de Benoistin ja modernin äärioikeiston. Esimerkiksi alt-right ja Suomen Sisu ajavat samoja asioita. Ainoa asia, mikä tekee Duginin ideasta uniikin äärioikealla, on sen kritiikki liberalismia vastaan ja Venäjän kehystäminen valtioksi, joka taistelee globalisaatiota ja länsimaista ”rasistista” ylivaltaa vastaan. Sitten tietenkin Duginin ehdotus, että oikeisto ja vasemmisto yhdistävät voimansa amerikkalaisen imperialismin vastustamisessa. Asia, jota erityisesti Syyrian sodan aikana, on havaittu käytännössä toteutuneen somen disinformaatiokampanjoissa.

Dugin alkaa kirjansa kritisoimalla nykyistä länsimaista postmodernistista liberalismia. Kirjailijan mukaan liberalismin pyrkimys on epäpolitisoida kaikki, muuttaen itsensä eräänlaiseksi elämäntavaksi, jota määrittelevät kulutus, individualismi ja postmodernistinen pirstaleinen kulttuuri. Tavallinen kansa ei päätä asioista, vaan ihmiset oleskelevat järjestelmässä, jossa suuryritykset ja kansainväliset instituutiot päättävät ihmisten asioista heidän puolestaan. Ainoa politiikan muoto onkin kuluttaminen. Kirjailijan mukaan kenelläkään ei ole pysyvää identiteettiä tällaisessa postmodernistisessa kulttuurissa, vaan kaikki on vaihdettavissa, niin vaatteet kuin sukupuoli.

Duginin mukaan liberalismin halu irrottaa yksilö kaikista identiteeteistä on huono asia, koska se tarkoittaa etnisten juurten ja pysyvien identiteettien tuhoamista. Näin kirjailijan mukaan liberalismin yksilökeskeisyys on harhaa, koska oikea yksilöllisyys on ihmisen uniikki etninen ja kulttuurinen identiteetti, ei se, että tämä on jokin kontekstissa vapaa leijuva aivo, joka rakentaa itsensä valitsemistaan paloista.

Kirjailijan mukaan liberalismin negatiivinen vapaus on oksettava orjuuden muoto, koska se on ihmisen yritys kapinoida Jumalaa, perinteisiä arvoja ja ihmisten moraalisia ja henkisiä perusteita vastaan.

Duginin mukaan postmodernismi on tuomittu tuhoutumaan, koska sen sankarit ovat ”friikkejä”, ”hirviöitä”, ”transvestiitteja” ja ”degeneroituneita”, eikä luonnollisia ihmisiä.

Kirjailijan mukaan liberalismin ja globalisaation lopullinen tavoite on tuhota kaikki maailman kulttuurit, sekoittamalla ne keskenään ja irrottamalla ihmisyyden käsityksen biologisesta ruumiista. Lopulta maailmassa kaikki kulttuurit ovat sulautuneet yhdeksi ainoaksi kaupalliseksi kulttuuriksi ja ihmiskunta muuttunut ruumiittomiksi kyborgeiksi, jolloin ihmiskunta on lakannut olemasta ihmiskunta. Dugin julistaakin globalisaation olevan ajan tappaja, koska jos ihmistä ei ole, aikaakaan ei ole, vain pimeyttä.

Duginin kirja on paras lukemani äärioikeistolainen manifesti tähän mennessä. Ei sen vuoksi, että hyväksyisin sen perin kummallisia ideoita, vaan koska niitä on mietitty paljon pidemmälle kuin yleensä.

Englanninnos, jonka luin oli myöskin loistava ja sujuvasti luettavaa. Tuntui kuin minulle ensimmäistä kertaa tarjottiin kokonaan uusia ideoita, jotka eivät ole vanhan uudelleenlämmittelyä. Samalla Dugin on oikeasti tutustunut kaikkiin kolmeen ideologiaan ja kertoo aika tarkasti niitten eri elementtejä. Yleensä äärioikeisto esittää olkiukon liberalismista ja kommunismista, mutta Dugin ei päästä itseään niin helpolla. Toki tässä on vääristelyä, kuten väittämä, että kansallissosialismi on ”viaton” ideologia, jos siitä poistaa rasismin. Historioitsijat Timothy Snyder ja Roger Griffin ovat osoittaneet, ettei näin ole.

Suurin ongelma tässä teoksessa on se, että Dugin ei määrittele, miksi perinteiset arvot ovat itsesään arvokkaat tai parempia kuin modernit? Kirjailijalle on itsestään selvää, että homot ovat ”friikkejä” ja miksi etninen identieetti olisi pysyvämpi ja jotenkin parempi kuin itsenäisesti rakennettu identiteetti? Samalla kirjailija ei avaa, miksi kyborgiksi muuttuminen on paha asia? Ainakin itse pidän ideaa siistinä.

