Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kaikkien Harry Pottereitten lukeminen jatkuu! Kuuntelin äitini lukemana kolme ensimmäistä Harry Potteria, kun olin lapsi. En ole siitä asti lukenut näitä kirjoja, joita nykyään kutustaan sukupolveni Star Warsiksi! Olen viime vuoden lopusta saakka lukemassa kaikki Potterit uudestaan. Nyt on vuorona J.K. Rowlingin kirjoittaman sarjan kolmas osa “Harry Potter ja Azkabanin vanki”, joka julkaistiin vuonna 1999.

Nyt Harry Potter on kolmetoistavuotias, mikä tarkoittaa suurempaa vastuuta opinnoista, joihin kuuluu valinnaisia kursseja sekä lukuvuoden loppukokeet. Mutta nuoren velhon arkisia suunnitelmia häiritsevät sekä hänen hallitsemattomat taikavoimansa, että hänen henkeään uhkaava Azkabanin vankilasta paennut velho! Välissä vielä pitäisi onnistua pelastamaan ystävänsä Hiinokka-nimisen hevoskotkan kuolemantuomiolta.

Edellisessä kirjassa jo väläytettiin kauhukuvia hirtetystä kissasta, vessassa syödystä tytöstä ja verisestä miekkataistelusta, mutta Azkabanin vangissa, kirjailija käänsi kauhuasteikon ei vain verisiin kuviin, vaan eksistentiaaliseen kauhuun!

Tässä romaanissa Harry Potter kohtaa ankeuttaja -nimiset vanginvartijat, jotka syövät ihmisten hyviä muistoja. Koska Harry Potterin elämä on ollut tähän saakka hyvin kurjaa, hänellä on vähän hyviä muistoja, tehden hänestä paljon heikomman ankeuttajien läheisyydessä. Kirjassa kuvataan ankeuttajat ja näitten muistojen syömisen ahdistaviksi, jopa aikuisen standardeille. Kuvaukset muistuttivat jotain Lovecraftin ja Stephen Kingin romaanien välimaastossa oleviksi. Ehdottomasti tämän kirjan paras osa.

Teknisesti Azkabanin vanki on todella onnistunut romaani, jossa on paljon liikkuvia osia ja yllättäviä juonenkäänteitä. J.K Rowling selvästi kuuli aiemman osan kritiikkiä, kun päätti poiketa kahden edellisen romaanin salapoliisikaavasta, johonkin paljon kaoottisempaan. Samalla se-jota-ei-saa-nimetä ei ilmesty uudestaan tässä hahmona, vain sivumainintana.

Mutta tunteellisella tasolla tämä romaani oli aika tylsä. Viihdyttävä ja jännittävä tämä oli, mutta en tuntenut kovin paljon mitään muuta kuin intellektuaalista kutkutusta ja kauhun tunnetta ankeuttajakohtauksissa. Muuten tämä ei koskettanut mitenkään. Ehkä se johtuu ulkona riehuvasta pandemiasta, joka esti minua syventymästä toisen maailman ongelmiin.

Muuten tässä on sama ongelma kuin edellisissä osissa, eli maailman tiettyjen sääntöjen hämäryys. Esimerkiksi, miksi Azkabanin vankiloissa on ankeuttajia, joita kuvataan olevan aika lailla säännöistä piittaamattomia hirviöitä? Ymmärrän kyllä, että nuorena Harry Potter ei kyseenalaista velhojen vankilajärjestelmän räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, mutta ettei kukaan hahmo edes vaivaudu selittämään vankilan rangaistuskäytäntöjä, häiritsi. Jotkut hahmot kyllä vastustavat ankeuttajien käyttöä, mutta ei siinä mielessä, että vankien hyvien muistojen syöminen olisi väärin, vaan siitä, että ankeuttajat voivat syödä vahingossa väärän ihmisen muistot!

Esimerkiksi Yhdysvalloissa virallisesti vankien kaltoin kohtelu on väärin ja kielletty laissa, mutta kirjoittamattomien sääntöjen mukaan vartijat voivat kääntää katseensa pois, kun vangit tappelevat keskenään ja raiskaavat toisiaan. Amerikkalaisissa vankiloissa rangaistuksen pelotevaikutus ei synny vapaudenriistosta itsestään, vaan siitä mitä voit kokea muitten vankien toimesta. Monissa amerikkalaisissa elokuvissa sankarit pilkkaavatkin pidätettyjä pahishahmoja sillä, että nämä tulevat todennäköisesti vankilassa raiskatuksi. Miehen seksuaalinen häpäiseminen on sen maan kulttuurissa epävirallinen rangaistus mistä tahansa rikoksesta. Se perustuu siihen, että miehen arvokkain ominaisuus patriarkaalisessa kulttuurissa on voima hallita sekä itseään, naisia ja lapsiaan. Miehen raiskaus toisen miehen toimesta, onkin todistus, ettei raiskattu ole mies, hän ei hallitse kehoaan eikä muitakaan. Hän on miehenä arvoton.

