Vuonna 2017 maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen pahoitti miljoonien suomalaisten mielet, esittäesään että ehkä maineemme ulkomailla kärsii, kun Suomen ilmavoimien lentosotakoulun lipussa on hakaristi. Monet muistivat sanoa professorille, että Suomen hakaristi suunniteltiin ennen natseja, joten sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Toiset muistivat mainita, että hakaristit yleensäkin eivät liity mitenkään natseihin. Aasiassa hakaristeillä on täysin eri merkitys. Jotkut myöskin sanoivat, ettei Suomen pidä nöyristellä ulkomaalaisten tietämättömyyden kanssa ja tuhota omaa kulttuuriperintöään.
Aloinkin kiinnostumaan, mikä on länsimaisen hakaristin historia? Miksi natsit omaksuivat tunnuksen ja onnistuivat pilaamaan sen maineen?
Otinkin luettavaksi Malcolm Quinn, vuonna 1994 julkaistun “Hakaristi: symbolia rakentamassa” (oma suomennos) tietokirjan, ottaakseen selvää.
Quin käsittelee hakaristin historiaa arkeologisen tutkimuksen historiaa tarkastamalla. Sitten hän siirtyy käsittelemään, miten natsit tunnuksen omaksuivat, mitä merkityksiä ne siihen liittivät ja, miksi hakaristiä ei voi koskaan irrottaa kansallissosialismista.
Tämä kirja ei säästä paukkuja, vaan se heti alussa paljastaa, että 1800-luvun alusta lähtien hakaristillä oli rasistinen merkitys.
Kuten monet tietävät, hakaristi on muinainen symboli, joka esiintyy lähes kaikissa kulttuureissa. Mutta idea että se esiintyy kaikissa kulttuureissa, tulkittiin eurooppalaisten toimesta, tarkoittavan, että valkoinen rotu on ollut kaikkien muinaisten sivilisaatioitten rakentaja. Kirjailijan mukaan eurosentrismi oli arkeologiassa ja antropologiassa niin vahvaa, että Intian niemimaassa oleva arjalaissivilisaatio oli pakko olla peräisin Euroopasta. Näin hindujen hakaristi oli todiste, että eurooppalaiset olivat käyneet siellä. Samalla Turkin rannikossa kaivettu Troijan kaupungin raunioissa löydetyt hakaristit koettiin todistavan samaa.
Quin mainitseekin, että heti 1800-luvun antropologit huomasivat, että ainoa kulttuuri, jossa ei esiintynyt hakaristiä oli juutalainen. Tällöin jo olemassa olevat juutalaisvastaiset asenteet yhdistyivät hakaristiin, muuttaen sen valkoisen arjalaisen rodun ylemmyyden symboliksi. Sata vuotta myöhemmin tämä rasistinen assosiaatio tultaisiin hyödyntämään pönkittääkseen yhtä maailmanhistorian hirviömäisintä diktatuuria.
Kuten viime vuonna arvioimassani Bruce Baumin ”The Rise and Fall of the Caucasian Race: A Political History of Racial Identity” (2006) kirjassa ilmenee, alun perin koko rotuluokitusjärjestelmä perustui Raamatun kirjaimelliseen luentaan. Uskottiin, että Nooan Arkki olisi rantautunut Kaukasuksen Ararat-vuoreen vedenpaisumuksen jälkeen. Tämän uskomuksen mukaan Jumala loi valkoiset eurooppalaiset, jotka tulvan jälkeen asuttivat kaikki maailmankolkat. Teorian mukaan, mitä kauemmas Euroopan ”täydellisestä” ilmastosta ja kristillisestä uskosta, nämä valkoiset siirtyivät, sitä enemmän he ”rappeutuivat” tummemmiksi kansoiksi. Quinin kirjassa ilmenee, että arkeologit kokivat hakaristin maailmanlaajuisen levinneisyyden todistavan tämän nykystandardeissa fantastisen teorian todeksi.
Quinin mukaan jo keskiajalla oli vallassa teoria, että Intian arjalainen kulttuuri olisi valkoihoisten perustama, mikä osoittaa, että käsitys hakarististä rasistisena symbolina on vielä vanhempaa perua kuin yleisesti luullaan.
Kirjailijan mukaan 1800-luvulla oli vallassa käsitys, että vain valkoiset eurooppalaiset kykenevät kirjoittamaan eepoksia. Jos Intiassa on eepoksia, se tarkoittaa, että hekin olivat valkoisia!
Lisään tähän sen, että samaa eepostulkintaa käytettiin Suomessa, kun Kalevalaa alettiinkin koota. Lönnrot halusi osoittaa Kalevalalla, että olemme sivistynyt kansakunta, joka ansaitsee oman kansallisvaltion. Ennen Kalevalaa, suomalaisia pidettiin aasialaisina ali-ihmisinä länsieurooppalaisten kallonmittaajien toimesta. Kuitenkin Lönrootin piti ensin kerätä suomalaisesta kansanperinteestä osia, joista sitten editoida yhtenäinen eepos. Karim Maïchenin ”Mitäs me länsimaalaiset! Suomi ja lännen käsite” (2015) kirja on hyvä populaarinen tietokirja tästä prosessista, missä me loimme itsemme ”herrakansaksi.”