Duginin ideoita voisi kutsua kompromissifasismiksi. Perinteiseen fasismiin kuului uskomus totaalisen sotaan ja imperialismiin. Mutta Toinen maailmansota osoitti, miten perin moraalittomia kummatkin ovat, joten moderni äärioikeisto on joutunut hylkäämään kummatkin ja tarjoamaan kompromissia, jossa he lupaavat toteuttaa fasismia vain omassa maassa, eivätkä hyökkää muita. Näin he uskovat, että ihmiset suhtautuvat heidän ideologiaansa myötämielisemmin. Tämä perustuu siihen ideaan, että jos Hitler ei olisi aloittanut Toista maailmansotaa, häntä muistettaisiin Saksan pelastajana.

Mutta pahin ongelma tässä teoksessa on sama kuin muissakin äärikonservatismia ajavissa: mitä tehdä ihmisille, jotka eivät eri syistä sovi perinteisten arvojen standardeihin? Koska seksuaalisia- ja etnisiä vähemmistöjä ja itsenäisyyttä kaipaavia naisia on aina ollut olemassa. Nämä eivät syntyneet modernisaation myötä, modernisaatio vain antoi näille ensimmäisen kerran olosuhteet, joissa ajaa oikeuksiaan. Dugin olettaa jostain syystä, että jos modernisaatio lakkautetaan, naiset eivät haikalisi enää itsensä toteuttamista ja vähemmistöt katoaisivat kuin tuhkana ilmaan.

Ja silloin näkee Duginin ja muitten konservatiivien pelkuruuden. He eivät uskalla kertoa, mitä vähemmistöille ja naisille pitäisi tehdä? Koska he tietävät ainoan ratkaisun olevan brutaali repressio. Ja vaikka Dugin yrittää kieltää, että olisi olemassa universaalista moraalia, se ettei hän uskalla kirjoittaa, vähemmistöjen ja feministien repressiosta, osoittaa universaalisen moraalin olemassaolon. Hän tietää, että suurimman osan ihmisistä vierastavan ajatusta kokonaisten ihmisryhmien väkivaltaisesta hävittämisestä, vain koska nämä ovat olemassa. Koska ihminen, joka tapaa viattoman ihmisen, pidetään pahana ihmisenä, eikä kukaan halua olla paha ihminen. Tätä universaalista tunnetta voidaan vain ohittaa keksimällä jokin ideologinen tai uskonnollinen oikeutus, jossa hyökkääjä onkin uhri.

Dugin kuitenkin ei uskalla antaa tällaista oikeutusta, kuten vaikka ISIS, vaan sen sijaan hän jättää kysymyksen avoimeksi, jotta lukija saa täyttää aukon omilla kuvitelmilla. Näin lukija voi kannattaa mitä hirviömäisintä totalitarismia, ilman että tuntee olevansa kylmäverinen hirviö.

Putinin Venäjässä toteutetaan Duginin ideoita käytännössä ja se tarkoittaa kansalaisvapauksien kumiamista väkivalloin. Venäjä on muuttumassa takaisin totalitaristiseksi diktatuuriksi, eikä se ole muuttumassa spontaanisti, vaan ylhäältä päin johdettuna. Ihmisten vapaudenkaipuu pitää siis väkisin pamputtaa pois ja mediaa sensuroida.

Duginin kirjan logiikan mukaan esimerkiksi Syyrian sisällissota ei voi olla kapina diktatuuria vastaan, jossa kansa vaatii demokratiaa, vaan se on oltava keinotekoinen ulkopuolisten aiheuttama sisällissota, jossa horjutetaan Assadin suvun ”luonnollista” valtaa. Tässä on Duginin ja Putinin ideologian ydin: olemassaolevien valtahierarkioitten puolustamista. Jos yksilöä ei ole, ainoastaan etninen kollektiivi, silloin enitsen kollektiivin edustaja päättää, mitä kaikki ihmiset kaipaavat. Duginin ideologia on tällöin mitä puhtainta fasismia: äärielitistinen ideologia, jossa oikeutetaan yksinvalta, naamioimalla diktaattori kansan ”todellisten” halujen tulkitsijana.

Aleksandr Duginin ”The Fourth Political Theory” on äärioikeiston standardeissa hyvin kirjoitettu teos, jonka kritiikki liberalismia vastaan on paikoin hyvin terävä, mutta nämä terävät osat on lainattu vasemmistolta. Äärioikeiston ideat ovat niin vastenmielisiä, että sen on lainattava vasemmistolta termejä ja käsitteitä, että se edes jotenkin näyttää houkuttelevalta. Kuitenkin, jos vähän pidemmälle miettii näitä ideoita, huomaa niitten olevan juuri, mitä Dugin itse sanoo: yksilöllisyyden kumoamista.

Kuten Goerge Orwelin romaanissa ”1984” todetaan: ”Jos haluat kuvitella tulevaisuuden, voit kuvitella saappaan, joka polkee ikuisesti ihmiskasvoja”

Jos ihmiset saadaan uskomaan, että kipu heidän kasvoissaan ei johdu siitä, että he ovat yksilöitä, joilla on oma uniikki keho ja mieli, joka hälyttää oman hyvinvointinda puolesta, vaan jostain ihan muusta, heitä voidaankin polkea ikuisesti.