Olisi ollut kiinnostavaa tietää, mikä kulttuurinen logiikka Harry Potterin universumissa on sillä, että murhasta tuomittu velho saa rangaistukseksi, omien hyvien muistojen syödyksi tuleminen, vanginvartioitten toimesta? Toivottavasti jatko-osissa tämä aspekti avataan paremmin.

Samalla Harry Potterin ristiriitainen suhtautuminen rasismiin jatkuu. Edellisissä romaaneissa valitin, että Harry Potter pitää jästejä (taikuuteen kykenemättömiä ihmisiä) alempiarvoisina kuin velhoja, mikä muistuttaa meidän maailman rasistisia asenteita.
Edellisessä osassa “Harry Potter ja salaisuuksien kammio” (1998), Harry Potterin pitikin todistaa muille, ettei vihannut jästejä, pelastaakseen maineensa. Mutta “Azkabanin vangissa” yksi Tylypahka-koulun oppinaineista on “jästitieto”, mikä kuulostaa vähän samalta kuin jos meidän maailmassa olisi “intiaani-” tai “n-tutkimus”.

Jästi-termin etymologia perustuu sanaan “jästipää”, joka tarkoittaa tyhmää ihmistä. Englanniksi sama termi on “muggle”, joka taas perustuu sanaan “mug” (helposti huijattavaa). Harry Potter romaaneissa jästi-sanaa käytetäänkin yleensä alentavasti, jos ei suoraan haukkumansanana. Joten on vähän outoa, että taikamaailmassa olisi antropologinen tutkimussuuntaus, joka on nimetty haukkumasanan mukaan.

Vaikka jästi ei olisikaan haukkumasana, silti se on alentuva, koska se on velhojen keksimä sana kuvamaan ei-taikuuteen kykeneviä ihmisiä. Kukaan ei-taikuuteen kykenevä ihminen ei kutsu itseään jästiksi, jolloin sana on ikään kuin ulkopuolisen pakottama nimitys kokonaiselle ihmisryhmälle. Samalla tavalla kuin sana “intiaani”, jonka eurooppalaiset keksivät kuvaamaan Amerikkojen alkuperäiskansoja.

Romaanissa kukaan ei kiistä tutkimussuuntauksen nimitystä, jolloin ei voida sanoa, että kirjailija loi allegorian jo 90-luvulla syntyneeseen käsitykseen, ettei vieraita kansoja kannata kuvata kolonialistisilla termeillä, vaan niillä käsitteillä, joita kansa käytti itsestään. Vaikuttaa enemmänkin siltä, ettei Rowling miettinyt jästitieto-oppinaineen kulttuurisia implikaatioita, vaan hän siirsi alitajuisesti vanhemman sukupolven käyttämää kolonialistista ja eurosentristä käytäntöä nuortenromaaneihinsa.

Lukiessa Harry Potter-sarjaa, olen saanut vaikutelman, että siinä on leimallista hyväntahtoinen rasismi, jossa paheksutaan vihamielistä rasismia, mutta silti suhtaudutaan vähemmistöihin tai tässä tapauksessa kuvitteellisiin jästeihin, alentuvasti, ikään kuin jästit ovat vain söpöjä hölmöläisiä, joita ei pitäisi syrjiä.

Byrokratia esitetään romaanissa kankeana järjestelmänä, joka estää oikeudenmukaisuuden, jonka vuoksi Harry Potter rikkoo jatkuvasti koulun sääntöjä ja turvautuu kouluhenkilökunnan korruptioon, saadakseen haluamansa. Tylypahkan koulu järjestelmänä onkin vain eräänlaista teatteria, joissa eri faktiot rikkovat ja noudattavat sääntöjä, silloin kuin niistä voi saada henkilökohtaista hyötyä. Meininki tässä romaanissa muistuttikin George R. R. Martin ”Tulen ja jään laulun” romaanisarjaa. Tietenkin Harry Potterin seikkailuissa viattomia ihmisiä ei puukoteta kuoliaaksi tai nyljetään elävältä, mutta muuten kyyninen ilmapiiri on selvästi kylmenemässä sarjan jokaisessa uudessa kirjassa.

Kolmas ongelma on Harry Potterin puberteetin puutteen kuvaus. Ainakin itse muistan huomanneeni olevani täysverinen seksuaalinen olento kolmetoistavuotiaana. Jotkut kaverini jo kaksitoistavuotiaana jahtasivat tyttöjä. Mutta kai brittiläisillä puberteetti alkaa myöhemmin tai seksuaalisuus on siinä kulttuurissa niin suuri tabu, ettei sitä voi käsitellä nuortenkirjoissa? Eksistentiaalista kauhua siitä, että kuulee kuolevan äidin armonhuudot päänsä sisällä, on ok, mutta auta armas, jos Harry Potteria kiinnostaa kanssaopiskelijoitten biologiset muodot!

J.K. Rowlingin ”Azkabanin vanki” on taiteellisesti kunnianhimoinen teos, joka pyrkii rikkomaan omia konventioitaan ja avaamaan vähän enemmän kuvitteellista velhomaailmaa. Silti minusta tässä romaanissa puuttui jokin inhimillinen kiinnekohta, joka saisi minut välittämään sen tapahtumista vähän enemmän.