Tällöin ajatus, että ilmavoimiimme valittiin hakaristi tunnukseksi, sopii hyvin Quinin selostukseen hakaristin ja arjalaisteorian historiasta. Jos suomalaiset halusivat osoittaa kuuluvansa länsieurooppalaiseen sivistyskansaan, meidän piti ”todistaa” valkoisuuteemme, joten kokosimme kansalliseepoksemme, kirjoitimme lukuisia tutkimuksia, jotka osoittivat, että emme kuulu samaan ”rotuun” kuin saamelaiset (jotkut länsieurooppalaiset luulivat, että kuulumme) ja koristimme eri asioita hakaristeillä! Suomessa on löytynyt vanhoja hakaristitunnuksia, kuten tursaanssydän, joten tietenkin olemme arjalaisia!
Teivo Teivaisen ”Maailmanpoliittinen kansalliskävely” (2017) kirjassa ilmenee, että ilmavoimien hakaristitunnus tuli ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin Suomen armeijalle lahjoitetussa lentokoneessa. Kreivi oli maaliskuussa 1918 lahjoitettuun lentokonen kylkeen maalannut sinisen hakaristin. Teivaisen mukaan Roselin oli löytänyt lapsena Gotlannin viikinkiaikaisissa riimuista hakaristin ja pitänyt siitä niin paljon, että koristi koneita sillä. Myöhemmin Roselin perustu ruotsalaisen natsipuolueen.
Quinin mukaan samalla hakaristi tulkittiin joittenkin hörhöisempien antropologien mukaan osoittavan, että kristinusko oli olemassa ennen juutalaisia, koska Jeesuksen risti olisi ollut vain hakaristi, josta sakaria on poistettu. Tulkittiin, että juutalaiset olisivat yrittäneet vääristellä kristinuskon “todellista” alkuperää, mutta 1800-luvun arkeologit “löysivät totuuden”
Quinin mukaan 1800-1900-luvun alun arkeologit myöskin erheellisesti yhdistivät heidän aikakautensa rasistisen kolonialismin arkeologisten löytöjen tulkintaan. Hakaristit tulkittiin osoituksina, että valkoiset arjalaiset valloittivat ja tuhosivat heitä heikommat kulttuurit, jonka jälkeen he polttomerkitsivät valloituksensa hakaristeillä. Koska 1900-luvun alussa kolonialismia pidettiin hyvänä asiana, hakaristi tulkittiinkin valkoisen sotilaallisen mahdin tunnukseksi.
Ehkä kauhistuttavinta, mitä Quin osoittaa on, että yksi kuvitellun arjalaisrodun maailmanvalloitusta esittävä kartta noudattaa samaa suuntaa kuin Natsi-Saksan Toisen maailmansodan miehityksiä. Hitler yrittikin kävellä aikakautensa rasististen teorioitten pohjalta luoman myyttisen kansakunnan jalanjäljissä.
Mielenkiintoista ovat myöskin tämän kirjan kuvaukset siitä, miten natsit omivat symbolin itselleen. Alun perin Kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) tunnus oli vasemmalle suuntautuva hakaristi. Mutta Hitlerin mukaan se ei ollut tarpeeksi “dynaaminen”, joten hän suunnitteli nykyisen vinon, oikealle suuntautuvan neliömäisen hakaristin, jonka tunnemme.
Olen aina pitänyt tuota hakaristin vinoisuutta osoituksena, siitä mitä natsismi tarkoittaa. Tarkoittaahan ”vinous” että jokin ei ole aivan suorana, kunnossa tai rehtiä. Samalla vinous tarkoittaa metaforisesti myöskin mielen vinoutta. Jotain perverssiä ja pahaa. Sitähän pohjimmiltaan natsiaate on.
Natsilipun punainen ja valkoinen väri taas eivät ole vain yritys matkia kommunisteja, vaan ne olivat Bismarckin suunnitteleman ensimmäisen valtakunnan lipun värit. Hitler halusi osoittaa natsilipulla, että heidän puolueensa edusti “ikuista” saksalaisuutta, jonka historia ulottuu muinaiseen jääkauteen asti.
Quin lainaa Hitlerin manifestia “Taisteluni”, jossa natsidiktaattori kirjoitti hakaristin tarkoittavan:
“arjalaisen miehen taistelua ja voittoa. Se on arjalaisen mielikuvituksen tuote, joka on ja aina tulee olemaan juutalaisvastainen”
Jos Malcolm Quinnin “The Swastika: Constructing the Symbol” ei olisi niin kuivasti kirjoitettu teos, suosittelin kaikille. Historian lisäksi, Quin näkee tarpeelliseksi käsitellä joka ikistä psykologista ja taidehistoriallista teoriaa hakaristin vetovoimasta, jotka on kirjoitettu niin akateemisen monimutkaisesti, että ne olivat hyvin raskaita luettavaa. Jos kiinnostaa pohdinnat siitä, miksi hakaristi on niin seksikäs symboli, niin tämä on unelmiesi kirja.
Historiaosuudet kiinnostivat enemmän minua. Niistä saa vain yhden johtopäätöksen: länsimaissa hakaristi ei ole mitään muuta kuin pahuuden symboli. Se on mahdotonta yrittää erottaa sen ikävästä historiasta, vaikka kuinka valheellisia siihen liitetyt rasistiset teoriat ovat.
Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä, miksi pitäisi edes yrittää “pelastaa” hakaristi? Suomi omaksui hakaristin ilmavoimiensa tunnukseksi, koska halusi osoittaa kuuluvansa länsimaihin, eikä itään. Toisen maailmansodan jälkeen, länsimaisuuden määritelmä on muuttunut sen verran paljon, etteivät hakaristit siihen kuulu. Joten jos emme halua näyttäytyä kummallisena aasialaisena valtiona, joka yhä heiluttaa hakaristejä, voisimme luopua koko tunnuksesta. Emme menetä oikeastaan mitään.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 